Hebrealaisten kuninkaan ja Bagdadin prinsessan lähestyvät häät
julistettiin kautta Aasian. Isoja varustuksia tehtiin Tigrin lakealla
suuria juhlia varten. Kokonaiset metsät kaadettiin rakennus- ja
polttopuiksi, kemuihin. Kaikki maakuntien ja kaupunkien kuvernörit,
kaikki molempain kansakuntien etevimmät upseerit ja aateliset
kutsuttiin erittäin ja saapuivat joka päivä kaikessa koreudessaan
Bagdadiin. Niitten joukossa Medialaisten ja Persialaisten varakuningas
ja hänen nykyinen morsiamensa, prinsessa Miriam, olivat erittäin
huomattavat; heitä seurasi melkein kymmenen tuhatta alamaista!
Valta-istuin, johon astuttiin sataa, karmosiinipunaisella veralla
verhottua porrasta myöten, ja joka oli peitetty kultaisella
kunniakatolla, oli rakennettu keskelle lakeata; sen kummallakin
puolella nähtiin matalampi, vaikka yhtä komea valta-istuin. Näitten
valta-istuinten edustalla levisi laajalle summattoman suuri cirkus,
joksi sata kartakia eli amfiteateria oli muodostettu; näillä oli niin
avara väli, että ihmispaljouden hyvin kävi sisään pääseminen. Kartakit
olivat peitetyt hopeakirjaisilla silkkikankailla ja kalliilla matoilla;
itsekustakin liehui valkoinen ja loistava lippu. Muutamissa oli
joukottain taitavia soittoniekkoja, toisissa silmänkääntäjiä,
ilveilijöitä ja tarinain kertojia. Viisi kartakia kummallakin puolen
valta-istuimia oli määrätty hovia varten; toiset olivat jätetyt
kaupungin eri ammattikunnille. Missä olivat hedelmänmyyjät laittaneet
kauniin puutarhan, joka hohti kranaati-omenoista ja kurbitseistä ja
vesimeloneista, orangeista, manteleista ja pistacianpähkinöistä; --
missä asettivat teurastajat näkyviin liha-varansa leikattuna mitä
omituisimpiin muotoihin ja villieläinten nahkoja sovitettuina
naurattaviksi kuviksi. Tuolla nähtiin turkkikauppiaat, puettuina
niinkuin maskeradia varten leopardeiksi, leijoniksi, tiikereiksi ja
ketuiksi; ja toisessa kojussa tapetintekiät ylpeillen näyttivät
kamelia, joka oli valmistettu puusta, ruovoista, köysistä ja painetusta
palttinasta; tämä kameli kävi ympäri aivan kuin elävä, vaikka tuon
tuostakin syrjään vedetty varjostin ilmaisi ihmettelevälle kansalle
taiturin, joka askaroitsi sisäpuolella omassa teoksessaan. Tuonnempana
havaittiin puuvillan-kehrääjät, joitten kartaki oli täynnä
kaikenmuotoisia ja kaikenvärisiä lintuja, jotka olivat laitetut heidän
ihmeellisestä kasvistaan; ja keskeltä nousi korkea minareti, joka oli
kokoon liitetty samasta aineesta ruokojen avulla, Vaikka kaikki
luulivat, että se oli rakennettu tiilistä ja savesta. Se oli koristettu
kohokuvilla ja sen huippuun oli pantu storkki, joka oli niin taitavasti
kaavailtu, että lapset nakkelivat sitä pistacianpähkinöillä.
Satulamaakarit osoittivat taitoansa kahden avonaisen kantovuoteen
kautta; nämät olivat kumpikin sioitetut dromedarin selkään, ja
kummassakin istui kaunis nainen, joka huvitti katselioita sillä, että
hän milloin käsillään, milloin jaloillaan heitteli ilmaan köykäisiä,
keltanahkaisia palloja. Eivätkä matonkutojatkaan jääneet takapajulle
kätevyyttänsä näyttäessään, koska he tavallisen lipun asemesta olivat
kaislasta neuloneet suuren banerin, johon oli ommeltu kaksi riviä
kusilaisia kirjaimia -- Alroy'n ja Schirenen onnelliset nimet. Mutta
itsekussakin kartakissa nähtiin todellakin joku kummastuttava merkki
Bagdadin rikkaudesta ja verratonten taiturein keksiväisyydestä.
