"Te näette, hyvät herrat", Alroy lausui, ennenkuin neuvoskunta erosi,
"että meidän tulee ahdistaa heitä yksittäin. Sitä ei käy epäileminen.
Jos he pääsevät yhtymään, meidän täytyy taistella lukuisampia
vihollisia vastaan. Meidän tulee kukistaa heidät erikseen. Minä menen
itse Persiaan. Ithamar heittäyy sultanin ja Abidanin väliin. Medad
peräytyy Ithamarin luo. Scherirah varjelee pääkaupunkia. Honain, te
olette hallitsia väli-aikana. Ja niin, jääkäät hyvästi. Minä lähden
tänä iltana matkaan. Rohkaiskaat mielenne, urhoolliset kumppanini.
Myrsky on valloillansa, mutta moni seeteri jää ukon-nuolilta
pirstaamatta."
Kokous päättyi.
"Oma Scherirah'ni!" lausui kalifi, kun erottiin, "viipykäät hetkinen.
Minä tahdon puhua kahden kesken teidän kanssanne. Honain", jatkoi
Alroy, seuraten suuri-visiriä ulos huoneesta ja jättäen Scherirah'n
yksikseen; "Honain, minä en ole vielä saanut puhua yksityisesti
sanaakaan teidän kanssanne. Mitä arvelette kaikista näistä?"
"Herrani, minä varon pahaa, mutta toivon hyvää."
"Se on viisaasti tehty. Jospa Abner vaan jaksaisi pitää tuota
Karamanialaista kurissa! Minä aion puhutella Scherirah'ta erityisesti.
Minä epäilen häntä kovasti."
"Minä takaan -- hänen petoksensa."
"Haa! minä epäilen häntä. Sentähden minä en annakaan hänelle mitään
päällikön virkaa. Minä en tahtoisi asettaa häntä liian lähelle hänen
entistä kumppaniansa. Me panemme hänen kapinamieliset soturinsa
kaupunkia puollustamaan."
"Herrani, näinä tämmöisinä hetkinä ei käy jalomielisyyttä
harjoittaminen. Scherirah on varsin kunnollinen päällikkö, varsin
kunnollinen päällikkö, mutta -- lainatkaat minulle sinettisormuksenne,
minä pyydän teitä, herrani."
Alroy kävi vaaleaksi.
"Ei, minä olen kerta luopunut siitä enkä milloinkaan enää luovu.
Te olette koskeneet semmoiseen aineesen, joka saattaa minut
murheelliseksi. Raskas kuorma painaa minun omaatuntoani -- miksi tai
mikä, sitä minä en tiedä. Minä olen viaton, te tiedätte, että minä olen
viaton, Honain!"
"Minä vastaan teidän korkeutenne puolesta. Sitä, jossa on niin paljon
inhimillisen hyvyyden hunajaa, että hän säästää semmoista miestä kuin
Scherirah'ta, vaikka tämä on hänen tiellänsä, sitä todellakin luulee
vielä paljon laupeaammaksi, kun on kysymys jalommasta miehestä."
"Voi minua! ajatukseni ovat hämmennyksissä. Miksi hän ei ole täällä?
Jospa minä vaan olisin seurannut -- mitäpä siitä! mitäpä siltä!
Kiirehtikäät kuningattaren luo ja kertokaat hänelle kaikki, mitä on
tapahtunut. Minä menen Scherirah'n puheille."
Kalifi palasi.
"Antakaat minulle anteeksi, urhoollinen Scherirah; tämmöisinä aikoina
minun ystäväni suonevat minulle anteeksi jonkun kohteliaisuuden
virheen."
"Teidän korkeutenne on liian hyvä."
"Te näette, Scherirah, mistäpäin tuuli käy, te, urhoollinen sydän. Me
saamme epäilemättä paljon työtä. Minä kaipaan kovasti oikein
luotettavaa ystävää, jonka uskolliseen poveen voisin kätkeä kaikki
huoleni. Minun oli aikomus lähettää teidät tuota Abidania vastaan,
vaan ehkä se on parempi, että minä menen itse. Nämät ovat niitä hetkiä,
joita ei tulisi hämmästyä, vaan emme kuitenkaan tiedä, kuinka asiat
päättyvät -- ei, emme tiedä sitä. Pääkaupunki, ympäröivä maakunta --
joku tappio ja nämät petolliset Mahomettilaiset nousnevat meitä
vastaan. Minun tarvitsisi jäädä tänne, vaan jos jätän Scherirah'n, minä
jätän itseni. Minä tunnen sen täydellisesti -- se lohduttaa minua.
Saattaa tapahtua, että minun täytyy perääntyä kaupunkiin. Olkaat
varotettuna, Scherirah. Laittakaat niin, että minä peräännyn lujien
ystävien turviin. Minun luottamukseni teihin on suuri. Oi! käyttäkäät
sitä viisaasti! Te ette voi menetellä kuin jalosti."
"Teidän korkeutenne olkoon vakuutettu, ettei minulla ole kuin yksi
ajatus, teidän etunne ja kunnianne. Älkäät epäilkö minun ystävyyttäni,
herrani. Minä en ole noita kainostelevia nuorukaisia, jotka ovat täynnä
omia tekojansa ja imartelemista, herrani, mutta minun elämäni on
kokonaan teidän, ja minä olen aina valmis panemaan teitä varten kaikki
alttiiksi."
"Minä tiedän sen, Scherirah, minä tiedän sen, minä tunnen sen
täydellisesti. Mitä te arvelette vihollisten liikunnoista?"
"Ne ovat hyvin viisaasti suunnitellut, vaan en minä missään tapauksessa
epäile, että teidän majesteettinne asia on oivallisesti onnistuva."
"Luuletteko, että sotamiehet ovat hyvällä mielellä?"
"Minä vastaan omieni puolesta. He ovat tylyjä poikia, ehkä vähän
liiaksi raakoja, teidän korkeutenne. Ei meistä ole juhlapäivien
vartioväeksi, mutta me tiedämme velvollisuutemme, ja me teemme sen."
"Se on hyvä, siinä on kaikki, mitä minä tarvitsen. Minä aion
tarkastella sotajoukot, ennenkuin lähden. Antakaat jaella lahjoja
heille; ja ohitse mennen sanottu, minä olen aina unhottanut, että
teidän legionanne tästälähin nimitetään Syrian legionaksi. Meidän tulee
kiittää heidän aseitaan parhaasta maakunnastamme."
"Minä ilmoitan heille teidän korkeutenne tahdon. Jos olisi mahdollista,
se enentäisi heidän rakkauttansa."
"Minä en pyydä sitä. He ovat minun omat lapseni. Syökäät illallista
minun kanssani tänä yönä seraljissa, Scherirah. Vaan aivan kahden
kesken. Juodaan vielä kerta, ennenkuin eroamme. Me olemme vanhat
ystävät, niinkuin tiedätte. Muistatteko vielä autiokaupunkiamme?"