Muutamia päiviä senjälkeen, kun Matasunta oli kuollut ja prinssi, johon
tapaus teki järkyttävän vaikutuksen, matkustanut Bysanttiin, saapui
Castra Novasta tieto, joka sai bysanttilaiset joukot lähtemään
Ravennasta.
Hildebad oli pakenevilta, piiritysjoukkojen läpi pujahtaneilta, saanut
tiedon kuninkaan petollisesta vangitsemisesta.
Hän haastoi silloin vapauttamiensa vankien välityksellä Belisariuksen
ja Cetheguksen, kummankin erikseen tai molemmat yhdessä -- miten he
vain tahtoivat -- kaksintaisteluun, "jos heillä oli ruumiissaan
pisaraakaan urhoollisuutta ja kunniantuntoa."
"Hän luulee Belisariuksen vielä olevan Italiassa", arveli Bessas. "Hän
ei näy pelkäävän Belisariustakaan."
"Nyt olisi hyvä tilaisuus tuhota tuo hurja tappelupukari", tuumi
Cethegus.
"Mutta siihen tarvitaan rohkeutta.
"Belisariuksen tapaista rohkeutta."
"Tiedäthän, etten minäkään vaaraa väistä enemmän kuin hänkään."
"Hyvä on", vastasi Cethegus. "Tule mukanani minun asuntooni.
"Neuvon sinulle keinon tuon jättiläisen kukistamiseksi.
"Sinun on täydennettävä se, minkä Belisarius jätti keskeneräiseksi."
Mutta itsekseen hän sanoi.
"Bessas on tosin verraten huono sotapäällikkö, mutta Demetrius ei ole
parempi ja on sitä paitsi helpommin johdettavissa.
"Ja Bessas on vielä minulle hyvityksen velassa Rooman tiburtisella
portilla sattuneesta tapauksesta."
* * * * *
Prefekti oli täydellä syyllä pelännyt, että goottien jo melkein
sammunut vastarinta leimahtaisi taas ilmituleen, kun tieto kuninkaan
petollisesta ja häpeällisestä tuhoamisesta leviäisi.
Kaikin tavoin hän koetti saada Vitigeksen allekirjoittamaan selityksen,
joka olisi ehdottomasti laimentanut kaikki kostotuumat.
Veronassa oleskeleva Hildebrand-vanhus, Totila, joka oli Tarvisiumissa,
ja Teja, joka nykyjään oli Ticinumissa, eivät olleet vielä saaneet
tarkempia tietoja.
He olivat vain kuulleet, että Ravenna oli joutunut vihollisten käsiin
ja että kuningas oli vankina.
Hämärästi puhuttiin samalla petoksesta.
Tuskissaan ja kiukussaan ystävät vakuuttivat, ettei luja kaupunki ollut
kukistunut eikä kuningas vangiksi joutunut oikealla tavalla.
Onnettomuus ei lamauttanut heitä, vaan päinvastoin lisäsi heidän
rohkeuttaan.
He tekivät tuontuostakin hyökkäyksiä ja heikensivät siten piirittäjiä.
Nämä huomasivat vähitellen olevansa voimattomia piiritystä jatkamaan.
Sillä kaikkialta kautta Italian saapui sanomia omituisesta mielialan
muutoksesta bysanttilaisia kohtaan.
Roomalaisenkin väestön, varsinkin koko keskiluokan, kaupunkien
käsityöläisten sekä maaseudun maanviljelijäin ja vuokralaisten mieliala
muuttui äkkiä.
Italialaiset olivat kaikkialla ottaneet bysanttilaiset riemuiten
vapauttajina vastaan.
Mutta hyvin lyhyessä ajassa tämä riemu laskeutui.
Belisariuksen mukana saapui Justinianuksen lähettäminä laumoittain
bysanttilaisia rahavirkamiehiä, joiden piti heti niittää taistelun
hedelmät ja hankkia Italian aarteista täytettä Itä-Rooman keisarin aina
tyhjään rahastoon.
He rupesivat sodan kärsimysten aikana harjoittamaan ammattiaan.