Yliympäri tätä ääretöntä cirkusta oli pitkät matkat joka taholla lakea
kaunistettu lukemattomilla teltoilla. Määrättyjen välien päässä oli
kaikenlaisilla ruoka-aineilla täytettyjä pöytiä, ja näitten luona
palvelioita yleisön käskettävinä: viinipulloja ja sorbeti-astioita ynnä
loppumattomiin asti koreja täynnä suloisia hedelmiä ja lautasia, joihin
oli ladottu virvoittavia sokurileivoksia. Vaikka nämät olivat kaikkien
tulevien nautittavina, löytyi varoja niin runsaasti, että juhlapöydät
näyttivät aina olevan täpösen täynnä; ja, että kansan ilo olisi
täydellinen, sallittiin jokaisen altiisti huvitella millä tavalla hän
vaan parhaaksi katsoi, näin kuuluvan julistuksen kautta:
"_Tämä on kemujen, huvien ja ilon aika. Älköön kukaan moittiko toista
älköönkä toista vastaan valittako: älköön kukaan rikas sortako ketään
köyhää eikä väkevä heikkoa: älköön kukaan kysykö toiselta: 'miksi tämän
teit_?'"
Miljonittain ihmisiä oli kokoontunut tähän paratiisiin.
He riemuitsivat, he söivät ja joivat, he tekivät tepposia, tanssivat,
lauloivat. He kuuntelivat Arabian tarinoitsiain kertomuksia, jotka
taikoja täynnänsä viehättivät kaikkia, taikka he heltyivät jonkun
Persian runoilian laulusta, kun hän kuvaili sankarittarensa kuun
valaisemaa otsaa ja rakkautta sairastavan sankarinsa nääntyvää ja
kalveata haamua; he katselivat kummastuksella Gangeen silmänkääntäjän
temppuja taikka nauroivat Syrian sävytaition harjaantunutta sukkeluutta
ja näytettyjä kujeita. Ja ihastuneimmilta säästyi kuitenkin vielä
silmänluonti Egyptin tanssijattarein vietteleviin liikenteisin ja
hekumalliseen sulouteen. Joka paikassa vallitsi laulu ja leikki,
harvinaisuus ja ihanuus. Kerta ihmiset unhottivat huolensa ja
antautuivat määrättömään nautintoon.
"Minusta tulee kohtelias mies", lausui Kisloch, Kurdilainen, saattaen
yhtä seuruetta johonkin näytäntöön.
"Ja minusta lempeä", vastasi Kalidas, Indialainen. "Mies, kuinka
rohkenet rikkoa julistusta ja piestä tätä lasta?" Hän kääntyi yhden
pöydänkattajan puoleen, joka paraikaa suomi jotakin onnetonta
kamelin-ajajaa, jolta juhta oli kompastunut ja kaatuessaan särkenyt
taakkansa, kaksi posliinikoria.
"Ajattele omia asioitasi, ystävä", vastasi pöydänkattaja, "ja kiitä
onneasi, että sinäkin kerta eläessäsi saat oikein aterioita."
"Tälläkö tapaa upseeria puhutellaan?" sanoi Kalidas, Indialainen;
"melkeinpä minun tekee mieli katkaista kieli suustasi."
"Älä yhtään huoli, pikku poikani", lausui Guebriläinen, "tässä saat
dirhemin. Juokse tiehesi ja ole iloinen."
"Kah ihmettä!" irvisteli Neekeri, "hän antaa almuja."
"Ja te olette sukkela", vastasi Guebriläinen. "Tämäpä on kummallinen
päivä."
"Mitä nyt tehdään?" kysyi Kisloch.
"Syödään päivällistä", esitteli Neekeri.
"Niin! tämän platanipuun alla", lausui Kalidas. "Hauska on olla
yksinään. Minä vihaan kaikkia paitsi meitä itseä."
"Seisattukaat tähän, vanha konna", huudahti Guebriläinen. "Mikä sinun
nimesi on?"
