Helsingissä,
Kustannusyhtiö Osmo,
1907.
Surya Me'elleni.
Seuraavat vaatimattomat rivit omistan kunnioituksella
ja rakkaudella tulevaisuuteni "Surya Me'elle".
Kristiinassa, tammikuussa v. 1907.
_Tekijä_.
Alkulause.
"Merkillisiä tapahtumia", josta syksyllä 1901 sain Pohjalaisen
Osakunnan kirjallisissa kilpailuissa kolmantena palkintona 75
Smk, on tammikuussa 1903 ollut nurkkanovellina painettuna eräässä
pääkaupunkimme suurimmista suomenkielisistä sanomalehdistä. Nyt
kertomus ilmestyy hiukan muutettuna ja parannettuna.
Kesällä 1900 matkustaessani höyrylaiva Nordenella Kristiinasta Vaasaan,
jouduin keskusteluun erään englantilaisen matkailijan kanssa. Tämä oli
matkalla Aavasaksalle juhannusaurinkoa ihailemaan. Niinkuin yleensä
englantilaiset, tuntui hän mielestäni luonteeltaan jäykältä, kylmän
kohteliaalta. Kasvot olivat vaaleat ja pitkulaiset, kädet kapeat,
vartalo pitkä ja solakka. Hänen katseessaan, jopa koko hänen ryhdissään
oli kuitenkin muutakin kuin vain pelkkää englantilaista ylpeyttä.
Hetkisen hänen kanssansa puheltuani sulikin jäykkyys, ja äsken vielä
niin tuikea katse oli muuttunut ystävälliseksi. Kylmä kohteliaisuuskin
oli kokonansa kadonnut. Sen sijaan hän hilpeällä sydämellisyydellä
puhui maassamme tekemistään havannoista. Luonto oli kaunista, kansa
ystävällistä. Imatralla hän oli käynyt, samoin Punkaharjulla.
Kangasalaa hän ei vielä ollut nähnyt, mutta oli aikeissa Aavasaksalta
palata sitäkin katsomaan. Matkalla hänellä oli mukana vaimonsa, Surya
Me, ja poikansa, pieni Darja. Molemmat olivat nyt alhaalla hytissä,
mutta tulisivat ehkä pian ylös.
— Surya Me, huomautin — sehän on hindulainen nimi.
— Niin on, samoin myös Darja, vastasi englantilainen. Indiassa olenkin
Surya Me'eheni tutustunut, ja hindu hän on syntyperältään, hindu
suvultaan.
Kasvoni kuvastivat mahdollisesti uteliaisuutta. Englantilainen
huomasi sen, ja nyt sain kuulla pitkän kertomuksen niin merkillisistä
tapahtumista ja monivaiheisista seikkailuista, että todellakin oli
vaikea niitä kaikkia tosiksi uskoa.
Kertomus kesti kauvan. Se loppui vasta laivan laskiessa Vaskiluodon
satamaan.
Samassa Surya Me'ekin Darjoineen ilmestyi kannelle.
Edellisen tumma iho, syvällisen mustat silmät ja pikimusta, kiharainen
tukka sanoivat hänen selvästi olevan syntyperältään itämaalaisen.
Katse oli haaveileva, lempeä, vartalo hento ja viehkeän naisellinen.
Englantilainen esitti minut puolisolleen. Entisen hindulaistytön ääni
oli pehmeä, mutta kuitenkin miellyttävä ja soinnultaan kirkas kuin
helähtelevä hopea. Ijältään hän oli arviolta noin kolmisenkymmenen
vanha, miestään ehkä kymmenkunta vuotta nuorempi.
Darja, noin seitsemän, kahdeksan vuotias poika, oli perinyt äitinsä
kauniit silmät, mutta muuten hän oli isänsä täydellinen perikuva.
Vaskiluodon laiturilla sanoin hyvästi englantilaiselle perheelle, ja
pian se oli kadonnut näkyvistäni ihmistungokseen. Sen jälkeen en ole
sitä tavannut, mutta etenkin "Surya Me'etä", kaukaisen Indian lasta
ajatellessani on selvänä mielessäni kuulemani kertomus.
Vaatimattomasti ja koruttomasti, niinkuin se minulle esitettiin,
olen seuraavassa — mikäli muistini on riittänyt — koettanut
englantilaisen omilla sanoilla hänen siinä kertomiansa "merkillisiä
tapahtumia" kuvata. Viekööt ne meidät hetkiseksi keskelle huumaavaa,
itämaalaista ilmapiiriä ja keskelle sen väriloistoista, monien
salaperäisyyksien verhoamaa elämää! Ehkä hiukan onnistumme kohottamaan
verhoa? Hyvä näinkin, sillä matkamme ei ole vaaraton. Niinpä näemme
lasisilmäkäärmeen nostavan uhkaavana päätään ja yön pimeästä kuulemme
ympärillämme tiikerin hiipiviä, saalista vainuvia askeleita.