Löi Ukko Ylijumala
maan halki vasamansa:
Sun rautaa onko rinnassas,
sa laulun lieto kansa?
Jo ilma, ilma puhdistuu!
Mut kestätkö, sa Suomen puu
tään ukkosmyrskyn, rajuveen?
Jos laho liet, niin sydämeen
saat surmannuolen ikuisen,
et koskaan nouse jällehen!
Löi tulta latva Suomen puun:
oksansa kuivat karsi.
Mut juuret työntyi syvempään
ja korkeemmalle varsi.
Nyt lakeen taivaan leutosään
se tyynnä nostaa ylvään pään
ylitse mantereen ja veen,
kuin kuuluttais se heimolleen:
varattu paikka sulle on
ainaiseks alle auringon.
Muinaisen Suomen sukupuu
taas varttuu vailla paulaa
ja vapauden lintuset
sen kartanoissa laulaa.
Päin itää, länttä, etelää
ne lentää, viestin lennättää,
kuin kaunista kamppailuun
tään eestä käydä pyhän puun...
Oi veljet Vienan, Eestinmaan,
viel' yhteen maahan mahdutaan!