Englanninkielestä suomentanut
Elof Kristianson
Ensimmäisen kerran julkaissut
Yrjö Weilin & kumpp. Osakeyhtiö 1910.
Suomalaiselle lukijalle.
Niin tärkeätä ja suuriarvoista kuin onkin se työ, mitä tiedemiehet ja
ajattelijat tekevät, joko kohottamalla ihmiskunnan aineellista
hyvinvointia taikka etsimällä vastausta niihin elämän arvoituksellisiin
kysymyksiin, mitkä ihmismieltä jännittävät, on heidän suhteensa olemassa
se valitettava seikka, että heidän -- heistä useimpain -- esityksensä
ovat siksi vaikeatajuisia, että enimmät heidän aikalaisistaan jäävät
kokonaan osattomiksi niistä tiedoista ja siitä elämänviisaudesta, millä
he ovat enentäneet ihmiskunnan tietämisen määrää. Tietenkään ei siitä
ole syytettävä näitä ajattelijoita ja tiedemiehiä, sillä eihän se ole
heidän vikansa, että ihmiset ovat niin järjestäneet keskinäiset
suhteensa, että toisille ihmisille, vieläpä suurelle enemmistölle, elämä
ei tarjoo älyllisen, henkisen elämän edellytyksiä, vaan muodostuu heidän
elämänsä liikkumattomaksi, värittömäksi, pelkäksi aineelliseksi
olemassaoloksi.
Mutta onpa sentään poikkeuksiakin tästä säännöstä. On ollut ennen meidän
aikojamme ja nytkin on olemassa sellaisiakin suuria ajattelijoita, jotka
eivät ole kirjottaneet ainoastaan valittua tieteellisesti sivistynyttä
vähemmistöä, vaan myöskin suurta yleisöä varten.
Sellaisiin helppotajuisiin filosofian esityksiin kuuluvat nämä Baconin
mietelmät, joista on sattuvasti sanottu, että ne "tunkeutuvat joka
miehen mieleen ja elämäntoimiin".
Lyhyt esitys Baconista ja hänen filosofiastaan lienee tässä yhteydessä
paikallaan.
Francis Bacon syntyi Yorkhousessa, Englannissa v. 1561 ja kuoli v. 1626,
joten hän siis eli Englannin historian merkillisimpänä aikakautena, joka
historiassa tunnetaan Elisabetin aikakauden nimellä. Englanti osasi näet
hyväkseen käyttää renessansin -- vanhan ajan tieteitten ja taiteitten
uudestasyntymisen -- elähyttävää ja uudistavaa vaikutusta suuremmassa
määrässä ja välittömämmin kuin moni muu kansakunta. Ja sen aikakauden
suurmiehet Shakespeare ja Bacon ovat kaikkien aikakausien merkillisimpiä
neroja, edellinen tähän saakka saavuttamattomana taiteilija-filosofina
ja jälkimäinen meidän aikamme tieteen ennustajana ja tienraivaajana.
Francis Bacon oli aikakautensa huomattavimpia valtiomiehiä, kohoten
maansa korkeimpiin virka-asemiin ja arvoihin. Mutta me sivuutamme tässä
Baconin loistavan ja osiksi häpeällisenkin virkamiesuran kuvaamisen, ja
sen sijaan puhumme hänen merkityksestään filosofisena kirjailijana ja
hänen vaikutuksestaan, ei ainoastaan omaansa, vaan vielä seuraaviinkin
aikakausiin.
Baconia arvostellessamme ja hänen ansioitansa arvioidessamme meidän on
pantava merkille ne historialliset asianhaarat, mitkä olivat juuri sille
aikakaudelle ominaisia, vaikuttaen joko edistävästi taikka
vaikeuttavasti hänen tehtäväänsä. Eikä meidän tarvitsekaan mainita
useampaa kuin pari sellaista merkillistä piirrettä, päästäksemme
käsitykseen siitä asemasta, missä Bacon, historian kannalta katsoen,
toimi.
Uskonpuhdistus sekä mantereella että Englannissa oli, voipa melkein
sanoa, suorittanut tehtävänsä loppuun, voimakkaasti vaikuttaen ei
ainoastaan rahvaan hengettömän elämän elvyttämiseksi, vaan antamalla
uutta virikettä ja rohkeutta myöskin sivistyneelle ja oppineelle
maailmalle. Mutta sitäkin vielä tärkeämpi tässä suhteessa epäilemättä
oli renessansin vaikutus, joka ikäänkuin puhalsi uuden hengen ja
innostuksen keskiajan kaavoihin kangistuneeseen ja ahdasmieliseksi
kirkollisuudeksi alentuneeseen elämään. Uskonpuhdistus ja renessansi
yhdessä samanaikaisten merkillisten keksintöjen ja löytöjen kanssa
olivat niitä suuria enteitä, joitten merkityksen tulkitseminen ja
edelleen kehittäminen tuli Baconin tehtäväksi.
