Goottien leirissä oli jo useina päivinä peräkkäin liikkunut epäselviä
huhuja uuden apujoukon saapumisesta idästä päin. Niin ainakin
sieltäpäin saapuvat gootit kertoivat.
Kuningas ei odottanut siltä suunnalta minkäänlaista apujoukkoa.
Varovaisuuden vuoksi hän lähetti -- etteivät bysanttilaiset voisi tehdä
odottamatonta sivuhyökkäystä -- kreivi Torismutin, lipunkantaja
Visandin ja nuoren Adalgotin ratsastavien sajonien kanssa
tiedustelumatkalle.
Mutta jo seuraavana päivänä he saapuivat takaisin.
Kreivi Torismut riensi iloisen näköisenä yhdessä Adalgotin kanssa
kuninkaan telttaan ja huudahti:
"Minä tuon luoksesi vanhan ystävän oikeaan aikaan, kuninkaani."
"Hän muistuttaa", puuttui Adalgot puheeseen, "kuningastiikeriä, joka
esiintyi viimeksi sirkuksessa antamassasi näytännössä.
"En ole koskaan nähnyt sellaista yhtäläisyyttä ihmisen ja eläimen
välillä."
"Siitä huolimatta hän on sinulle rakas vieras -- tuossa hän jo onkin."
Ja samassa tuli kuninkaan telttaan -- korsikalainen Furius Ahalla.
Hän kumarsi ylpeätä, entisestään yhä ruskeammaksi paahtunutta päätään,
laskien vasemman kätensä rinnalleen.
"Minä tervehdin sinua, goottien kuningas."
"Tervetuloa Italiaan, maailman ympäri purjehtija. Mistä viimeiseksi
tulet?"
"Tyroksesta."
"Mikä sinut tuo takaisin?"
"Sen kerron sinulle."
Totilan viittauksesta toiset lähtivät teltasta.
Korsikalainen tarttui kuumeisen kiivaasti kuninkaan käsiin.
"Vastaa myöntävästi, vastaa myöntävästi! Elämäni -- enemmän kuin
elämäni riippuu siitä."
"Mitä tarkoitat", kysyi kuningas peräytyen hämmästyneenä.
Miehen kiivas, villi luonne oli hänestä hyvin vastenmielinen.
"Myönnä, myönnä! Onhan Valeria vapaa?
"Sinähän olet kihloissa länsigoottien kuninkaan Agilan tyttären
kanssa."
Kuningas rypisti otsaansa ja pudisti suutuksissaan päätään.
Mutta ennenkuin hän ehti mitään sanoa, jatkoi korsikalainen kiivaasti:
"Älä ihmettele -- älä kysele.
"Niin, minä rakastan Valeriaa sydämeni koko hehkulla.
"Minä melkein vihaan häntä -- niin häntä rakastan.
"Minä kosin häntä muinoin.
"Sain kuulla, että hän oli sinun omasi -- sinun tieltäsi väistyin.
"Kenen tahansa muun olisin kuristanut kuoliaaksi näillä käsilläni.
"Riensin pois.
"Harhailin Intiassa ja Egyptissä ja etsin vaaroja, seikkailuja, kauhuja
ja nautintoja.
"Turhaan.
"Hänen kuvansa oli unohtumattomasi syöpynyt sieluuni.
"Minä kärsin tavattomasti.
"Minä janosin häntä kuin pantteri verta.
"Ja minä kirosin häntä, sinua ja itseäni.
"Aikoja sitten luulin hänen olleen omasi.
"Muutama aika sitten tapasin Aleksandrian satamassa eräällä Espanjasta
saapuneella länsigoottilaisella laivalla vanhoja, Valeriuksen aikaisia
yhteisiä kauppatuttujani, jotka kertoivat sinun nousemisestasi
valtaistuimelle.
"Kun kyselin kuningattarestasi Valeriasta, vakuuttivat he sinun olevan
naimattoman. Samalla he mainitsivat, että heidän kuninkaansa Agila oli
tarjonnut sinulle aseellista apua ja tyttärensä puolisoksesi. Sinä
kuuluit hyväksyneen tarjouksen.
"Mutta sen he ainakin kertoivat varmana asiana, -- he vannoivatkin, kun
epäilin heidän sanojaan -- että olet naimaton.
"Entinen morsiamesi Valeria, jonka he hyvin tunsivat, kuului asuvan
yksinäisyydessä eräässä luostarissa Taginaen lähellä.
