Maailmansota.
1.
Vain verkalleen Bertille alkoi selvetä, mitä merkitsi että koko
maailma oli joutunut sotaan, ja kauan kesti, ennenkuin hänen
mielessään muodostui tuolla pohjolan erämaassa kuva tiheään
asutuista maista, jotka joutuivat kauhun valtaan vastasyntyneiden
ilmalaivastojen liihoitellessa niiden päällitse. Hän ei ollut
tottunut ajattelemaan maailmaa kokonaisuudessaan, se oli ollut
hänelle rajaton syrjäseutu, jossa sattui hänen välittömään
näköpiiriinsä kuulumattomia asioita. Sota oli hänen mielestään
jotain, mikä tapahtui sotanäyttämöksi nimitetyllä rajoitetulla
alueella ja vaikutti sen ulkopuolella oleviin vain uutisten
kautta. Mutta nyt oli koko ilmakehä sotanäyttämönä ja jokainen
maa taistelutantereena. Niin lähekkäin olivat kansakunnat kilvan
rientäneet eteenpäin tutkimusten ja keksintöjen tietä, niin salaiset
ja kuitenkin samansuuntaiset olivat niiden suunnitelmat ja ennätykset
olleet, että heti sen jälkeen, kuin ensimäinen laivasto oli lähtenyt
liikkeelle Keski-Saksasta, alkoi aasialainen armada pyrkiä länteen
päin korkealla yli Ganges-tasangon kummastelevien miljoonain.
Mutta Itä-Aasian liittokunnan valmistukset olivat olleet paljon
suuremmoisemmat kuin saksalaisten. "Tämä askel", sanoi Tan Tin-siang,
"vie meidät Lännen edelle. Me palautamme maailmanrauhan, jonka nuo
barbaarit ovat hävittäneet."
He olivat toimineet paljon salaisemmin, nopeammin ja kekseliäämmin
kuin saksalaiset, ja missä näillä oli sata miestä työssä, siellä
aasialaisia aherti kymmenen tuhatta. Chinsi-fuhun ja Tsingyenin,
heidän ilmapurjehdusleireihinsä, saapui yksiraiteisia ratoja myöten,
joita nyt risteili halki koko Kiinan, rajaton määrä taitavia ja
kykeneviä työmiehiä, joiden kanssa tavallisen europpalaisen ei
kannattanut kilpailla toimeliaisuudessa. Sanoma saksalaisten
tuottamasta yllätyksestä vain kannusti heidän intoaan. New Yorkin
pommituksen aikoihin saksalaisilla tuskin lienee ollut kaikkiaan
kolmea sataa ilmalaivaa; itää, etelää ja länttä kohti lentävissä
aasialaisissa laivastoissa oli aluksia varmaankin useita tuhansia.
Senlisäksi aasialaisilla oli erinomainen lentokone, _niaio_-niminen,
kevyt, mutta perin tehokas ase, saksalaisten drachenfliegeriä paljon
etevämpi. Se oli viimeksimainitun tavoin yhdenmiehen-kone, mutta
rakennettu varsin keveäksi teräksestä, ruo'osta ja kemiallisesta
silkistä; kuljettajina oli eteen- ja taaksepäin käyvä kone ja
sivuilla lepattavat siivet. Aeronautilla oli aseenaan kivääri,
jolla ammuttiin hapella täytettyjä räjähtäviä luoteja, sekä
aito japanilaiseen tapaan miekka. Ajajat olivat japanilaisia,
ja varsin luonteenomaista on se, että alun pitäen määrättiin
aeronautti miekkamieheksi. Lentokoneiden siivet olivat varustetut
koukuilla, joilla ne voivat takertua vastustajan kaasusäiliöön
lentäjän kavutessa alukseen. Näitä keveitä koneita kuljettivat
laivastot mukanaan, ja osa lähetettiin maitse tai meritse miehineen
sotarintamaan. Ne kykenivät lentämään kahdesta viiteen sataan engl.
peninkulmaa, riippuen siitä, millainen tuuli oli.
Heti ensimäisen saksalaisen ilmalaivaston ilmestyttyä nämä
aasialaiset laumat kohosivat siis taivaalle. Jokainen järjestetty
hallitus ryhtyi viipymättä pontevasti ja kiihkoisasti rakentamaan
ilmalaivoja ja lentokoneita jos jonkinlaisia. Diplomaattiseen
menettelyyn ei ollut aikaa. Varoituksia ja ultimatumeja sähkötettiin
edes ja takaisin, ja muutamassa tunnissa oli koko pillastunut
maailma joutunut julkiseen ja mitä sekasotkuisimpaan sotaan. Sillä
Suur-Britannia, Ranska ja Italia olivat julistaneet sodan Saksaa
vastaan ja loukanneet Sveitsin puolueettomuutta; Bengalin hindulaiset
olivat aasialaisten ilmalaivojen ilmaantuessa nousseet kapinaan
ja Indian luoteismaakunnissa oli syntynyt sille vihamielinen
muhamettilainen liike, joka levisi kulovalkean tavoin Gobista
Kultarannikolle asti, ja Itä-Aasian liittokunta oli anastanut
Birman öljylähteet ja hyökkäsi sekä Saksan että Amerikan kimppuun.
Ennenkuin viikko oli kulunut loppuun, rakennettiin Damaskuksessa,
Kairossa ja Johannesburgissa jo ilmalaivoja; Australia ja Uusi
Seelanti varustautuivat kiihkeästi. Peloittavinta tässä puuhassa
oli se, että näitä hirviöitä kävi valmistaminen niin perin
nopeasti. Panssarilaivan rakentamiseen kului aikaa kahdesta neljään
vuoteen. Ilmalaivan voi tekaista yhtä monessa viikossa, ja se
oli torpeedovenettäkin yksinkertaisempi. Kun vain oli käsillä
ilmasäiliö-ainekset, koneet, kaasutehdas ja piirustukset, niin se oli
paljon helpompi valmistaa kuin tavallinen puinen vene sata vuotta
varemmin. Ja nyt oli Cap Hornista Novaja Semljaan ja Kantonista
ympäri maapallon takaisin Kantoniin asti tehtaita ja työpajoja.
Ja tuskin olivat saksalaiset ilmalaivat ennättäneet Atlannin
lähettyville ja Ylä-Birmasta saapunut viesti ensimäisestä
aasialaisesta laivastosta, kun luoton ja raha-asiain fantastinen
verkko, joka oli jo toista sataa vuotta pitänyt maailmaa
taloudellisesti koossa, pingoittui ja repeytyi. Jokaisessa pörssissä
syntyi kuumeinen halu muuttaa kaikki osakkeet rahaksi, pankit
lakkauttivat maksunsa, liike hupeni ja taukosi, tehtaat kävivät
jonkun päivän jonkinlaisen jatkuvaisuuden lain vaikutuksesta,
valmistellen vararikkoisten ostajain tilauksia, ja keskeyttivät
sitten työnsä. Sitä New Yorkia, jonka Bert Smallways näki, uhkasi
kaikesta loistosta ja vilkkaudesta huolimatta taloudellinen
vararikko, jonka vertaista ei ennen ole esiintynyt. Elintarpeiden
tuonti oli jo hieman vähentynyt. Ja ennenkuin maailmansota oli
kestänyt kahta viikkoa -- niihin aikoihin, jolloin Labradorissa
saatiin masto valmiiksi ei Kiinan ulkopuolella ollut koko maailmassa
ainoatakaan kaupunkia tai kauppalaa, sijaitsivatpa ne sitten miten
kaukana hyvänsä varsinaisista hävityksen keskustoista, missä
poliisin ja hallituksen ei täytynyt turvautua pakkotoimenpiteisiin
poistaakseen elintarpeiden puutetta ja pitääkseen kurissa työttömäin
nälkäisiä laumoja.
Sellainen oli ilmasota luonteeltaan, että se kerran alkuun päästyään
johti melkein auttamattomasti yhteiskunnalliseen hajaannustilaan.
Tämä kävi ilmi jo saksalaisten hyökätessä New Yorkin kimppuun,
sillä tällöin huomattiin, että ilmalaiva voi tuottaa allaolevalle
alueelle suunnatonta tuhoa, mutta on verrattain kykenemätön
valtaamaan, vartioimaan tai miehittämään antautunutta asemaa.
