Aliina oli hyvillään, kun tovereista eroaminen muodostui näinkin
iloiseksi. Olisi melkein saattanut kääntyä takaisin ja olla loppuun
asti. Mutta tehty mikä tehty. Ja sitä paitsi Iida... Kuka sen tietää,
miten siellä on...
Hän ajoi levähtämättä seuraavan yönkin, sillä matka kului hitaasti, kun
tiet olivat paikoin sulana. Linnut jo laulelivat riemuiten kesän
tulosta ja virkistivät matkamiehenkin mieltä.
Kotiin tultua alkoi jokainen kysellä, miksikä nyt pois ennen loppua.
Aliina sanoi kelin huononemisen takia pyrkineensä ja toiseksi
päästäkseen katsomaan Iidaa. Sinne hän tahtoikin aivan heti ja sai
isältään hevosen ajaaksensa. Moniin kyselyihin kansanopistosta lupasi
hän sitten antaa selityksiä, kun tulee takaisin.
Iidan tapasi hän vielä sairaana. Silmät vettyivät molemmilta, kun he
yhtyivät taas tuossa kansakoulun ajoilta tutussa kamarissa.
--Jopa sinä Iida-rukka olet laihtunut! surkutteli Aliina istuen sängyn
laidalla ja sivellen ystävänsä käsiä. Alkanethan toki jo parantua?
--Sitä tässä toivotaan, sanoi Iida.--Olen minä ollut huonompikin. Mutta
mitenkä sinä nyt jo tulit?
--Se soveltui tällä lailla ja halutti tulla sinuakin katsomaan.
--Niin, sinä olet todella hyvä, tunnusti Iida.--Mutta ehkä sinä
kumminkin tulit etupäässä sen vuoksi, että saat olla enemmän aikaa
kotonasi, ennenkuin joutuu sinne sairashuoneelle menon aika.
--Ei, hyvä Iida, en minä mene sinne sairashuoneelle. Minä lähetin jo
tiedon, etten tule.
--Miksikä, ihmetteli Iida.--Olisithan sieltä saanut hyvän palkan.
--Kyllä, mutta mitä varten minä matkustaisin tuntemattomaan paikkaan,
tuntemattomia sairaita hoitamaan, silloin kun on kotona kylliksi
tekemistä omaisteni hyväksi. Kyllähän minua kunnian ja voiton himo
pyrki vielä sittenkin riipomaan pois oikealta tieltä, kun olin jo
päässyt tietämään, että rakkaus lähimmäisiin on Jumalan käskyistä
tärkein. Mutta nyt olen sen kiusauksen voittanut ja menen kotiini ja
koetan tehdä minkä voin kärsivän äitini hyväksi. Onpa siellä vielä
isäpoloinenkin sekä siskot, jotka ovat jo hyvällä alulla itsekkyyden
tiellä. Enhän ole heillekään vielä yhtään hyvää neuvoa antanut,
ainoastaan riidellyt. Sinne menen ja toivoisin, että sinäkin Iida
tulisit, kun joudut, minulle toveriksi... Kuoppa-aholle ovat jo
kansakoulun hirsiä vetäneet...
--Siinä teet oikein, tunnusti Iida, ja silmät täyttyivät kyynelistä.--
Jos Luoja suopi elämän aikaa, niin minä tulen myös.