Sali. Perällä, katsojasta käsin vähän vasemmalla puolella ovi avaraan
eteiseen. Eteisen vasemmalla ovi, perällä ulko-ovi. Vasemmalla puolella
salia, taaempana ovi, lännempänä uuni, jonka tulensija on avonainen,
näiden välissä vanhanaikainen kaappi-kello, jonka heilurinkäynti on
harva ja lyönti kumean matala. Oikealla taampana ovi, keskempänä
flyygeli-piano. Ikkuna perällä. Tämän ja peräoven välillä korkea
peililaite peililautoineen. Sisustus osottaa huomattavaa varallisuutta.
Salin ovissa ja ikkunoissa kalliita verhoja, seinissä taidemaalauksia
ja gobelinejä, nurkissa veistokuvia, permannolla paksuja mattoja,
uhkeita valaistuslaitteita.
Väliverhon auetessa kaikki ovet ovat suljettuina.
ASIANAJAJA KOMPA perempänä, vähän oikealla, istuu kynä kädessä paperia
ja mustepullo edessään satunnaisesti asetetun katteettoman pöydän
ääressä. Hänen katseensa ja kynää pitelevä kätensä on kysyvästi
suunnattuna Johannesta kohden.
JOHANNES (seisoo asianajajaan päin kääntyneenä etualalla vasemmalla):
Ei, ei, luovun naimaosastani, jota en ole pesään tuonutkaan.
KOMPA (epäröi kirjoittaa): Mutta — (vähän kohottautuen): hyvä
herrasväki, minun on vähän vaikea vieraananne tässä yksin istua. Ettekö
suvaitsisi...
NIINA (seisoo etualalla oikealla): Valitettavasti en voi vaikeuksianne
lieventää. (Osottaen Johanneksen puoleen): Mutta...
JOHANNES (asianajajalle): Olkaa hyvä.
KOMPA: Niinkuin suvaitsette. (Kirjoittaa vähän aikaa, sitten katselee
papereitaan, tärkeästi): Olen sitte viime kerran paljon miettinyt
käsillä olevaa avioerokysymystä, ja ovat muutamat kohdat siinä minulle
yhä jääneet hämäriksi. Minun on senvuoksi pakko vaivata herrasväkeä
vieläkin muutamilla kysymyksillä.
NIINA: Kysykää, herra asianajaja.
KOMPA: Arvoisa rouva, miksi ette voi suostua matkustamaan miehenne
mukana?
NIINA: Minä en voi — minä rakastan taidetta, soitantoa, ystäviä,
joiden kanssa voi puhua. Mutta hän tahtoo, että muuttaisimme jonnekin
sinne — sinne — Hän tahtoo, että jäisin ikipäiviksi elämään noiden
tuollaisten — noiden hänen moukkiensa seuraan. Semmoista en voi. En
ikinä!
JOHANNES (asianajajalle): Näette itse, tiemme auttamattomasti
haaraantuvat.
KOMPA (Niinan puoleen): Lainopin kannalta voi tähän sanoa vain: vaimo
seuratkoon miestänsä.
NIINA: Vai niin se on lainopin kannalta. Entä järjen kannalta? Koko
hänen suunnitelmansa on pelkkää tyhmyyttä! (Johanneksen liikahduksen
johdosta): Niin, niin — minulla on puheenvuoro. Hän aikoo muuttaa
maailman. Ah kuinka kaunista! Siirtola — paratiisi ihmisten keskellä.
Mutta kun koko sinun ajatuksesi on alusta alkaen pelkkää tyh-myyt-tä,
tyhmyyttä! Viedä satoja ihmisiä vieraaseen maahan, ruveta heidän
johtajakseen, kun — kun —
KOMPA: Saanko kysyä, mitä "kun"?
NIINA: Kun ihminen ei osaa itseänsäkään johtaa. — Tyhmyyttä! —
Sittenkin ehkä seuraisin miestäni, jos se todella olisi _hänen_
keksintönsä, mutta kun koko juttu on hänen _yllyttäjänsä_ keksimä. Älä
keskeytä. Niin juuri, minä en ole velvollinen seuraamaan maailman
ilettävimmän viettelijän tahtoa. Tuo mies on hänen jumalansa, mutta
minä vihaan häntä. Tosin viisas kuin käärme, mutta käärme. Kyykäärme!
KOMPA: Minkä perusteella pidätte miehenne suunnitelmaa niin — niin
järjettömänä?