"'Valeria vapaa', huudahdin riemastuneena sisimmässä sydämessäni.
"Samana yönä jo nostatin laivojeni ankkurit lähteäkseni Italiaan.
"Kreetan kohdalla tapasin komean laivaston.
"Siinä oli persialaisia ratsumiehiä, jotka Justinianus oli pestannut ja
lähettänyt kauppalaivoilla Italiaan sinua vastaan.
"Ratsumiesten päällikkönä oli vanha ystäväni Isdigernes.
"Häneltä sain kuulla, miten suuren sotajoukon Narses oli vastaasi
tuonut.
"Ja nyt, kuningas Totila, päätin maksaa vanhan kiitollisuudenvelkani.
"Minun onnistui, tarjoamalla kaksinkertainen palkka, saada Isdigerdes
ja hänen ratsumiehensä -- ne ovat kaikki valittua väkeä -- omaan
palvelukseeni. Tuon ne nyt sinun avuksesi. Kreiveiltäsi kuulin, että
sinä oletkin erityisesti ratsuväen tarpeessa.
"Niitä on yli kaksituhatta miestä."
"Ne ovat erittäin tervetulleet", sanoi Totila iloissaan, "minä kiitän
sinua."
"Minulle vakuutettiin, että sinä olet vielä naimaton" -- jatkoi
korsikalainen -- "mutta -- he sanoivat -- Valeria ei kuulu olevan vapaa
-- hän kuuluu yhä olevan -- en tahtonut, en voinut, en voi uskoa -- en
voi toivoani -- ei, ei, älä pudista päätäsi -- minä vannotan sinua --
myönnä, että hän on vapaa! -- --"
Hän tarttui taas kuninkaan käsiin.
Mutta tämä irroittautui hänestä melkein vihastuneena.
"Yhä vielä entinen, tuhoisa, hillitön hehku asuu suonissasi.
"Milloin tuo laava jäähtyy?
"Yhä vielä -- niin, laulaja on oikeassa -- tuo omituinen tiikerimäinen
piirre -- joka hetki voi odottaa hyppyä."
"Älä saarnaa, gootti", tiuskasi korsikalainen vihoissaan, "vastaa on
tai ei -- onko Valeria --?"
"Valeria on omani", vastasi kuningas kiivaasti, "omani nyt ja
ikuisesti."
Silloin korsikalainen päästi tuskan ja tukahdutetun raivon huudahduksen
iskien hurjasti molemmat kätensä otsaansa vasten.
Sitten hän heittäytyi teltassa olevalle vuoteelle, heitteli päätään
sinne tänne päänalaisella ja puuskutti kuumeisesti.
Vähän aikaa Totila katseli häntä ihmeissään ja ääneti. Sitten hän meni
vuoteen luo tarttuen korsikalaisen oikeaan käteen, jolla tämä nuiji
rintaansa.
"Hillitse toki itsesi! Oletko sinä mies vai nuolen haavoittama
villisika?
"Onko tuo miesmäistä, ihmismäistä?
"Luulin tuskan sinulle opettaneen, mihin tuollainen raivo vie."
Kovasti kiljaisten Ahalla hypähti pystyyn tikari kädessä.
"Sinäkö minulle puhut, minua neuvot?
"Sinä yksin sait niin tehdä -- sinä yksin sen voit tehdä.
"Mutta älä tee enää sitä.
"En voi sinultakaan sitä kärsiä.
"Älä sinä nuhtele minua. Surkuttele minua pikemmin.
"Mitä te pohjoismaalaiset tiedätte näiden suonien hehkuvasta verestä.
"Teidän rakkautenne on kalpeata tähtien tuiketta.
"Minun rakkauteni on polttava tuli -- niin, laava, kuten sanoit --
samoin vihani.
"Oi, jos tietäisit, mitä olen hänen vuokseen kärsinyt, miten tulisesti
olen taas toivonut, miten siunasin ja rakastin sinua -- ja nyt --
kaikki on hukassa."
Hän alkoi taas raivota.
"En ymmärrä sinua", vastasi Totila ankarasti kävellen edestakaisin
teltassaan ja välittämättä hituistakaan raivoavasta Ahallasta.
"Sinulla on kovin alhainen, halpamainen ajatuskanta naisesta."
"Totila", huudahti Ahalla.
"Niin, halpamainen.
