Prinsessa juoksi esiin ja laski käsivartensa hänen kaulaansa.
"Älä pelkää, sydänkäpyni, kuningattaremme ei tarvitse hävetä meitä.
Tämän työn me toimitamme nopeasti. Kaksi kolmannesta heistä olemme jo
ennen kukistaneet eivätkä meidän laakerimme suinkaan lakastu tuon uuden
vastustajan tähden, vaan hänen verensä saa kasvattaa uusia."
"Rakkahin Alroy, älä mene itse, minä rukoilen sinua. Eiköhän Asriel
voittane?"
"Minä toivon niin -- minun seurassani. Vähäksi aikaa me eroamme --
varsin vähäksi. Tämä on meidän ensimäinen eroamisemme: jospa se olisi
viimeinen!"
"Voi! ei, ei, ei: voi! älä sano, että eroamme."
"Sotajoukot ovat aseissa; huomis-aamu kuulee sotatorveni."
"Minä en jätä sinua, ei! Minä en jätä sinua. Mitä Schirenellä on
toimittamista ilman Alroy'ta? Etkö sinä ole usein lausunut, että minä
innostutan sinua? Vaaran hetkenäkö minä olisin poissa? Ei suinkaan!
Minä en jätä sinua; ei, minä en jätä sinua."
"Sinä olet aina läsnä minun ajatuksissani, armaani. Taistelossa minä
ajattelen häntä, ainoata, jonka vuoksi voitan."
"Ei, ei, minä lähden sinua kanssasi, minun täytyy todellakin lähteä,
Alroy. Minusta ei ole mitään haittaa, usko minua, suloinen poika, ei
ole. Minä en pyydä mitään saattokuntaa, ei, ei yhtäkään palveliatarta.
Usko minua, minä tiedän, kuinka todellisen sotamiehen puolison tulee
itseänsä käyttää. Minä valvon sinun vuoteellasi, kun sinä nukut, ja
hoidan sinua, kuu olet haavoitettu, ja kun lähdet taisteloon, minä
vyötän sinun sankarilliset lanteesi miekallasi ja kuiskailen triumfia
voitokkailla suudelmilla."
"Minun oma Schireneni! voitto loistaa sinun silmistäsi. Me kukistamme
heidät, tyttö."
"Abidan, kaksin kerroin vilpillinen Abidan! minä soisin, että hän kaksi
kertaa hirtettäisiin! Ennenkuin tuo turmiokas profetissa kuoli, hän
ennusti tätä aikaa ja viittasi ilkastellen Abidanin vastaiseen
petokseen."
"Älä ajattele häntä."
"Entä Karakonialainen -- luuletko, että hän on kovinkin väkevä?"
"Kylläksi, kallihin, kunniaamme varten. Hän on ankara soturi. Minä
toivon, ettei Abner riistä meiltä aiottua voittoamme."
"Niin sinä voitat, minä en huoli kenen miekan kautta. Lähdetkö todella
huomenna?"
"Päivän valjetessa. Jää nyt tänne, minä pyydän sinua, armaiseni!"
"Ei millään muotoa! -- minä en jätä sinua. Minä olen aivan valmis.
Päivän valjetessako? Sydän-yö on kohta käsillä. Minä panen vähäisen
maata tälle sohvalle, ja matkustan kantovuoteellani. Oletko varma, että
Alp Arslan itse on lähtenyt sotaan?"
"Aivan varma, kultaseni."
"Perikato hänen kruunullensa! Me voitamme. Tuleeko Asriel meidän
kanssamme?"
"Tulee!"
"Se oli hyvä; päivän valjetessa. Minua nukuttaa pikkuisen. Minä
luulen, että panen tuokioksi maata."
"Tee niin, lintuseni; minä menen huoneeseni, ja aamun koittaessa minä
herätän sinut suudelmalla."