Oi sydämein, yhäkö vaadit multa
elämän vettä, unten uhritulta,
käsistä, jotka kaikkensa on jaanneet?
Jo kaikki sulle annoin, sydämein,
sa etkö nää, kuin suur' on köyhyytein!
Oon mullan lapsi, lakastumaan luotu.
Jo veren aallot laulamast' on laanneet,
nuoruuden viini viime tilkkaan juotu,
ja unten hattarat jo ammoisin
on kyyneleinä alas pisaroineet,
rauenneet aatteen myrskyt säveliksi,
sävelet särkyneet ja loppuun soineet...
Oi sydän, ällös enää vaadi multa
elämän vettä, uutta uhritulta!
Sun vuokses köyhdyin, valjuks vanhenin,
ma kaikki, kaikkeni jo uhrasin!
Miks et jo rauhaa anna, miksi, miksi?