Luonnollisesti tämän seikan täytyi taloudelliseen sekasortoon
joutuneen, raivostuneen ja nälkiintyneen kaupunkiväestön keskuudessa
aiheuttaa väkivaltaisia ja tuhoisia selkkauksia, ja silloinkin,
kuin ilmalaivasto liiteli toimetonna yläpuolella, vallitsi alhaalla
kansalaissota ja hurja epäjärjestys. Sotahistoriassa ei ole
koskaan ennen ollut mitään sen kaltaista, ellemme voisi verrata
siihen sellaista tapausta, jolloin 19:nnen vuosisadan sotalaiva
kävi jonkun suuren raakalaisasutuksen kimppuun, tai jotain noista
laivastopommituksista, jotka rumentavat Suur-Britannian historiaa
18:nnen vuosisadan loppupuolella. Silloin oli todellakin sattunut
julmuuksia ja tuhotöitä, jotka voivat herättää aavistuksen ilmasodan
kauhuista. Senlisäksi oli maailma ennen 20:ttä vuosisataa kokenut
vain kerran ja silloinkin verrattain lievästi -- nimittäin Pariisin
kommunistikapinassa v. 1871 -- mihin nykyajan kaupunkilaisväestö voi
ryhtyä ahdinkoon jouduttuaan.
Toinen omituisuus ilmasodassa oli se, että varemmat ilmalaivat olivat
niin tehottomia toisiinsa nähden. Alaspäin ne saattoivat syytää
räjähdysvälineitä mitä tuhoisimmalla tavalla, linnoitukset, kaupungit
ja laivat olivat niiden armoilla, mutta toisilleen ne kykenivät
tekemään varsin vähän haittaa, milloin niitä ei oltu varustettu
antautumaan kuolinkamppailuun. Saksalaisilla ilmalaivoilla, jotka
olivat yhtä isoja kuin suurimmat jättiläishöyryt, ei ollut muita
aseita kuin yksi ainoa konetykki, jonka olisi helposti voinut
sälyttää kahden muulin selkään. Kun sitten kävi selväksi, että
ilmastakin oli sodittava, varustettiin ilmasotilaat sen lisäksi
kivääreillä, joilla ammuttiin räjähtäviä happikuulia tai helposti
syttyviä aineita; mutta yhdelläkään ilmalaivalla ei ollut milloinkaan
niin paljon tykkejä kuin pienimmällä kanuunaveneellä. Kun nämä
hirviöt siis kohtasivat toisensa, ne pyrkivät aina toistensa
yläpuolelle tai kamppailivat kuin djonkit, heitellen kranaatteja
ja taistellen käsirysyssä peräti keskiaikaiseen tapaan. Voitto
saattoi näin ollen kallistua kummalle puolelle hyvänsä. Senpä vuoksi
huomaammekin ilmalaivastojen amiraalien jo ensimäisten kokemusten
jälkeen koettavan yhä enemmän välttää yhteistaisteluja ja mieluummin
hakevan tilaisuutta tuhoisaan vastahyökkäykseen, joka osoittautui
siveellisesti edullisemmaksi.
Ja jos ilmalaivat olivat liian tehottomat, niin varhaisimmat
drachenfliegerit osoittautuivat joko liian epävakaisiksi, kuten
saksalaisten, tai liian kevyiksi, kuten japanilaisten, voidakseen
heti tuottaa ratkaisevia tuloksia. Tosin brasilialaiset laskivat
myöhemmin liikkeelle lentokoneen, joka pystyi ottelemaan ilmalaivan
kanssa, mutta he rakensivat ainoastaan kolme tai neljä, toimivat
vain Etelä-Amerikassa ja ne hävisivät historiasta jäljettömiin
niihin aikoihin, jolloin maailmanvararikko teki lopun kaikesta
suurisuuntaisesta teknillisestä tuotannosta.
Kolmanneksi ilmasota oli omituista siinä suhteessa, että se tuotti
suunnatonta tuhoa, mutta ei mitään ratkaisua. Aina ennen, sekä
maa- että merisodassa, häviävä puoli tuli nopeasti kykenemättömäksi
haittaamaan vastustajan alueita ja liikennevälineitä. Taisteltiin
"rintamassa", ja tuon rintaman takana olivat voittajan varat ja
varastot, kaupungit ja tehtaat ja pääkaupunki, koko hänen maansa
turvassa. Jos sotaa käytiin merellä, niin hävitettiin vihollisen
sotalaivasto ja sitten saarrettiin hänen satamansa, vallattiin hänen
hiiliasemansa ja otettiin kiinni kaikki harhailevat risteilijät,
jotka uhkasivat omia kauppasatamia. Mutta toista on saartaa ja vahtia
rannikkoa kuin maan koko pintaa, ja risteilijäin ja ryöstölaivain
rakentaminen vie paljon aikaa, niitä ei voi hajoittaa ja kätkeä ja
kuljettaa huomaamatta paikasta toiseen. Ilmasodassa oli vahvemman
puolen, vaikka se olisikin saanut hävitetyksi heikommalta koko
sotalaivaston, joko vartioitava koko maata tai tuhottava jokainen
mahdollinen kohta, jossa tämä saattoi valmistaa toisen ja kenties
uuden ja tuhoisamman ilmataistelijan. Koko hänen taivaansa oli
pimitettävä ilmalaivoilla. Niitä oli rakennettava tuhansittain, ja
ilmasotilaita tarvittiin kymmenin tuhansin. Pienen tyhjän ilmalaivan
voi kätkeä rautatien vajaan, kadulle, metsään; lentokone säilyy
sitäkin paremmin salassa.
Eikä ilmassa ole teitä, ei kanavia eikä mitään kohtaa, jossa voi
sanoa vastustajastaan: "Jos hän haluaa päästä pääkaupunkiini, hänen
on tultava tätä tietä." Ilmassa voi joka suuntaan kulkea kaikkialle.
Niinpä kävi mahdottomaksi lopettaa sotaa tavallisin keinoin. A on
varustautunut B:tä voimakkaammaksi, lyönyt hänet ja lähettänyt
tuhannen ilmalaivaa hänen pääkaupunkinsa yläpuolella leijailemaan,
uhaten pommittaa sitä, ellei B antaudu. B vastaa sädesähkötyksen
avulla, että hän on ryhtymäisillään pommittamaan A:n tärkeintä
teollisuuskaupunkia lähetettyään sinne kolme ryöstöilmalaivaa. A
julistaa B:n kaapparit rosvolaivoiksi ja niin edespäin, pommittaa
B:n pääkaupunkia ja rupeaa ajamaan takaa hänen ilmalaivojaan; B
taasen ryhtyy intohimoisen kiihkeänä ja sankarillisen taipumattomana
työskentelemään keskellä raunioitaan, valmistaa uusia ilmalaivoja ja
räjähdysvälineitä. Sota muuttui pakostakin yleiseksi sissisodaksi,
joka nieli pyörteeseensä siviilihenkilöt ja kodit ja koko
yhteiskuntaelämän koneiston.
Nämä ilmataistelun seuraukset tuottivat maailmalle täydellisen
yllätyksen, niitä kun ei oltu aavistettukaan. Jos se olisi
tehty, niin maailma olisi vuonna 1900 järjestänyt yleisen
rauhankokouksen. Mutta teknilliset keksinnöt olivat kehittyneet
nopeammin kuin älyllinen ja yhteiskunnallinen järjestely, ja
maailma tuli yllätetyksi typerine vanhoine lippuineen, järjettömine
kansallisuus-traditsioneineen, halpoine sanomalehtineen ja vielä
halvempine intohimoineen ja suurvalta-aatteineen, alhaisine
kauppa-vaikuttimineen ja tavallisine epärehellisyyksineen ja
halpamaisuuksineen, rotuvalheineen ja -riitoineen. Kerran
alettuaan sota ei ottanut tauotakseen. Heikko luottoverkko, joka
oli laajentunut aavistamattoman kauas ja pitänyt noita satoja
miljooneja taloudellisesti toisistaan riippuvina, hajosi pakokauhun
syntyessä. Kaikkialle saapui ilmalaivoja pudotellen pommeja,
tuhoten kaiken yhdistymisen toivon, ja kaikkialla oli alhaalla
taloudellisia onnettomuuksia, nälkäistä työtöntä kansaa, mellakoita
ja yhteiskunnallista epäjärjestystä. Kaikki rakentava johtava äly
katosi kansakunnista intohimoisen taistelun pyörteissä. Mikäli tältä
aikakaudelta on jälellä sanomalehtiä, asiakirjoja ja historioita,
kaikki kertovat saman yleisen tarinan: kaupunkien elintarvevarastot
hupenivat ja kadut täyttyivät nälkäisistä työttömistä, syntyi
hallintohäiriöitä, tilapäisiä hallituksia ja puolustustoimikuntia ja,
mikäli on puhe Egyptistä ja Indiasta, kapinallisten komiteoja, jotka
ottivat ohjat käsiinsä; väestö aseestettiin, laadittiin pattereita ja
tykkikuoppia, rakennettiin kiihkeästi ilmalaivoja ja lentokoneita.