"Minä olen yksi hadshi", vastasi ystävämme Abdallah, armeliaan
kauppiaan Alin perhekuntalainen, joka tänä päivänä oli hovipalveliain
joukossa.
"Oletteko te edes Juutalainen, te rosvo?" kysyi Guebriläinen. "Tähän
aikaan ei maksa vaivaa olla mitään muuta. Tuokaat vähäisen viiniä, te
kirottu giauri!"
"Heti", lisäsi Kisloch, "ja pilau'ta."
"Ja manteleilla täytetty metsäkauris", sanoi Kalidas.
"Ja muutamia sokuripapuja", lausui Neekeri.
"Joutuin, te riivattu pakana, taikka minä paiskaan tämän keihään
selkäänne", huudahti Guebriläinen.
Nöyrä Abdallah kiiruhti pois ja palasi pian takaisin, kantaen kahta
viinipulloa, ja perässä neljä palveliata, itsekullakin tarjoinlauta,
joka oli herkkuja täynnä.
"Mihin pyritte, hirtehiset?" murisi Kisloch; "jääkäät oikeauskoisia
palvelemaan."
"Me saamme olla enemmän rauhassa, jos olemme itseksemme", kuiskasi
Kalidas.
"Pois siis, koirat", ärjäsi Kisloch.
Abdallah ja hänen palveliansa riensivät pois, mutta kutsuttiin tuota
pikaa takaisin.
"Miks'ette tuoneet minulle Schirazin viiniä?" kysyi Kalidas palavin
silmin.
"Tämä pilau on liian väkevää", pauhasi Kisloch.
"Te olette tuoneet minulle lampaan ja pistacianpähkinöitä eikä
metsäkaurista ja manteleita", lausui Guebriläinen.
"Ei puoliksikaan sokuripapuja", sanoi Neekeri.
"Kaikki on päin seiniä", julisti Kisloch, "menkäät ja tuokaat meille
yksi kabobi."
Vähitellen tämäkin vallaton seura kuitenkin tyytyi, ja istuen
platanipuunsa alla ja ahmaten kaikenlaisia Idän herkkuja he kävivät
leppeämmiksi samalla kuin heidän ruokahalunsa väheni.
"Juodaan, Kalidas, ja sitten yksi laulu", sanoi Kisloch.
"Sitä harvoin tarjotaan", arveli Guebriläinen, "no, Kally, se
innostuttaisi sinua."
"Nyt lasketaan siis; muistakaat kööriä."
Kalidaan laulu.
Juo, juo ainiaan,
Älä muuta muistakkaan!
Mit' ystävyys on? lempi? maine?
Haihtuvat kuin meren laine.
Laske huoles, murheeton,
Viinivirran aaltohon.
Niin! heitä huoles maljaan vaan,
Juo ne sitten nopeaan!
Juo, juo ainiaan,
Älä muuta muistakkaan!
"Kuulkaat, torvet soivat! Kuningas ja kuningatar! Juhlakulkue tulee.
Kiiruhtakaamme pois."
"Taas! he ovat varmaan aivan lähellä. Joutukaamme, että saamme hyvän
paikan.°
"Särkekäät kaikki maljat ja vadit. Tulkaat pois!"
Kymmenen tuhannen symbalin helistessä ja lukemattomien torvien
raikkuessa ihmiset juoksivat kaikkialta suurta cirkusta kohden. Kaukaa
nähtiin loistava juhlasaatto, hääjoukon ensimäiset rivit, astuvan
Bagdadin portista ulos.
Ensin tuli viisi-sataa kukilla seppelöittyä tyttöä, yhtä kauniit kuin
ne ruusun-ummut, jotka koristivat heidän hiuksiansa. Heidän liehuvat
vaatteensa olivat valkeammat kuin joutsen, ja itsekukin heistä piti
kädessänsä palmupuun oksan.
Heitä seurasi joukko komeita soittoniekkoja, verhottuina kultaisilla
vaipoilla ja toitottaen hopeisia torvia.
Sitten viisi-sataa nuorukaista, jotka hohtivat kuin tähdet, puettuina
valkoisiin ketunnahkaisiin nuttuihin ja kantaen mikä hedelmä- mikä
kukkakoria.
