Hunnien syntyperästä ja sukulaisuudesta.
Olemme tähän asti hakeneet Suomen-suvun jälkiä historian
pimeimmillä aloilla, milloin Iranin ja Kaksoisvirran riutuvissa
muistomerkeissä, milloin Euroopan muinais-taruissa tai niissä
vaillinaisissa kertomuksissa, joita Kreikkalaiset ja Romalaiset
ovat antaneet pohjaisista ja koillisista seuduista. Tämmöinen
löytö-matka, historiallisen maailman ja historiallisten aikakausien
äärimmäisillä rajoilla, ei ole ollut ilahuttavainen. Aina ja joka
paikassa, missä valosat aukeat loppuvat ja hämärä alkaa, olemme
nähneet vilahduksen, mutta ei paljon muuta kuin vilahduksen, tästä
suuresta Suomen-suvusta, joka on näyttänyt tuomituksi pysymään iäti
vaipuneena synkkään pimeyteen.[348] Mutta vihdoinpa senkin aika
on tullut pyrkiä päivän-rinteille, ja Hunnilais-nimellä se jonkun
aikaa täyttää maailman hämmästyksellä. Tämä tapaus, joka tekee
uuden aikakauden maailman historiassa, osoittaa myöskin käännöksen
itse Suomen-suvun elämässä. Se Suomensukuinen alku-väestö, joka
näyttää ennen Arjalaisten tuloa täyttäneen isomman tai vähemmän osan
Euroopasta, oli nyt joko hämmentynyt ja hävinnyt taikka joutunut
ahtaalle voimakkaampien Arjalaisten väliin. Ne Suomen-sukuiset kansat
taas, jotka ennen muinoin olivat mahtiansa harjoittaneet sivistyksen
vanhimmilla koti-seuduilla, olivat jo pari tuhatta ajastaikaa
pysyneet Turanin pimeissä piiloissa ja näyttivät vajonneen tylsään,
auttamattomaan raakuuteen. Mutta vihdoinpa joku uusi voima heidät
taas liikkeelle panee, ja nytpä Suomen-suku, eli oikeastaan sen
itäinen osakunta, niinkuin mahtava tulva lähettää laineen toisensa
perästä länttä kohden, valloittaaksensa sian Arjalaisessa Euroopassa.
Tämä tulva kestää vähintäkin viisi vuosisataa, ja sen ensimäinen
laine on Hunnien tulo v. 375 j.Kr.
Mistä nämä Hunnit tulivat ja mitä kansaa oikeastansa olivat? Tämä
asia ei ole varsin selvä ja onkin eri tavalla tahdottu ratkaista.
Koetan asettaa teko-asiat rinnatusten ja niistä tehdä päätökseni.
Ensimäinen teko-asia on, että Hunnit jo kahta vuosisataa ennen kuin
Tonavan rannoille tulevat, näkyvät muiden kansain joukossa jossakin
Wolgan seuduilla. Ensimäinen, joka heidät mainitsee, on Ptolemaio,
mutta se sia, minkä hän heille antaa, on vaikea tarkoin määrätä ja
arvattavasti liian läntinen; hänen sanansa kuuluvat vain: "Bastarnien
ja Roxolanien välillä Khunit".[349] Että nämä Ptolemaion _Khunit_
eivät muuta ole kuin myöhempien _Hunnit, Unnit, Khunnit_, pidän
epäilemättömänä; mutta heidän asemansa Eurooppalaisessa Sarmatiassa
lienee tuskin muuta kuin maatieteilijän omaa sioitusta. Niinpä
heidät tapaammekin sata vuotta myöhemmin jossakin Wolgan suulla tai
Kaspian-meren luoteis-puolella, ja todistukset ovat tässä kohden
kahden-kertaiset. Dionysio Periegetes, jonka maatieteellinen runomus
näkyy olevan kirjoitettuna lopulla 3:tta vuosisataa, luettelee
pitkin Kaspian-meren länsi-rannikkoa pohjasta alkaen: ensin Skythat,
jotka muka asuvat lähellä Kronio-merta (pohjoista valtamerta),
missä Kaspian-meri siihen purkauu; sitten _Unnit_ (Ούννοι), niiden
jälkeen Kaspit, Albanit, Kadusit, Mardit j.n.e.[350] -- Tosin
Zeuss väittelee; että tässä on luettava jotain muuta kuin: Ούννοι,
