Useita päiviä kului, ennenkuin Matasunta tointui kuumehoureistaan.
Hän ei välittänyt vähääkään ulkomaailmasta eikä niistä suurista
tapahtumista, joita parhaallaan valmisteltiin.
Hän ei näyttänyt olevan tietoinen muusta kuin omasta kamalasta
rikoksestaan.
Pian vihan ilkkuva voitonriemu, jota hän oli tuntenut rientäessään
myrskyn läpi tulisoihtu kädessä, oli muuttunut kalvavaksi katumukseksi
ja kauhuksi.
Samassa silmänräpäyksessä, jolloin hän oli tehnyt tuhotyönsä, oli
maanjäristys paiskannut hänet polvilleen. Hänen intohimojen raatelema
mielensä ja heti työn tehtyä herännyt omatunto sanoivat, että maa nousi
kapinaan hänen tekoaan vastaan, ja hän luuli taivaan vihan purkautuvan
hänen rikollisen päänsä päälle.
Ja kun hän saavuttuaan takaisin huoneeseensa näki sytyttämänsä kipunan
nousevan jättiläismäisenä tuliroviona, kun hän kuuli goottien ja
ravennalaisten tuhatäänisen hätähuudon, tuntui hänestä, että liekit
polttivat hänen sydäntään ja valittavat äänet kirosivat häntä.
Hän meni tainnoksiin.
Kun hän oli vähitellen tullut tajuihinsa ja ruvennut muistelemaan tuota
kamalaa tapausta, häipyi hänen kuningasta kohtaan tuntemansa viha
kokonaan.
Hänen sielunsa oli murtunut.
Syvä katumus ja pelko joutua hänen eteensä valtasi hänet.
Sitäkin suuremmalla syyllä, kun hän tiesi ja sai muilta tietää, että
vilja-aittojen palo oli pakottanut kuninkaan antautumaan.
Hän ei ollut nähnyt häntä sen jälkeen.
Kun kuningas joskus sai aikaa mennä kysymään Matasuntan vointia, antoi
tämä hämmästyneelle Aspalle määräyksen, ettei kuningasta saanut laskea
hänen luokseen, vaikka hän oli jo ollut useita päiviä ylhäällä ja
ottanut vastaan kaupungin köyhiä, vieläpä käskenyt ilmoittaa, että
tarvitsevat voivat kääntyä hänen puoleensa.
Hän jakeli silloin omakätisesti itselleen ja hoviväelle määrätyt ruoat
köyhille ja lahjoitteli koruja, kultaa ja kalleuksia.
Hän odotti parhaillaan erään kerjäläisen tuloa, sillä muuan ruskeaan
vaippaan ja rynnäkkökypärään puettu mies oli useita kertoja pyytänyt,
että hän ottaisi erään köyhän kansannaisen puheilleen kahden kesken.
Kuninkaan etu oli kysymyksessä. Häntä piti varoittaa petoksesta, joka
uhkasi hänen kruunuaan, vieläpä hänen elämäänsä.
Matasunta suostui heti pyyntöön.
Se saattoi olla erehdys tai tekosyy, mutta hän ei tahtonut olla
vastaanottamatta ihmistä, joka käytti kuninkaan pelastamista edes
tekosyynä.
Hän pyysi vaimon tulemaan auringon laskiessa.
Aurinko oli laskenut.
Etelässä ei ole hämärää.
Oli jo melkein pimeä, kun orjatar saapui noutamaan etuhuoneessa
odottavaa vaimoa.
Kuningatar oli sairas ja nukkunut vasta kahdeksannella hetkellä.
Hän oli juuri herännyt.
Mutta sittenkin hän lupasi ottaa vaimon vastaan, koska tämän asia koski
kuningasta.
"Onko se myöskin totta", uteli orjatar.
"En turhan tähden vaivaisi hallitsijatarta." -- Puhuja oli Aspa. --
"Jos kultaa tahdotte, niin sanokaa vain huoletta.
"Saatte enemmän kuin haluattekaan, jos säästätte hallitsijatartani.
"Koskeeko se todellakin kuningasta?"
"Koskee."
Huoaten Aspa vei naisen Matasuntan huoneeseen.
Tämä nousi suuren huoneen takaosassa olevalta vuoteelta, jonka vieressä
oli pyöreä mosaiikkipöytä. Hänen päänsä ympärille oli kiedottu liina ja
hänen yllään oli ohut, valkea puku.
