HERRA HALLMAN. Ovat uutta naulatehdasta varten, niin. Siinä on -- mutta
ehkä olisi asia pidettävä salaisuutena, kunnes Reino on ehtinyt hankkia
(piirustusta osoittaen) tuolle patentin sekä saanut haltuunsa minun
entisen tehtaani.
ROUVA HALLMAN (katsoen tutkivasti miestään). Pappa kulta, sinä siis
uskot saavasi patentin keksinnöllesi?
HERRA HALLMAN. Että sellaista kysytkään! (Terävästi) Sinä oletkin ehkä
pitänyt työtäni -- noin vain ajankuluna, tuulentupana?
ROUVA HALLMAN (säikähtyen). Tuulentupana! Eihän nyt toki, kuinka sinä
sellaista!
HERRA HALLMAN. Minusta on vain välistä tuntunut, että sinä ja Anna --
kuinka nyt sanoisinkaan -- suhtaudutte minuun hieman kuin lapseen.
ROUVA HALLMAN. Mutta rakas Eemil, tuo on silkkaa kuvittelua.
HERRA HALLMAN (vetäen paperit eteensä). Voipa olla.
(Äänettömyys).
ROUVA HALLMAN. Juothan toisen kupin kahvia?
HERRA HALLMAN. Kiitos, ei nyt.
ROUVA HALLMAN (arasti). Sinä siis aijot hakea patentin tuolle
keksinnölle?
HERRA HALLMAN. Niin, ja tulen sen myöskin varmasti saamaan.
ROUVA HALLMAN. Niin, niin, tunnethan sinä alasi. Ne ovat siis uusia
naulatehtaan koneita varten nuo piirustukset?
HERRA HALLMAN (innostuen). Ovat, ja ne ovat koneita, jotka pätevät.
Sillä tiedäpäs -- (äkkiä itsensä hilliten), mutta parasta on pitää asia
toistaiseksi visusti salassa.
ROUVA HALLMAN. Minultakinko? Ethän nyt toki minun peljänne levittävän
salaisuuksia, jotka niin läheltä koskevat meitä.
HERRA HALLMAN. En, en, suo anteeksi, Katri. Tiedänhän tärkeimpienkin
asiain säilyvän sinun huostassasi kuin kassakaapissa. No niin, tiedäpäs
siis, että näissä piirustuksissa esitetty kone kykenee samalla
voimalla ja samassa ajassa valmistamaan _kaksinkertaisen_ määrän
lankanauloja kuin mitkään tähänastiset naulakoneet.
ROUVA HALLMAN. Mutta onko se mahdollista?
HERRA HALLMAN. Kas, kas, taas minä näen silmissäsi tuon saman ilmeen,
että kaikkea sinä, ukko parka, kuvitteletkin!
ROUVA HALLMAN. Mutta oletpa sinä, Eemil, tänään epäluuloinen! Mitään
sellaista minulla ei tullut mieleenkään. Minä vain ihmettelin, että
onko sellainen kone lainkaan mahdollinen. Tiedäthän, etten minä näistä
asioista paljonkaan ymmärrä.
HERRA HALLMAN. No niin, mutta sen sinä kuitenkin ymmärtänet, että
teknillinen kehitys ei tunne mitään rajoja. Eihän ole pitkä aika siitä,
kun nauloja valmistettiin käsin, yksi kappale kerrallaan. Mikä huikea
hyppäys siitä eteenpäin olivatkaan nykyisin käytännössä olevat koneet.
Mutta oliko kehitys määrätty siihen pysähtymään? Eipä suinkaan! Tämä
minun keksintöni on taas yksi askel eteenpäin, kunnes joku toinen
vuorostaan menee jälleen askelta pitemmälle. -- Niin, Katri, hetki on
tullut, jolloin vanha Hallman astuu taas kolostaan esiin ja kaikki ne,
jotka näinä alennuksen päivinä ovat häntä pistäneet, saavat
nähdä. Ajattele: kone, joka _samassa ajassa ja samalla voiman
menetyksellä_ valmistaa kaksinkertaisen määrän nauloja kuin mitkään
muut naulatehtaat! Kai ymmärrät, mitä ennätystä se merkitsee
teollisuuden kilpakentällä?