Prefektin vanha onni näytti saavan ilmankin muuttumaan mielensä mukaan.
Narseksen ja Cetheguksen edellä mainitun keskustelun jälkeisenä päivänä
aurinko valaisi kirkkaasti Bajaen lahden sineltä kimaltelevaa pintaa,
ja sadat kalastajavenheet riensivät merelle käyttämään hyväkseen ilman
muutosta.
Syphax oli hävinnyt päivän koittaessa jätettyään paikkansa herransa
oven edustalla neljän jäljelle jääneen isaurilaisen vartioitavaksi.
Kun Cethegus oli päättänyt aamukylpynsä sivuteltassa, meni hän takaisin
päätelttaan aamiaiselle.
Samassa hän kuuli Syphaxin huutaen juoksevan pitkin leirikatua.
"Ei", huusi hän. "Tämä kala on prefektille. Olen sen maksanut.
"Suuri Narses ei varmaankaan tahdo syödä toisten ihmisten kaloja."
Samassa hän riuhtaisi itsensä irti Alboinin, muutamien longobardien
sekä erään Narseksen orjan käsistä.
Cethegus meni telttansa ovelle.
Hän tunsi Narseksen orjan.
Hän oli tuon sairaalloisen ja samalla hyvin kohtuullisen miehen
keittäjä. Hänelle tuottivat työtä melkein yksinomaan Narseksen vieraat,
isäntä tuskin ollenkaan.
"Herra", virkkoi tämä hienosti sivistynyt kreikkalainen prefektille,
anteeksi pyytäen äidinkielellään, "älä soimaa minua tästä
selkkauksesta.
"Mitä välitän muutamasta kalasta.
"Mutta nuo pitkäparrat pakottivat minut millä hinnalla tahansa
vaatimaan Narseksen laskuun kalakorin, jonka orjasi toisi mereltä
tullessaan."
Cethegus katsahti Syphaxiin.
Tämä vastasi katseellaan.
Longobardit eivät olleet ymmärtäneet kreikankielistä keskustelua.
Cethegus antoi Syphaxille aimo korvapuustin ja virkkoi latinankielellä:
"Häpeämätön, hyödytön orja. Etkö sinä koskaan opi ihmistapoja?
"Sairaan sotapäällikön on tietysti saatava parhaat palat."
Hän repäisi rajusti korin maurilaisen kädestä ja antoi sen orjalle.
"Tässä on tämä kori. Maistukoot siinä olevat kalat Narsekselle."
Orja otti korin vastaan päätään pudistellen. Hän ei tajunnut mitään.
"Mitä tuo näytelmä oikeastaan merkitsi", kysyi hän lähtiessään
latinaksi.
"Se merkitsi sitä", vastasi hänen mukanaan kulkeva Alboin, "ettei paras
kala ollutkaan korissa, vaan jossakin muualla."
Saavuttuaan telttaan Syphax avasi nopeasti krokodiilinnahkaisen,
vedenpitävän vyönsä. Hän otti sen kätkössä olleen papyrusrullan ja
antoi sen innokkaan näköisenä herralleen.
"Sinusta vuotaa verta, Syphax."
"Mitättömän vähän. Longobardit luulivat minua delfiiniksi, kun he
näkivät minun uivan meressä, ja ampuivat kilpaa nuoliansa minua kohti."
"Hoida itseäsi. Saat soliduksen jokaisesta veripisarastasi.
"Tuomasi kirje on kaikesta päättäen sekä kullan että veren arvoinen.
"Hoida itseäsi. Sano isaurilaisille, ettei ketään saa laskea sisään."
Jäätyään yksikseen telttaan prefekti alkoi lukea kirjettä.
Hänen kasvonsa synkistyivät. Mahtavan otsan keskimmäinen ryppy tuli yhä
syvemmäksi.
Huulet sulkeutuivat yhä tiukemmin.
"Cornelius Cethegus Caesariukselle, entiselle kaupunginprefektille ja
entiselle ystävälleen viimeisen kerran Prokopius Caesareasta:
"Tämä on surullisin kirjoitus, johon koskaan olen käyttänyt entistä tai
nykyistä kirjoituskättäni.
"Ja antaisin mielelläni tämän vasemmankin käteni, kuten annoin oikeani
Belisariuksen puolesta, ellei minun tarvitsisi kirjoittaa tätä
kirjettä.
"Tämä on nimittäin jäähyväiskirje, heti kolmikymmenvuotisen
ystävyytemme peruuttamiskirje.
"Olin uskonut tänä epäsankarillisena aikana kahteen sankariin: miekan
sankariin Belisariukseen ja hengen sankariin Cethegukseen.
"Viime mainittua täytyy minun nyt vihata, melkein halveksia --."
Lukija viskasi kirjeen sohvalle, jolla hän makasi. Sitten hän otti sen
taas synkännäköisenä ja luki edelleen:
"Olisi vain puuttunut, että Belisarius olisi todella ollut petturi,
kuten sinä yritit maailmalle uskotella.
"Mutta Belisariuksen viattomuus on keksitty samoin kuin sinun musta
viekkautesi.
"Kauan olin tietämätön mutkallisten polkujesi päämäärästä, vaikka sinä
kuljetit minuakin hyvän matkaa mukanasi.
"Uskoin epäitsekkääksi, jaloksi päämääräksesi Italian vapauttamisen.
Mutta nyt olen huomannut, että mahtavin yllyttäjäsi oli määrätön,
rajaton, häikäilemätön vallanhimosi.
"Päämäärä, jota varten tarvitaan käyttämiäsi keinoja, on turmiollinen.
