ROVASTI. No? Mitäs Asariaksella sitten on sanottavaa? Tiedän nyt jo,
mikä on syy epäsopuunne ja että sen takia...
ASARIAS. Tokkohan se Kaisa oikeinpäin sen asian selitti?
ROVASTI. Eikös se teidän lapsettomuutenne se syy ole?
ASARIAS. Hänen saamattomuutensa ja hedelmättömyytensä, niin...
ROVASTI. Joka nyt sitten on pakottanut hänen aviomiehensä, joka on
luvannut vaimoaan rakastaa myötä- ja vastoinkäymisessä, tahtomaan
hänestä eroa, niinkö?
ASARIAS (kumartaen). Joo, arvoisa herra rovasti.
ROVASTI. Koska hän silmänsä on toiseen vaimo-ihmiseen luonut ja hänen
sydämensä häntä himoitsee ja omaksensa tahtoo.
ASARIAS (kuin edellä). Joo, joo!
ROVASTI (alkaen suuttua). Jassoo! Sinä siis myönnät tehneesi
aviorikoksen?
ASARIAS (kuin edellä). Myönnän vaikka mitä hänestä eroon päästäkseni,
arvoisa herra rovasti.
ROVASTI. Ja sinä tiedät, mitä Sanassa sanotaan semmoisesta teosta?
ASARIAS. Sitä eroparakrahviahan minä sieltä olen etsinyt, mutta en ole
löytänyt.
ROVASTI (kiivaasti). Ja sinut minä olen rippikoulusta päästänyt!
Laiskankouluun sinun jälleen pitäisi joutua.
ASARIAS (naurahtaen). Myöhähän tuota on nyt katua, kun se jo on tullut
tehdyksi.
ROVASTI. Sinä kovakorvainen ja uppiniskainen ja haurelias mies! Minä
luen sinulle sitten, mitä Pyhä Matheus siitä kertoo.
ASARIAS. Vai Mat-heeus se kertoo? Ja minä kun en löytänyt. (Panee
kätensä ristiin ja kuuntelee hartaasti.)
ROVASTI. Näin hän sanoo. (Silmät kattoon luotuina.) "Sanoi hän heille:
teidän sydämenne kovuuden tähden sallei Mooses eritä teitä teidän
vaimoistanne: vaan ei alusta niin ollut." Kuuletkos?
ASARIAS. Osaapas rovasti ihan ulkomuistista laskettaa!
ROVASTI. Niin pitäisi sinunkin osata. — Kuuletkos: teidän sydämenne
kovuuden tähden!
ASARIAS. Mutta minulla on kovinkin hellä sydän, herra rovasti, kovin
hellä.
ROVASTI. Paatunut se on, paatunut kiveksi, sinä... sinä... sinä,
— en tiedä, mikä sinun oikea nimesi onkaan.
ASARIAS. Asarias Pöllänen min'oon.
ROVASTI. Se on kristityn nimi ja liika hyvä sinulle.
ASARIAS. No, olkoon sitten!