Galban, Neron seuraajan, aikana Roomassa vallitsi kaikellainen
vallattomuus ja epäjärjestys, jonka johdosta eräs senatori sanoi
keskellä senatin täysistuntoa, että olisi parempi elää sellaisessa
yhteiskunnassa, missä mikään ei olisi laillista, kuin sellaisessa, missä
kaikki on laillista.
Themistokles sanoi erään vähäisen valtion lähettiläälle, joka puhui
suurista asioista: "Ystäväiseni, sinun sanasi vaativat suurkaupunkia."
Cæsar Borgia, oltuaan pitkät ajat riidoissa Romagnon aatelisten kanssa,
vihdoin teki sovinnon heidän kanssaan. Tässä sopimuksessa oli m.m.
sellainen ehto, että hän ei saisi koskaan kutsua näitä herroja koolle
kaikkia samalla kertaa. Tarkotus oli tehdä tälle julmuudestaan ja
petomaisuudestaan kuuluisalle ruhtinaalle mahdottomaksi surmata heidät
kaikki yhdessä tukussa. Mutta mitäs ollakaan, taitavuudellaan ja
teeskennellen suoruutta ja vilpittömyyttä, hänen onnistui koota heidät
kaikki Cinigaglian kaupunkiin kokoukseen, missä heidät jok'ainoa
murhattiin. Kun eräs kardinaali esitti kertomuksen tästä "onnellisesta
mutta kamalasta tapahtumasta" paavi Aleksanterille, Cæsar Borgian
isälle, niin tämä lausui: "Hehän itse rikkoivat sopimuksen tulemalla
koolle kaikki yht'aikaa."
Kerran sattui Roomassa, että Clodius nimistä nuorta aatelismiestä
syytettiin jostakin hyvin törkeästä rikoksesta. Lautakunta oli hyvissä
ajoin runsaasti lahjottu, ja anoi se senatilta aseellista joukkoa
vartiokseen, jotta lautamiehet muka uskaltaisivat tehdä omantuntonsa
mukaan tuomitessaan tätä rajuudestaan tunnettua ylimystä. Ja tämä
toimenpide sai koko maailman vakuutetuksi siitä, että Clodius
tuomittaisiin kuolemaan. Mutta syyttömäksi ja vapaaksi julisti hänet
lautakunta. Seuraavana päivänä senatori Catulus tavatessaan eräitä
mainitun lautakunnan jäseniä, sanoi näille: "Mikä saattoi teidät
pyytämään meiltä sotaväkeä? Pelkäsittekö, että rahat otettaisiin teiltä
pois?"
Yllämainitussa oikeusjutussa Cicero m.m. antoi valallisen todistuksen
syytettyä vastaan, jonka 57-miehinen lautakunta vapautti, vastoin hänen
todistustaan. Eräänä päivänä Cicero ja Clodius joutuivat vastakkain
senatissa, jolloin Clodius, härnätäkseen etevätä vastustajaansa, sanoi
tälle: "Lautakuntapa ei luottanut teihin." Siihen vastasi Cicero:
"Kaksikymmentäviisi lautamiestä antoi minulle luottamuksensa; mutta
siellä oli kolmekymmentäkaksi, jotka eivät antaneet teille
luottamustaan, sillä he olivat saaneet maksun etukäteen."
Diogenes, joka näki Makedonian silloin vähäpätöisen vallan vielä kerran
paisuvan suureksi ja mahtavaksi, sanoi, kun häneltä kysyttiin, miten
hänet oli haudattava kuoltuaan: "Kasvot alaspäin; sillä piakkoin maailma
tulee mullistumaan ylösalaisin, ja silloin minä jään lepäämään
selälleni."
Kuuluisalla senatorilla Cato vanhemmalla oli tapana sanoa, että
roomalaiset ovat niinkuin lampaat; niitä on helpompi ajaa laumassa kuin
yksitellen.
Kun Lycurgus oli saanut tehtäväkseen laatia Spartalle uudet lait ja
hallitusmuodon, niin eräs neuvoi häntä asettamaan ne ehdottoman
yhdenvertaisuuden pohjalle. Siihen suuri lainsäätäjä vastasi: "Hyvä
herra, pankaa alulle se toimenpide omassa talossanne." (Laaskaa ensin
oman kynnyksenne alus.)