Meidän ei ole vaikea ymmärtää, että tämä tehtävä vaati, ei ainoastaan
kyvykästä, vaan sen lisäksi monipuolista ja näkevää miestä, joka olisi
selvillä historiallisesta kehityksestä ja lähinnä kuluneen ajan
merkillisistä edistysaskelista sekä osaisi oman aikansa hajanaisista ja
arvostelemattomista pyrinnöistä ja saavutuksista erottaa ne, jotka
kuvastelivat vielä näkymätöntä ja käsittämätöntä tulevaisuutta. Mutta
Baconpa olikin sekä sivistykseensä ja ulkonaiseen asemaansa että
kunnian- ja maineenhimoiseen luonteeseensa nähden sellainen mies,
jollaista aikakausi tarvitsi. Sen lisäksi, että hän oli perinpohjin
perehtynyt latinan- ja kreikankieleen, hänen antikisen filosofian ja
tieteen tuntemuksensa ei ollut Aristoteleen tai muitten etevien miesten
sokeata ihailemista tai heidän lausuntojensa ulkoamuistamista, tai kykyä
käyttää niitä todistuskappaleina saivartelevassa dialektiikassa, mikä
oli hänen aikakaudelleen ominaista, vaan omasi hän ennen kaikkea kyvyn
erottaa sen, mikä oli kaikista tärkeintä esim. juuri Aristoteleen
filosofiassa, nimittäin pyrkimyksen etsiä luonnosta, aistillisesti
tajuttavasta todellisuudesta ratkaisua maailman arvoitukselle, vastausta
tietämisen kysymykseen. Ja toisaalta ne merkilliset keksinnöt, kuten
ruudin, kompassin, kirjapainotaidon keksiminen, jotka silloin olivat
aivan äskeisiä saavutuksia, sekä ne merkilliset löytöretket, jotka
olivat niin suuresti laajentaneet ihmisten tietoa tunnetusta maailmasta,
kaikki nämä, tosin satunnaiset, tapaukset herättivät Baconissa sen
käsityksen ja, miks'emme voisi sanoa, aatteen, että nimittäin ei
ainoastaan koko näkyväinen maailma, vaan myöskin tieto sen
lakiperäisistä ilmiöistä ja siinä piilevistä voimista on juuri tätä
tietä saavutettavissa, s.o. keksintöjen, löytöretkien ja yleensä
havaintojen, kokeilujen, tutkimusten kautta. Ja että se ajatus merkitsi
koko entisen tieteellisen metodin ja filosofian perinpohjaista
uudistamista, sen käsitti Bacon ja se innosti hänen korkealle pyrkivää
mieltänsä. Mutta hän ymmärsi tai aavisti sen lisäksi, että tässä oli
kysymys, paitsi uuden filosofisen suunnan perustamisesta, kahlehdittujen
jättiläisten vapauttamisesta, uusien ennen aavistamattomien voimien
esillemanaamisesta. Ja tämä hänessä yhä selventyvä ja varmeneva
tietoisuus se näyttää Baconin mahtavuuteen ja valtaan palavaa mieltä
enimmän jännittäneen.
Näin vähitellen selvisi Baconille hänen suuriarvoinen elämäntehtävänsä.
Hajanaisista, yksittäisistä havainnoista ja niitten synnyttämistä
mielteistä muodostui systemaattinen kokonaisuus, suunnitelma filosofian
ja tieteitten uudistamista varten. Vanhan spekulativisen (järkeilevän)
filosofian tilalle, joka saavutti huippukohtansa keskiaikaisessa
skolastikassa, oli astuva havaintoperäinen, kokeileva filosofia
(empirismi). Siis tämä mies, lordi Bacon, joka oli sanan kaikissa
merkityksissä ylimys, ryhtyi "demokratiseeraamaan" aikakautensa
ylimysmielistä filosofiaa, vaatien sitä laskeutumaan metafysisistä
korkeuksistaan jokapäiväiseen todellisuuteen!
