Kuljen kaunista katua.
Muistan muinaista satua:
Seimen lasta,
Seimen lasta,
Inehmoista taivahasta...
Kysyn, itseltäni kysyn:
Mikä, mikä on Joulu? —
Akkunoista aarteet hohtaa,
Kaikkialla silmä kohtaa
Kyntteleitä,
Enkeleitä,
Kullan kirjo-kimpaleita.
Noihin katson — noista kaikkoon.
Kysyn: mikä on Joulu?
Ja mun sydämeni vastaa,
Näin se vastaa seimen lasta:
Syytön olet, piltti kulta,
Että synnyinjuhlan sulta
Ryöstänyt on maailma
Tämä kurja, kavala!
Epäjumalamme jalo:
Seimen lapsi — tähden palo!
Rikkaan riemu — köyhän haikee,
Köyhän ärsyttäjä vaikee —
Sellainen tuo tuttu koulu,
Ystävämme, armas Joulu!
Akkunoista aarteet hohtaa,
Katse kaikkialla kohtaa
Enkeleitä,
Enkeleitä,
Joit' ei edes siivet peitä —
Taidepyhyyksiä vaan,
Jumaloita maan.
Onko valhetta tuo taulu,
Kansan kauno, lasten laulu?
Valhettako "valon juhla";
Jolloin kristikunta tuhlaa
Kauneutta,
Rikkautta,
Vaan ei paljon rakkautta,
Rikkautta riemukseen —
"Köyhät?" — "Kuolkoot puutteeseen!"
Kuljen kaunista katua,
Muistan muinaista satua:
Seimen lasta,
Seimen lasta,
Rakkauden Ruhtinasta?...
Lausun, itsekseni lausun:
"Valhepyhä on Joulu."