Bionille, tunnetulle kreikkalaiselle ateistille (jumalankieltäjälle)
näytettiin eräässä merikaupungissa sijaitsevassa Neptunon temppelissä
säilytettyä kokoelmaa, joka esitti sellaisten kuvia, jotka myrskyssä
olivat rukoilleet Neptunoa avukseen ja pelastuneet haaksirikosta. "Mitäs
te tästä sanotte?" häneltä kysyttiin, "ettekö tunnusta jumalien voimaa?"
Siihen virkkoi Bion: "Niinpä kyllä, mutta missä ovat maalattuina niiden
kuvat, jotka ovat hukkuneet rukouksistaan huolimatta?"
Cicero oli kerran päivällispidoissa, missä sattui samalla kertaa olemaan
eräs ijäkäs nainen, joka puhui ijästään, sanoen olevansa ainoastaan
neljänkymmenen vuoden vanha. Ciceron vieressä istuva vieras kuiskasi
hänen korvaansa: "Tuo puhuu 40 vuodesta, vaikka hän epäilemättä on paljo
vanhempi." Cicero vastasi hänelle: "Minun täytynee uskoa häntä, sillä
minä olen kuullut hänen lausuvan samat sanat monta kertaa näiden
viimeisten kymmenen vuoden aikana."
Keisari Vespasianus kysyi kerran Apolloniukselta, mikä oli syynä Neron
perikatoon. Apollonius sanoi: "Nero osasi hyvin soitella harppua, mutta
hallitusasioissa hän joko pingotti kielet liian korkealle tai löyhdytti
ne liian mataliksi."
Kun Antistheneelta kysyttiin, mikä oppi on kaikista tärkein ihmisen
elämässä, niin hän vastasi: "Olla oppimatta sitä, mikä on turhaa."
Diogenes, filosofi, joka vapaaehtoisesti eli suuressa köyhyydessä,
sanoi, kun hiiri tuli hänen luokseen hänen syödessään: "Minä huomaan,
että yksin Diogeneskin elättää loisia."
Eräältä vanhan ajan filosofilta kysyttiin, millä tavalla viisas mies
eroaa narrista. Hän vastasi: "Lähettäkää heidät molemmat alastomina
niiden tykö, jotka eivät heitä ennestään tunne, ja te saatte nähdä."
Rooman senatti kerran laati lain maakuntain kuvernöörien lahjusten
ottamista ja kiskomista vastaan. Sen johdosta Cicero sanoi kansalle
pitämässään puheessa, että maakuntain sietäisi pyytää Rooman hallitusta
kumoomaan tämän uuden lain. "Sillä", hän lausui, "tätä ennen kuvernöörit
ottivat lahjoja ja kiskoivat hallitsemiansa maakuntia sen verran kuin he
itse tarvitsivat ja pitivät riittävänä, mutta nyt he ottavat lahjuksina
ja kiskovat niin paljo, että se riittää, ei ainoastaan heille itselleen,
vaan myöskin tuomareille, lautamiehille ja muille viranomaisille, joiden
tehtävänä on valvoa lain noudattamista."
Aristippus, purjehtiessaan myrskyssä, osotti pelonmerkkejä. Silloin eräs
merimiehistä sanoi hänelle loukkaavalla tavalla: "Me, jotka olemme vain
plebeijejä (alhaisoa), emme ole hädissämme, mutta sinä, joka olet
filosofi, näyt pelkäävän." Aristippus vastasi: "Ei ole samantekevä,
kumpainenko meistä hukkuu, sinä tai minä."
Sattui, että kerran, kun Augustuksen puoliso Livia liikkui Rooman
kaduilla, hän näki muutamia nuorukaisia, jotka olivat riisuutuneet
ilkosen alasti nauttien kepposestaan. Augustus ryhtyi oitis
toimenpiteisiin veitikoiden vangitsemiseksi, mutta Livia (kauneudestaan
ja elämänhalustaan tunnettu) asettui nuorukaisten puolelle, sanoen: "Se
ei kiihottanut naisten tunteita enemmän kuin kuvapatsaat."
