Tuntikausia tai vuosia olisi saattanut kulua, ainakin vaivoja
nähneeltä, kun Alroy taas pääsi taidollensa. Hänen silmänsä aukenivat
hitaasti, hän loi ympärilleen tuijottavan katseen, hän makasi
Genthesman luolassa. Kuu oli kadonnut, mutta aamu ei ollut vielä
koittanut. Yksinäinen tähti pilkisteli mustien vuorten huippujen takaa.
Hän liikutti heikosti jäseniänsä; hän aikoi nostaa kättänsä
huumaantuneelle otsallensa, mutta huomasi, että siinä oli valtikka.
Äskeisten tapausten muisto virisi hänen mielessänsä. Hän yritti
nousemaan, vaan havaitsi, että hän lepäsi inhimillisen olennon sylissä.
Hän käänsi päätänsä -- Jabasterin huolestunut katse kohtasi häntä.