Heti, kun Belisarius oli valloittanut jonkin kaupungin, kutsui
sotajoukon mukana saapunut "logotetes" (tilintekijä) kaikki kaupungin
vapaat porvarit kuuriaan tai torille, käski heidän jakautua
varallisuuden mukaan kuuteen luokkaan ja kehoitti sitten köyhemmän
luokan arvioimaan lähinnä ylemmän luokan varallisuuden.
Näiden arvioiden perusteella keisarilliset virkamiehet sitten kiskoivat
kultakin luokalta mahdollisimman suuret verot.
Ja kun he kaikin mahdollisin keinoin koettivat keisarin rahastoa
rikastuttaessaan itsekin rikastua, kävi sorto vallan sietämättömäksi.
Logotetit eivät tyytyneet suuriin veroihin, jotka keisari käski kantaa
kolmelta vuodelta etukäteen, eikä erityisiin, jokaiselle vapautetulle
Italian kaupungille määrättyyn "vapaus-, kiitos- ja iloveroon", --
lukuunottamatta vielä Belisariuksen ja hänen sotapäällikköjensä
kantamia varoja joukkojen elättämiseksi, sillä Bysantista ei lähetetty
rahaa eikä muonaa -- vaan koettivat nuo nylkemistaiturit kaikenlaisilla
keinoilla kiskoa varakkailta porvareilta vielä erityisiä veroja.
He tarkastivat kaikkialla veroluettelot ja keksivät sieltä
maksamattomia veroja goottikuninkaiden, vieläpä Odovakarinkin ajoilta
saakka ja antoivat porvarien valittavaksi joko suunnattoman
lyhennyssumman maksamisen tai oikeusjutun Justinianuksen ulosottomiehen
kanssa, joka ei juuri koskaan hävinnyt oikeudenkäynnissä.
Jos veroluettelot olivat epätäydelliset tai kadonneet, -- mikä näinä
taistelun vuosina oli Italiassa hyvin yleistä -- niin nuo veroherrat
laativat ne uudestaan oman päänsä mukaan.
Lyhyesti sanoen: Italiassa harjoitettiin Belisariuksen maahan
saapumisesta alkaen joka paikassa, mihin keisarilliset aseet
ulottuivat, kaikkia niitä verotuskeinoja, joilla Itämaiden maakunnat
olivat imetyt kuiviin.
Ottamatta huomioon sodan aiheuttamaa hätää riisuivat veronkantajain
ulosottomiehet kyntöhärän talonpojan auran edestä, riistivät
käsityöläiseltä työkalut ja kauppiaalta tavarat myymälästä.
Monessa paikassa väestö nousi ilmikapinaan nylkijöitään vastaan ja
poltti veroluettelot, mutta bysanttilaiset saapuivat isommalla joukolla
ja rupesivat nylkemään entistä sydämettömämmin.
Justinianuksen maurilaiset ratsumiehet etsivät afrikalaisten
verikoirien avulla käsiinsä epätoivoon joutuneet talonpojat, jotka
olivat kätkeytyneet metsiin veronkantajia pakoon.
Cethegus, joka yksin olisi kyennyt auttamaan maamiehiään ja poistamaan
räikeimmät epäkohdat, odotteli asiain kehittymistä.
Hän toivoi, että italialaiset oppisivat jo ennen sodan päättymistä
kouraantuntuvasti tuntemaan Bysantin hirmuhallituksen.
Sitä helpommin hän saisi ne silloin innostumaan omin voimin kapinaan ja
karkoittamaan bysanttilaiset samaa tietä kuin gootitkin.
Olkapäitään kohautellen hän kuunteli luokseen saapuneiden
kaupunkilais-lähetystöjen valituksia ja vastasi lyhyesti:
"Se on bysanttilaisten hallitustapaa -- teidän on totuttava siihen."
"Ei", vastasivat Rooman edustajat, "mahdottomuuksiin ei voi tottua.
"Keisari saattaa pian kuulla sellaista, mistä hän ei voi uneksiakaan."
Cethegus luuli tällä tarkoitettavan Italian nousemista vapaussotaan.
Kolmatta mahdollisuutta hän ei ainakaan tiennyt.
Mutta hän erehtyi.
Vaikka hän halveksikin aikalaisiaan ja maamiehiään, oli hän sentään
luullut kohottaneensa ne oman esimerkkinsä avulla.