Heidän perästänsä tuli joukko komeita soittoniekkoja, verhottuina
hopeisilla vaipoilla ja toitottaen kultaisia torvia.
Kuusi valittua ratsua koreilla satulaloimilla, jotka olivat reunustetut
sopelin nahkalla.
Medadin lippu.
Medad pikimustalla Arabian juoksialla; häntä seurasi kolme sataa
upseeria hänen osastostansa, kaikki ratsastaen puhdasrotuisilla
hevosilla.
Orjia, kantaen Medadin häälahjaa, kuutta oivateräistä Damaskon miekkaa.
Kaksitoista valittua ratsua koreilla satulaloimilla, joita itsekutakin
anatolialainen palvelia talutti.
Ithamarin perhekunta sinipunaisissa, kärpän nahkalla reunustetuissa
vaatteissa.
Ithamarin lippu.
Ithamar lumivalkoisella Anatolian juoksialla; hänen seurassaan oli
kuusi sataa upseeria hänen osastostansa, kaikki ratsastaen
puhdasrotuisilla hevosilla.
Orjia, kantaen Ithamarin häälahjaa, kultaista vaasia, rubineja
täynnänsä, punasinervällä istuimella.
Sata Neekeriä nenän läpitse pujotetuilla timanttirenkailla, puhaltaen
soittimillaan ja päristäen vaskirumpujansa.
Bagdadin kaupungin lippu.
Bagdadin asukasten lähetyskunta.
Kaksi sataa muulia satini-satulaloimilla, jotka olivat kirjotut
kullalla ja joista vähäiset kultakellot riippuivat. Nämät kantoivat
sitä vaattehistoa, jonka kaupunki oli antanut prinsessalle. Itsekunkin
muulin vieressä astui tyttö, puettuna tähtisiipiseksi Periksi, ja
kammottavaksi Diviksi hankittu poika.
Egyptin lippu.
Egyptin Hebrealaisten lähetyskunta, ratsastaen hopeavalkoisilla
dromedareilla.
Viisikymmentä orjaa; jotka kultaisilla hihnoilla kantoivat heidän
lahjaansa prinsessalle, isoa, kauniisti leikattua jaspis-ammetta. Tämä
oli jonkun muinaisen temppelin sarkophagi, ja hinnaksi oli maksettu
mahdottomia summia.
Syrian lippu.
Pyhän maan Hebrealaisten lähetyskuuta, rabbini Zimri itse etupäässä,
jokainen kantaen kädessänsä lahjaansa morsiusparille, kallista vaasia,
joka sisälsi multaa Sionin vuorelta.
Hamadanin lippu.
Hamadanin asukasten lähetyskunta kunnian-arvoisen Bostenagin johdolla.
Kaleb talutti hänen upeata ratsuansa.
Hamadanin kaupungin lahja David Alroy'lle, annettuna hänen oman
neuvonsa mukaan: se malja, jossa Vankeuden Ruhtinas vei veronsa ja joka
nyt oli täytetty hiekalla.
Viisikymmentä valittua ratsua komeilla satulaloimilla, joita
itsekutakin medialainen taikka persialainen palvelia talutti.
Abnerin ja Miriamin perhekunta, yhteensä kaksitoista sataa henkeä,
puettuina norsunluisiin ja kultaisiin rengashaarniskoihin.
Medialaisten ja Persialaisten lippu.
Kaksi valkoista elefanttia, kultaisilla kantovuoteilla kulettaen
varakuningasta ja hänen puolisoansa.
Abnerin lahja Alroy'lle, kaksitoista uhkeata, juvelivaljaista
elefanttia; jokaista talutti Indialainen, puettuna norsunluiseen ja
kultaiseen rengashaarniskaan.
Miriamin lahja Schirenelle. Viisikymmentä Roknabadin ruusuntaimea,
valkoinen, viidenkymmenen jalan pitkä kashmirishaali, joka oli
laskostettu viuhkaimen kahvaan; viisikymmentä varjostinta, itsekukin
tehty yhdestä rok-linnun sulasta; ja viisikymmentä kristallivaasia
täynnänsä erinomaisia suitsutuksia jokainen lukittu kalliskivisellä
taikakalulla.