Filipiä, Makedonian kuningasta, kehotettiin karkottamaan maanpakoon eräs
henkilö, joka oli puhunut hänestä pahaa. Mutta Filip vastasi: "Parempi
on, että hän puhuu siellä, missä meidät molemmat tunnetaan, kuin siellä,
missä ei tunneta meitä kumpaistakaan."
Lucullus (herkullisuudestaan kuuluisa roomalainen sotapäällikkö) kerran
kestitsi vieraanaan Pompeijusta eräässä komeassa palatsissaan; Pompeijus
sanoi: "Tämä on tavattoman ihana ja suuremmoinen asunto kesäiseen
aikaan, mutta minusta tuntuu, että se on kylmä talvella." Siihen vastasi
Lucullus: "Ettekö pidä minua niin viisaana kuin moninaiset linnut ovat,
jotka muuttavat asuntoa talveksi?"
Plato oli kerran kutsunut muutamia ystäviä luokseen päivällisille. Hänen
huoneessaan oli sievästi koristettu ja kallisarvoinen leposohva.
Diogenes filosofi tuli sisään, astui sohvalle ja tallasi sitä sanoen:
"Minä tallaan Platon ylpeyden." Siihen vastasi Plato tyynen lempeästi:
"Mutta vielä suuremmalla ylpeydellä, Diogenes."
Puhuja Demades vanhemmalla puolella ikäänsä muuttui hyvin
lörpötteleväksi ja söi kuin ahma. Antipaterilla oli tapana sanoa
hänestä, että hän on niinkuin uhrieläin, josta ei jää jälelle muuta kuin
kieli ja vatsalaukku.
Issuksen taistelun jälkeen, Tyron piirityksen aikana Persian kuningas
Darius tarjosi Aleksanteri Suurelle loistavia rauhanehtoja. Ja kun hän
sen johdosta keskusteli sotapäällikköjensä kanssa, niin Parmenio
huomautti: "Varmasti minä ottaisin vastaan tämän tarjouksen, jos minä
olisin Aleksanteri." Aleksanteri vastasi: "Samoin tekisin minäkin, jos
olisin Parmenio."
Kun kerrottiin, että persialaiset panisivat toimeen sellaisen
nuolisateen, että aurinko siitä pimenisi, niin eräs spartalainen
sotapäällikkö arveli: "Sepä käy hyvin, sillä nyt on kuuma päivä ja me
niin ollen saamme taistella varjossa."
Cato vanhempi, ikämiehenä, hautasi vaimonsa ja meni naimisiin nuoren
tytön kanssa. Hänen poikansa riensi hänen luokseen ja huudahti: "Mitä
olen minä rikkonut, kun te tuotte emintimän taloon?" Ukko vastasi: "Ei,
päinvastoin poikaseni, minä olen sinuun niin mielistynyt, että haluaisin
saada vielä monta sellaista."
Puhuja Crassuksella oli elättinä muræna-niminen kala, josta hän piti
sangen paljo. Kala kuoli ja Crassus itki surusta. Kerran hän joutui
senatissa kiivaaseen väittelyyn Domitiuksen kanssa, joka sanoi hänelle:
"Hupsu Crassus, sinä itkit kuollutta kalaa." Siihen vastasi Crassus:
"Niin todellakin, enemmän kuin sinä kahden vaimosi kuolemaa."
Kerran Makedonian Filip, Aleksanteri Suuren isä, langetti tuomion
eräälle vangille, sattuen olemaan sillä kertaa uneliaalla ja
hervottomalla tuulella. Vanki kuultuaan tuomionsa, sanoi: "Minä vetoan."
Kuningas, ällistyneenä, sanoi: "Kehen sinä vetoat?" Vanki vastasi:
"Filipistä, silloin kun hän ei kallistanut korvaansa, Filipiin silloin,
kun hän kallistaa korvansa."
Kun kuningas Kroisos näytteli ylpeillen suuria aarteitaan Solonille,
niin tämä sanoi hänelle: "Jos tänne tulee toinen kuningas, jolla on
parempaa rautaa kuin sinulla, niin hänestä tulee tämän kullan omistaja."
