Ootko kuullut sä peikoista Lapinmaan,
Kuin ne tarttuvat kovasti kulkijaan,
Kuin ne järvillä, tuulissa temmeltävät,
Sua, silmäsi lumoten, viettelevät?
Otin sauvan ja läksin mä astelemaan
Läpi Suomen ja kauemmas pohjolaan;
Mua karhuni metsissä tervehtivät.
Tulin Lappiin, miss' tiet kaikki päättyivät.
-- Missä peikot? Heit' verojen maksuun ei näy,
Kesäyönä nyt näytän kuin sellaisten käy.
-- Rakas herra, nyt tunturin kätköss' ne on;
Tule jouluna verojen ottohon!
Mutt' en lunta ja yötä mä voi odottaa...
Haen Inarin noidan, mi voi avustaa,
Ja kun kiivaasti loitsuja lausuvi hän,
Aukko aukeevi tunturin seinähän.
Siellä paasilla kömpivän peikkojen nään,
Näen mörköjä, pöpöjä yhtenään,
Ne on niitä, mi lapsia peljättävät,
Ja aikaisten toimia häiritsevät.
Otin luudan ja sillä mä puhdasta tein,
Koko kuopan sisällön merehen vein,
Kuten huonehet pestähän suovalla vaan,
Niin tyhjensin komeron kauttaaltaan.
Kuin ne kulkivat purren ja irvistäen,
Kuin ne riippuivat reunoissa louhikkojen.
Taasen uimalla rantojen saapuivat luo,
Minä heitin ne sinne, miss' kovin ol' vuo.
Siellä rannalla näre ol' rungoton vaan,
Sinisilmänen keiju sill' ol' takanaan.
-- Oi, prinssi, -- nyt lausuvi keijunen tuo
-- Ootko tykeillä saapunut hyttyisten luo?
Käyt turhaan sä peikkoja lakaisemaan,
Ne on siellä niin kauan kuin uskotte vaan.
Anna peikkojen rauhassa temmeltää;
Poista pimeys, peikotkin häviää.
-- Oi, kiitosta! hyvä sun neuvosi on!
Linnan Lappihin nostan, mi auringon on.
-- Oi, prinssi, sä kouluja rakenna vaan,
Joihin valo pääsevi virtanaan!
Ja niin rakensin koulun mä pohjolahan,
Luojan totuutta valaisten valvomahan.
Nytpä lapset ne iloiten työssänsä käy,
Eikä unissa heillä nyt mörköjä näy.
Mutta peikoista tarina kertonut on:
Näkin-kengillä uivat ne louhikkohon.
Ja mahtava tietäjämies Inarin
Paleltui mennä jouluna kinoksihin.
[Kuva]