Vaihtuvat vuodet ja lainehet muodon,
kansanvalta ja hallitus harvain.
Maailman haaksi saanut on vuodon.
Kaunehin aatos kuin pala karvain
kurkkuhun tarttuu. Loppua kohti
kulkumme käy, mikä lippukin johti!
Haihtuvat päivät, jää surun ota
kaapuhun orjan ja valtiaan viittaan.
Vallankumous, maailmansota
yltänyt vielä ei rintojen riittaan,
kiirasliekki ja syytteen taakka
vielä ei yksilöön itsehen saakka.
Vapahdus maailman saakohon sieltä,
mistä on ourunnut onnettomuuskin!
Ihminen, koska sa luovut tieltä,
jonka on tuominnut tuntos ja suuskin.
polulta verisen, vaanivan pedon:
vienosti käyt yli kukkivan kedon!
Kuin säde päivään lämpöhös peityt,
kuormaasi kannat kuin oras luntaan,
riemun ryöppynä äyräältä heityt
veljies helmahan: ihmiskuntaan,
painat pääsi kuin kukkanen nurmeen!
Huuhtelet pois hekatombeja hurmeen!
Sydän, elonlankojen hiljainen kerä,
maan yli kehräile lempeät loimet,
sydän, unikukkien tuoksuva terä,
innoita ylväiks sankarin toimet:
päästäjiks päivän, murtajiks kuoren,
voittajiks, kaatajiks yön kipuvuoren!