Auringonlaskussa kolmantena päivänä siitä kuin Alroy oli tullut
kabbalistan luolaan, aloitti Vankeuden Ruhtinas pyhävaellustansa
Salomonin valtikkaa etsiäkseen.
Äänettöminä pyhävaeltaja ja hänen opettajansa astuivat onkalon reunalle
ja pysähtyivät siihen erotakseen -- ehkäpä ijäksi.
"Tämä on katkera hetki, Alroy. Inhimilliset tunteet eivät sovellu
meidän kaltaisillemme, vaan kuitenkin ne vaativat sijaa itsellensä.
Muista kaikki. Varjele talismania niinkuin henkeäsi -- ei! kuole
painaen sitä sydäntäsi vastaan ennemmin kuin hengität ilman sitä. Pysy
horjumatonna, pysy hurskaana. Ajattele esi-isiäsi, ajattele Jumalaasi."
"Älä epäile minua, kallis opettajani; jollen näytä olevan täynnä sitä
ylpeätä henkeä, jota minussa oli ennen kenties liian paljon, älä syytä
siihen pelkoa eikä edes eron tuskaa, kun minun täytyy jättää sinut,
kallis ystävä. Mutta siitä asti kuin tuo suloinen ja juhlallinen ääni
kutsui minua niin sykäyttävällä tavalla -- minä en tiedä nyt, kuinka
asian laita on -- mutta muutos on tapahtunut luonnossani; kuitenkin
minä olen uskalias, voi! paljoa uskaliaampi kuin milloin tapoin
Ismaeliitan. Todella, todella, älä pelkää minun puolestani. Herra, joka
tietää kaikki, tietää täydellisesti, että minä olen valmis jopa
kuolemaankin. Sinun rukouksesi, Jabaster, ja --"
"Seisahdu, seisahdu. Yksi asia johtuu mieleeni. Katso tätä sormusta: se
on kallis-arvoinen smaragdi. Sinä olet kenties kummastellut, että pidän
leikkikaluja. Alroy, minulla oli kerta veli: vielä hän elänee. Kun
erosimme toisistamme, antoi hän tämän rakkautensa osoitukseksi: hänen
rakkautensa, lapseni, oli vahva, vaikka me olimme kovin erinkaltaiset.
Ota se. Se hetki tullee, jolloin tarvitset hänen apuansa. Tämä sormus
on sen sinulle toimittava. Jos hän elää, hän menestyy. Minä tunnen
hänen luontonsa hyvin. Hän oli syntynyt sitä varten, jota ihmiset
pitävät onnena. Jumala olkoon sinun kanssasi, pyhä poika: suurten
isiemme Jumala -- Abrahamin, Isaakin ja Jakobin Jumala!"
He syleilivät toisiansa.
"Me viivymme", huudahti kabbalista, "me viivymme. Voi! turhaan me
hillitsemme sukukuntamme tunteita. Jumala, Jumala siunatkoon sinua ja
olkoon sinun kanssasi! Oletko varma, että sinulla on kaikki muassasi?
tikarisi ja matkalaukkusi? Tämä sauva on tehnyt monta hyvää. Minä
leikkasin sen Jordanin luona. Oi! jospa saisin olla sinun kumppanisi!
Ei olisi mikään hätä silloin. Pahin tapaus olisi yhdessä kuoleminen.
Semmoinen kohtalo näyttää nyt suloisemmalta kuin eroaminen. Minä olen
katseleva tähteäsi, lapseni. Sinä itket! Ja minä myöskin. No! mitä tämä
on? Olenko minä todella Jabaster? Vielä kerta halailkaamme, ja niin --
me emme sano jäähyväisiä, vaan ainoastaan ajattelemme niitä."