Me näemme vilahdukselta, ikäänkuin ajelehtivien pilvien lomitse,
näiden seikkojen tapahtuvan kautta kaiken maailman. Siten hävisi
kokonainen aikakausi, siten sortui sivistys, joka oli luottanut
koneistoon, ja välineet, joilla se tuhottiin, olivat koneita. Mutta
varempien suurten sivistysten, esim. roomalaisen häviäminen oli
tapahtunut vuosisatain kuluessa, ne olivat rauenneet asteittain,
kuten ihminen vanhenee ja kuolee. Tämä sitä vastoin murskautui
äkkiä ja heti lopullisesti ikäänkuin ihminen, joka joutuu junan tai
automobiilin alle.
2.
Ilmasodan varhaisimmissa taisteluissa koetettiin epäilemättä
todentaa merisodan vanha perusohje: ottaa selko vihollislaivaston
asemasta ja tuhota se. Ensinnä taisteltiin Bernin ylängöllä, missä
italialaisten ja ranskalaisten ilmalaivain kimppuun, kun ne pyrkivät
Keski-Saksan ilmapurjehdusleiriä hävittämään, hyökkäsi sveitsiläinen
kokeiluosasto, jonka avuksi päivän kuluessa saapui saksalaisia
ilmalaivoja. Sitten seurasi englantilaisten Winterhouse-Dunne
aeroplaanien ja kolmen onnettoman saksalaisen välinen taistelu.
Seuraava järjestyksessä oli Pohjois-Indian taistelu, jossa koko
englantilais-indialainen ilmapurjehdus-osasto kamppaili kolme päivää
musertavaa ylivoimaa vastaan, lyötiin hajalleen ja tuhottiin perin
pohjin.
Ja samaan aikaan alkoi saksalaisten ja aasialaisten tärkeä
kamppailu, jota tavallisesti nimitetään Niagaran taisteluksi
aasialaisten hyökkäyksen päämäärän mukaan. Mutta se muuttui
vähitellen hajanaisiksi kahakoiksi leviten yli toisen puolen
manteretta. Ne saksalaiset ilmalaivat, jotka pelastuivat taistelusta,
laskeutuivat maahan, antautuivat amerikkalaisille ja miehitettiin
uudelleen. Lopulta seurasi sarja säälimättömiä ja sankarillisia
yhteentörmäyksiä, sillä amerikkalaiset olivat hurjistuneina
päättäneet tuhota vihollisensa ja Aasiasta saapui yhtämittaa uusia
joukkoja, jotka leiriytyivät Tyvenen valtameren rannikolle ja saivat
tuekseen suunnattoman laivaston. Sotaa käytiin Amerikassa jo alun
pitäen leppymättömän katkerasti; armoa ei pyydetty, vastustajia
ei vangittu. Hurjalla ja suuremmoisella tarmolla amerikkalaiset
toimittivat liikkeelle laivan toisensa jälkeen taistelemaan Aasian
laumoja vastaan ja -- hukkumaan. Tämä sota syrjäytti kaikki muut
seikat, koko kansakunta eli ja kuoli sen vuoksi. Jonkun ajan
kuluttua, kuten myöhemmin kerron, valkoihoiset saivat Butteridgen
koneesta aseen, jolla voitiin vastustaa aasialaisten miekkamiesten
lentokoneita.
Aasialaisten hyökätessä Amerikkaan saksalais-amerikkalainen sota
taukosi tykkänään. Se hävisi historiasta. Alussa se oli näyttänyt
lupaavan yllin kyllin murhenäytelmiä -- sehän alkoi unohtumattomalla
verilöylyllä. New Yorkin keskustan hävittäminen sai koko Amerikan
nousemaan yhtenä miehenä, kansa oli valmis kernaammin kuolemaan tuhat
kertaa kuin taipumaan saksalaisten valtaan. Saksalaiset päättivät
pakottaa Amerikan alistumaan ja, seuraten prinssin suunnitelmia,
valtasivat Niagaran käyttääkseen hyväkseen sen suunnattomia
sähkötehtaita, karkoittivat kaikki sen asukkaat ja muuttivat
ympäristön aina Buffaloon asti erämaaksi. He olivat myöskin, heti
kun Englanti ja Ranska olivat julistaneet sodan, hävittäneet Kanadan
puolta lähes kymmenen engl. peninkulman päähän. Sitten ilmalaivat
rupesivat noutamaan miehiä ja tarpeita itärannikolla sijaitsevasta
laivastosta, liihoitellen edes ja takaisin kuten mehiläiset
hunajaa kerätessään. Juuri tällöin ilmestyivät aasialaiset joukot
näyttämölle, ja niiden hyökätessä saksalaisten pääasemaa vastaan
Niagaran luona idän ja lännen ilmalaivastot kohtasivat ensi kerran
toisensa ja maailma huomasi edessä olevan uuden, suuremman kysymyksen.
Muuan varemman ilmasodan huomattavimpia omituisuuksia johtui
siitä, että ilmalaivoja oli valmistettu niin perin salaisesti.
Kukin valta oli vain hämärästi aavistanut kilpailijainsa hankkeet,
pakottipa salaperäisyys rajoittamaan omatkin kokeilut mahdollisimman
vähäisiksi. Ei kukaan ilmalaivojen ja aeroplaanien suunnittelijoista
ollut tarkoin tietänyt, mitä vastaan heidän keksintöjensä tuli
taistella; moni ei ollut ottanut huomioonkaan mitään ilmataistelua,
vaan oli suunnitellut ne yksinomaan pommien pudottelemista varten.
Sellainen oli ollut saksalaisten aate. Ainoa ase, millä Keski-Saksan
laivasto saattoi kamppailla toisia ilmalaivoja vastaan, oli keulaan
asetettu konetykki. Vasta New Yorkin taistelun jälkeen miehistölle
annettiin lyhyet kiväärit, joilla ammuttiin räjähtäviä luoteja.
Teoreettisesti olisi drachenfliegerien pitänyt olla taisteluasema.
Niiden selitettiin olevan ilmatorpeedoveneitä, ja aeronautin oli
määrä lentää suhahtaa läheltä vastustajaansa ja heittää pomminsa
ohitse kiitäessään. Mutta nämä laitteet olivat toivottoman
epävakaiset, ei kolmannenkaan osan onnistunut taisteluissa päästä
takaisin emälaivaan. Useimmat joko murskautuivat tai vaipuivat maahan.
Yhdistyneeseen kiinalais-japanilaiseen laivastoon kuului samoin kuin
saksalaiseen ilmalaivoja ja ilmaa raskaampia taistelukoneita, mutta
molemmat erosivat rakenteeltaan perin pohjin länsimaalaisista ja --
varsin kuvaavaa siitä tarmosta, millä nämä suuret kansat omaksuivat
ja paransivat europpalaisten tieteellisiä tutkimuksia -- ne olivat
melkein kauttaaltaan aasialaisten teknikkojen keksimiä. Huomattavin
näistä oli Mohini K. Chatterjee, muuan valtiollinen maanpakolainen,
joka oli ennen työskennellyt Lahoren brittiläis-intialaisessa
ilmapurjehdusleirissä.
