Oli sydän-yö. Alroy nukkui sohvalla: hänen unensa oli levoton. Jabaster
seisoi hänen vieressänsä liikahtamatta ja tarkasti katsellen uinailevaa
vierastansa.
"Israelin ainoa toivo", lausui kabbalista hiljaa, "minun oppilaani ja
ruhtinaani! Minä olen usein huomannut hänen suuressa sielussaan suurien
sankaritöitten siemenen ja miettinyt hänen tulevaa elämäänsä
profeetallisella toivolla. Davidin veri, kunnian-arvoisan sukukunnan
pyhä vesa. Hänen kuohuvissa suonissaan on jotakin taikamaista, jota
tieteeni ei tavoita."
"Kun minä nuorena nostin lippumme kotiseutuni virran Tigrin varrella ja
kutsuin kansakuntani voittamaan jälleen liiton-arkkia, me olimme
lukuisat, rikkaat, voimakkaat; me olimme silloin kansa ja he
kokoontuivat rohkeasti lipun ympärille. Kaipasimmeko silloin neuvoa?
tarvitsimmeko johdattajaa? Ken voi väittää, ettei Jabasterin aivot ja
käsi aina olleet saatavilla? Vaan kuitenkin unelma haihtui, tuo ihana
näky. Voi! kun minä surmasin Marvanin, ja kalifin leiri loi leimuavan
varjonsa verisen virran ylitse -- oi! silloin minä todella elin.
Kahdenkymmenen vuoden valvonta tuottanee anteeksi-antamusta minulle,
että silloin unhotin, jotta meiltä puuttui pää-osa lumouksessa -- se
veri, joka nukkuu minun vieressäni."
"Minä muistan jalon ihastuksemme tuossa pyhässä taistelossa, joka
riehui keskellä Kaukason kallioita. Minä pakolaisena, maankulkeuteen
ajettuna ja kurjana lainhylkynä, jonka elämä on kaikkien heittelynä ja
jonka halvin orja uskaltaa omin päin tappaa. Minä, joka olisin ollut
Messias!"
"Polta kirjasi, Jabaster; särje vaskiset taulusi; unhota ylevä
tieteesi, kabbalista, äläkä enää tutki tähtiä. Mutta viime yönä seisoin
sen onkalon reunalla, joka ympäröitsee asuntoani, toisessa kädessä pyhä
talismani, johon tuo sanomaton nimi on piirretty, toisessa meidän
hurskaan sukukuntamme mystillinen alkukirja. Mieleeni tuli, että olin
kutsunut esiin henkiä, että olin keskustellut suurten vainajain kanssa
ja että hohtavat taivaat olivat minulle ikäänkuin luonnollinen kieli.
Suruisen sieluni lohdutukseksi muistutin itselleni, etten ollut koskaan
käyttänyt tiedettäni kuin pyhiä tai jaloja tarkoituksia varten. Ja minä
näin Israelin, urhoollisen, valitun ja vankan kansakuntani -- orjina,
viheliäisinä orjina. Minun teki suuresti mieleni heittäytyä
vaaralliseen syvänteesen ja päättää opintani ja elämäni samalla
haavaa."
"Mutta, kun katselin Davidin tähteä, äkisti kehä ilmestyi sen säteitten
ympärille, ja tuon tuotakin meteori lensi esiin sen hopeisesta
verhosta. Minä lu'in, että levottomuus oli syntynyt pyhässä suvussa; ja
nyt tämä poika tulee, joka on tehnyt semmoisen teon, että --"
"Liiton-arkki, liiton-arkki! Minä katselen liiton-arkkia!"
"Nukkuja puhuu; unen sanat ovat pyhät."
"Pelastus; ainoastaan Davidin suvun kautta."
"Suuri totuus; elämäni on liian hyvin sen osottanut."
"Hän on tyynempi, sillä hetki on nyt käsillä. Minä lähden pihalle
katselemaan sitä tähteä, joka hallitsee hänen kuninkaallista sukuansa."