Pitkä on talvi pohjoinen,
Lunta jo taasenkin syytää,
Huomenna kai kova pakkanen
Jälleen vertamme hyytää...
Pitkä on talvi Slaavien maan —
Viimat ne Tomskista viiltää,
Pakkaskirkkaassa ilmassa vaan
Kirkot ja sapelit kiiltää.
Kuulkaa susia Siperian,
Kuinka ne ulvovat yössä!
Siellä on niitä tuhansittain
Juoksussa, julmassa työssä...
Sudet on susia aina vaan —
Niitä et lampaiksi muuta,
Eivät ne pelkää jumaliaan,
Eivät ees pyssynsuuta...
Oh! sen tarinan tunnette kai
Susi kun tyttösen raastoi?
Tyttösen vaatteihin pukeutui,
Mökille juoksi ja haastoi:
"Aukase armas, minä se oon,
Irroita uksesi salpa!" —
Pääsi niin roikale mökkihin,
Ihmisen iski kuin kalpa.
Niin, se on talvinen tarina vaan,
Lapsille surkean tuttu,
Mutta kun sudet käy ympäri maan,
Muistuu taas mieleen se juttu.
Emme me satuja uskoa saa
— Satujen mennyt on aika —
Mutta kun sudet käy ympäri maan,
Silloin on tehtävä — taika.
Taika se nyt olis tämmöinen:
Taikurit entiset hiiteen!
Hornaan ne vanhat vampyyrit:
Puolueet — jako viiteen!
Nouskoon kansa tää kerrankin
Pitkästä torkunnastaan,
Nouskoon vihasta vimmankin
_Yhtenä yhteistä_ vastaan!
Siinä on taika, mi tepsivi,
— Taiat ne muut ei auta —
Hornaan, niin sanon, nuo puoskarit,
Menkööt siivosti hautaan!
Turha on neuvoni. — Tiedän sen.
Laulajan sauvaa ken seuraa?
Sydämet kaikki syttää vois ken?
Pedot kun väijyvät peuraa...
Meillä on susia sielläkin,
Missä ei ulvontaa kuule.
Meillä käy viimoja silloinkin,
Kun ei tundroilta tuule.
Sudet on meillä suvuissa,
Verissä veikkojen veitset.
_Suomen_ ruumista runnelleet
Aina on — omat peitset.
Helppo on syöstä vainoojan
Kansan riitaisen kiistaan,
Äksyt toisiinsa ärsyttäin
Itse tarttua riistaan...
— — Kurjako liian, kurjako lie
Taulu, min tässä mä maalaan?
Suottako mainetta Suomen tien
Armotta alhaalle laahaan?
Kuulkaa: yksi on lohdutus vaan
Pahojen pakkaisyössä:
Talvea kestä ei ainiaan
— Sudet: vain talvin on työssä.
Kerran on keikkuva kevätkin
Ylitse murheisten maiden!
Lakkaava laukanta suttenkin
Nälkäisten, raateliaiden.
Silloin Suomeenkin suhahdus
Keikkuvan kevään tuulee!
Silloin kultaisten käkien
Täälläkin kukkuvan kuulee.
Silloin meilläkin valjeta vois
Yö, joka nyt ei loista,
Karjalan karhukin nousta pois
Vuosisatojen soista...
Silloin, Suomeni, sulaos, oi,
Viritä viimeinen virsi —
Slaavien vapauslaulu kun soi,
Kirvota kirottu kirsi!
16/3 1908.