Saksalainen ilmalaiva oli kalanmuotoinen, tylppäpäinen. Myöskin
aasialainen ilmalaiva oli kalanmuotoinen, mutta enemmän kampelan tai
rauskun kuin turskan kaltainen. Sen laveassa, laakeassa pohjassa oli
akkunoita ja aukkoja vain keskiviivan kohdalla. Hytit sijaitsivat
halkaisijalla, ja niiden yläpuolella oli jonkinlainen siltakansi;
kaasusäiliöt tekivät koko laitteen laakean mustalaisteltan
näköiseksi. Saksalainen laiva oli pääasiallisesti ohjattava
ilmapallo, ilmaa paljon keveämpi; aasialainen oli varsin vähän
keveämpi kuin ilma ja liukui sen halki paljon nopeammin, joskaan
ei likimainkaan yhtä vakavasti. Siinä oli tykki sekä keulassa että
perässä, jälkimäinen edellistä paljon suurempi, ja lisäksi oli sekä
ylä- että alapuolella pesäkköjä kiväärimiehiä varten. Tosin näitä
varusteita on pidettävä puutteellisina pienimpäänkin tykkiveneeseen
verrattaessa, mutta ne tekivät japanilaiset ilmalaivat saksalaisia
hirviöitä voimakkaammiksi. Taistelussa ne pyrkivät saksalaisten
taakse tai yläpuolelle; syöksyivätpä ne alapuolellekin, karttaen vain
juuri varastojen alle joutumista, ja laukaisivat heti vastustajansa
sivuutettuaan perätykkinsä lennättäen leimuavia happipommeja hänen
kaasusäiliöihinsä.
Mutta aasialaisten voima ei perustunut heidän ilmalaivoihinsa,
vaan, kuten jo huomautin, varsinaisiin lentokoneisiin. Ottamatta
lukuun Butteridgen konetta ne olivat epäilemättä parhaita ilmaa
raskaampia lentäjiä, mitä milloinkaan on keksitty. Ne olivat erään
japanilaisen taiteilijan luomia ja erosivat perin pohjin saksalaisten
leijamaisesta drachenfliegeristä. Niissä oli omituisesti kaartuvat,
taipuisat sivusiivet, jotka muistuttivat eniten taivutettuja perhosen
siipiä ja olivat tehdyt jostain selluloidin kaltaisesta aineesta ja
heleänvärisestä silkistä; perässä oli pitkä kolibrinhäntä. Siipien
etukulmissa törrötti lepakon kynsien kaltaiset koukut, joilla
kone saattoi tarttua ilmalaivan kaasusäiliön seinämiin ja repiä
niitä. Ratsastaja sijaitsi siipien välissä koneen yläpuolella,
joka ei eronnut sanottavasti sen ajan kevyissä moottoripyörissä
käytetyistä. Alla oli yksi ainoa suuri pyörä. Hän istui hajareisin
satulassa, kuten Butteridgenkin koneessa, ja aseinaan hänellä oli
räjähdyskuula-kivääri sekä iso kaksiteräinen kahden käden käytettävä
miekka.
3.
Me voimme tehdä selkoa näistä yksityiskohdista ja vertailla
amerikkalaisten ja saksalaisten aeroplaaneja ja ilmalaivoja
toisiinsa, mutta niistä, jotka ottivat osaa tuohon sotkuiseen
jättiläistaisteluun Amerikan suurten järvien yläpuolella, ei yksikään
tuntenut näitä seikkoja tarkoin.
Kumpikin puoli ryhtyi taisteluun jotain tuntematonta vastaan,
uusissa olosuhteissa ja välineillä, jotka ilman vihollisen
hyökkäystäkin olivat omiansa tuottamaan mitä hämmästyttävimpiä
yllätyksiä. Toimintasuunnitelmat, yhteistoiminnan yritykset
raukenivat heti taistelun alettua, kuten kävi melkein kaikissa
panssarilaivataisteluissa edellisellä vuosisadalla. Jokaisen
kapteenin täytyi silloin turvautua omiin suunnitelmiinsa; niinpä
se, minkä toinen otaksui merkitsevän pakoa ja epätoivoa, saattoi
muuttua voitoksi. Niagaran taistelusta voi sanoa, kuten Lissan
taistelusta [Adrian merellä Lissan edustalla itävaltalaiset voittivat
italialaiset v. 1866. -- Suom. muist.], ettei se ollut taistelu, vaan
ryhelmä kahakoita!
Bertin kaltaiselle katsojalle tämä tapaus näytti sarjalta
sattumuksia, osittain järkyttäviä, osittain jonninjoutavia, mutta
toisistaan riippumattomia. Hän ei huomannut koskaan minkäänlaista
selvää yhteispyrkimystä, taisteltavan jostain määrätystä kohdasta.
Hän näki järisyttäviä tapahtumia, ja lopulta hänen maailmansa joutui
häviölle, luhistui raunioiksi ja pimeni.
Hän näki taistelun maasta, Prospect puistosta ja Vuohisaarelta,
minne hän pakeni. [Prospect puisto Niagaran Yhdysvaltain puoleisella
rannalla, Vuohisaari keskellä koskea putouksen niskassa. -- Suom.
muist.]
Mutta lienee tarpeellista selittää, miten hän joutui paikalle.
Prinssi oli jälleen ryhtynyt johtamaan laivastoaan sädesähkötyksen
avulla kauan ennen, kuin _Zeppelin_ oli löytänyt hänen leirinsä
Labradorissa. Hänen määräyksiään noudattaen saksalainen ilmalaivasto,
jonka äärimmäiset vakoojat olivat Kalliovuorten yläpuolella
joutuneet tekemisiin japanilaisten kanssa, oli valinnut Niagaran
keskusasemakseen ja odotti siellä hänen tuloaan. Hän oli yhtynyt
joukkoonsa varhain aamulla 12 päivänä, ja Bert näki Niagaran
putouksen ensi kerran ottaessaan auringonnousun aikaan osaa
harjoituksiin keski-kaasusäiliön verkossa. _Zeppelin_ lensi tällöin
sangen korkealla, ja syvällä alhaalla hän näki veden syvänteessä
kuohuvan valkoisena ja sitten lännen puolella Kanadan putouksen
suurena puolikaarena hohtavan, kimmeltävän ja vaahtoavan auringon
paisteessa, herkeämättä jyskien ja kohisten kumeasti. Ilmalaivasto
muodosti suunnattoman puolikuun, jonka sarvet ojentuivat lounaaseen
päin; siinä oli pitkä sarja kiiltäviä hirviöitä, joiden pyrstöt
pyörivät verkalleen, ja jokaisen vatsasta riippui nyt Saksan lippu.
Niagaran kaupunki oli silloin vielä suurimmaksi osaksi pystyssä,
mutta kadut olivat tyhjät ja elottomat. Sillat olivat säilytetyt
eheinä, hotelleista ja ravintoloista riippui yhä lippuja ja
houkuttelevia ilmoituskilpiä, sähkölaitokset olivat käynnissä. Mutta
muuten putouksen ympäristö näytti kuin jättiläisluudalla lakaistulta.
Kaikki, mikä olisi mahdollisesti voinut suojata saksalaisten asemaa
vastaan suunniteltua hyökkäystä, oli tuhottu niin säälimättömästi,
kuin koneilla ja räjähdysaineilla suinkin voi tehdä: talot
räjähdytetty ilmaan ja poltettu, metsät muutettu tuhaksi, aidat
ja laihot hävitetty. Raiteet oli revitty irti ja varsinkin teiltä
raivattu pois kaikki mahdolliset suojakohdat. Ylhäältä katsottuna
tämä raiskaaminen näytti eriskummalliselta. Nuoret metsät oli
tuhottu oikein tukkukaupalla vetämällä rautalankoja niiden ylitse,
ja taittuneet tai maasta kiskotut vesat makasivat laossa kuin
niitetty ruis. Talot näyttivät siltä, kuin ne olisivat litistyneet
jättiläis-sormen painosta. Monessa kohdin oli vielä tulipaloja, ja
avarat alat oli muutettu hiiltyviksi, paikoitellen vielä hehkuviksi
mustiksi läikiksi. Siellä ja täällä näkyi myöhästyneiden pakolaisten
jäännöksiä, rattaita ja hevosten sekä ihmisten ruumiita; ja missä
taloissa oli ollut vesijohto, siellä kiilsi vesilammikoita ja vesi
suihkusi särkyneistä putkista. Säästyneillä niityillä kuljeskeli
vielä hevosia ja nautakarjaa rauhallisesti syöden. Tämän eristetyn
alueen ulkopuolella oli maaseutu koskematta, mutta melkein koko
väestö oli paennut. Buffalossa raivosi tuli suunnattomalla alalla,
eikä näkynyt merkkiäkään siitä, että asukkaat olisivat ryhtyneet
taistelemaan liekkejä vastaan.
