Oli sydän-yö; yksinäinen lamppu paloi eräässä huoneessa, jonka ovi
johdatti kaaritettuun galleriaan, josta useita portaita myöten pääsi
seraljin puutarhoihin.
Naisen haamu astui portaita ylös verkalleen ja varovasti. Hän seisahtui
galleriaan, hän katseli ympärilleen, toinen jalka huoneessa.
Hän meni sisään. Hän tuli vähäiseen, mutta kalliisti koristettuun
huoneesen. Perimmässä nurkassa oli norsunluinen vuode, jonka edessä
ohut, hopeakankainen uudin riippui, semmoinen, joka ei estänyt
hengitystä, vaan kuitenkin suojeli nukkujaa itämaisen yön
vaivalloisista hyönteisistä. Iso, vanhan-aikainen vaskikilpi seisoi
yhden ottomanin nojalla ja lähellä sitä muutamia kypäriä ja kummallisia
aseita.
"Vastustamaton halu on saattanut minut tähän huoneesen!" huudahti
profetissa. "Tuo valo vainosi minua ikäänkuin kummitus; ja missä
hyvänsä minä liikuin, se näytti kutsuvan minua."
"Vuode ja nukkuja!"
Hän lähestyi, hän veti hiljalleen pois uutimen. Vaaleana ja syvästi
hengittäen hän taantui, vaikka kepein askelin. Hän näki Alroy'n!
Hän nojausi hetkeksi seinää vastaan tunteittensa vointeessa. Taas hän
astui eteenpäin ja katseli uhriansa, joka ei tietänyt mistään.
"Voiko viallinen nukkua niinkuin viaton? Kuka uskoisi, että tämä
rauhallinen nukkuja on pettänyt korkeimman luottamuksen, jonka taivas
on koskaan kuolevaiseen pannut? Hän ei näytä tyrannilta eikä
rikolliselta: hänen otsansa on tyven, ja hänen hengityksensä hiljaista.
Hänen pitkät, mustat hiuksensa, mustat kuin kaarneen siipi, ovat
irtaantuneet siteistänsä ja leviävät ikäänkuin raju ja myrskyinen yö
hänen vaalealle, kuunvalaisemalle otsallensa. Hänen poskensa on kalpea,
vaan lepo on painanut punansa siihen; ja hänen huulillansa näkyy
muutamia lemmen sanoja, jotka eivät henno luopua niistä. Onko tämä sama
Alroy, joka ihastutti meidän silmiämme, kun hän, niinkuin raitis ja
hohtava aamutähti, nousi erämaasta, ja, saattaen iloa muille, tuotti
minulle vaan --"
"Oi! vaiti sydämeni ja anna salaisuutesi säilyä särkyneen mieleni
kalmistossa. Kova on naisen kohtalo: hän on tuomittu rakastamaan ja
rakkauttansa salaamaan! Voi katkeraa elämää! Voi luonnotonta osaa!
Miehet loivat yhteiskunnan ja tekivät meidät orjiksi. Ja niin me
lakastumme ja kuolemme taikka muutoin turvaamme tyhjiin
mielenjohteisin, joihin tuhlaamme sen innon, joka on aiottu jalompiin
tarkoituksiin."
"Ihana sankari! vihaanko vai rakastanko sinua enemmän, sitä minä en voi
sanoa. Kuolla sinun täytyy; kuitenkin minä tunnen, että minun on
kuoleminen sinun kanssasi. Oi! jospa tämä yö samalla kertaa saattaisi
meidät aviovuoteesemme ja hautausroviollemme, Täytyykö tuon valkoisen
poven veri vuotaa? ja täytyykö näitten hentojen jäsenten joutua noitten
verihimoisten teurastajain silvottavaksi ja pideltäväksi? Onko tämä
oikeutta? He valehtelevat, nuot kavaltajat, kun sanovat, että sinä olet
pettänyt Jumalamme. Sinä olet itse jumala, ja minä voisin palvella
sinua! Katso noita ihania huulia -- ne liikkuvat. Kuule niitten
suloisia sävellä!"