Näitten perästä seurasi eunukkivartiosto.
Tuosta tuli seraljin soittokunta, kolme sataa kääpiötä, todella ilkeät
nähdä, mutta etevimpiä soittotaitioita koko maailmassa.
Salomonin hevoset, yhteensä sata, itsekunkin otsassa luonnon tähti,
ilman satulaloimitta ja talutettuna vaan timanttisuitsella.
Alroy'n ja Schirenen perheenväki. Yksinäisenä herra Honain, ratsastaen
kastanjankarvaisella, hopeakenkäisellä juoksialla; ratsastajan oma puku
oli vaaleanpunainen ja somistettu hopeatähdillä. Hänen ruusunvärisestä
turbanistansa riippui heiluva timantti-töyhtö, hohtaen tuhansista
läikkyvistä väreistä.
Kaksisataa paagia seurasi häntä; ja sitten sekä mies- että
naispalvelioita pulskissa vaatteissa, yhteensä melkein kaksituhatta; he
kantoivat harvinaisia vaaseja, kiiltäviä korulippaita ja kalliita
viittoja.
Nyt tuli rahanvartia ja kaksi sataa hänen käskyläistänsä, heitellen
kultadirhemejä kaikille tahoille.
Salomonin valtikka, jota Asriel itse kantoi.
Komeat ja korkeat, sinisestä emaljista tehdyt triumfivaunut; pyörät
kullasta, rattaan-navat turkoseista ja briljanteista; kaksitoista
lumivalkoista ja pyhää hevosta edessä, neljä rinnakkain. Vaunuissa
Alroy ja Schirene.
Viisituhatta Pyhän Vartiakunnan soturia päätti juhlakulkueen.
Keskellä kansan huutoja tämä loistoisa juhlaseurue liikkui lakean
poikki ja astui ympäri laveata cirkusta. Voittaja ja hänen morsiamensa
nousivat valta-istuimellensa; tämän portaat olivat täynnä nuorukaisia
ja tyttöjä. Valta-istuimella, heidän oikealla puolellansa, istui
kunnian-arvoinen Bostenag; vasemmalla uljas varakuningas ja hänen
puolisonsa. Kartakeihin molemmin puolin oli hoviväkeä asettunut.
Lähetyskunnat toivat esiin lahjansa, päälliköt osoittivat
kunnioitustansa, kaupungin ammattikunnat menivät järjestänsä
valta-istuimen ohitse ja näyttivät erityisiä taitojansa. Kolme kertaa
julistus kuulutettiin torvien soitolla, ja nyt kilpaleikit alkoivat.
Tuhat ratsumiestä syöksähti arenalle ja heitti keihäitänsä.
He laskivat täyttä laukkaa, he seisauttivat tuliset juoksiansa
yhtäkkiä ja paiskasivat pitkät peitsensä vähäiseen, vaan välkkyvään
pilkkaan, joksi oli laitettu harvinaisen ja komean linnun kuva.
Voittajat vastaan-ottivat palkintonsa prinsessan omasta kädestä:
koreita shaaleja, juvelikahvaisia tikareita ja kalliskivisiä
rukousnauhoja. Milloin torvet ilmoittivat, että palkinto annettiin
varakuningattarelta, milloin kunnian-arvoiselta Bostenagilta, milloin
voitollisilta kenraaleilta taikka uskollisuuttansa vannoneilta
lähettiläiltä, milloin ammattikunnilta, milloin Bagdadin, milloin
Hamadanin kaupungilta. Hetket vierivät pois suurenlaisessa ja
herkeämättömässä vaihtelevaisuudessa.
"Minä soisin, että olisimme yksinämme, oma Schireneni", lausui Alroy
morsiamellensa.
"Niin minäkin; ja kuitenkin tuntuu minusta hauskalta, kun näen koko
Aasian Alroy'n jalkain juuressa."
"Eikö aurinko koskaan laske! Anna minun leikitellä sinun kätesi
kanssa."
"Hiljaa! Katso, Miriam nauraa."
"Rakastatko sinä minun sisartani, oma Schireneni?"
"Sinun jälkeesi kaikkein enimmin."