Niagaran kaupungista tehtiin parhaillaan nopeasti sotatarpeiden
varastoasemaa. Laivastosta oli jo noudettu melkoinen määrä taitavia
insinöörejä, ja nämä puuhailivat uutterasti sovelluttaakseen
tehdaslaitosta ilmapurjehdusleirin käytettäväksi. Amerikan putouksen
kulmaukseen, hammasradan yläpuolelle oli laadittu kaasuasema, ja
samaa tarkoitusta varten raivattiin etelämpänä paljon suurempaa
aluetta. Sähköasemien, hotellien ja muiden huomattavien rakennusten
katoilla liehui Saksan lippu.
_Zeppelin_ kierteli verkalleen kahdesti tämän näyttämön ylitse
prinssin tarkastellessa sitä riippuvalta parvekkeelta. Sitten
se kohosi puolikuun keskustaan, ja prinssi seurueineen siirtyi
_Hohenzollerniin_, joka oli valittu toimimaan lippulaivana
uhkaavassa taistelussa. Heidät nostettiin pienellä teräsköydellä
keulaparvekkeelta, ja prinssin poistuessa _Zeppelinin_ miehistö
kerääntyi ulkoverkolle. Tämän jälkeen _Zeppelin_ kääntyi takaisin,
kierteli alaspäin ja laskeutui Prospect puistoon, jotta haavoittuneet
voitaisiin kuljettaa pois ja varastot täytettäisiin räjähdysaineilla;
se oli näet saapunut Labradoriin tyhjin varastoin, koska oli
tietymätöntä, kuinka suuren painon se saisi kuljettaakseen. Myöskin
hankittiin uutta vetyä erääseen keulasäiliöistä, joka oli ruvennut
vuotamaan.
Bert oli määrätty kantajain osastoon ja auttoi kuljettamaan
haavoitettuja yhden kerrallaan lähimpään suurista hotelleista,
joka sijaitsi vastapäätä Kanadan rantaa. Hotellissa ei ollut muuta
väkeä kuin kaksi koulittua amerikkalaista sairaanhoitajatarta,
neekeripalvelija ja pari kolme saksalaista. Bert lähti _Zeppelinin_
lääkärin kera kaupungin pääkadulle; he murtautuivat erääseen
apteekkiin ja saivat sieltä erilaisia tarpeita. Palatessaan he
näkivät erään upseerin laativan kahden sotamiehen avustamana
ylimalkaista luetteloa eri myymäläin käyttökelpoisista varastoista.
Heitä lukuun ottamatta pääkatu oli aivan autio, asukkaille oli
annettu määräys poistua kolmen tunnin kuluessa ja jokainen näytti
noudattaneen sitä. Eräässä kulmassa makasi seinustalla kuollut
mies -- ammuttuna. Tyhjän kadun yläpäässä näkyi pari kolme koiraa,
mutta joen puolella katkaisi hiljaisuuden rivi raitiovaunuja. Ne
olivat täynnä letkuja ja kulkivat Prospect puistoon, jota paraillaan
laitettiin ilmalaivatelakaksi.
Bert kuljetti läheisestä myymälästä ottamallaan polkupyörällä
lääkelaatikon hotelliin ja lähetettiin sitten kantamaan pommeja
_Zeppelinin_ varastokammioihin. Tästä perin arkaluontoisesta
työstä hänet kutsui hetken kuluttua _Zeppelinin_ kapteeni
antaen hänelle kirjelipun vietäväksi upseerille, joka toimi
englantilais-amerikkalaisen sähkölaitoksen johtajana, sillä
kenttätelefoni ei ollut vielä kunnossa. Bert sai määräyksen saksan
kielellä, mutta arvasi sen sisällön, teki kunniaa ja otti vastaan
kirjeen koettaen peitellä taitamattomuuttaan. Hän lähti liikkeelle
huolettoman näköisenä, ikäänkuin olisi tuntenut tien, kääntyi parissa
kulmassa ja alkoi juuri epäillä, ettei suunta ollutkaan niin varsin
selvä, kun _Hohenzollernin_ tykin jymähdys ja taivaalta kajahtava
hurraahuuto kiinnitti hänen huomionsa jälleen yläilmoihin.
Hän kohotti katseensa, mutta huomasi talojen molemmin puolin
supistavan näköalan. Hän epäröi, ja sitten uteliaisuus voitti,
houkutellen hänet takaisin joen partaalle. Siellä puut estivät
laajalle näkemästä, ja hämmästyneenä hän havaitsi _Zeppelinin_,
jonka varastoista hän tiesi neljäsosan olevan vielä täyttämättä,
kohoavan Vuohisaaren päälle. Se ei ollut odottanut, kunnes oli saanut
täyden määrän ampumatarpeita. Silloin hänen mieleensä juolahti
ajatus, että hänet olikin jätetty jälelle. Hän sukeltausi puiden ja
pensasten sekaan, kunnes oli varma siitä, ettei _Zeppelinin_ kapteeni
enää rupeisi häntä haeskelemaan. Sitten hän ei voinut hillitä
uteliaisuuttaan päästä näkemään, mikä saksalaisella ilmalaivastolla
mahtoi olla edessään, ja hän eteni ainakin puolitiehen Vuohisaaren
siltaa myöten. Siltä kohdalta hän näki lähes puolen taivaankantta ja
erotti ensi kerran aasialaiset ilmalaivat, jotka puunsivat matalalla
taivaanrannassa kosken yläjuoksun kimaltelevien hyrskyjen yläpuolella.
Ne eivät tehneet läheskään niin valtaavaa vaikutusta kuin saksalaiset
ilmalaivat. Hän ei voinut määrätä välimatkaa, ja ne lensivät suoraan
häntä kohti, joten niiden runko ei näkynyt koko laajuudessaan.
Bert seisoi sillan keskikohdalla, paikassa, jonka useimmat Niagaralla
käyneet muistavat nähneensä matkailijoita tulvillaan, ja hän oli
ainoa ihmisolento koko näyttämöllä. Korkealla hänen yläpuolellaan
liikuskelivat kilpailevat ilmalaivastot, hänen allaan imeytyi virta
kuohuen Amerikan putousta kohti, ikäänkuin vesi kanavan sulussa.
Hän oli eriskummallisessa asussa. Hänen sinisten sarssihousujensa
ylle oli vedetty saksalaiset ilmapurjehtijan kumisaappaat ja
päässään hänellä oli valkoinen lakki, joka oli hiukkasen liian iso.
Hän työnsi sen takaraivolleen paljastaen ihmettelevän pikkuisen
katupoikanaamansa, jossa vielä näkyi arpi ohimossa. "Kas hemmettiä!"
hän kuiskasi.
Hän tuijotti. Hän viittoili. Pari kertaa hän huusi ja paukutti
käsiään. Sitten hän joutui eräässä kohdassa kauhun valtaan ja lähti
pakosalle Vuohisaarta kohti.
4.
Toistensa näkyviin jouduttuaan ei kumpikaan laivasto koettanut
kotvaan tehdä hyökkäystä. Saksalaisilla oli seitsemänseitsemättä
isoa ilmalaivaa, ja ne pysyivät suuren puolikuun muotoisessa
järjestyksessä lähes neljän tuhannen jalan korkeudessa. Molempien
siipien äärimmäiset osastot kuljettivat mukanaan noin kolmeakymmentä
valmiiksi miehitettyä drachenfliegeriä, mutta ne olivat liian pieniä
ja etäällä, jotta Bert olisi voinut erottaa niitä.
Ensiksi hän näki aasialaisten laivastoista ainoastaan n.s. eteläisen.
Siihen kuului neljäkymmentä ilma-alusta ja niiden lisäksi kaikkiaan
lähes neljä sataa yhdenmiehen lentokonetta. Jonkun aikaa se lensi
verkalleen itää kohti noin kahdentoista englannin peninkulman päässä
saksalaisten rintamasta. Bert saattoi ensinnä erottaa ainoastaan
nuo suuret alukset, sitten tulivat näkyviin lentokoneet, jotka
parveilivat ilmalaivojen ympärillä kuin hyttyslauma auringon
paisteessa.
Silloin Bert ei nähnyt lainkaan aasialaisten toista laivastoa,
vaikka se luultavasti tuli parhaillaan saksalaisten näkyviin luoteen
puolelta.