"Schirene, Schirene!"
"Ei tarvittu kuin tämä sana, että tointuisin jälleen. Mieletön! minne
ajatuksesi eksyvät? Minä en odota verkkaista oikeutta. Minä teen itse
tuon teon. Eikö minun tule surmata Siseraani?" Hän otti tikarin
ottomanilta. Sen terä oli harvinaista laatua ja oivasti karaistu. Hän
kohotti sen ilmaan ja sysäsi sen tavattomalla voimalla hänen
sydämeensä. Se sattui siihen talismaniin, jonka Jabaster oli antanut
Alroy'lle ja jota tämä jonkunlaisesta vielä kytevästä taika-uskosta yhä
kantoi; se sattui siihen ja lensi tuhansiin pirstaleisin. Kalifi
kavahti ylös vuoteeltansa, hänen silmänsä kohtasivat profetissan, joka
nojautui hänen ylitsensä tyrmistyneenä, tikarin kahva kädessään.
"Mitä tämä kaikki on! Schirene! -- Kuka sinä olet? Ester!" Hän hypähti
ylös vuoteelta, huusi Pharezia ja tarttui profetissan molempiin käsiin.
"Puhu!" hän jatkoi. "Oletko sinä Ester? Mitä sinä täällä teet?"
Ester purskahti hurjaan nauruun; hän koetti kimmeltyä Alroy'n käsistä
ja veti häntä galleriaa kohden. Alroy näki seraljin päätornin
ilmitulessa. Hän kouristi Esterin molemmat kädet toiseen käteensä ja
kulettaen häntä ottomania päin sieppasi kypärän ja viskasi sen suurta
kilpeä vastaan. Se kumahti ikäänkuin gong-gongi. Pharez heräsi
unestansa ja syöksähti huoneesen.
"Pharez! Kapina! kapina! Lähetä heti käsky, ettei palatsin portteja
milläkään ehdolla avata. Juokse, riennä! Puhuttele päällikköä itseä.
Kutsu kokoon perheenväkeni. Käske kaikki aseisin. Joudu, henkemme
tähden!"
Koko palatsi oli nyt liikkeellä. Alroy jätti Esterin uupuneena ja
nähtävästi taidotonna eunukkivartiostolle. Orjia ja palvelioita kiirehti
sisään joka taholta. Ennen pitkää Schirenekin saapui sinne, hiukset
hajallansa ja hätäisesti puettuna, sata tyttöä perässä, kukin kantaen
tulisoittoa.
"Minun sieluni, mikä sinun on?"
"Ei mikään, sydänkäpyni; kaikki muuttuu pian hyväksi," vastasi Alroy,
poimien ylös ja tutkistellen murtuneen tikarin palasia, jotka hän juuri
oli huomannut.
"Minun henkeäni on tavoitettu; palatsi on tulessa; minä luulen, että
kaupunki on nousnut kapinaan. Katsokaat emäntäänne, tytöt." Schirene
kaatui heidän syliinsä. "Minä palajan heti." Näin puhuen hän juoksi
isolle pihalle.
Monta tuhatta ihmistä, sillä seraljin ja sen aluskunnan väestö oli
varsin lukuisa, olivat kokoontuneet isolle pihalle; eunukkeja, naisia,
paageja, orjia, palvelioita ja muutamia sotureitakin -- kaikki
sekaseuroin ja peloissaan; valkea riehui sisäpuolella, ja salamyhkäisiä
ja kauheita huutoja kuului ulkoa. Huuto "kalifi! kalifi!" ilmoitti
Alroy'n tulon ja tuotti jommoistakin hiljaisuutta.