"Sinä aioit tuhota urhoollisimman miehen, jolla on viaton lapsen sielu,
apunasi hänen oma, nyt parantunut vaimonsa sekä rikollinen
ystävättäresi Teodora, ja uhrata hänet vallanhimollesi. Se oli
pirullinen tuuma. Minä eroan sen vuoksi iäksi sinusta."
Cethegus ummisti silmänsä.
"Eihän se ole kovinkaan ihmeellistä", virkkoi hän hetken kuluttua
itsekseen.
"Hänen epäjumalansa on Belisarius. Jokainen, joka ahdistaa
Belisariusta, on hänen mielestään yhtä hirmuinen kuin kristittyjen
mielestä se, joka pitää ristiä vain puupalasena.
"Tämä ei siis voi minua haavoittaa -- mutta se on tuskallista.
"Se johtuu kolmekymmenvuotisesta tottumuksesta. Niin kauan on nimi
Prokopius tuonut lämpimän tunteen tämän haarniskan alle. Tottumus
heikentää!
"Juliuksen riisti minulta gootti -- Prokopiuksen otti Belisarius.
"Kukahan ottaa minulta Cetheguksen, vanhimman, viimeisen ystäväni?
"Ei kukaan.
"Ei Narses eikä kohtalokaan.
"Pois tieltäni, Prokopius.
"Sinä katoat elämäni polulta.
"Sinä olet kuollut.
"Sinulle pitämäni hautapuhe oli melkein liikuttava, ainakin liian
pitkä.
"Mitä vainajalla on vielä kertomista."
"Mutta minä kirjoitan sinulle tämän kirjeen, koska tahdon puolestani
lopettaa hyvällä työllä pitkän ystävyytemme, jonka salakavala
hyökkäyksesi ihannettani Belisariusta vastaan murskasi.
"Minä tahdon varoittaa sinua ja pelastaa sinut, jos olet
pelastettavissa.
"Et ole nähtävästi saanut käsiisi ainoatakaan aikaisemmin
lähettämistäni seitsemästä kirjeestä, koska olet vielä Narseksen
leirissä hänen tiedonantojensa mukaan.
"Uskon nyt tämän kahdeksannen kirjeen viisaan Agnellukseni haltuun. Hän
on kalastajanpoika Stabiaesta, missä leirinne nykyään sijainnee.
Lahjoitan hänelle vapauden ja annan tämän kirjeen tuomisen hänen
viimeiseksi tehtäväkseen.
"Sillä minä rakastan sinua vielä, Cethegus -- vaikka minun pitäisi
vihata sinua -- ja pelastaisin sinut mielelläni.
"Kun saavuin Bysanttiin heti sieltä lähtösi jälkeen -- jo puolimatkassa
sain ukkosiskuna tiedon Belisariuksen vangitsemisesta (hän oli muka
tehnyt salaliiton Justinianusta vastaan) -- luulin ensin, että sinä
olit kai yhtä hämmästynyt kuin keisarikin.
"Turhaan pyrin keisarin puheille. Hän oli vihoissaan kaikille
syyttömillekin, jotka vain olivat Belisariuksen ystäviä.
"Turhaan koetin kaikkia mahdollisia keinoja päästäkseni Antoninan
puheille. -- Häntä vartioitiin erinomaisesti punaisessa talossa. Aivan
sinun suunnitelmiesi mukaan.
"Turhaan koetin todistaa Tribonianukselle syytöksen mahdottomuutta.
"Hän kohautti vain olkapäitään ja sanoi:
"'En minäkään voi käsittää sitä! Mutta todistukset ovat sitovia.'
"'Miksi hän niin järkähtämättömästi kieltää Aniciuksen öiset käynnit.'
"'Hän on hukassa.'
"Hän oli hukassa.
"Tuomio oli jo julistettu.
"Belisarius oli tuomittu kuolemaan ja Antonina maanpakoon.
"Keisari oli armossaan peruuttanut kuolemantuomion ja määrännyt, että
rikollinen sokaistaisiin, ajettaisiin maanpakoon erilleen Antoninasta
-- ja hänen omaisuutensa riistettäisiin.
"Bysantti oli kuohuissaan tuon tuomion johdosta.
"Ei kukaan muu uskonut häntä syylliseksi kuin keisari ja tuomarit.
"Mutta kukaan ei voinut todistaa hänen viattomuuttaan eikä muuttaa
hänen kohtaloaan.
"Olin päättänyt lähteä hänen mukaansa; yksikätinen sokean mukaan.
"Silloin -- siunattu olkoon hän senvuoksi -- hänet pelasti -- -- hänen
suuri vihollisensa Narses, jota jo kerran ennenkin sanoin
keskustellessani kanssasi vuosisadan suurimmaksi mieheksi."
"Tietysti", hymähti Cethegus. "Nyt hän on sitäpaitsi jaloinkin."
"Sairas Narses oli heti asiasta tiedon saatuaan rientänyt Bysanttiin
Nikomedian kylpylaitoksesta, missä hän oli terveyttään hoitamassa.
"Hän kutsutti minut luokseen ja sanoi.
"'Sinä tiedät, että mielihyvin kukistaisin Belisariuksen perinpohjin
julkisessa taistelussa, mutta Narseksen suuri vastustaja ei saa
kukistua näin kurjasti, valheen vuoksi.'
"'Tule mukaani. Sinä olet hänen paras ystävänsä, minä hänen pahin
vastustajansa. Me yhdessä pelastamme tuon onnettoman miehen.'"