HERRA HALLMAN. On palanut, tarkoitit sanoa. Niin kyllä, mutta meillähän
on Reino. Häneen olen koko ajan pannut kaiken toivoni.
ROUVA HALLMAN (välittömästi). Pappa parka! Ettet sinä vain odottaisi
liikoja Reinolta.
HERRA HALLMAN (närkästyneesti). Kuinka niin liikoja?
ROUVA HALLMAN (vältellen). Niin vain, että -- jospa häneltä puuttuisi
siihen kykyä.
HERRA HALLMAN. Mutta sitä minä en epäile ollenkaan. Onhan hän minun
poikani -- minun ja sinun.
ROUVA HALLMAN. Jospa hän olisikin yksin sinun poikasi!
HERRA HALLMAN. Mitä sillä tarkoitat?
ROUVA HALLMAN. Niin hän olisi perinyt yksinomaan sinun liikemieskykysi.
HERRA HALLMAN. Kuinka, Katri! Vähäksytkö sinä ehkä omaa osuuttasi
pojassamme?
ROUVA HALLMAN. Arvelen vain, että Reinon musikaaliset lahjat, jotka
ovat minun sukuni perintöä, eivät ehken olisi hänelle eduksi tuolla
uralla.
HERRA HALLMAN (huojentuneesti). Sitäkö vain! Mutta voisiko se
liikemiestä mitenkään vahingoittaa, jos hän joutohetkinään kykenee
viuluun tarttumaan tai iloisessa seurassa lauluksi pistämään?
Päinvastoin. Kuinka monta viihtymyksen hetkeä se olisi minullekin
elämäni varrella valmistanut, ellen olisi ollut niin kokonaan vailla
musikaalisia lahjoja.
ROUVA HALLMAN (ajatuksissaan). Voihan olla niinkin. Muistelin vain
velivainajaani.
HERRA HALLMAN. Hm, ei kai häntäkään musiikki hunningolle vienyt, vaan
liian iloinen ja nautinnonhaluinen luonne.
ROUVA HALLMAN. Niin, mutta nuo ominaisuudet olivat siihen kuitenkin
jonkinlaisena johdattimena. Lauluveikkojen iloinen elämä, tiedäthän,
vieroitti hänet kokonaan opinnoista. Nyt on Reino alun aikain kuulunut
ylioppilaskunnan laulajiin --
HERRA HALLMAN. Mutta eihän se ole häntä opinnoista vieroittanut.
ROUVA HALLMAN (viivytellen). Suokoon Jumala, ettei niin olisi.
HERRA HALLMAN. Sinä puhut hyvin kummallisesti, Katri. Tiedätkö Reinon
elämästä Helsingissä ehkä jotakin muuta kuin -- kuin minä?
ROUVA HALLMAN (pelästyen). En, en, pappa kulta! Joskus vain tulee
mieleeni kaikenlaisia aavistuksia.
HERRA HALLMAN. Hm, te naiset ette koskaan pääse niistä
aavistuksistanne!
ROUVA HALLMAN. Mutta kuinka usein meidän aavistuksemme sentään osuvat
oikeaan.
HERRA HALLMAN. Ehkä joskus, mutta ei ainakaan tässä tapauksessa. Reinon
opinnothan ovat edistyneet tasaisesti ja tänä kevännä päättää hän
neljännen vuosikurssinsa teknillisessä korkeakoulussa. Hm, tiedätkö,
Katri, minulla myös on aavistukseni. Että nimittäin Reino ilmestyy
piakkoin kotiin vasta leivottuna insinöörinä.