Mutta tämä suku ei voinut enää käsittää ajatusta "Vapaus ja Italian
uudistaminen", joka oli hänen sielulleen yhtä välttämätön kuin ilma
keuhkoille.
Italialaiset saattoivat vain valita eri isäntien välillä.
Ja kun bysanttilaisten ies rupesi tuntumaan sietämättömältä, alettiin
taas muistella goottien lempeätä hallitusta. Tätä mahdollisuutta ei
prefekti ollut uneksinutkaan.
Mutta niin sentään kävi.
Tarvisiumin, Ticinumin ja Veronan tienoilla sattui jo
linnoittamattomissa paikoissa vähäisessä määrässä sitä, mitä Napolissa
ja Roomassa y.m. suurissa kaupungeissa valmisteltiin. Italialainen
väestö nousi kapinaan bysanttilaisia virkamiehiä ja sotilaita vastaan,
ja ensin mainittujen kolmen kaupungin väestöt auttoivat kaikin tavoin
goottilaista varusväkeä.
Niinpä täytyi Tarvisiumin piirittäjien luopua hyökkäystuumistaan ja
rajoittaa toimensa leirinsä puolustamiseen, sen jälkeen kun Totila oli
lähiseudun asestettujen talonpoikain avustamana tehnyt hyökkäyksen ja
hävittänyt suurimman osan piirityskoneita.
Hän hankki ympäristöstä linnoitukseen ruokavaroja ja apuväkeä.
Iloisemmalla mielellä kuin kuukausimääriin teki Totila
iltatarkastuksensa Tarvisiumin valleilla.
Aurinko, joka vaipui venetsialaisten vuorten taa, kultasi kaupungin
edustalla olevan tasangon ja punasi taivaalla ajalehtivat pilvet.
Liikutettuna hän katseli, miten Tarvisiumin lähiseudun talonpojat
riensivät avatuista porteista kaupunkiin ja tarjoilivat hänen
nälkiintyneille gooteilleen leipää, lihaa, juustoa ja viiniä. Gootit
riensivät kaupungista ulos ja käsi kädessä viettivät germaanit ja
italialaiset ilojuhlaa sen johdosta, että äsken oli yhteisvoimin saatu
vihollista vahingoitetuksi.
"Olisikohan mahdotonta", tuumi Totila itsekseen, "saada sovinto
säilymään ja leviämään yli koko maan?
"Täytyykö noiden kansojen vihata toisiaan leppymättömästi?
"Sovinto olisi hyväksi molemmille.
"Olemmehan mekin rikkoneet kohdellessamme heitä vihollisina,
voitettuina.
"Heitä on kohdeltu epäluuloisesti eikä kunnioittavalla luottamuksella.
"Me olemme vaatineet heiltä kuuliaisuutta, emmekä koettaneet voittaa
heidän rakkauttaan.
"Ja se olisi epäilemättä ollut voittamisen arvoinen.
"Jos olisimme sen voittaneet, ei Bysantti olisi koskaan saanut täällä
jalansijaa.
"Lupaukseni täyttäminen -- Valeria -- ei olisi nyt niin
saavuttamattoman kaukana.
"Jos minun suotaisiin _omalla_ tavallani pyrkiä siihen päämäärään!" --
Hänen ajatuksensa ja unelmansa keskeytti eräs etuvartijoiden lähetti,
joka kertoi, että viholliset olivat nopeasti purkaneet leirinsä ja
lähteneet peräytymään etelään päin Ravennaa kohti. Tieltä lännestä päin
näkyi suuri tomupilvi. Sieltä saapui suuri ratsumiesjoukko, luultavasti
gootteja.
Totila iloitsi kuullessaan sellaisia uutisia, vaikkakin hän epäili
niiden todenperäisyyttä. Hän ryhtyi varokeinoihin petoksen varalta.
Mutta yöllä tuli varmoja tietoja.
Hänet herätettiin kertomalla, että gootit olivat voittaneet ja että
voittajat olivat saapuneet häntä tapaamaan.
Hän riensi vierassaliin, jossa oli Hildebrand, Teja, Torismut ja Vakis.