Lakedaimonin kuningas Archidamus saatuaan pöyhkeitä ja uhkaavia viestejä
hänen valtakuntansa rajoja lähestyvältä voitokkaalta Aleksanterilta (sen
jälkeen kun Aleksanteri oli voittanut atenalaiset Khaironean luona),
kirjotti hänelle vastaukseksi, että jos hän mittaisi oman varjonsa, ei
se olisi pitempi nyt kuin ennen hänen voittoaan.
Platolla oli tapana sanoa opettajastaan Sokrateesta, että hän oli
niinkuin apteekkarien lääkeruukut, joissa on ulkopuolella apinoita,
pöllöjä ja tonttuja, mutta sisällä erinomaisia lääkkeitä.
Aleksanteri Suuri lähetti atenalaiselle Phosionille suuren rahasumman
lahjaksi (tarkotuksessa sillä ostaa tämän vaikutusvaltaisen miehen
kannatus itselleen). Phocion sanoi kuninkaan lähettiläälle: "Miksikä
kuningas lähettää näin paljo rahaa juuri minulle eikä muille?"
Lähettiläs vastasi: "Senvuoksi, että hän pitää teitä ainoana hyvänä
atenalaisena." Siihen virkkoi Phocion: "Jos hän todellakin on sitä
mieltä, niin sallikoon hän minun pysyä sellaisena yhä edelleen."
Karthago lähetti Hanno nimisen miehen edustajakseen Roomaan toisen
Puunilaissodan päätyttyä neuvottelemaan rauhasta. Ja Hannolle se vihdoin
onnistuikin. Eräässä neuvottelutilaisuudessa muuan roomalainen senatori
sanoa tokaisi: "Te olette usein rikkoneet rauhan, jonka ehtoihin te
valallisesti sitouduitte; olkaapa hyvä ja sanokaa, minkä jumalan kautta
te nyt aiotte vannoa?" Hanno vastasi empimättä: "Samojen jumalien
kautta, jotka ovat niin ankarasti rangaisseet meitä entisistä
rikkomuksistamme."
Skytialaisella Anacharsiilla oli tapana sanoa, että lait ovat ikäänkuin
hämähäkin verkko, johon pienet kärpäset tarttuvat, mutta suuret lentävät
läpi.
Themistokles, ennenkuin hän vielä oli saavuttanut mainettaan, rakastui
erääseen nuoreen mieheen, joka kohteli häntä halveksuen. Mutta kun
hänestä tuli suurmies, niin mainittu nuorukainen etsi hänen suosiotaan.
Silloin Themistokles sanoi: "Me olemme molemmat viisastuneet, mutta
liian myöhään."
Aristippus kerran aneli Dionysiuksen suostumusta erääseen pyyntöön,
mutta tämä ei ottanut hänen anomustaan kuuleviin korviinsa. Silloin
Aristippus lankesi hänen jalkoihinsa, ja Dionysius antoi suostumuksensa.
Eräs, joka sattui silloin olemaan saapuvilla, sanoi jälestäpäin
Aristippukselle: "Sinä, joka olet filosofi, kehtaatkin alentua niin,
että lankeat tyrannin edessä polvillesi." Aristippus ehätti selittämään:
"Syy ei ole minussa, vaan Dionysiuksessa, jolla on korvat jaloissaan."
Kun Solonilta kysyttiin, oliko hän antanut atenalaisille parhaat lait,
hän vastasi: "Parhaat niistä, mitkä he olisivat ottaneet vastaan."
Eräs sanoi Aristippukselle: "Se on kummallista, että rikkaat antavat
apuaan mieluummin köyhille kuin filosofeille." Aristippus vastasi: "Se
johtuu yksinkertaisesti siitä, että he arvelevat pikemmin tulevansa
köyhiksi kuin filosofeiksi."
Keisari Trajanuksella oli tapana tehdä pilkkaa siitä ruhtinaille
ominaisesta epäluulosta, joka saattaa heidät poistamaan tieltään ne,
joiden he pelkäävät pyrkivän seuraajoikseen. "Ei ole vielä ollut
kuningasta", hän sanoi, "joka olisi surmannut seuraajansa".
Tessalialaisella Jasonilla oli tapana sanoa, että muutamia asioita
täytyy tehdä väärin, jotta monet asiat voitaisiin tehdä oikeuden mukaan.