ja väärännys saattaisi kyllä olla mahdollinen.[351] Mutta avuksemme
tulee Armenian vanha historioitsija Moses Khorenelainen, joka
kertoilee, kuinka kuningas Teiridates Suuri lopulla 3:tta vuosisataa
löi pohjan kansat pohjois-puolella Kaukasoa Kaspian meren rannikolla
ja ajoi heitä takaa Hunnien maahan asti. Silloin niinkuin vastakin
nimitetään Hunnit Armenian kielellä: Hunk.[352] Jos nyt lisäksi
otetaan Ammianon todistus 375 vuoden Hunneista, että muka ovat
vanhaan aikaan olleet vähän tunnetut ja asuivat Maiotin toisella
puolen jäämeren rannikolla,[353] ei liene epäilemistäkään, että he
jo jonkun vuosisadan olivat oleskelleet Euroopan rajalla, ennenkuin
Roman valta sai kokea heidän voimaansa.[354]
Mutta mistä tulleet olivat, siitä eivät Euroopan kansat voineet saada
mitään selkoa, ja uudemmat tutkijat ovat melkein yhtä ohjattomasti
baparoinneet. Romalaiset, jotka eivät mielellään tahtoneet heittää
vanhoja tuttuja nimiä, käyttivät joskus nimen "Kuninkaalliset
Skythat", jonka Herodoto oli pyhittänyt, mutta näyttävät kyllä
aavistaneen, ett'ei tämäkään ollut asian-mukaista.[355] Göthiläiset
taas olivat kyhänneet kokonaisen kummitussadun Hunnilaisten
syntyperästä. Oli muka eräs Göthiläinen kuningas, siihen aikaan
kun Göthit jo asuivat Mustan meren rannalla, löytänyt kansastansa
muutamat noitavaimot, jotka hän karkoitti pois erämaahan. Näiden
kanssa tekivät tuttavuutta ne riettaat henget, jotka erämaassa
kuleksivat, ja niin muka syntyi tuo tuima Hunnien kansa, joka "ensin
oli soiden ja rämeiden seassa eräs pieni-läntä, ruma ja heikko,
ihmis-lainen suku, ei muulla äänellä (ihmisiksi?) tunnettu kuin
jollakulla ihmis-kielen haabmolla".[356] Näin Göthiläiset koettivat
selittää sen kansan syntyä ja muka taiallista voimaa, joka niinkuin
kiusaajahenget ajoi heitä takaa Tanaista Loire'en saakka.
Mutta myöhemminkin on tästä kansasta sepitetty juttuja ja arveluita,
jotka melkein vertoja vetävät edellisille. Erään myöhemmän
Byzantiolaisen tykönä jutellaan, kuinka Egyptin kuningas Sesostris
lahjoilla veti liittoonsa koko _Unnien_ kansan, ja valloitettuansa
koko Aasian, lahjoitti Assyrian maan _Unneille_, joiden nimen: "Unnit
eli Skythat" hän muutti Partheiksi.[357] Mitä perää itse jutussa
muutoin lienee, jätän tosin tutkimatta; mutta silmin-nähtävää
ainakin on, että nimi: _Unnit_, tässä on Byzantiolaisten -- omaa
sovittamaa. Yhtä vähän luottamusta ansaitsee se ilmoitus, että muka
palatsin-seinässä Karnak'issa Egyptin maalla nimi "_Unnu_" luetellaan
niiden pohjan kansain seassa, jotka Menephta I oli voittanut.[358]
Tosin en ole tilaisuudessa tarkemmin selvittämään tämän asian oikeata
laitaa. Mutta epäilemättä siinä on joku yhtäläinen erehdys, kuin
minkä Lassen teki, lukiessaan Dareion kalliokirjassa alamaisten
kansain luettelossa nimen: _Hunâ_, jonka hän oppineesti selitti
Hunneiksi pohjois-puolella Kaukasoa.[359] Tämä oli v. 1836, jolloin
nuolenpää-tutkimus vielä oli alullansa, ja tarkempi luku on jo saanut
siitä: _Jauna_ (Jonialaisia, Kreikkalaisia);[360] mutta Lassen'in
oppineella nimellä tulee hänen väärä käsityksensä luultavasti vielä
jonkun aikaa liikkumaan täytenä teko-asiana.