"Missä vartiakunnan päällikkö on?" hän huudahti. Se on hyvä. Älkäät
avatko portteja kenellekään. Kuka tahtoo kiivetä muurin yli ja viedä
sanoma Asrielille? Tekö? Se on myöskin hyvä. Huomenna te itse
komennatte. Missä Mesrour on? Ottakaat eunukki-vartiosto ja puutarhurit
ja sammuttakaat liekit, maksoi mitä maksoi. Hajottakaat estävät
rakennukset. Abidanin soturit tulevat auttamaan, minä en epäile sitä.
Minä odotin heitä. Älkäät avatko kenellekään. He tunkevat sisään, minä
ajattelin sitä. Tuo keihäs tappoi yhden kavaltajan. Tuokaat minulle
aseita. Minä puollustan portteja. Pankaat taas sana Asrielille. Missä
Pharez on?"
"Teidän vieressänne, herrani."
"Kiirehtikäät kuningattaren luo, uskollinen Pharez, ja kertokaat
hänelle, että kaikki on hyvin. Minä soisin, että niin olisi! Kuuluiko
koskaan niin kauheata tohinaa? Minusta tuntuu kuin kaikkia kaupungin
tamburineja ja symbaleja soitettaisiin. Pahaa leikkiä, minä arvaan.
Voi! jospa Asriel olisi täällä! Onko Pharez palannut?"
"Minä olen teidän luonanne, herrani."
"Kuinka kuningattaren laita on?"
"Hän tahtoisi mielellään olla teidän vieressänne."
"Ei, ei! varjelkaat portteja tuolla. Kuka sanoo, että he sytyttävät
valkeita niitten eteen? Se on tosi. Meidän täytyy hyökätä ulos ja, kävi
kuinka tahansa, kumminkin kaatua kuin sotamiehet. Oi Asriel! Asriel!"
"Katsokaat, teidän korkeutenne, sotajoukot virtaavat tänne joka
haaralta."
"Se on Asriel."
"Ei! teidän korkeutenne, se ei ole vartiakunta. Minun luullakseni he
ovat Scherirah'n miehiä."
"Hm! Mitä tämä kaikki on, sitä minä en tiedä; mutta kovin pahaa
leikkiä, sitä en epäile. Missä Honain on?"
"Kuningattaren luona, herra."
"Se on hyvä. Mitä tuo huuto tietää?"
"Tässä on sanansaattaja Asrielin tyköä. Tehkäät tilaa! tilaa!
"No, kuinka käy?"
"Teidän korkeutenne mieliksi, minä en päässyt vartiakunnan luo."
"Te ette päässeet vartiakunnan luo! Isieni Jumala! Kuka esti teitä?"
"Herrani, minä jouduin vangiksi."
"Vangiksi! Sinain salamain kautta, elämmekö sodassa? Ken vangitsi
teidät?"
"He ovat julistaneet teidät kuolleeksi."
"Ketkä?"
"Vanhempain neuvosto. Niin minä kuulin. Abidan, Zalmunna --"
"Kapinoitsiat ja koirat! Ketkä lisäksi?"
"Ylimmäinen pappi."
"Haa! Onko niin laita? Pharez, tuokaat minulle jotakin juotavaa. Onko
totta, että Scherirah on yhtynyt heihin?"
"Hänen joukkonsa saartavat seraljia. Ei mikään apu pääse tänne,
elleivät katkaise heidän rivejänsä."
"Voi! jospa minä olisin siellä hyvän vartiakuntani kanssa! Täytyykö
meidän kuolla tähän kuin surmatut hiiret? Pelokkaita konnia! Pitäkäät
puoltanne, pitäkäät puoltanne, soturini! Tässä on luja työ, mutta
muutamat meistä nauravat varmaan sitä jälkeenpäin. Ken tänä yönä
taistelee urhoollisesti ja uskollisesti Alroy'n rinnalla, hänen
sydämensä on oleva tyytyväinen huomenna. Älkäät pelätkö: minä en
syntynyt henkeäni heittämään missään yksinäisessä eripuraisuudessa.
Minä olen lumottu. Eteenpäin siis!"