NIINA: Herra jumala, ettekö _sitä_ ymmärrä! He tahtovat perustaa
jonnekin maapallon taakse siirtolan, jossa — voi kuinka hullua —
lapset kasvatetaan yhteisesti ja ei mikään ole kenenkään ja lapset
riistetään äideiltänsä! Ja vielä: — eivät aio käyttää rahaa — aivan
noin ilman mitään... Te olette oppinut lakimies. Sanokaa minulle
suoraan, ettekö pidä sitä tyhmänä? No? — (Turhaan odotettuaan): Onko
vaimo lain mukaan velvollinen suostumaan ilmi tyhmyyksiin? (Taas
odotettuaan): Onko hän velvollinen uhraamaan elämänsä, kotinsa,
onnensa, maansa, ystävänsä...? (Suuttuen omaan heltymiseensä):
Vastatkaa!
KOMPA: Hm. Te unohdatte, arvoisa rouva, että on olemassa suuri, yhä
kasvava valtiollinen puolue, jonka aatteet perimmältä tähtäävät juuri
samoihin utukuviin, kommunismiin: yhteisyyteen kasvatuksessa,
yhteisyyteen työssä, yhteisyyteen omaisuudessa.
NIINA: Jaha, sosialistit.
JOHANNES (asianajajalle): Me tahdomme olla tienraivaajina
sosialisteille. Me tahdomme maailmalle osoittaa, että sopusointu
ihmisten välillä ei ole enää mikään saavuttamaton utukuva, niinkuin
lausuitte, vaan toteutettavissa oleva, reaalinen todellisuus. Emme voi
jäädä kotimaahan. Meidän täytyy päästä täydellisesti eristetyiksi,
kapitaalisesta yhteiskunnasta. Meidän täytyy päästä _kemiallisesti_
vapaiksi koko tästä räyhäävästä kilpailun ja sorron maailmasta. Me
luomme _uuden_ yhteiskunnan keskuuteemme, kuvan siitä mitä Pyhä Luonto
on ihmisillään oikeastaan tarkoittanut. Ja kerran ihmiset tarttuvat
siihen kuin haaksirikkoiset pelastusvyöhön. Meidän on vain näytettävä
maailmalle sellaisen yhteiskunnan mahdollisuus. Ajatella ja lukea eivät
kaikki osaa, mutta kuvia jokainen ymmärtää. Meidän on näytettävä
ihmisille kuva — tie uuteen sopusointuun, uuteen harmoniaan, uuteen
yhtymykseen.
NIINA: Tä-tä-tä-tä-tä-tä... Ja uusi yhtyminen aloitetaan — erolla!
JOHANNES (kadottaa hetkeksi varmuutensa, sillä ajatus on hänelle uusi,
sitten löytää vastauksen): Ellet tahdo eroa, _seuraa_ meitä!
NIINA: En ikinä! Seikkailuihin ei yksikään laki voi aviovaimoa
pakottaa.
JOHANNES: Siis eroamme.
NIINA (asianajajalle): Turhaan siinä kirjoittelette, herra asianajaja.
Minä en _anna_ eroa.
JOHANNES: Silloin minä _otan_ eron.
NIINA: Sinä et ota!
JOHANNES: Otan!
KOMPA: Rauhoittukaa, ystäväni, molemmat. (Hymähtäen): Lakiasioissa
_asiallisuus_ on ainoa. Tunteet hetkeksi nurkkaan.
JOHANNES ja NIINA, jotka kiivastuksissaan olivat lähestyneet toisiaan,
etenevät jälleen entisille paikoilleen.
KOMPA (olkaansa kohauttaen): Mikäli voin päättää on tässä tapauksessa
eroasia ajettava yksipuolisena. Silloin ei ylimalkaan riitaisuus
aviopuolisojen kesken ole riittävä eronaihe.
NIINA: Emme ole ennen näin riidelleet. Mutta nyt ei mene päivääkään...
Ja vain tämän tyhmyyden tähden. Miehelläni on kyllä ennenkin ollut
mielessä kaikellaisia aatteita ja maailmanparannuksia, hän on melkein
sosialisti, emmekä sittenkään ole riidelleet. Mutta nyt tulee tuo
inhoittava viettelijä ja nyt he tahtovat ryhtyä muka toteuttamaan —
ajatelkaa, todella toteuttamaan sitä — mikä se nyt on? — sitä
"sopusointuansa" ja ovat keränneet ympärilleen satoja raukkoja ja
aikovat tilata jo laivojakin...
KOMPA: Malttakaahan, arvoisa rouva. Asianajajana minun pitää kysyä
teiltä, onko tuo riitaisuus mahdollisesti kehittynyt joskus niin
pitkälle, että olisi puhjennut — kuinka sanoisin — ilmeisiin,
todistettaviin — minun on vähän vaikea ... — sanokaamme
väkivaltaisuuksiin?
