"Mutta nyt tulikin kaikki avukseni: oma tilani, kauniit vaatteet,
onnistunut veneretki. Parikymmentä kertaa epäonnistunut, nyt
onnistui. Jouduin kuin kettu rautoihin. En puhu pilaa. Sillä
nykyäänhän avioliittoihin joudutaan kuin ketunrautoihin. Sillä
miten on luonnollista? Tyttö on kypsynyt, hänet on siis naitettava.
Sehän on sangen yksinkertaista, kun tyttö ei ole rujo, ja on
naimahaluisia miehiä. Sitenhän ennen tehtiinkin. Tyttö tuli sopivaan
ikään, vanhemmat järjestivät avioliiton. Siten tehtiin ja tehdään
vieläkin koko ihmiskunnassa: niin tekevät kiinalaiset, hindut,
muhamettilaiset, niin tekee meidän rahvaamme; niin tekee vähintään
yhdeksänkymmentäyhdeksän prosenttia koko ihmissuvusta. Vain yksi
sadasta, me irstailijat, havaitsimme, että niin ei ole hyvä, ja
keksimme uuden tavan. Ja minkä? Sen, että neidot istuvat ja miehet
kulkevat ohitse ja valitsevat kuin myymälässä. Ja neidot odottavat
ja ajattelevat, rohkenematta sanoa ääneen: 'ystäväiseni, ota minut!
ei, ota minut! älä häntä, vaan minut: katso millaiset minulla on
olkapäät ja muut.' Ja me miehet kävelemme, katselemme ja olemme
sangen tyytyväiset. 'Kyllä varon, ei minua petetä.' Kävelemme,
tarkastelemme, tyytyväisinä, että kaikki on meille niin hyvin
järjestetty. Katso: et varonut, -- rauta loksahtaa kiinni, ja siinä
pysyt!"
"Mutta kuinka siis olisi tehtävä?" kysäisin minä. "Pitäisikö ehkä
naisten kosia?"
"Niin, en tiedä, kuinka; mutta jos kerran tasa-arvoisuutta
tahdotaan, niin oltakoon tasa-arvoisia. Jos naittamisjärjestelmä on
nähty alentavaksi, niin kyllä tämä on sitä tuhat kertaa enemmän.
Edellisessä jakautuvat oikeudet ja onnistumisen mahdollisuudet
tasan, mutta jälkimäisessä nainen on joko orjattarena torilla tahi
syöttinä satimessa. Sanokaahan jollekin äidille tahi neidolle
itselleen totuudenmukaisesti, että hän toimii ainoastaan sulhasta
pyydystääkseen. Jumalani, mikä loukkaus! Mutta vain sitähän he kaikki
tekevät, ja muuta tekemistä heillä ei olekaan. Kauheinta on nähdä
siinä toimessa joskus aivan nuoria, viattomia tyttöraukkoja. Ja jos
se vielä tapahtuisikin avoimesti, mutta se on pelkkää petosta. 'Ah,
lajien synty, kuinka mielenkiintoista! Ah, kuinka suuresti Lili
harrastaa maalaustaidetta! Menettekö näyttelyyn? Kuinka kehittävää!
Entä kolmivaljakkoretket, näytelmät, sinfoniakonsertit? Mainiota!
Minun Lilini ihailee mielettömästi musiikkia! Ja miksi ette ole samaa
mieltä näistä asioista? Entä veneretket!...' Mutta ajatus on yhä
sama: 'ota, ota minut! minun Lilini! Ei vaan minut! Koetahan edes!...
Oi, sitä kataluutta! valhetta!" huudahti hän ja juotuaan teensä
loppuun alkoi kerätä kokoon kuppeja ja astioita.