Läksiäisten polska tanssittiin,
huomenmaljan isä pohjaan maistoi
alla heiluvien hurstien,
morsian kuin päivänkukka kuulti,
pyhäinmiesten kaunis päivä paistoi.
Niin hän jätti kodin rannan rakkaan
kuin ois kaikki kummaa varjo-unta.
Sulho kookas, keski-ikäinen
Martti vahti itse ruoriin tarttui,
ulapalle laski venekunta.
Pyssyt paukkui, kiljui jouhikäynät,
pitkä varjo lankes majakasta,
vastapäiseen saareen vene nous.
Vaimo kyynelsilmin taakseen katsoi
kuin ois eron tehnyt maailmasta.
Aavaa, ääretöntä vettä välkkyi,
kaiho nousi, vaipui taivaan rajaan,
kun hän kuuli meren kohinan
kuin se mumissut ois vihoissansa,
kun hän arastellen astui majaan.
Mutta äänet seuras sähinällä
huutain ontelosti oveen asti,
kun hän peräpenkkiin lyyhistyi,
itkien hän kiertyi äidin kaulaan,
katsoi ympärilleen raukeasti.