Sää oli erittäin tyyni, taivas melkein pilvetön, ja saksalainen
laivasto oli kohonnut niin suunnattoman korkealle, etteivät alukset
enää näyttäneet sanottavan suurilta. Puolikuun molemmat päät
erottuivat selvästi. Etelään päin pyrkiessään ne kulkivat verkalleen
Bertin ja auringon välitse, muuttuen tällöin mustiksi ääriviivoiksi.
Drachenfliegerit näyttivät pieniltä mustilta pisteiltä tämän
ilma-armadan molemmilla sivustoilla liitäessään.
Laivastot eivät tuntuneet lainkaan kiirehtivän taisteluun.
Aasialaiset poistuivat kauas itään, lisäten vauhtiaan ja kohoten
ylemmäksi, järjestyivät sitten pitkään riviin ja lähtivät lentämään
takaisin pyrkien saksalaisten vasenta siipeä kohti. Näiden osastot
pyörähtivät ympäri vinosti kohoavaa vihollista vastaan, ja pian
pienet välähdykset ja heikosti rätisevä ääni ilmaisi niiden
ruvenneen ampumaan. Kului hetkinen, ennenkuin sillalla olija huomasi
sen tehneen mitään vaikutusta. Sitten joukko drachenfliegereitä
pyrähti lentoon kuin kourallinen lumihiutaleita, ja niitä vastaan
singahti sakea lauma punaisia pisteitä. Tämä leikki näytti
Bertistä suunnattoman kaukaiselta ja lisäksi erikoisessa määrin
epäinhimilliseltä. Vastahan oli kulunut neljättä tuntia siitä,
kuin hän oli ollut eräässä noista samaisista ilmalaivoista, ja
kuitenkaan ne eivät tuntuneet hänestä enää ihmisiä kuljettavilta
kaasusäkeiltä, vaan kummallisilta aisteilla varustetuilta olioilta,
jotka liikuskelivat ja toimivat oman tarkoitusperänsä mukaan.
Aasialaiset ja saksalaiset lentokoneet sekaantuivat yhteen ryhelmään
ja vaipuivat maata kohti, muuttuivat kuin kouralliseksi valkoisia
ja punaisia ruusun terälehtiä, jotka oli heitetty ulos jostain
etäisestä akkunasta, kasvoivat suuremmiksi, kunnes Bert saattoi nähdä
kumoutuneiden pyörivän alas ilman halki, ja peittyivät mahtaviin
savupilviin, joita kohosi Buffalon puolelta. Jonkun aikaa ne olivat
kaikki näkymättömissä, sitten pari kolme valkoista ja joukko
punaisia kohosi jälleen taivasta kohti kuin parvi perhosia, kierteli
kamppaillen ja katosi uudelleen itään päin.
Ankara jyrähdys sai Bertin siirtämään katseensa takaisin
keskitaivaalle. Siellä tuo suuri puolikuu oli pirstoutunut pitkäksi
sotkuiseksi ilmalaivapilveksi. Yksi alus oli vaipunut puolitiehen
maata kohti. Se leimusi sekä keulasta että perästä, ja vielä Bertin
katsellessa se keikahti kumoon, putosi pyörien ja hävisi Buffalon
savupilviin.
Bertin suu avautui ja sulkeutui, ja hän puristi tiukemmin sillan
kaidepuuta. Muutamaan hetkeen -- ne tuntuivat pitkiltä -- ei
kummassakaan laivastossa tapahtunut mitään muutosta, ne lensivät
vinosti toisiaan kohti ja Bertin mielestä ne hyrisivät kuin hyttyset.
Sitten rupesi äkkiä molemmin puolin riveistä tippumaan ilmalaivoja,
joihin oli osunut hänelle näkymättömiä heittoaseita. Aasialainen
linja pyörähti ympäri ja syöksyi joko keskelle saksalaisten
murtunutta rintamaa tai sen ylitse (alhaalta sitä oli vaikea tarkoin
päättää), ja nämä taasen näyttivät väistyvän tietä antaakseen. Nyt
ruvettiin tekemään jonkinlaisia liikkeitä, mutta Bert ei voinut
tajuta niiden tarkoitusta. Vasemmalla sivustalla taistelu muodostui
sotkuiseksi ilmalaivatanssiksi. Muutaman minuutin ajan molemmat
rivit olivat niin lähekkäin, että ne näyttivät joutuneen käsirysyyn.
Sitten ne hajautuivat ja ilmassa syntyi ryhmä- ja kaksintaisteluja.
Saksalaisia laivoja rupesi yhä enemmän vajoamaan alaspäin. Muuan
katosi leimuten pohjoista kohti, kaksi putosi suin päin maahan;
ryhmä taistelevia, kaksi aasialaista yhtä saksalaista vastaan,
painui vaihtelevalla onnella kahakoiden alas keskitaivaalta,
hetken kuluttua niihin yhtyi toinen ja kaikki ajautuivat yhdessä
itäänpäin. Muuan aasialainen joko hyökkäsi vieläkin suuremman
saksalaisen kimppuun tai törmäsi vahingossa sitä vastaan, ja pyörien
syöksyivät molemmat yhdessä perikatoon. Pohjoinen osasto ehätti
taisteluun niin äkkiä, ettei Bert huomannut muuta kuin laivojen
luvun karttuneen. Kotvan aikaa taistelu oli yhtä ainoata sekasotkua,
painuen yleensä lounaaseen, päin tuulta. Se muuttui yhä enemmän
sarjaksi ryhmäkahakoita. Täällä suunnaton saksalainen ilmalaiva
vajosi leimuten maata kohti ympärillään tusina laakeapohjaisia
aasialaisia, jotka tukahuttivat sen jokaisen yrityksen päästä jälleen
kohoamaan. Tuolla toisen miehistö koetti torjua lentokoneiden selästä
ahdistelevia miekkamiehiä. Tuolla taasen eräs aasialainen liiti
erilleen taistelusta palaen kummastakin päästään. Hänen huomionsa
siirtyi tapahtumasta toiseen ympäri taivaan kirkasta lakeutta, mutta
nämä seikat painuivat erikoisesti hänen mieleensä. Vain peräti
verkalleen hän alkoi havaita jotain yhteenkuuluvaisuutta lähemmissä,
silmiinpistävissä tapahtumissa.
Ilmalaivojen pääjoukko, joka nousten ja laskeutuen liikuskeli
kaukana ylhäällä, ei kuitenkaan tuhonnut eikä tuhoutunut. Useimmat
näkyivät kulkevan täyttä vauhtia ja kierrellen pyrkivän ylöspäin,
vaihtaen tällöin tehottomia laukauksia. Sen jälkeen kuin ensimäinen
yhteentörmäys oli päättynyt niin surkeasti sekä hyökkääjälle
että uhrille, ei enää yritetty sanottavasti vahingoittamaan
vastustajaa siihen puskemalla, ja ainakin Bertin oli mahdotonta
nähdä, koetettiinko vallata vihollisten laivoja. Mutta alituiseen
näyttiin kuitenkin pyrittävän eristämään vastustajia, sulkemaan
niiltä tie omaisten luo ja sitten musertamaan ne ylivoimalla, ja
siinä tarkoituksessa nuo parveilevat hirviöt risteilivät yhtä mittaa
edes ja takaisin ja pujahtelivat toistensa ohi. Kun aasialaisia
oli runsaammin ja ne voivat nopeammin pyörähtää ympäri, niin ne
pääsivät myöskin alinomaa ahdistamaan saksalaisia. Joukko saksalaisia
ilmalaivoja keräytyi kiinteäksi falangiksi, koettaen ilmeisesti pysyä
Niagaran sähkötehtaiden yhteydessä, ja vastustajat valmistautuivat
yhä tarmokkaammin murtamaan sen. Bertistä tämä muistutti kaloja,
jotka lammikossa taistelevat leivänmurusista. Hän saattoi nähdä
pieniä savutuprahduksia ja pommien välähdyksiä, mutta ei ainutkaan
ääni kantanut alas hänen korviinsa...
Hänen ja auringon välitse livahti läpättävä varjo ja sitä seurasi
vielä toinenkin. Korvaan osui koneiden surina. Silloin hän unohti
viipymättä taivaanlaen.
Pari, kolme sataa jalkaa virran yläpuolella saapui etelästä pitkä
rivi aasialaisia miekkamiehiä, kiitäen valkyyriain lailla nopeasti
ilman halki niillä omituisilla ratsuilla, jotka Japanin taiteellinen
inspiratsioni oli luonut Europan teknillisen taidon innoittamana.