"Ei puhuta sisarestani, vaan itsestämme. Luuletko, että aurinko pian
laskee, rakkahani?"
"Minä en voi nähdä; sinun silmäsi häikäisevät minua -- ne ovat niin
loistavat, niin ihanat!"
"Oi! minun henkeni, minä tahtoisin huokailla rakkauttani sinun
povellasi."
"Sinä olet hyvin totinen."
"Niin rakkauden laita aina on."
"Ei, armaani! Minun se saattaa hurjaksi ja haaveksivaksi. Nyt minä
olisin valmis yrittämään vaikka mitä. Minä tahtoisin, että meillä olisi
siivet, ja silloin me lentäisimme pois."
"Katso, minun täytyy tervehtiä tuota kilpavoittajaa. Täytyykö minun
hellittää sinun kädestäsi! Kallis käsi, jää hyvästi. Ajattele minua,
sillä välin kuin minä puhun, sydänkäpyni. Se on tehty. Anna takaisin
kätesi taikka minä kuolen. Mitä tämä on?"
Ratsumies, joka ei ollut juhlapuvussa, vaan peitetty pölyllä, ajaa
lennähti cirkusta päin; kädessään hän piti pitkää peistä, jonka päähän
oli pistetty paperikääry. Kilpaleikkien valvojat koettivat estää häntä
pääsemästä eteenpäin, mutta hän ei ottanut seisahtuakseen. Hänen
sanomansa oli kuninkaalle yksistänsä. Huhu, että uutisia armeijasta oli
tullut, levisi kansaan. Uutisia armeijasta olikin tullut. Yksi voitto
lisäksi! Scherirah oli kukistanut Rumin sultanin, joka nyt anoi rauhaa
ja liittoa. Totta puhuen, sanoma oli jo päivän valjetessa saapunut
perille, mutta sievätapainen Honain oli sovittanut niin, ettei sitä
ilmoitettaisi kuin myöhemmin ja julkisemmalla hetkellä.
Tätä lisäystä kunniakkaan päivän ilo tuskin kaipasi. Mutta kansa
riemuitsi, kultadirhemejä jaettiin kahta runsaammin, ja kaikki pitivät
tätä sanomaa juhlallisena vahvistuksena Jehovan taikka Allah'n puolelta
tämän aamun juhlamenojen suhteen.
Aurinko laski, hovi hankki lähtöä ja palasi samalla komeudella
seraljiin. Alkoi täysi pimeä, tulitorni, joka valaistiin
kaukaisella kunnaalla, ilmoitti, koska Alroy ja Schirene astuivat
morsiuskammioonsa, ja yhtäkkiä, ikäänkuin taikavoiman kautta, avara
kaupunki, joka moskea, joka minareti ja torni ja terrassi ja koko lakea
ja lukemattomat teltat ja suunnattoman suuri cirkus ja tuo vanha ja
kaarteinen virta heiskuivat valkeista. Joka paikasta joku lamppu, joku
tulisoitto, joku lyhty, joka oli maalattu jos jollakin värillä,
vilkahti esiin; summattoman suuret hopealta hohtavat valkeat välkkyivät
jokaisesta kartakista, ja kauhean isot, punaiselta paistavat ilotulet
lekahtivat ylös pitkin taivaan rantaa.
Seitsemän päivää ja seitsemän yötä tätä verratonta iloa lakkaamatta
kesti, vaikka yhä vaihdellen. Kauan, kauan Hebrealaisten ruhtinaan ja
kalifin tyttären häitä muisteltiin; kauan, kauan jälestäpäin Tigrin
tasangon miehet istuutuivat tähdikkään virran rannalle kertomaan tätä
kummallista tarinaa ihmetteleville jälkeisille.
Kuinka kuuluisa mies David Alroy nyt oli! Hän oli maailman mahtavimman
valtakunnan hallitsia ja oli puolisokseen saanut kaikkein kauniimman
prinsessan; onnellinen ja kuuluisa kansa ympäröitsi häntä,
voittamattomat armeijat vartioivat häntä; hän oli semmoinen, jolle maa
altiisti antoi kaiken hyvyytensä ja taivas suosionsa -- ja kaikki nämät
hänen oman neronsa kautta!