Makedonian kuningas Demetrius joskus vetäytyi tykkänään pois
hallitustoimista ja kokonaan heittäytyi nautintoihin. Erään kerran, kun
hän teki sen tempun, selittäen syyksi sairauden, hänen isänsä Antigonus
saapui yht'äkkiä hänen asunnolleen ja tapasi kauniin nuorukaisen, joka
tuli häntä vastaan kuninkaan makuuhuoneesta. Kun Antigonus astui sisään,
ehätti kuningas sanomaan: "Kuume jätti minut juuri nyt." Siihen vastasi
Antigonus: "Luulenpa, että sehän se tuli minua vastaan ovessa."
Kuuluisalla roomalaisella Cato vanhemmalla oli tapana sanoa, että
viisaat miehet oppivat enemmän tyhmiltä, kuin tyhmät viisailta.
Eräs atenalainen puhuja sanoi suurelle Demostheneelle: "Atenalaiset
tappavat sinut, jos he tulevat raivoon", johon Demosthenes vastasi: "Ja
saman he tekevät sinulle, jos pysyvät järjissään."
Epiktetus tapasi sanoa, että moukka syyttää toisia kaikesta pahasta,
mitä hänelle sattuu, filosofiaa opetteleva syyttää itseään, mutta
filosofi ei syytä itseään eikä muita.
Siihen aikaan, kun monet huomattavammat roomalaiset laitattivat
itselleen muistopatsaita, eräs henkilö kysyi kummastellen Cato
vanhemmalta, miks'ei hän laitattanut itselleen sellaista. Siihen vastasi
terävyydestään kuuluisa valtiomies, että hän haluaa mieluummin, että
ihmiset kyselevät ja ihmettelevät, miksi hänellä ei ole muistopatsasta,
kuin että miksi hänellä sellainen on.
Atenalainen Phocion, joka oli hyvin vakava mies eikä koskaan halunnut
mielistellä kansaa, puhui kerran kansankokouksessa, jolloin hänelle
taputettiin käsiä. Mutta silloin hän oitis kääntyi erään ystävänsä
puoleen ja kysyi: "Mitä asiaan kuulumatonta minä olenkaan mahtanut
sanoa?"
Diogenes astuskeli eräänä päivänä Atenan torilla sytytetty kynttilä
kädessä, ja kun häneltä kysyttiin, mitä hän etsii, niin filosofi vastasi
etsivänsä ihmistä.
Kerran, kun ateisti Bion oli purjehdusmatkalla, nousi kova myrskyjä
merimiehet, jotka olivat paatuneita ja hurjia miehiä, alkoivat rukoilla
jumalia; mutta Bion sanoi heille: "Elkää toki antako niille (jumalille)
tietoa siitä, että te olette täällä."
Kuningatar Elisabet ei ollut pitkiin aikoihin suvainnut hovinarri Pacea
läheisyydessään, syystä että tämä käytti liian purevia letkautuksia.
Kuitenkin joku sai kerran kuningattaren taivutetuksi kutsumaan Mr Pacen
sisälle, sillä ehdolla että hän pysyisi aisoissa. Hovinarrin saavuttua
kuningatar sanoi hänelle: "Tule pois, Pace, nyt me kai saamme kuulla
huomautuksia vioistamme." Siihen sanoa tokaisi Pace: "Minulla ei ole
tapana puhua sellaisesta, mistä koko kaupunki puhuu."
Oli muuan epikurolainen, joka kerskaili sillä, että useat filosofiset
koulukunnat muuttuivat myöhemmin epikurolaisiksi, mutta että kukaan
epikurolainen ei ole vielä koskaan muuttanut toiseen koulukuntaan.
Siihen sanoi eräs filosofi, joka kuului erääseen toiseen lahkoon: syy on
selvä kuin päivä, sillä kukoista voidaan tehdä salvukukkoja, mutta
kuohituista kukoista ei tule kukkoja.
Demokritus sanoi, että totuus on löydettävissä syvien rotkojen pohjalta
ja että kun sen on löytänyt, tarvitsee sitä jalostaa.
Nerolla oli tapana sanoa opettajastaan Senecasta, että hänen tyylinsä,
esitystapansa oli kuin saviruukki ilman kalkkia.