Siivet leiskuivat tempoen ja koneet surisivat; ne levisivät ja
jäivät liikkumattomiksi, ja laite saapui liitäen halki ilman. Niin
ne kohosivat ja vaipuivat ja kohosivat uudelleen. Ne kulkivat niin
läheltä Bertin päällitse, että hän saattoi kuulla ratsastajain
huutavan toisilleen. Ne pyyhälsivät kaupunkia kohti ja laskeutuivat
toinen toisensa jälkeen maahan, muodostaen pitkän rivin aukealle
paikalle erään hotellin edustalla. Mutta hän ei jäänyt tarkastelemaan
niiden tuloa. Eräs keltainen naama oli kurottautunut sivulle päin,
silmännyt häntä ja kohdannut hänen katseensa ohimennen...
Tällöin Bertin mieleen juolahti, että hän herätti keskellä siltaa
aivan ylen suurta huomiota. Hän pötki pakoon Vuohisaarelle ja seurasi
sieltä lopputaistelua, hiiviskellen puiden suojassa kenties liiankin
itsetietoisena.
5.
Kun Bert alkoi tuntea olevansa kyllin hyvässä turvassa ryhtyäkseen
jälleen taistelua tarkkaamaan, hän huomasi aasialaisten
ilmapurjehtijain ja saksalaisten teknikkojen joutuneen tuimaan
kahakkaan Niagaran kaupungin omistamisesta. Ensimäistä kertaa koko
sodan aikana hän näki jotain, mikä muistutti sellaista taistelua,
johon hän oli nuoruudessaan tutustunut kuvalehtien kautta. Melkeinpä
hänestä näytti siltä, kuin asiat joutuisivat jälleen oikealle
tolalle. Hän näki miesten käyttävän kiväärejä, etsivän suojaa ja
juoksevan ripeästi paikasta toiseen löyhässä hyökkäysjärjestyksessä.
Ensimäinen aeronauttiparvi oli luultavasti odottanut tapaavansa
kaupungin autiona. Se oli laskeutunut Prospect puiston likeiselle
aukiolle ja lähestyi rakennuksia sähkötehtaille päin, kun äkillinen
ammunta tuhosi sen harhaluulon. Miehet vetäytyivät takaisin
hajaantuen erään pengermän suojaan lähelle virtaa, sillä koneidensa
luoksi he eivät enää ennättäneet. Siinä he makasivat ammuskellen
hotelleissa ja sähkötehtaita ympäröivissä taloissa piileskeleviä
saksalaisia.
Sitten heidän avukseen saapui idästä toinen sarja punaisia
lentokoneita. Ne tulivat esiin talojen yläpuolella leijailevasta
autereesta ja kiersivät pitkän mutkan ikäänkuin asemaa tarkastellen.
Saksalaisten ammunta yltyi ryskeeksi, ja muuan noista liitelevistä
haamuista kellahti äkisti taaksepäin ja putosi talojen keskelle.
Toiset laskeutuivat suurten lintujen tavoin sähkölaitoksen katolle.
Ne tarttuivat siihen kiinni, ja jokaisesta hypähti esiin ketterä
pieni olio ja juoksi kattorintamuksen luo.
Leikkiin ennätti toisiakin leiskuttavia lintulaitteita, mutta
Bert ei ollut huomannut niiden tuloa. Hänen korvansa erottivat
näpähteleviä laukauksia, jotka muistuttivat häntä sotaharjoituksista,
sanomalehtien taistelukuvauksista, yleensä kaikesta sellaisesta,
mikä hänen käsityksensä mukaan oli todellista sodankäyntiä.
Hän näki melkoisen joukon saksalaisia juoksevan ympäröivistä
taloista sähkölaitosta kohti. Kaksi kaatui. Toinen jäi makaamaan
liikkumattomana, mutta toinen vääntelihe ja ponnisteli jonkun aikaa.
Hotellissa, jota käytettiin sairaalana ja johon hän oli varemmin
kantanut _Zeppelinin_ haavoitettuja, kohotettiin äkkiä Punaisen
ristin lippu. Kaupunki oli näyttänyt niin rauhalliselta, mutta siinä
piileskeli ilmeisesti suuri määrä saksalaisia, ja nämä alkoivat
nyt keräytyä pääsähkölaitokselle pitääkseen sen hallussaan. Bert
ihmetteli, mitä ampumavälineitä heillä mahtoi olla. Taisteluun
yhtyi yhä enemmän aasialaisia lentokoneita. Ne olivat tehneet lopun
onnettomista saksalaisista drachenfliegereistä ja suuntasivat nyt
kulkunsa kohti alulle pantua ilmapurjehdusleiriä, kaasulaitoksia ja
korjauspajoja, jotka muodostivat saksalaisten pääaseman. Muutamat
laskeutuivat maahan, niiden miehistö haki suojaa ja muuttui
tarmokkaaksi jalkaväeksi. Toiset liihoittelivat taistelupaikan yllä,
ja niistä ammuttiin tuon tuostakin turvattomiin kohtiin. Ammunta oli
perin katkonaista; milloin vallitsi kaikkialla odottava tyyneys,
milloin kajahti sarja nopeita laukauksia, jotka toisinaan yltyivät
jylinäksi. Varovaisesti kierrellessään lentokoneet osuivat pari
kertaa aivan Bertin kohdalle, ja hän piiloutui silloin henkeään
pidätellen.
Tuon tuostakin rätinään sekoittui kumeata jyskettä, muistuttaen häntä
korkeudessa kamppailevista ilmalaivoista, mutta hänen huomionsa pysyi
kuitenkin kohdistuneena tuohon läheisempään taisteluun.
Yht'äkkiä putosi keskitaivaalta jotain, ikäänkuin tynnyri tai
suunnaton potkupallo. Se räjähti hirvittävästi jyrähtäen. Se
oli osunut keskelle aasialaisia aeroplaaneja, jotka oli jätetty
kukkalavojen joukkoon lähelle joen rantaa. Ne lensivät sipaleiksi,
ilmaan tupsahti turpeen kimpaleita, puita ja soraa. Pengermän
suojassa makailevat aeronautit singahtivat hujan hajan kuin säkit,
vaahtoavan veden ylitse lensi köydenpätkiä. Sairaalahotellin
akkunat, joista hetkistä varemmin oli heijastunut sininen taivas
ilmalaivoineen, muuttuivat kaikki suuriksi mustiksi tähdiksi. Pom!
-- toinen jymähdys. Bert katsoi ylöspäin ja hänestä tuntui siltä,
kuin joukko hirvittävän suuria esineitä liihottelisi alas, vaipuen
näyttämön ylle kuin sarja hulmuavia vaippoja. Ilmataistelu alkoi
osaksi painua alaspäin ikäänkuin päästäkseen sähkölaitoskahakan
yhteyteen. Ilmalaivat tekivät häneen peräti uuden vaikutuksen, kun ne
nyt koko suunnattomuudessaan laskeutuivat hänen ylleen. Ne suurenivat
nopeasti ja kävivät yhä valtaavammiksi, kunnes talot näyttivät niiden
suojassa pieniltä, putous kapealta, silta heikolta ja taistelijat
pikkuruisilta. Samalla niistä alkoi kuulua sikin sokin erilaisia
ääniä, huutoja ja kovaa narinaa, ähkinää ja puhkinaa, jyskettä ja
pauketta. Saksalaisten mustat keulakotkat näyttivät siltä, kuin
olisivat todella tapelleet niin, että höyhenet tuprusivat.