Edellisen ajan ja oman aikansa maantieteellisissä ja
luonnontieteellisissä saavutuksissa Bacon näki, paitsi niitten
käytännöllistä tilapäismerkitystä, samalla sen, että ne olivatkin vain
hajanaisia ja sattumalta keksittyjä saaria suuren tuntemattoman
äärettömässä valtameressä. Ja hän itse ryhtyi laatimaan perinpohjaista
suunnitelmaa tämän valtameren tutkimista varten, sillä hän käsitti, että
saavuttaakseen jotakin suurempaa ja jouduttaakseen tutkimusta oli
välttämätöntä, ei ainoastaan uuden tieteellisen menettelytavan
sovelluttaminen, vaan että sen lisäksi tarvittiin mahdollisimmalla
tarkkuudella luotu systeemi. Siinä tarkotuksessa Bacon kirjotti kirjansa
"Novum Organum" (v. 1620), jossa hän kehittää filosofiansa induktivisen
systeemin. Kuno Fischer puhuessaan kysymyksessäolevan aikakauden
merkillisistä luonnontieteellisistä keksinnöistä ja löydöistä lausuu
Baconia tarkottaen: "Siispä sen, joka tahtoo tehdä filosofian
ajanmukaiseksi, täytyy muuttaa löytöjen ja keksintöjen henki
filosofiseksi, taikka filosofian henki keksinnölliseksi." Nämä sanat
melkein riittäisivät määritelmäksi Baconin merkityksestä niille, jotka
ovat hänen omiin teoksiinsa jossain määrin tutustuneet. Ja Bacon itse
sanoo, tarkotustaan selittäen, mainitussa pääteoksessaan: "On vahinko
ihmiskunnalle, että älyllisen (intellektualisen) maailman rajat ovat
pysyneet vanhoillaan, vaikka aineellista maailmaa, maita, meriä ja
avaruutta on niin paljo laajennettu ja valaistu."
Bacon otti suorittaakseen tämän tehtävän, todellakin vaikean ja samalla
suurenmoisen tehtävän. Sen sijasta että abstraktinen ajattelu oli ollut
tähän asti lähtökohtana, oli lähtökohdaksi otettava aistillinen
todellisuus. Ja sitä varten oli ensinnäkin kerättävä ja pantava
järjestykseen kaikki jo saavutetut tiedot ja kokemukset. Logiikka oli
tehtävä tieteeksi, jonka avulla näitä tietoja punnitaan ja tarkistetaan
ja jonka avulla niistä uusista havainnoista ja kokemuksista vedetään
uusia johtopäätöksiä ja siten päästään tunkeutumaan yhä syvemmälle
maailman tietämiseen. Eikä ainoastaan tietämiseen, mutta myöskin
saavutetun tiedon käyttämiseen tarkotuksessa lisätä ihmiskunnan
terveyttä, siveellisyyttä, kauneutta ja voimaa. Siis sama aate, mikä oli
elähyttänyt vanhan ajan suurinta luonnontutkija-filosofia, se sama aate
epäilemättä innostutti uuden ajan ensimäistä "uudenaikaista" filosofia,
Francis Baconia.
Teoksessaan "Tieteitten arvosta ja laajenemisesta" (v. 1623) Bacon
täydentää ja selittää induktivista systeemiänsä pannen painoa
havaintoperäisen metodin monipuoliseen vaikutukseen inhimillisten
tietojen lisäämiseksi ja järjestämiseksi.
Ja varsinaisen päätyönsä ohella ja yhteydessä hän piirteli kuvia
elämästä ja ihmisluonteesta terävä-älyisen psykologin ja kokeneen
maailmanmiehen taidolla. Nämä pienoispiirrokset, jotka tunnetaan nimellä
"Essays" ja jotka ovat useammassa kuin sadassa painoksessa levinneet
englanninkielisessä maailmassa, epäilemättä ansaitsevat tulla meilläkin
tunnetuiksi.
Tosin Baconin ansiot näyttävät sangen mitättömiltä, jos hänen
systeemiänsä vertaamme esim. Spencerin taikka Comten systeemeihin.
Samoin, jos yksipuolisesti kysymme, mitä hän itse sai aikaan
tieteellisen luonnontutkimuksen alalla. Mutta häntä onkin punnittava
hänen oman aikansa vaa'alla. On huomattava, että se, mitä nyt saatetaan
opettaa meidän koulujemme alaluokilla, oli osiksi tai kokonaankin
tuntematonta Baconin aikalaisille. Mutta juuri siihen perustuu Baconin
merkitys, että se, minkä myöhempien aikojen tutkimus on voittanut ja
saavuttanut, on Baconin vetämien rajojen sisäpuolella ja hänen
viitottamallansa suunnalla, joten Baconilla filosofina on aina pysyvä
arvo, pysyvämpi vielä kuin esim. Voltairella valistuksen filosofina.
Mutta vaikka onkin totta, että Voltairen kirjalliset tuotteet,
erittäinkään hänen novellinsa eivät tunnu meidän aikamme lukijasta
kovinkaan hämmästyttäviltä, niin olivat ne enemmänkin kuin riittäviä
siihen tarkotukseen, mihin Voltaire niitä käytti. Samaa, ja vielä
paremmalla syyllä, on sanottava Baconin kirjotuksista, mikäli on kysymys
niitten merkityksestä uudemman filosofian ja luonnontieteitten
kehitykselle.
_Suomentaja._