NIINA: Että olisimme "tapelleet", tarkoitatte. Se on, että siis minä
olisin yrittänyt esimerkiksi repiä silmät hänen päästään. Niin,
Johannes, kuinkahan sen asianlaita lienee. Silloin ehkä todella voisit
_ottaa_ eron.
JOHANNES (asianajajalle): En ymmärrä tarkoitustanne.
NIINA (asianajajalle): Juuri ennenkuin astuitte tähän huoneeseen...
Mutta minun täytyy kertoa teille, että hän aikoo pitää täällä, tässä
salissa tänään kello viisi kokouksen, johon on kutsunut tuon idiootin
kaikkine inhoittavine seuralaisineen...
KOMPA: katsoo taskukelloaan ja vertaa seinäkelloon.
NIINA: Puoli viisi... Minä en sitä salli.
JOHANNES: Se kokous kuitenkin pidetään.
NIINA: Se mies ei astu tuon kynnyksen yli!
JOHANNES: Puolen tunnin kuluttua.
NIINA: Ei ikinä!
KOMPA: Mutta malttakaahan, hyvä herrasväki. Siis "juuri ennen tänne
tuloani", kuten sanoitte, — sattuiko välillänne jotakin —
väkivaltaisuutta?
NIINA: Sattui.
KOMPA (valmistuu kirjalliseen muistiinpanoon): Jaha, jaha.
NIINA (Johannekselle): No, kerrohan.
JOHANNES: vaikenee.
NIINA: Ainakaan en _minä_ ryhtynyt sinua työntämään ulos tästä
huoneesta tuonne toiseen.
KOMPA (heittää toivottomana kynän kädestään): Tjah. — Ei, arvoisa
herrasväki. (Johannekselle): Ei siis edes mitään väkivaltaisuuksia.
Täytyy siis löytää jotakin muuta, mihin perustaa yksipuolinen
avioerohakemus.
NIINA: Varmasti jotakin muuta.
KOMPA: Asia, johon nyt aion koskettaa, on kuitenkin äärimmäisen
arkaluontoista laatua, joten en tiedä, uskaltaako siihen luvattanne
kajota.
NIINA: Leikkauksenalaisen ei auta hävetä. Olkaa niin hyvä.
KOMPA: Ei teillä, arvoisa herra, ole esitettävänä eroon nähden jotakin
aihetta tyytymättömyyteen, joka koskisi suorastaan — aviollisia
suhteitanne, yhdyselämäänne?
JOHANNES: On.
NIINA: hätkähtää rajusti.
JOHANNES: Se juuri onkin erohakemukseni pääaihe. Suunnitelmani ei ole
suinkaan pelkkää korupuhetta, ei seikkailuhalua eikä — vielä vähemmän
— minkään yllyttäjän vaikutusta, niinkuin tässä on yritetty leimata.
Aatetoverini on vain terävä, käytännöllinen kyky. Hän järjestää minkä
minä suunnittelen. Hänen apunsa on minulle oleellisesta merkityksestä,
hänen alituinen seuransa on minulle välttämätön.
NIINA: on kivahtamaisillaan jotakin sanomaan.
JOHANNES: Puheenvuoro on minun.
NIINA: menee mielenosoituksellisesti istumaan sohvalle, oikealle, ja on
lukevinaan sanomalehteä.
JOHANNES: Terävällä järjellään hän tukee ja kannattaa minua, missä
tukea ja kannatusta tarvitsen, olkoonpa, että joskus myös hillitsee
aatteitteni lentoa. Mutta itse aate on minun, se on tässä sielussa
syntynyt, se on vuosikausien kuluessa kehittynyt ja nyt vihdoin
kypsynyt, se on ajatuksieni ajatus, se on vereni sykintä, se on minun
elämäni. Ja sen nimessä minä tahdon olla vapaa kaikesta mikä sitoo
minua, kaikesta mikä pyrkii kytkemään ajatuksiani, kaikesta mikä on
omansa lamauttamaan tarmoani ja jäytämään henkeni voimaa.
NIINA: Että sinä olet suuri puhuja, sen olen aina tiennyt.
JOHANNES: Sen nimessä, sanon minä, tahdon olla vapaa myös
sukupuolielämästä, ja ennen kaikkea juuri siitä.
NIINA (mielenkiinnolla): Tuon olisit voinut selittää myös joskus
_minulle_!