Pöydän yläpuolella oleva kultainen amppeli valaisi himmeästi.
Matasunta jäi väsyneenä vuoteen reunalle istumaan.
"Tule lähemmäksi", sanoi hän.
"Koskeeko asia kuningasta? Miksi viivyttelet?
"Puhu."
Nainen viittasi Aspaan.
"Hän on uskollinen."
"Hän on nainen."
Matasuntan viittauksesta Aspa poistui, vaikka vastenmielisesti.
"Amelungien tytär -- minä tiedän, että sinut saattoi häneen liittymään
valtakunnan hätä eikä rakkaus."
(Miten kaunis hän on, vaikkakin kuolon kalpea.)
"Mutta sinä olet joka tapauksessa goottien kuningatar, _hänen_
kuningattarensa, vaikket sinä häntä rakastakaan. Hänen valtakuntansa ja
hänen menestyksensä on sinunkin harrastustesi esineenä."
Matasunta tarttui vuoteen laitaan.
"Siinä uskossa ovat goottilaiset kerjäläisetkin", huokasi hän.
"En voi puhua hänelle.
"Erityisistä syistä.
"Siksi puhun sinulle, jonka asiana etupäässä on varoittaa häntä
petoksesta.
"Kuule minua."
Hän meni lähemmäksi katsoen tarkasti kuningatarta.
"Ihmeellistä", sanoi hän itsekseen. "Vartalot ovat aivan samanlaiset."
"Petoksestako? Uusista petoksistako?"
"Aavistatko sinäkin petoksia?"
"Se ei kuulu asiaan. Kenen taholta? Bysantinko?
"Ulkoako päin?
"Prefektinkö taholta?"
"Ei", vastasi nainen päätään pudistaen.
"Ei ulkoa päin.
"Sisästä päin.
"Ei miehen taholta.
"Naisen taholta."
"Mitä sanot", kysyi Matasunta käyden yhä kalpeammaksi.
"Miten nainen voi --"
"Vahingoittaa sankaria?
"Sydämensä pirullisen ilkeyden vuoksi.
"Ei väkivallalla.
"Viekkaudella ja petoksella.
"Kenties kohta myrkyllä, kuten äsken -- salakavalalla tulella."
"Vaikene!"
Matasunta, joka oli noussut pystyyn, horjahti taaksepäin
mosaiikkipöydän varaan ja nojasi siihen.
Mutta nainen seurasi häntä kuiskaten:
"Minä kerron sinulle uskomattoman, häpeällisen tarinan.
"Kuningas ja kansa luulevat, että salama poltti vilja-aitat.
"Minä tiedän paremmin.
"Mutta _hänkin_ saa sen tietää.
"Hän saa sen tietää _sinun_ suusi kautta, että hän voisi ryhtyä
ottamaan selkoa rikollisesta.
"Näin tuona yönä tulisoihtua kuljetettavan aittojen käytävissä. Nainen
sen sinne vei.
"Sinä kauhistut.
"Niin, nainen.
"Sinä aiot rientää tiehesi.
"Ei, kuule vielä hetkinen.
"Sitten lähden minä.
"Hänen nimensä?
"Sitä en tiedä.
"Mutta hän kaatui eteeni, vaikkakin hän sitten pääsi pakoon. Mutta
häneltä putosi tunnusmerkki -- tämä smaragdikäärme."
Ja nainen meni aivan pöydän ääreen, amppelin alle näyttämään
rannerengasta.
Silloin kiusattu kuningatar hypähti pystyyn.
Hän nosti paljaat käsivartensa kasvoilleen.
Päähine putosi äkillisen liikkeen vuoksi.
Hänen punainen tukkansa aaltoili alas ja sen läpi kimalteli hänen
vasemmassa käsivarressaan smaragdikäärmeellä koristettu kultainen
rannerengas.
"Haa", huudahti nainen. "Kautta uskollisuuden jumalan!
"Sinä, sinä itse oletkin murhapolttaja.
"Hänen kuningattarensa!
"Hänen vaimonsa on pettänyt hänet!
"Kirottu! Tämän hän saa tietää."
Kovasti kiljaisten vaipui Matasunta vuoteelleen.
Aspa riensi viereisestä huoneesta avuksi.
Kun hän saapui, oli kuningatar jo yksin.
Oviverho kahahti.
Kerjäläinen oli kadonnut.