Mutta joku repäisi hänet taaksepäin.
"Ei hän koskaan anna anteeksi murhapolttajalle.
"Tule Vitiges, oma Vitigekseni.
"Seuraa minua! Sinä olet vapaa."
Kuningas hypähti pystyyn. Tämä ääni oli herättänyt hänet
välinpitämättömyydestä.
"Rautgundis!
"Vaimoni! Sinä et koskaan valehdellut.
"Sinä olet uskollinen.
"Sinä olet taas omani."
Huokaisten syvään ja ilosta huudahtaen hän levitti kätensä.
Rautgundis lensi hänen syliinsä, ja he itkivät molemmat
jälleennäkemisen ilosta.
Matasunta, joka oli noussut seisoalleen, meni seinän viereen.
Hän pyyhki hitaasti punaiset, irtautuneet kiharansa otsaltaan ja
katseli paria, jota akkuna-aukosta tuleva kirkas kuutamo valaisi.
"Miten hän rakastaa häntä.
"Häntä, niin _häntä_ hän seuraisi vapauteen ja elämään.
"Mutta hänen täytyy jäädä tänne.
"Ja kuolla -- kanssani."
"Älkää viivytelkö enää", virkkoi Dromon kopin ovelta.
"Niin, pois täältä, elämäni", huusi Rautgundis.
Hän otti poveltaan pienen avaimen ja haki lukon aukkoa.
"Mitä? Pääsenkö todellakin täältä pois", sanoi vanki, käyden taas
puolittain välinpitämättömäksi.
"Pääset. Ulos raittiiseen ilmaan ja vapauteen", huusi Rautgundis
heittäen käsiraudat maahan.
"Tässä on sinulle ase, Vitiges! Kirves!
"Ota!"
Innokkaana goottikuningas tarttui kirveeseen ja nosti sen ylös sanoen:
"Oi, miten ase tekee hyvää kädelle ja mielelle."
"Sen tiesinkin, urhoollinen Vitiges", sanoi Rautgundis polvistuen
maahan ja avaten kahleen, joka kiinnitti kuninkaan vasemman jalan
kallionlohkareeseen.
"Lähde nyt ulos.
"Sinä olet vapaa."
Vitiges astui askeleen ovea kohti kohottautuen pystyyn ja tarttuen
lujasti kirveeseen.
"_Hän_ sai päästää hänen kahleensa", kuiskasi Matasunta.
"Niin, vapaa", lausui Vitiges huoaten syvään.
"Minä tahdon päästä vapaaksi ja lähteä kanssasi."
"Hänen kanssaan hän lähtee", huusi Matasunta mennen heidän tielleen.
"Vitiges -- hyvästi -- mene! --
"Mutta sano vielä kerran, että annat minulle anteeksi."
"Sinulleko anteeksi", huusi Rautgundis.
"Ei koskaan!
"Hän on syössyt valtakuntamme perikatoon.
"Hän on pettänyt sinut.
"Vilja-aittojasi ei polttanut taivaan salama, vaan hänen kätensä."
"Ole siis kirottu", huusi Vitiges. "Pois tuon helvetin käärmeen luota."
Hän paiskasi hänet tieltään ja poistui Rautgundiksen kanssa kopista.
"Vitiges", huusi Matasunta nousten pystyyn.
"Pysähdy! Pysähdy!
"Kuule minua!
"Vitiges."
"Vaikene", sanoi Dromon tarttuen hänen käsivarteensa.
"Sinä saatat hänet perikatoon."
Mutta Matasunta riistäytyi irti ja syöksyi käytävään.
"Pysähdy, Vitiges", huusi hän.
"Sinä et saa mennä tuolla tavalla.
"Sinun täytyy antaa anteeksi."
Hän kaatui taintuneena maahan.
Dromon riensi hänen ohitseen pakenevien jälkeen.
Mutta kimeät huudot olivat jo herättäneet maailman herkkäunisimman
miehen.
Cethegus riensi miekka kädessä puolipukeissaan makuuhuoneestaan
käytävään, jonka akkunoista näki neliskulmaiselle palatsinpihalle.
"Vahdit, aseisiin", huusi hän.
Sotamiehetkin olivat kuulleet jotakin.
Tuskin Vitiges, Rautgundis ja Dromon olivat päässeet pihan yli Dromonin
huoneeseen, kun kuusi isaurilaista palkkasoturia riensi vankilan
käytävään. Rautgundis juoksi nopeasti ovelle, iski sen kiinni, väänsi
lukkoon ja otti avaimen mukaansa.
"Nuo ainakin ovat hyvässä tallessa", kuiskasi hän.
Puolisot riensivät nopeasti Dromonin huoneesta suureen käytävään, joka
vei palatsin pihalta kadulle.
Keihäs tanassa tuli täällä vastaan vahtijoukon seitsemäs mies, joka oli
jäänyt muista jälkeen.
"Mikä tunnussana", kysyi hän. "Rooma ja --
"Kosto", vastasi Vitiges iskien häntä kirveellä.
Palkkasoturi kaatui huutaen, mutta heitti vielä viimeisillä
voimillaankin keihäänsä pakenevien perään. Se tappoi jälkimmäisen
heistä -- Dromonin.