Muutamat näistä ilmalaivoista saapuivat viiden sadan jalan päähän
maasta. Bert saattoi nähdä, kuinka saksalaisten alaparvekkeilta
miehet ampuivat kivääreillä, kuinka aasialaiset tarrautuivat kiinni
köysiin; ja eräs mies, jolla oli yllään sukeltajan aluminiumiasu,
putosi suin päin virtaan Vuohisaaren yläpuolelle. Nyt hän näki
ensi kerran aasialaiset ilmalaivat läheltä. Ne muistuttivat eniten
suunnattoman suuria lumikenkiä, ja niissä oli omituisia mustia
ja valkoisia kuvioita, jotensakin samallaisia kuin koneella
kaiverretussa kellon kuoressa. Riippuvia parvekkeita ei niissä ollut,
mutta keskellä sijaitsevista pienistä aukoista pisti esiin päitä ja
tykkien suita. Liidellen pitkissä kaarroksissa, milloin nousten,
milloin vaipuen, nämä hirviöt kamppailivat keskenään. Näytti siltä,
kuin pilvet olisivat taistelleet, kuin vanukkaat olisivat koettaneet
tuhota toisiansa. Ne lentää hurisivat ja kaartelivat toisiaan ja
peittivät Vuohisaaren ja Niagaran joksikin ajaksi savuun ja hämärään,
jonka lävitse auringon valo tunkeutui keihäinä ja säteinä. Ne
hajaantuivat ja yhtyivät ja hajaantuivat jälleen, kamppailivat ja
kiitivät putouksen ympäri ja poistuivat parin peninkulman päähän
Kanadan puolelle, palatakseen taasen kosken luo. Muuan saksalainen
syttyi tuleen, jolloin koko lauma kaikkosi sen lieskan lähettyviltä
ja kohosi hajallaan ilmaan, antaen sen rauhassa painua Kanadan
puolelle, missä se vajotessaan räjähti. Sitten toiset taasen yhtyivät
uusin voimin. Kerran Niagaran kaupungista kajahti ääni, joka kuului
siltä, kuin muurahaiskeossa olisi kohotettu hurraa-huuto. Jälleen
leimusi muuan saksalainen ilmivalkeassa, ja toinen, jota vastustajan
keula oli pahasti ruhjonut, painui taistelupaikalta etelään päin.
Saksalaiset alkoivat yhä ilmeisemmin joutua häviölle tuossa
epätasaisessa taistelussa. Yhä selvemmin saattoi huomata, että he
olivat ahdingossa ja taistelivat enimmäkseen vain pakoon päästäkseen.
Aasialaiset kiitivät sivuitse ja ylitse, runtelivat heiltä
potkurit, sytyttivät laivat tuleen ja ammuskelivat alas miehet,
jotka sukellustamineisiin pukeutuneina kamppailivat sammutuskojein
ja silkkirihmoin liekkejä ja repeämiä vastaan sisäverkossa. He
vastasivat ainoastaan tehottomin laukauksin. Taistelu siirtyi
takaisin Niagaran kohdalle, ja sitten saksalaisten rivit murtuivat
äkkiä, ikäänkuin ennakolta sovitusta merkistä, ja laivat hajaantuivat
paeten peittelemättä ja sikin sokin kaikille suunnille. Tämän
huomattuaan aasialaiset kohosivat ylöspäin lähtien lentämään niiden
perässä. Vain pieni ryhelmä, jonka muodosti neljä saksalaista ja
kenties tusina aasialaisia, jäi taistelemaan _Hohenzollernin_
ja prinssin ympärillä, kun hän ponnisteli viimeiset voimansa
pelastaakseen Niagaran.
Kerran vielä laivat pyyhältivät Kanadan putouksen ylitse itään
päin, kunnes häämöttivät kaukaa pieninä, pyörsivät sitten ympäri ja
riensivät suurin hypyin ja liidellen töllistelevää katsojaamme kohti.
Koko tuo kamppaileva sikermä lähestyi sangen nopeasti, suureten
suurenemistaan ja kuvastuen mustana iltapäivän aurinkoa vastaan
yläkosken huikaisevien kuohujen yläpuolella. Se kasvoi myrskypilven
lailla, kunnes se vielä kerran pimitti taivaan. Laakeat aasialaiset
ilmalaivat pysyttelivät saksalaisten yläpuolella ja takana lennättäen
vastausta saamatta luotejaan näiden kaasusäiliöihin ja kylkiin;
lentokoneet leijailivat ja syöksyivät alaspäin kuin parvi hyökkääviä
mehiläisiä. Yhä lähemmäksi ne saapuivat täyttäen alisen taivaan.
Kaksi saksalaista pyyhälsi alaspäin ja kohosi jälleen ilmaan, mutta
_Hohenzollern_ oli jo saanut enemmän kuin sieti. Se kohousi heikosti,
kääntyi jyrkästi, ikäänkuin päästäkseen erilleen taistelusta,
leimahti tuleen sekä keulasta että perästä, pyyhälsi alaspäin
vettä kohti, loiskahti siihen vinosti ja kieri useaan kertaan
ympäri. Sitten se lähti kulkemaan virran mukana pyörien ja puskien
ja vääntelehtien kuten elävä olento, pysähtyi ja jatkoi jälleen
matkaansa murskautuneen ja taipuneen potkurin yhä piestessä ilmaa.
Esiin tunkeutuneet liekit tukahtuivat jälleen synnyttäen kokonaisia
höyrypilviä. Siinä oli onnettomuus, joka teki jättiläisvaikutuksen.
Se ulottui kosken poikki kuin saari, kuin sarja korkeita luotoja,
jotka tulivat alaspäin vyöryen, savuten, luhistuen ja kutistuen,
läheten Bertiä milloin nopeammin, milloin hitaammin. Muuan
aasialainen ilmalaiva -- Bert luuli alhaalta katsoessaan näkevänsä
tuhantisen jalkaa katukivitystä -- kiiti takaisin ja teki pari, kolme
kierrosta tuon suuren hylyn yläpuolella, ja puolikymmentä punaista
lentokonetta tanssi hetkisen kuin parvi isoja hyttysiä auringon
paisteessa, ennenkuin ne liitelivät toveriensa perään. Taistelu
oli jo siirtynyt saaren taakse, ja sieltä kaikui nyt yhä koveten
laukauksia, ulvontaa ja huumaavaa hälinää. Saaren puut peittivät
sen nyt Bertiltä, ja hän unohtikin sen nähdessään tuon suunnattoman
voitetun ilmalaivan lähenemistään lähenevän. Hänen taakseen putosi
jotain rytisten ja oksia katkoen, mutta hän ei välittänyt siitä.
Hetkisen näytti siltä, että _Hohenzollernin_ täytyisi taittaa
selkänsä sillä kohtaa, missä Vuohisaari jakoi kosken kahteen haaraan;
sitten sen potkuri läiskytti ja pärskytti vettä ja työnsi tuon
luhistuvan hylyn Amerikan rantaan päin. Amerikan putousta kohti
kiitävä virta tarttui siihen ja seuraavassa tuokiossa koko tuo
suunnaton hylky, josta nyt leimahti esiin liekkejä kolmessa kohdin,
rysähti Niagaran kaupungista Vuohisaarelle johtavaan siltaan ja
työnsi pitkän käden keskikaaren alle, ikäänkuin nostaakseen sen
ilmaan. Sitten keskisäiliöt räjähtivät kovasti kumahtaen, silta
murtui ja ilmalaivan pääosa hoippui kuin mikäkin eriskummainen
raajarikko putouksen partaalle, epäröi hetkisen ja teki sitten hurjan
loikkauksen, kadoten syvyyteen.
Sen irtautunut keulaosa jäi puristuksiin vasten sitä pientä saarta
-- Vihersaareksi sitä tavallisesti sanottiin -- joka on porraskivenä
mantereen ja Vuohisaaren välillä.
Bert seurasi tätä tapaturmaa virran haarautumasta sillan päähän asti.
Sitten, välittämättä pysyä suojassa, vaikka Ison sillan yläpuolella
leijaili aasialaisia ilmalaivoja kuten joukko suunnattomia kattoja,
hän lähti loikkimaan pohjoista kohti ja saapui ensi kerran sille
kallioiselle kielekkeelle Luna saarta, josta näkee suoraan alas
Amerikan putoukseen. Siinä hän seisoi hengästyneenä keskellä tuota
ikuista kohinaa, hengästyneenä ja tuijottaen.
Syvällä alhaalla ja kulkien nopeasti koskea myöten alas pyöri jotain,
mikä muistutti tyhjää säkkiä. Hänelle se oli -- mitä kaikkea se
olikaan? -- Saksan ilmalaivasto, Kurt, prinssi, Europpa; siihen
sisältyi kaikki se, mikä oli hänelle pysyväistä ja tuttua, ne voimat,
jotka olivat luoneet hänet, voimat, jotka olivat hänestä näyttäneet
epäämättömän voitollisilta, ja se kulki koskea alas kuin tyhjä säkki
ja jätti näkyväisen maailman Aasialle, pakanalliselle keltaiselle
rodulle, kaikelle, mikä oli kauhistavaa ja outoa!
Kauas Kanadan ylitse siirtyi lopputaistelu häipyen pois hänen
näköpiiristään...