tohtorini kanssa kaupunkia, East-virtaa ja Broklynia. Illan tultua
sanoin minä hyvästit kelpo Pitfergelle, ja erotessani hänestä tunsin
ystävästä eroavani.
Huhtikuun 18 päivänä, joka oli Great Easternin määrätty lähtöpäivä,
menin minä kello 11 aikana sille paikalle, missä höyryveneen piti
odottaa matkustajia. Se oli niitä ja lukemattomia tavaratukkuja
täpötäynnä. Minä astuin alukseen.
Samassa kun höyryveneen piti lähteä rannasta tunsin minä jonkun
tarttuvan minua käsivarteen. Minä katsahdin taakseni. Se oli tohtori
Pitferge.
-- Te palaatte Europaan? -- huudahdin minä.
-- Niin, ystäväni.
-- Great Easternissako?
-- Tottapa niin -- vastasi armas toverini hymähdellen. Minä olen
ajatellut asiata -- ja minä lähden. Ajatelkaa, että tämä kenties on
Great Easternin viimeinen reissu, reissu, jolta se ei palaa.
Kello juuri ikään soi lähdöksi, kun eräs laivapoika Fifth-Avenue
ravintolasta juoksi läähättäen ja jätti minulle lennätinsanoman,
Niagara-Falls-kauppalasta lähteneen. "Ellen on vironnut, hän on täydellä
toimellaan, ja tohtori vastaa hänen pelastumisestaan." Näin kirjoitti
kapteini Corsican.
Minä ilmoitin tämän uutisen Dean Pitfergelle.
-- Vastaa hänestä -- mumisi matkakumppalini. -- Minäkin vastaan hänestä,
mutta mitä se todistaa? Joka tahtoisi vastata minusta, teistä, kaikista,
tekisi sangen väärin.
Kahdentoista päivän perästä saavuimme Brestiin ja seuraavana päivänä
Parisiin. Paluu kävi ilman mitään merkillistä tapausta, pahaksi mieleksi
tohtori Pitfergelle, joka yhä vain odotti "haaksirikkoa".
* * * * *
Nyt istuessani pöytäni ääressä luulisin Great Easternia, tuota vedellä
liikkuvaa kaupunkia, jossa olen oleskellut kuukauden, yhtymistäni
Elleniin ja Fabianiin, verratonta Niagaraa, niinpä kaikkea pelkäksi
unelmaksi, ellei minulla olisi kunkin päivän muistoonpanot edessäni.
Ihanoita nuo reissut kuitenkin ovat, ovatpa paluumatkatkin, tohtori
sanokoon mitä tahtoo.
Kahdeksan kuukauden kuluessa en kuullut mitään puhuttavan tästä
omatapaisesta miehestä, mutta eräänä päivänä sain postista monivärisillä
vapaamerkeillä varustetun kirjeen, joka alkoi näillä sanoilla:
"Coringuy-laivassa, Auklawin saaristossa. Vihdoin viimein olemme
kärsineet haaksirikon". Kirje päättyi näillä sanoilla: "En milloinkaan
ole voinut paremmin kuin nyt".
Uskollinen ystävänne
Dean Pitferge."
End of Project Gutenberg's Veden päällä liikkuva kaupunki, by Jules Verne