Juostessaan pitkin palatsin marmoriportaita kadulle puolisot kuulivat
sotamiesten jyskyttävän rautaovea ja kovaäänisen komennuksen:
"Syphax, hevoseni!"
Sitten he katosivat pimeyteen.
Muutaman minuutin perästä tulisoihtuja välkkyi palatsin pihalle ja
ratsumiehiä kiiti kaikille kaupungin porteille.
"Kuusi tuhatta solidia saa se, joka tuo hänet elävänä ja kolme tuhatta
se, joka tuo hänet kuolleena", huusi Cethegus hypätessään mustan
oriinsa selkään.
"Liikkeelle, tuulen lapset, Ellak ja Mundzuk, hunnit ja massageetit."
"Minne, herra", kysyi Syphax ajaessaan isäntänsä rinnalla palatsin
portin läpi.
"Sitä on vaikea arvata.
"Kaikki portit ovat kiinni.
"He ovat voineet päästä vain muurinaukon läpi ulos."
"On kaksi suurta muurinaukkoa."
"Katsos, tuolla idässä Jupiter ilmestyi pilven peitosta.
"Se viittaa minulle.
"Onhan siellä --?"
"Aetiuksen tornin muuriaukko."
"Hyvä! Sinne siis!
"Minä seuraan tähteäni!" -- --
* * * * *
Puolisot olivat sillä välin rientäneet Dromonin pojan Pauluksen
päästäminä puoliksi täytetyn muurinaukon läpi ja löytäneet läheisestä
Dianan lehdosta Vakiksen kahden hevosen kera.
Puolisot nousivat Valladan selkään.
Vapautettu ratsasti nopeasti edellä tässä kohdassa leveän joen
rannalle.
Vitiges nosti Rautgundiksen eteensä hevosen kaulalle.
"Vaimoni! Sinun mukanasi menetin kaiken. Elämän ja elämänhalun.
"Mutta nyt uskallan taas elää valtakunnan vuoksi. Miten voinkaan laskea
sinut, sieluni sielun, menemään."
"Kätesi on kahleiden raastama.
"Pane se kaulaani, kaikkeni."
"Eteenpäin, Vallada! Nopeasti! Nyt on elämä kysymyksessä."
He pääsivät metsiköstä avonaiselle kentälle.
He saapuivat joen rannalle.
Vakis ajoi vapisevan hevosensa synkkiin aaltoihin.
Eläin pelkäsi eikä tahtonut mennä.
Vapautettu hyppäsi maahan.
"Joki on kovin syvä.
"Kolme päivää se on tulvinut.
"Kaalamoa ei voi käyttää.
"Hevosten täytyy uida ja virta vie meidät pitkän matkan alas päin.
"Joessa on kallioita.
"Kuu on milloin peitossa milloin näkyvissä ja vaikeuttaa näkemistä."
Hän kulki neuvottomana pitkin rantaa.
"Kuunnelkaa! Mitä se oli", virkkoi Rautgundis.
"Se ei ollut tuulen suhinaa."
"Siellä on hevosia", sanoi Vitiges.
"Ne lähestyvät nopeasti.
"Meitä ajetaan takaa.
"Aseet kalisevat.
"Tuolla -- tulisoihtuja.
"Nyt virtaan hengen uhalla.
"Mutta hiljaa!"
Hän ajoi hevosensa virtaan.
"Jalat eivät enää tapaa pohjaan.
"Hevosten täytyy uida.
"Pidä harjasta kiinni, Rautgundis.
"Eteenpäin, Vallada!"
Korskuen ja vavisten hevonen katseli mustia aaltoja. -- Harja lensi
pään yli -- hevonen seisoi etujalat ojennettuina ja pinnisti
takajaloillaan virtaan menemistä vastaan.
"Eteenpäin, Vallada!"
Ja Vitiges kuiskasi ratsun korvaan:
"Didrik berniläinen!"
Silloin jalo eläin syöksyi vapaaehtoisesti kuohuihin. Samassa
takaa-ajajatkin karauttivat metsiköstä. Etumaisena oli Cethegus, jonka
rinnalla Syphax ratsasti soihtu kädessä.
"Täällä joen rannalla katoavat pakolaisten jäljet, herra."
"He ovat vedessä.
"Eteenpäin, hunnit!"
Mutta ratsumiehet tiukensivat ohjaksiaan eivätkä liikahtaneetkaan.
"No, Ellak! Mitä te viivyttelette?
"Heti virtaan!"
"Herra, me emme uskalla.
"Ennenkuin me ajamme yöaikana virtaavaan veteen, täytyy meidän pyytää
anteeksi vedenjumalalta Pfugilta. Meidän täytyy ensin rukoilla."
"Rukoilkaa virran yli päästyänne niin kauan kuin haluatte, mutta --"
Samassa voimakas tuulen puuska sammutti kaikki soihdut.
Virtakin kohahti kovasti.
"Näetkö, herra? Pfug suuttuu."
"Hiljaa! Ettekö näe mitään?
"Tuolla alhaalla päin."
Kuu tuli esille pilvien lomasta.
Sen valossa näkyi Rautgundiksen valkea puku -- ruskean vaippansa hän
oli menettänyt.
"Ampukaa tuonne!"
"Ei, herra! Ensin on rukoiltava."