Seraljin linnoitukset vastustivat kaikkia kapinoitsiain ponnistuksia.
Scherirah pysyi majassansa, soturit aseissa, ja palautti ne vähäiset
joukot, joita hän oli alusta lähettänyt ulos yhtä paljon katsomaan
asiain menoa kuin auttamaan Abidania. Asriel ja Ithamar käyttäyttivät
kolonninsa viime mainitun päällikön takajoukkoa vastaan, ja päivän
valjetessa oli yksi vartiakunnan osasto tunkenut joen poikki, joka oli
jätetty Scherirah'n vartioittavaksi, sekä rientänyt palatsiin. Näitten
vereksien sotamiesten etupäässä Alroy ryntäsi porteista ulos. Hänen
läsnä-olonsa kautta asia sai semmoisen päätöksen, jota aina oli
sopinutkin varmaan odottaa. Abidanin osasto taisteli rajulla
uskaliaisuudella, jommoista heidän tilansa itsestänsäkin vaati.
Verenvuodatus oli hirveä, vaan heidän tappionsa täydellinen. He eivät
ryhtyneet enää miehissä mihinkään toimiin eivätkä menetelleet minkään
yleisen käskyn mukaan. He ajattelivat kukin vaan omaa pelastustansa
taikka kuinka he myisivät henkensä mitä kalliimpaan hintaan. Muutamat
joutuivat hajalle, toiset pakenivat. Moniaat linnoittivat kartanoita,
toiset basaaria. Kaikki sodan kauhut nähtiin nyt kaduilla. Rakennukset
olivat tulessa, kadut verestä tulvillaan.
Muutamain uskollisten seuralaisten johdattajana Abidan miehuutensa ja
pikaneuvoisuutensa kautta osoitti itsensä menestystä ansaitsevaksi.
Viimeiseltä hän oli yksinään taikka aivan keskellä vihollisten joukkoa.
Selkänsä suojaksi käyttäen jotakin rakennusta kapean kadun varrella,
jossa suuri lukumäärä vaan haittasi hänen vastustajiansa, hän kaatoi
kauhealla käyräsapelillansa kolme etumaista vihollistaan. Suljettu ovi
antoi myöten päälle tunkevan joukon painosta. Abidan riensi kaitoja
portaita ylös, ja, saapuen jollekin astuinten lomapaikalle, kääntyi
yhtäkkiä ja halkaisi lähimmäisen takaa-ajajansa pään. Hän paiskasi
kookkaan ruumiin seuraavia vastaan, viivytti näin heidän edistymistänsä
ja ennätti rakennuksen katolle. Kolme vartiakunnan soturia kiiti hänen
jälessään. Yksi heistä, joka oli varustettu keihäällä, heitti tämän
päällikön perään. Se haavoitti vähäisen Abidania, joka tempasi sen
käsivarrestaan ja lennätti sen takaisin omistajan sydämeen. Toiset
kaksi soturia, joilla oli vaan miekka aseena, pääsivät häntä
lähemmäksi. Hän ehti nyt viimeiselle katolle rakennusten rivissä. Hän
asettui vastarintaan syvänteen reunalle. Hän hengitti jälleen
alttiisti. He likenivät häntä. Hän väistyi heidän tieltänsä. Yhtäkkiä
hän ihmeteltävällä taidolla viskasi käyräsapelinsa, terä edellä,
tuonnemman vihollisen jalkoihin, joka heti seisattui ja vaikeroitsi
kivusta. Päällikkö karkasi kiinni läheisempään ja mättäsi hänet alas
kadulle, johon hän rusentui mähyksi. Toivoton kapinoitsia havaitsi
yhden lasku-oven. Hän astui tämän kautta alas ja tuli huoneesen,
joka oli naisia täynnä. Nämät alkoivat huutaa. Hän töyttäsi ulos
niitten välitse ja, juosten portaita alas, joutui huoneesen, jossa
vuoteen-omainen ijäkäs mies oleskeli. Vanhus tiedusteli metelin syytä,
vaan ennen vastauksen kuultuaan kuoli pelosta, kun hän näki edessään
hirmuisen olennon, joka oli paksulta peitetty verellä. Abidan sulki
oven, pesi veriset kasvonsa puhtaaksi ja, pukeutuen kuolleen
Armenialaisen tomuisiin vaatteisin, kiirehti ulos taisteloa katsomaan.
Kaukainen katu oli äänetönnä. Päällikkö eteni kenenkään estämättä.
Kulmassa hän näki sotamiehen, joka pysytteli yhtä ratsua päällikköänsä
varten. Aseeton Abidan sieppasi tikarin soturin vyöstä, survasi sen
toisen rintaan, hyppäsi hevosen selkään ja laski täyttä neliä virtaa
kohden. Venhettä ei ollut saatavilla; hän ajoi aaltoihin vankan
ratsunsa selässä. Hän pääsi vastapäiselle rannalle. Joukko kameleja
lepäsi suihkulähteen partaalla. Säikähdys oli hajottanut heidän
johdattajansa. Hän nousi sen selkään, joka näytti nopeimmalta; hän
juoksutti sitä lähimmäistä kaupunginporttia kohden. Portinvartia kielsi
häneltä tietä. Hän salasi levottomuutensa. Hääjoukko, joka palasi
maalta, saapui paikalle. Hän ratsasti keskelle sitä ja kaatoi morsiamen
kultavaunuinensa kumoon. Kesken hämminkiä, huutoja, kirouksia ja
hälinää hän avasi tien itselleen portin kautta, samosi kedon poikki
eikä pysähtynyt, ennenkuin hän pääsi erämaahan.