vietiin kauniiseen huoneeseen. Siellä istui vanha kuningas nauraen
pienen pöydän ääressä. Hänen vieressään seisoi prinssi Julian ilman
naamiota. Muita ei huoneessa ollut ketään.
Kuningas tarkasteli nuorta miestä jonkun aikaa, ja kuten näytti,
jonkunlaisella mielihyvällä.
"Kerro minulle tarkkaan kaikki", sanoi kuningas hänelle, "mitä sinä
tänä yönä olet tehnyt."
Filip sai arvokkaan itsevaltiaan ystävällisestä puhuttelusta jälleen
rohkeutta ja kertoi juurta jaksain alusta loppuun, mitä hän oli tehnyt
ja kokenut. Kuitenkin oli hän kyllin viisas vaietessaan siitä, mitä hän
prinssinä oli kuullut hovimiehistä ja minkä kautta Julian olisi voinut
joutua pulaan. — Kuningas nauroi kertomuksen kestäessä pari kertaa
ääneen; sitten kyseli hän vielä Filipin syntyperää ja tointa, otti pari
kultakolikkoa pöydältä, antoi ne hänelle ja sanoi: "Nyt mene, poikani,
ja odota kutsumustasi. Sinulle ei ole tapahtuva mitään pahaa. Mutta älä
ilmaise kellekään, mitä tänä yönä hommailit ja sait tietää. Sen kiellän
sinulta; nyt mene!"
Filip lankesi kuninkaan jalkoihin ja suuteli hänen kättään, samalla
kuin sopersi muutamia kiitos-sanoja. Kun hän nousi jälleen ylös
mennäkseen pois, sanoi prinssi Julian: "Minä pyydän alamaisimmin, että
Teidän Majesteettinne sallisi tämän nuoren miehen odottaa ulkona. Minun
on hänelle ilkityöstä, jonka tein hänelle tänä yönä, maksettava vielä
pieni velka."
Kuningas nyykäytti nauraen päätään, ja Filip poistui.
"Prinssi!" sanoi kuningas ja varotti uhkaavasti sormellaan. "Onni
Teille, että sanoitte minulle totuuden! Minä tahdon vielä tälläkin
kertaa antaa Teille anteeksi Teidän kurjat, hullunkuriset kolttosenne.
Te olisitte ansainnut rangaistuksen. Vielä kerran sellainen kepponen,
ja minä olen leppymätön. Juttu herttua Hermannin kanssa täytyy minun
vielä lähemmin tuntea. Hyvä, kun hän menee pois; minä en kärsi häntä.
Siitä, mitä Te sanoitte poliisi- ja raha-asiainministeristä, odotan
minä juuri todistuksia. Menkää nyt ja antakaa nuorelle puutarhurille
juomarahaa. Hän menetteli Teidän naamiossanne viisaammin kuin Te hänen."
Prinssi jätti kuninkaan. Hän riisui sivuhuoneessa naamiaispuvun, pani
päällystakin päälleen, kutsutti Filipin ja käski lähteä kanssaan hänen
palatsiinsa. Täällä täytyi Filipin sanasta sanaan kertoa kaikki,
mitä hän Julianin sijaisena oli kuullut ja puhunut tanssiaisissa.
Filip totteli. Julian taputti häntä olkapäälle ja sanoi: "Kuules,
Filip, sinä olet älykäs mies. Sinua voin minä tarvita. Minä olen
tyytyväinen sinuun. Mitä sinä minun nimessäni sanoit kamariherra
Pilzowille, kreivitär Bonaulle, Marsalkalle, ja hänen rouvalleen,
eversti Kaltille, raha-asiainministerille ja muille, huomaan minä
täysin järkeväksi ja pidän kuin olisin sen itse sanonut. Sitä vastoin
täytyy sinun vastata lauluista, jotka minä sinun nimessäsi lauloin.
Sinä menetät rangaistukseksi yövartijanvirkasi, mutta älä ole
milläsikään. Sen sijaan teen minä sinut linna-puutarhurikseni. Minä
annan hoidettavaksesi molempien linnojeni Heimlebenin ja Quellenthalin
puutarhat. Rahat, jotka annoin morsiamellesi, olkoot teidän
myötäjäisenne, ja Marsalkka Blankenschwerdin vekselin lunastan minä
heti paikalla sinulta viidellätuhannella guldenilla. Nyt mene, palvele
minua uskollisesti ja käyttäydy hyvin."
15.
Kuka oli onnellisempi kuin Filip. Hän juoksi täyttä vauhtia Ruusun
kotiin. Tämä ei ollut vielä vuoteessa; hän istui äitinsä kanssa pöydän
ääressä ja itki. Filip heitti täyden kukkaron pöydälle ja sanoi
hengästyneenä: "Ruusu, siinä ovat myötäjäisesi! ja tässä viisituhatta
guldenia, ne ovat minun. Minä tein yövartijana virheen; sen tähden
kadotin toivon isäni virkaan ja ylihuomenna muutan prinssi Julianin
linnapuutarhurina Heimlebeniin. Ja teidän, äiti ja Ruusu, täytyy tulla
kanssani Heimlebeniin. Samoin isäni ja äitini. Minä voin nyt teidät
kaikki hyvin elättää. Huhhei! Jumala suokoon kaikille hyville ihmisille
niin hyvän uudenvuoden!"
Äiti Bittner ei tiennyt, uskoako korviaan Filipin kertoessa ja silmiään
nähdessään rahat. Mutta kun Filip oli kertonut hänelle kaikki, ei
kuitenkaan enempää kuin oli tarpeellista tietää, ja kuinka se oli
tapahtunut, nousi hän nyyhkyttäen ylös, syleili häntä ja pani Ruusun
hänen syliinsä. Nyt hyppi ja tanssi ilon juovuttama rouva huoneessa ja
kysyi: "Tietävätkö myöskin isäsi ja äitisi jo kaikki?" ja kun Filip
antoi kieltävän vastauksen, huusi hän: "Ruusu, sytytä tuli, pane
vesi kiehumaan ja keitä hyvä kahvi meille viidelle! otti villaisen
viittansa, kääriytyi siihen ja meni ulos."
Mutta Ruusu unhoitti Filipin rinnoilla tulen ja veden. He seisoivat
vielä lujassa syleilyssä, kun rouva Bittner tuli takasin vanhan
Gottliebin ja äiti Kaarinan seuraamana. He ympäröivät siunaten
lapsensa; jos äiti Bittner tahtoi kahvia, niin täytyi se hänen itsensä
keittää.
Että Filip menetti yövartijan viran, että Ruususta tuli kahden
viikon perästä hänen vaimonsa, että molemmat muuttivat vanhempineen
Heimlebeniin — se ei kuulu seikkailuun uudenvuodenyönä, joka ei tullut
kellekään turmiollisemmaksi kuin raha-asiainministeri Bodenlosille.
Sen jälkeen ei myöskään ole kuultu, että prinssi Julian olisi tehnyt
samanlaisia neronleimauksia.