Temppelikellon täyteläinen, syvä malmiääni kuului vuorelta, saaden
kaiun vastaamaan suunnattomista luolista, samalla kun se herätti
uuden päivän eloon ja toimintaan ja sitten värähdellen hävisi lännen
rusosyrjäisten pilvien taakse. Papit vanhoissa temppeleissä lukivat
rukouksiaan yksitoikkoisesti laulavilla äänillä, ja pieni yksinäinen
lintu vuodatti sydämensä yltäkylläisyyttä puolison pesän edessä.
Vanhat kiviportaat, jotka johtivat pyhätöstä pyhättöön, olisivat olleet
yhtä harmaat ja autiot kuin tuhansina muina aamuina, ellei tumma, pieni
hahmo olisi verkalleen kulkenut niiden pitkiä, kierteleviä askelmia
pitkin.
Juki San oli menossa temppeliin tekemään lupauksensa jumalille. Hänen
pienet puukenkänsä kapisivat iloisesti hiljaisessa aamuilmassa ja
vaikenivat sen jälkeen muutamiksi minuuteiksi hänen levähtäessään
leveällä askelmalla. Vaivaloinen vaellus ei ollut onnistunut
nostattamaan väriä valkoisille poskille; vain huulet hohtivat
heleänpunaisina ja silmissä kuvastui luja päätös.
Hän puristi poveansa vasten pientä esinettä. Se oli kääritty
furoshikiin, jonka häikäisevän punainen väri jyrkästi pisti esiin hänen
tummasta puvustaan. Aivan hänen takanaan syöksyi pieni vesiputous
kohisten ja pauhaten vuorta alas, ja liikkumattomat, kamalat
kuvapatsaat tuiottivat vaeltajaan; mutta hän jatkoi häiriintymättä
kulkuaan, ja seisoi vihdoin suuren, äänettömän temppelin avoimella
ovella.
Aamun aikainen valo ei vielä ollut ehtinyt häivyttää varjoja
kallisarvoisista verhoista ja rikkaasti koristelluista jumalankuvista.
Valkopukuinen pappi istui mietteisiinsä vaipuneena ja näkyi tuskin
huomaavan lapsellista pientä olentoa, joka oli langennut polvilleen
suuren Buddhan kylmän, tyynen ja muuttumattoman kuvan eteen.
Silmänräpäyksen liikkuivat Juki Sanin huulet, sitten hän — yhä
polvistuneena — otti esille punaisen furoshikinsa ja kehitti sieltä
näkyville pienen sahvianikantisen muistikirjan.
Kevein askelin hän hiipi isolle hehkupannulle, ottaen sieltä pihdeillä
tulisen hiilen. Senjälkeen raivasi hän varmalla kädellä pois kaikki
polttouhrien jätteet suurelta vaskiarinalta alttarin edessä, kaivoi
pienen hiilen tuhkaan ja asetti siihen sekä kirjansa että hiilen.
Sinervä savu alkoi hitaasti nousta ylöspäin ja kerääntyi pilveksi tytön
pään ympärille. Sitten se kohosi kuin armahdusta rukoillen Buddhan
jalkoja kohti ja haihtui viimein hämärään pimeän katon alle.
Tyttö seisoi katsellen sitä tuiottavin silmin ja suu raollaan.
Kun se oli kadonnut, hän pani kätensä ristiin ja nosti kasvonsa
ylöspäin, palavan rukouksen kohotessa hänen sydämestään huulille:
"Olen tyhjentänyt sydämeni kaikesta, mikä on väärin! Buddha tai
kristittyjen Jumala, en tiedä, kumpi on oikeassa. Mutta puhu, puhu
rauhan sanoja yksinäiseen elämääni!"
Hän jätti äänettömän temppelin ja lähti kotimatkalle. Bambulehdossa,
missä hän vähää ennen oli sitonut kaksi oksaa omalleen ja Merrit Sanin
nimelle, hän pysähtyi.
Hänen täytyi nousta varpailleen yltääkseen oksiin, jotka Merrit
San kerran oli hänelle taivuttanut. Vihdoin hänen onnistui vetää
luokseen ja irroittaa niitä yhdistävä side. Sitten hän siveli niitä
sivelemistään pehmoista poskeaan vasten ja päästi ne kädestään,
kuiskaten hiljaa:
"Hyvästi, suloinen rakkaus, hyvästi!"