ASARIAS. Maltahan, maitahan!
VILLE. No, mitä nyt vielä?
ASARIAS. Kuulehan! Eikö siitä Kaisasta ole kuulunut mitään?
VILLE. Mitäs siitä olisi kuulunut?
ASARIAS. Eipäs, näät, lähtenyt perässäkään tulemaan, kun karkuun läksin.
VILLE. Vähät hän sinusta välittää.
ASARIAS. Niinkö luulet?
VILLE. Siltähän tuo näyttää.
ASARIAS. On se sitten koko juupeli.
VILLE. Iloissaan kai on vielä, että läksit.
ASARIAS. Kah! Enhän minä sille ole mitään pahaa tehnyt.
VILLE. Kaipa kuitenkin, koska noin omatuntosi nuhtelee.
ASARIAS. Eikä nuhtele.
VILLE. Näkeehän sen. On maar sinun häntä jo vähän ikäväkin.
ASARIAS. Ikävä mikä ikävä! Nukuttaa vain vähäsen.
VILLE. Ja näin maata pannessa muistui sitten Kaisakin mieleen, vai?
ASARIAS (naurahtaen). No, olihan Kaisa välistä rattoisakin. Oikein
naurattaakin, kun sen kanssa olleet kaikki lystit muistaa.
VILLE. Näetsen! Johan sinä rupeat peräytymään koko jutusta.
ASARIAS. Eikös hänestä sitten enää saa haastellakaan?
VILLE. Haastele, haastele, mutta haastele sitten rovastin kanssa! Ja
unissakin saat haastella, jos tahdot! (Tuuppaa Asariaksen aittaan.)
Mene jo! So!
ASARIAS (aitasta). Elä vain pane lukkoon, Ville! Elä pane lukkoon!
VILLE (sulkien oven). Lähdet vielä karkuun.
ASARIAS (aitasta). Enkä lähde karkuun.
VILLE (lukitsee oven). Kuka sinut tietää, kun tässä jo Kaisasta puhuit,
niin peräytymään vielä lähdet.
ASARIAS (aitasta). Enkä peräydy, en.
VILLE. Lupaatko varmasti, ettet peräydy?
ASARIAS (aitasta). Lupaan, lupaan varmasti.
VILLE (aukaisee oven ja katsoo sisään). Kah, johan sinä olet pitkälläsi.
ASARIAS (aitasta). Jo, jo.
VILLE. No, nuku sitten rauhassa! Kyllä minä sinut ajoissa herätän.
Unta saat vielä nähdä Kaisastasi, mutta et muuta. (Sulkee jälleen oven
lukkoon.) "Levätköön hän nyt vahvass' rauhass', mutt' me kuin olemm'
tuonen kauhass'..." Meidän pitää olla ihan hiljaa. (On hetken vaiti,
painaa sitten korvansa lukon kohdalle ja kuuntelee kotvan.) Jopa,
todenperään, mies parka nukahti; alkaa jo kuorsata. (Juoksee pihan
poikki portaikolle päin.) Tulkaa nyt! Nyt saatte tulla. (Viittaa
kädellään.)
HETA (kapalolapsi sylissä ilmestyy portaikolle). Tullaan Ja tullaan
uhallammekin. (Laskeutuu pihaan, lasta sylissään sylkytellen.) Missä
se poikaparka on?
KUSTAAVA (tulee perässä portaikolle, toinen kapalolapsi sylissään).
Tullaan. Ei tätä piilosilla oloa enää jaksa. (Laskeutuu myöskin
pihaan, lasta sylissään sylkytellen.) Mutta missäs Asarias on?
(Portaikolle ilmestyvät myös ANNI ja KAISA, kummallakin
sylissään yksi ensimmäisistä kaksosista.)
VILLE (huitoen heitä takaisin). Joko te nyt tulette — koko roikka!
ANNI (laskeutuu pihaan). Täytyyhän sitä jo.
KAISA (laskeutuu samoin pihaan). Nähköön nyt meidät kaikki samalla ja
kuulkoon...!
HETA, KUSTAAVA, ANNI ja KAISA (yhtaikaa). Mutta missäs Asarias on?
VILLE (kuiskaten). Tuolla makaa aitassa, — juuri nukkui. Mutta jos te
nyt hänet herätätte, niin piru teidät kaikki perii, sillä hän tulee
ihan raivohulluksi teidät tässä nähdessään.
(HETA, KUSTAAVA, ANNI ja KAISA hyssyttelevät ja
tuudittelevat lapsia koko ajan.)
HETA (kuiskaten). Poikaparka!
KUSTAAVA (samoin). Levätköön sitten!
ANNI (samoin). Räikistä vaivoistaan!
KAISA (samoin). Kunnes rovastin luo mennään.
VILLE (samoin). Parasta on. Sillä nyt hän tuolla näkee unta, että piha
on täynnä taivaan enkeleitä ja heillä kullakin lapsi sylissään, ja
niiden enkelien joukossa on hänen oma Kaisansa. Niin että menkää sisään
nyt!
HETA, KUSTAAVA, ANNI ja KAISA (astuvat, pihaa kiertäen, peräkkäin
sisään, hyssytellen lapsia ja laulavat kuiskaten). Mennään, mennään,
mennään! Mennään, mennään sisään!
VILLE (käy vielä tunnustelemassa aitan ovea, kuunnellen.) Nukkuu kuin
porsas autuaitten unta. (Aikoo sitten mennä muiden jäljessä sisään,
mutta pysähtyy äkkiä ja katsoo perälle.) Jopas tuolla rovastikin
saapuu! No, nyt sitä saadaan juhla! (Juoksee ylös portaikolle.)