"Sinä pidät naista kauppatavarana, ratsuna, jonka toinen voi itselleen
anastaa, jollei ensimmäinen pidä siitä lujasti kiinni.
"Eikö naisella ole sinun mielestäsi sielua eikä vapaata tahtoa?
"Ja luuletko sinä, jos todellakin olisin naimisissa jonkun toisen
kanssa tai olisin kuollut, luuletko sinä, että Valeria rupeaisi vain
ilman muuta vaimoksesi?
"Olemme hyvin erilaisia luonteiltamme, korsikalainen.
"Nainen, joka on Totilaa rakastanut, tuskin tyytyy Furius Ahallan
lohdutukseen."
Korsikalainen kimposi ylös kuin ukkosen tapaamana:
"Gootti, sinä olet ylpeä.
"Sellainen et ollut ennen.
"Onko kruunu tehnyt sinut ylpeäksi?
"Uskallatko sinä halveksia minua?
"Sitä en kärsi ainoaltakaan ihmiseltä -- en edes sinulta.
"Peruuta sanasi."
Totila kohautti olkapäitään.
"Mustasukkaisuus ja sokea raivo pimittävät muutoin selvän järkesi.
"Minä sanoin: se, joka on minua rakastanut, ei sitten enää rakastu
sinuun.
"Ja se on niin totta, että sinun pitäisi se hurjana hetkenäsikin
tajuta.
"Ajattele Valeriaa, ankarasti siveellistä, kylmää kuin marmori,
vestaalin tapaista -- ja omaa hillitöntä, intohimoista luonnettasi.
"Valeria ei ole hento syyrialaislapsi, kuten Zoe muinoin oli."
"Älä mainitse sitä nimeä."
"Valeria kammoksuu hurjuuttasi. -- Hän on itse sen kerran sanonut
minulle. -- Sinä herätät hänessä vain kammoa."
Korsikalainen syöksyi kuninkaan luo ja tarttui hänen olkapäihinsä.
"Ihminen -- oletko sinä kertonut hänelle? Oletko sinä ilmaissut
onnettomuuteni? Oletko sinä? -- Silloin sinä et --"
Totila sysäsi hänet luotaan.
"Nyt olet tarpeeksi raivonnut.
"Ei, en ole hänelle mitään puhunut -- en vielä.
"Vaikka olisit sen ansainnut.
"Yhä vielä, senkin jälkeen --"
"Vaikene", sanoi Ahalla uhaten.
"Sinä et voi hillitä rakkauttasi etkä vihaasi.
"Sinä käyt ystäväsi kimppuun kuin hullu, kuin petoeläin.
"Totta totisesti olisin jo kauan sitten suuttunut tuohon hurjuuteesi,
jollen tuntisi jaloa perusluontoasi.
"Hillitse itsesi tai lähde pois."
Ja kuningas loi korsikalaiseen ankaran, leimuavan katseen, joka samalla
kuvasti ylevää etevämmyyttä.
Intohimoinen korsikalainen ei jaksanut kestää tätä katsetta.
Hän peitti kasvonsa käsillään ja virkkoi vähän ajan kuluttua
murtuneella äänellä:
"Anna anteeksi, Totila. Nyt se on ohi.
"Mutta älä toista tuota puhetapaa, tuota katsetta.
"Katseesi hillitsi minua tuona kauhunyönä enemmän kuin kätesi.
"Minä pelkään ja vihaan sitä.
"Jos olen loukannut nyt sinua, niin huomenna korvaukseksi taistelen
sinun puolellasi samoin kuin ratsumiehenikin."
"Katso, Furius", sanoi kuningas, "tuossa juuri ilmenee luonteesi
jalous.
"Sinä et peruuta lahjaasi, vaikka toivosi pettikin.
"Kiitän vielä kerran.
"Sinun apusi, sinun ratsumiesjoukkosi tekevät mahdolliseksi erinomaisen
taistelusuunnitelman toteuttamisen. Ratsujen puutteessa olisi minun
täytynyt huoaten luopua siitä."
"Päällikkösi, jotka olet kutsunut neuvotteluun", ilmoitti eräs sajooni,
"odottavat teltan ulkopuolella."
"Tuo ne sisään! Ei, Furius, sinä jäät tänne ja kuuntelet, mitä minulla
on sanomista. Sinun tehtäväsi on tärkein minun tehtäväni jälkeen."
"Olen siitä ylpeä ja suoritan sen, että olisit tyytyväinen petoosi."