JOHANNES: Sukupuolinen intohimo on käynyt minulle ristiriitaiseksi
aatteeni kanssa. En ole sen tarpeessa, se on minulle olematonta, ja
velvollisuutena — vastenmielistä.
NIINA: Mutta olenko minä sanallakaan koskaan ilmaissut tyytymättömyyttä
sinun pidättyväisyyteesi?
JOHANNES: "Pidättyväisyyteeni"! — Se on ainiaaksi! Elän aatteelleni ja
päätökseni on olla vapaa ikipäiviksi. Horjumaton, peruuttamaton
päätökseni!
KOMPA: Lain kannalta katsoen moinen aviosuhteiden auttamaton
rikkoutuminen on kylläkin riittävä eron aihe.
NIINA (levottomana): Ah, te aiotte kietoa minut verkkoihinne, näen sen.
Minun täytyy saada apua. (Menee perälle, viskaa oikeanpuoleisen oven
auki): Nanne, tule tänne!
JEAN BORGSTRÖM näyttäytyy ovessa, pysähtyy epäröiden kynnykselle.
NIINA (mennen paikalleen): Tule, tule vain.
BORGSTRÖM lähestyy Niinaa.
NIINA: Kuule, Nanne, ne aikovat nyt selittää...
BORGSTRÖM (rauhoittavasti, sydämellisesti): Niina! Rauhoitu, Niina.
Olen kuullut joka sanan, ei tarvita selityksiä. (Katsoo ympärilleen):
Mutta esitähän toki.
NIINA (asianajajalle): Arkkitehti Jean Borgström. (Borgströmin
puoleen): Asianajaja, varatuomari... (Ei muista nimeä): Suokaa
anteeksi.
KOMPA: Kompa. (Käteltyään Borgströmiä): Olen täällä asianajajan
toimessa, ja luvalla sanoen — on hiukan epäoleellista kutsua
asianajaja asianajajan eteen. Vaan jos suvaitsette, mielelläni suon
paikkani teille. (Väistyen Johanneksen puolelle): Jompikumpi.
NIINA: Hän on talon ystävä ja tietää kaikki. Hän selittää teille minun
puolestani. (Kuiskuttelee kiihkeästi Borgströmin kanssa, pyytää
rukoillen ja suudellen).
KOMPA (lähestyy Johannesta): Hm?
BORGSTRÖM: Minulle on yhdentekevää. Hän ei ole lakimies.
KOMPA (hiljaa): Ei noilla kahdella ole keskenään mitään?
JOHANNES (pudistaa päätänsä): En luule.
KOMPA: Vahinko. Lykkäämmekö toistaiseksi?
JOHANNES: Ratkaisun täytyy tapahtua ennen viittä. Olkaa hyvä, jatkakaa.
KOMPA (istuu jälleen pöytänsä ääreen): Niinkuin äsken sanoin,
kieltäytyminen aviovelvollisuuksien täyttämisestä on lain kannalta
kylläkin riittävä eron aihe.
NIINA (levottomana Borgströmille): Nanne, puhu!
BORGSTRÖM: Rauhoitu toki, eihän tässä ole mitään hätää.
(Asianajajalle): Olette tietenkin oikeassa. Jos arvoisa rouva haluaisi
miehensä aviollisen kieltäytymisen perusteella hakea yksipuolista eroa,
hän varmaan sen saisi, vaikkapa vastoin miehensä tahtoa. Mutta en voi
käsittää, miten hänen miehensä _oman_ kieltäytymisensä perusteella
voisi vastoin vaimonsa tahtoa _saada_ eroa?
NIINA: Juuri niin, Nanne, juuri niin! Bravo!
KOMPA: Ette suinkaan te, herra... (Ei ole muistavinaan nimeä): herra
asianajaja, voine kuvitella, että kukaan aviovaimo olisi suostuvainen
avioelämään ilman avioelämää?
BORGSTRÖM: Juuri sitä tässä tapauksessa kuvittelen.
KOMPA: Arvoisa rouva, vastatkaa itse puolestanne: oletteko todellakin
tyytyväinen sellaiseen tulevaisuuden perspektiiviin?
NIINA: Aivan.
KOMPA (paiskaa toivottomana paperisalkkunsa kiinni).
JOHANNES (melkein rajun kiihoittuneesti): Siinä tapauksessa on kysymys
vain joistakin kurjista osakkeista, joita pelkäät kadottavasi. Rahat
saat pitää kaikkineen, niinkuin jo sanoin. Minä en _osta_ vapauttani!
(Asianajajalle): Luovun naimaosastani. Kirjoittakaa eroehtoihin.