YHDESTOISTA LUKU.

Prefektin vanha onni näytti saavan ilmankin muuttumaan mielensä mukaan.

Narseksen ja Cetheguksen edellä mainitun keskustelun jälkeisenä päivänä

aurinko valaisi kirkkaasti Bajaen lahden sineltä kimaltelevaa pintaa,

ja sadat kalastajavenheet riensivät merelle käyttämään hyväkseen ilman

muutosta.

Syphax oli hävinnyt päivän koittaessa jätettyään paikkansa herransa

oven edustalla neljän jäljelle jääneen isaurilaisen vartioitavaksi.

Kun Cethegus oli päättänyt aamukylpynsä sivuteltassa, meni hän takaisin

päätelttaan aamiaiselle.

Samassa hän kuuli Syphaxin huutaen juoksevan pitkin leirikatua.

"Ei", huusi hän. "Tämä kala on prefektille. Olen sen maksanut.

"Suuri Narses ei varmaankaan tahdo syödä toisten ihmisten kaloja."

Samassa hän riuhtaisi itsensä irti Alboinin, muutamien longobardien

sekä erään Narseksen orjan käsistä.

Cethegus meni telttansa ovelle.

Hän tunsi Narseksen orjan.

Hän oli tuon sairaalloisen ja samalla hyvin kohtuullisen miehen

keittäjä. Hänelle tuottivat työtä melkein yksinomaan Narseksen vieraat,

isäntä tuskin ollenkaan.

"Herra", virkkoi tämä hienosti sivistynyt kreikkalainen prefektille,

anteeksi pyytäen äidinkielellään, "älä soimaa minua tästä

selkkauksesta.

"Mitä välitän muutamasta kalasta.

"Mutta nuo pitkäparrat pakottivat minut millä hinnalla tahansa

vaatimaan Narseksen laskuun kalakorin, jonka orjasi toisi mereltä

tullessaan."

Cethegus katsahti Syphaxiin.

Tämä vastasi katseellaan.

Longobardit eivät olleet ymmärtäneet kreikankielistä keskustelua.

Cethegus antoi Syphaxille aimo korvapuustin ja virkkoi latinankielellä:

"Häpeämätön, hyödytön orja. Etkö sinä koskaan opi ihmistapoja?

"Sairaan sotapäällikön on tietysti saatava parhaat palat."

Hän repäisi rajusti korin maurilaisen kädestä ja antoi sen orjalle.

"Tässä on tämä kori. Maistukoot siinä olevat kalat Narsekselle."

Orja otti korin vastaan päätään pudistellen. Hän ei tajunnut mitään.

"Mitä tuo näytelmä oikeastaan merkitsi", kysyi hän lähtiessään

latinaksi.

"Se merkitsi sitä", vastasi hänen mukanaan kulkeva Alboin, "ettei paras

kala ollutkaan korissa, vaan jossakin muualla."

Saavuttuaan telttaan Syphax avasi nopeasti krokodiilinnahkaisen,

vedenpitävän vyönsä. Hän otti sen kätkössä olleen papyrusrullan ja

antoi sen innokkaan näköisenä herralleen.

"Sinusta vuotaa verta, Syphax."

"Mitättömän vähän. Longobardit luulivat minua delfiiniksi, kun he

näkivät minun uivan meressä, ja ampuivat kilpaa nuoliansa minua kohti."

"Hoida itseäsi. Saat soliduksen jokaisesta veripisarastasi.

"Tuomasi kirje on kaikesta päättäen sekä kullan että veren arvoinen.

"Hoida itseäsi. Sano isaurilaisille, ettei ketään saa laskea sisään."

Jäätyään yksikseen telttaan prefekti alkoi lukea kirjettä.

Hänen kasvonsa synkistyivät. Mahtavan otsan keskimmäinen ryppy tuli yhä

syvemmäksi.

Huulet sulkeutuivat yhä tiukemmin.

"Cornelius Cethegus Caesariukselle, entiselle kaupunginprefektille ja

entiselle ystävälleen viimeisen kerran Prokopius Caesareasta:

"Tämä on surullisin kirjoitus, johon koskaan olen käyttänyt entistä tai

nykyistä kirjoituskättäni.

"Ja antaisin mielelläni tämän vasemmankin käteni, kuten annoin oikeani

Belisariuksen puolesta, ellei minun tarvitsisi kirjoittaa tätä

kirjettä.

"Tämä on nimittäin jäähyväiskirje, heti kolmikymmenvuotisen

ystävyytemme peruuttamiskirje.

"Olin uskonut tänä epäsankarillisena aikana kahteen sankariin: miekan

sankariin Belisariukseen ja hengen sankariin Cethegukseen.

"Viime mainittua täytyy minun nyt vihata, melkein halveksia --."

Lukija viskasi kirjeen sohvalle, jolla hän makasi. Sitten hän otti sen

taas synkännäköisenä ja luki edelleen:

"Olisi vain puuttunut, että Belisarius olisi todella ollut petturi,

kuten sinä yritit maailmalle uskotella.

"Mutta Belisariuksen viattomuus on keksitty samoin kuin sinun musta

viekkautesi.

"Kauan olin tietämätön mutkallisten polkujesi päämäärästä, vaikka sinä

kuljetit minuakin hyvän matkaa mukanasi.

"Uskoin epäitsekkääksi, jaloksi päämääräksesi Italian vapauttamisen.

Mutta nyt olen huomannut, että mahtavin yllyttäjäsi oli määrätön,

rajaton, häikäilemätön vallanhimosi.

"Päämäärä, jota varten tarvitaan käyttämiäsi keinoja, on turmiollinen.

