Olet vuosia vaeltanut
puolisen sataa,
mut keskell' oot viel'
elos kukkean rataa.
On tahto sun voimas,
on voimasi työtä;
siks nuoruutes varttuvi
vuosien myötä!
Sa viisaasti vallitset
valtoja aineen,
sen muotoja muokkaat
kuin pehmyttä vahaa,
sa kultaa käsket,
et palvele rahaa,
et kumarra peikkoja
sorron ja paineen.
Ja kunnianhimo
vain yksi on sulla:
tää että vois Suomemme
suureksi tulla,
sen että ois portit
pystyt ja ylväät
ja kuultaisi kauas
sen kunniapylväät.
Olet perikuva luonteen,
varma ja vakaa;
mut ken sun tuntevi
kasvojes juonteen,
hän tietää: on leikkikin
sinulle tuttu
ja veitikka välkkävi
silmies takaa,
kun ystäväpiirissä
juoksevi juttu.
Mut vaaran tullen
ja vaikean hetken
sa tiedät ties,
olet neuvokas, uljas
kuin uljahin mies,
olet linnanrouva
ja valtiaan lainen.
Toki sydän on sulia
kuin naisella vainen:
mont' orpoa lämmitti
pirttisi lies.
Sa vaalit ja vaadit.
Elon kerkeän retken
työn juhlaksi laadit,
työriemun juhlaks,
mi vaatii ja antaa,
omaks ihmisen ottaa,
mut hedelmän kantaa
polvesta polveen
halk' ajan saineen
ja jälkehen jättää
muiston ja maineen.
Kunis vilkkuvi tulet
tääll' ihmisen majain,
kunis kukkaset häilyy,
sinis muistossa säilyy
nimi luovien voimain
ja rakentajain.
Sa yks olet heistä,
ja siksi oot kaunis
ja kallis sa meistä.
Näin laadi ja luo
vielä vuosia monta
maan vastaisuutta!
Ain' uneksi uutta,
ja rakenna linnaa
olematonta!
Niin läiky ja rientele
kuin meren laine,
kuin ikiluonnon
luomisen paine,
kestä kuin paasi
kauneeksi, onneksi
synnyinmaasi!