Diogenes, nähdessään nuorukaisen, joka oli avioton poika, heittelevän
kiviä väkijoukkoon, sanoi tälle: "Varo, ettet satuta isääsi".
Plutarkos sanoi sattuvasti huomattavaan asemaan kiivenneistä
vähäkykyisistä henkilöistä, että sellaiset muka muistuttavat suurille
jalustoille sijotettuja kuvapatsaita, jotka korkealla paikallaan
näyttävät sitäkin vähäpätöisemmiltä.
Plutarkos sanoi: "Hyvä maine on niinkuin tuli; kun sen on saanut
syttymään, on sitä verrattain helppo pitää vireillä; mutta jos sen kerta
sammuttaa, ei ole helppo saada sitä uudelleen syttymään."
Eräs, jota kuulusteltiin sen johdosta, että hän oli puhunut loukkaavia
sanoja kuninkaasta, tunnusti niin tehneensä ja lisäsi: "Se on totta, ja
jollei viini olisi loppunut kesken, olisin minä sanonut vielä paljo
enemmän."
Kerran joku pilkallisesti kysyi Diogeneelta, mikä siinä on, että
filosofit etsivät rikkaita miehiä eivätkä rikkaat koskaan filosofeja?
Hän vastasi: "Sentähden että edelliset tietävät, mitä heiltä puuttuu,
mutta jälkimmäiset eivät sitä tajua." -- (Tässä tarkotetaan köyhiä
filosofeja, jotka elivät almuilla.)
Jack Weeks sanoi eräästä hyvin huomattavasta miehestä, joka oli juuri
kuollut ja joka oli olevinaan uskovainen, mutta ei ollut suinkaan
hurskaimpia elämäntavoiltaan: "Niin, minä toivon, että hän on nyt
taivaassa. Kukin ajattelee niinkuin toivookin; mutta jos hän on
taivaassa, niin vahinko olisi, jos se tulisi tunnetuksi."
Mitä etevämpi peluri on taidoissaan, sitä kehnompi hän on ihmisenä.
Paljo jännittäminen särkee jousen; mutta taipumattomuus mielen.
Se voittaa vastakin, joka hillitsee itsensä voittaessaan.
Se nukkuu makeasti, joka ei ole tietoinen siitä, että hän nukkuu
huonosti.
Tuskat tekevät viattomastakin miehestä valehtelijan.
Jännitetystä mielihalusta itse nopeuskin tuntuu hitaudelta.
Yksin hiuskarvakin luo oman varjonsa.
Kauniit kasvonpiirteet on äänetön suositus.
Onni tekee narrin siitä, jonka se ottaa suosikikseen.
Sellainen onni, jota kukaan ei näe, tekee ihmisen onnelliseksi eikä
herätä kateutta häntä kohtaan.
Oi, miten viheliäistä on saada osakseen loukkauksia sellaisilta, joita
emme voi syyttää.
Mikään ei ole hauskaa, missä ei ole vaihtelua.
Syytä on kadehtia sitä, joka on joko rohkea tai onnellinen.
Vastoinkäymisissä ainoastaan hyveelliset säilyttävät toivon.
Kostossa kiireellisyys on rikollista.
Onnettomuudessa toisen hymyilykin tuntuu kiusottavalta.
Suotta syyttää Neptunoa se, joka toistamiseen joutuu haaksirikkoon.
Se, joka loukkaa yhtä, uhkaa monta.
Onnellinen se, joka kuolee, ennenkuin hän kutsuu kuolemaa luokseen.
Huono mies on kehnoimmillaan pyhimystä näytellessään.
Lukot ja salvat eivät voi suojella sitä, mitä kaikki mielivät.
Ne elävät huonosti, jotka arvelevat elävänsä ijankaikkisesti.
Se sairas menettelee nolosti, joka tekee lääkärin perillisekseen.
Sillä, jota kaikki pelkäävät, on syytä itse pelätä kaikkia.
Se on puolittain myönnetty, mikä on kielletty sirosti.
Pelkuri mielellään kutsuu itseään varovaiseksi, maltilliseksi mieheksi;
ja saituri sanoo olevansa säästäväinen.