Pölläsen talon tupa; perällä ovi, oikeassa nurkassa iso paistinuuni
ja oikeassa seinässä keskellä ikkuna; pitkin seinää lavitsa ja sen
edessä pitkä ruokapöytä; vasemmassa seinässä, myöskin keskellä,
ikkuna ja pitkin seinää lavitsa sekä peränurkassa astiakaappi.
Uunin ja oven välissä on vesisaavi; vasemmanpuolisessa seinässä,
ikkunan ja nurkkakaapin välissä, on naulakko, jossa riippuu takki,
päitset, sirppi, nuoria y.m., ja orsilla on reenjalaksia, päreitä ja
reikäleipiä. Oikeanpuolisella seinällä, ikkunan ja etualan välillä,
on kello ja sen vieressä pieni avonainen hyllykaappi, jossa muutamia
kirjoja, rasia, keritsimet y.m.
ASARIAS (istuu paitahihasillaan pöydän ääressä, ikkunan kohdalla,
edessään iso raamattu, jota selailee ja silloin tällöin tutkii, ääneen
tavaillen).
HETA (tulee ulkoa ja häärii töissään paistinuunin ääressä).
Kah, täällähän sinä, Asarias, olet!
ASARIAS (kirjasta päätään nostamatta). Täällä.
HETA. Ja työsi ulkona kesken jätit? Katselin, että minne se meni, kun
kirveen lehdespölkkyyn nakkasi eikä missään näy.
ASARIAS. Joutaahan nyt tuon... vielä.
HETA. Joutaa, kun joutaa. Vaan mitäs sinä siinä tutkit?
ASARIAS. Raamattua.
HETA (kummastellen). Näenhän minä sen, että raamattua.
ASARIAS. No, kun näette, niin mitä sitten kysytte ja — häiritsette.
HETA. Enhän minä, poikaseni... Ihmettelen vaan, että mikä sinusta
nyt on tullutkaan lukumies ja — kirjanoppinut.
ASARIAS (kiukkuisesti). Olisitte edes kiusaa tekemättä!
HETA. Herranen aika! Mikä se sinut noin kiukkuiseksi on saanut?
ASARIAS. Mikäkö? (Selailee kiivaasti lehtiä edestakaisin.) Pitäisi se
teidän jo tietää kysymättäkin.
HETA (arasti). Koetanhan minä arvailla, vaan... löytyyköhän se apu
sieltäkään (viittaa raamattuun).
ASARIAS. Ellei löydy, niin on se sitten jo koko paikka, tämä elämä.
HETA (myöstellen). On se, on.
ASARIAS. Tämä aviokäskyn sääty.
HETA. Niin, niin. Sitähän minäkin.
ASARIAS. Oikea ump'solmu.
HETA. Ump'solmu, — oikein sanot.
ASARIAS (suuttuen). Ka, mitä tuossa yhä vaan myöntelette, äiti?!
Sanoisitte edes jotakin vastaan.
HETA (hätkähtäen). Herran pieksut! Ihan säikähdin. No, ei sitten, ei.
ASARIAS. Onpas, on.
HETA. NO, on ja ei, kuinka sitten tahdot.
(Hetkinen vaitioloa.)
ASARIAS (selaillen raamattua). Kuka tämän upm'solmun oikein lienee
keksinytkään?
HETA (arasti). Aviokäskyn säädyn?
ASARIAS. NO, sen saman.
HETA. Jumala, kah, kukas muuten.
ASARIAS. Piru, sanon minä.
HETA. No, piru sitten.
ASARIAS (sukkelaan). Ja te ja Kustaava Mansikka ja Anni ja Ville ja
rovasti ja...
HETA. Hyvään seuraanhan minut sitten panitkin.
ASARIAS (ivallisesti). Hyvään!
HETA. Mutta Kaisan siitä unhotit.
ASARIAS. Kaisa ei ole syypää.
HETA. Kukas sinut sitten käski hänet ottamaan?
ASARIAS. Kukako käski?
HETA. Niin juuri.
ASARIAS. Tehän te kaikki minut siihen mertaan ajoitte, kun en Annia
saanut, ja rovasti siunasi lukkoon tämän liiton.
HETA. No eihän sinua toki väkisinkään vihille viety, kultaseni.
ASARIAS. Vai ei? Kun teidän kaikin mokomin piti talon asiat niin
järjestää, ettei palvelijaa tarvittaisi, ja Kaisa siten emännäksi
taloon joutui, niin eikös se ollut väkisin?
HETA. Muistathan sen, että talon asiat niin vaativat; ajat olivat
huonot.
ASARIAS. Ja sen vuoksi te uhrasitte ainoan poikanne, kuin Aapraham
Iisakin.
HETA. Kaisasta minä en voi mitään pahaa sanoa. Hän on hyvä miniä ja
tekee työtä kuin mies, (Ikkunaan vilkaisten.) Näet sen, kuinka hän
tuolla pellolla kyntääkin. Ei ollenkaan sinua huonommin.
ASARIAS (lyöden raamatun kiinni). Mutta Asarias Pölläsen vaimoksi hän
ei passaa.
HETA (kummastellen). Vai ei passaa?!