"Sinä aioit tuhota urhoollisimman miehen, jolla on viaton lapsen sielu,

apunasi hänen oma, nyt parantunut vaimonsa sekä rikollinen

ystävättäresi Teodora, ja uhrata hänet vallanhimollesi. Se oli

pirullinen tuuma. Minä eroan sen vuoksi iäksi sinusta."

Cethegus ummisti silmänsä.

"Eihän se ole kovinkaan ihmeellistä", virkkoi hän hetken kuluttua

itsekseen.

"Hänen epäjumalansa on Belisarius. Jokainen, joka ahdistaa

Belisariusta, on hänen mielestään yhtä hirmuinen kuin kristittyjen

mielestä se, joka pitää ristiä vain puupalasena.

"Tämä ei siis voi minua haavoittaa -- mutta se on tuskallista.

"Se johtuu kolmekymmenvuotisesta tottumuksesta. Niin kauan on nimi

Prokopius tuonut lämpimän tunteen tämän haarniskan alle. Tottumus

heikentää!

"Juliuksen riisti minulta gootti -- Prokopiuksen otti Belisarius.

"Kukahan ottaa minulta Cetheguksen, vanhimman, viimeisen ystäväni?

"Ei kukaan.

"Ei Narses eikä kohtalokaan.

"Pois tieltäni, Prokopius.

"Sinä katoat elämäni polulta.

"Sinä olet kuollut.

"Sinulle pitämäni hautapuhe oli melkein liikuttava, ainakin liian

pitkä.

"Mitä vainajalla on vielä kertomista."

"Mutta minä kirjoitan sinulle tämän kirjeen, koska tahdon puolestani

lopettaa hyvällä työllä pitkän ystävyytemme, jonka salakavala

hyökkäyksesi ihannettani Belisariusta vastaan murskasi.

"Minä tahdon varoittaa sinua ja pelastaa sinut, jos olet

pelastettavissa.

"Et ole nähtävästi saanut käsiisi ainoatakaan aikaisemmin

lähettämistäni seitsemästä kirjeestä, koska olet vielä Narseksen

leirissä hänen tiedonantojensa mukaan.

"Uskon nyt tämän kahdeksannen kirjeen viisaan Agnellukseni haltuun. Hän

on kalastajanpoika Stabiaesta, missä leirinne nykyään sijainnee.

Lahjoitan hänelle vapauden ja annan tämän kirjeen tuomisen hänen

viimeiseksi tehtäväkseen.

"Sillä minä rakastan sinua vielä, Cethegus -- vaikka minun pitäisi

vihata sinua -- ja pelastaisin sinut mielelläni.

"Kun saavuin Bysanttiin heti sieltä lähtösi jälkeen -- jo puolimatkassa

sain ukkosiskuna tiedon Belisariuksen vangitsemisesta (hän oli muka

tehnyt salaliiton Justinianusta vastaan) -- luulin ensin, että sinä

olit kai yhtä hämmästynyt kuin keisarikin.

"Turhaan pyrin keisarin puheille. Hän oli vihoissaan kaikille

syyttömillekin, jotka vain olivat Belisariuksen ystäviä.

"Turhaan koetin kaikkia mahdollisia keinoja päästäkseni Antoninan

puheille. -- Häntä vartioitiin erinomaisesti punaisessa talossa. Aivan

sinun suunnitelmiesi mukaan.

"Turhaan koetin todistaa Tribonianukselle syytöksen mahdottomuutta.

"Hän kohautti vain olkapäitään ja sanoi:

"'En minäkään voi käsittää sitä! Mutta todistukset ovat sitovia.'

"'Miksi hän niin järkähtämättömästi kieltää Aniciuksen öiset käynnit.'

"'Hän on hukassa.'

"Hän oli hukassa.

"Tuomio oli jo julistettu.

"Belisarius oli tuomittu kuolemaan ja Antonina maanpakoon.

"Keisari oli armossaan peruuttanut kuolemantuomion ja määrännyt, että

rikollinen sokaistaisiin, ajettaisiin maanpakoon erilleen Antoninasta

-- ja hänen omaisuutensa riistettäisiin.

"Bysantti oli kuohuissaan tuon tuomion johdosta.

"Ei kukaan muu uskonut häntä syylliseksi kuin keisari ja tuomarit.

"Mutta kukaan ei voinut todistaa hänen viattomuuttaan eikä muuttaa

hänen kohtaloaan.

"Olin päättänyt lähteä hänen mukaansa; yksikätinen sokean mukaan.

"Silloin -- siunattu olkoon hän senvuoksi -- hänet pelasti -- -- hänen

suuri vihollisensa Narses, jota jo kerran ennenkin sanoin

keskustellessani kanssasi vuosisadan suurimmaksi mieheksi."

"Tietysti", hymähti Cethegus. "Nyt hän on sitäpaitsi jaloinkin."

"Sairas Narses oli heti asiasta tiedon saatuaan rientänyt Bysanttiin

Nikomedian kylpylaitoksesta, missä hän oli terveyttään hoitamassa.

"Hän kutsutti minut luokseen ja sanoi.

"'Sinä tiedät, että mielihyvin kukistaisin Belisariuksen perinpohjin

julkisessa taistelussa, mutta Narseksen suuri vastustaja ei saa

kukistua näin kurjasti, valheen vuoksi.'

"'Tule mukaani. Sinä olet hänen paras ystävänsä, minä hänen pahin

vastustajansa. Me yhdessä pelastamme tuon onnettoman miehen.'"

Taistelu Roomasta II Historiallinen romaani · 第 117 / 123 题