Enemmän tarkastusta ansaitsee Deguignes'in arvelu, että muka
Hunnit olivat samaa kansaa kuin ne Kiinan historiassa mainiot
_Hiung-nu_, jotka ikuisista aioista olivat levittäneet valtansa
Kiinan pohjois-pnolella, ja joita vastaan keisari Shi-huang-ti oli
rakennuttanut pitkän muurin v. 214 e.Kr.[361] Tämän asian piti
Deguignes niin selvänä, ett'ei hän luullut siihen tarvittavan muuta
todistusta kuin minkä nimien yhtäläinen sointo näyttää antavan.
Hyvillä syillä on Klaproth evännyt tämmöistä hätäistä päätöstä, ja
useat myöhemmätkin ovat hyväksyneet Klaprothin ajatusta, joka kuuluu:
Hunnit muka ovat Suomen-sukua, mutta Hiung-nu't käypi selvillä
syillä osoittaa Turkkilaisiksi.[362] Kuitenkin on Deguignes'in
ansio se, että hän kaikkien ensinnä on kääntänyt tutkijain silmät
Kiinalaisiin lähteisin ja osoittanut oikean suunnan, mistä Hunnien
kotoperä on etsittävä. Lähtekäämme hetkeksi tarkastamaan Keski-Aasian
vanhempaa historiaa näiden Kiinalaisten ilmoitusten mukaan.[363]
Ne Turkkilaiset lahkokunnat, jotka jo vuosi-tuhansia olivat
paimentaneet karjojansa Kiinan pohjois-rajalla sekä Aamurin ja
Selengan latvoilla, mistä useinkin olivat tehneet ryöstö-retkiään
taivaallisen vallan maakuntiin, nimitettiin vanhimpaan aikaan
_Hun-io_ myöhemmin Hien-junn, ja viimein Han-keisarien aikana
(vuodesta 207 e.Kr.) _Hiung-nu_, jotka kaikki nimet lienevät
väännöksiä jostakusta kansan ominaisesta nimestä. Vähitellen he
olivat yhdistyneet suureksi valtakunnaksi ja tulivat v. 200 paik.
e.Kr. erinomaisen pelättäviksi, ei ainoastaan Kiinalaisille vaan
myös muille lähisille kansakunnille. Heidän hallitsijansa kutsuttiin
"tshhen-jy" ja sai tuon-tuostakin Kiinan keisarin tyttäriä aviokseen.
Samaseen aikaan asui Kiinan luoteis-rajalla, siinä missä iso
muuri loppuu (maassa, joka sitten on nimitetty Tangut), eräs
Tibetilainen kansa nimeltä _Jye-tshi_ eli myöhemmällä nimellä
_Jetha, Jita_.[364] Heidän mahtavuutensa synnytti kateutta
Hiung-nu-kansassa, ja v. 201 sai tshhen-jy Maothun heistä suuren
voiton, jonka perästä hän v. 177 laski heidät valtansa alle. Hänen
seuraajansa tshhen-jy Laoshang ei tytynyt siihenkään, vaan karkasi
vielä kerran heidän päällensä ja pakoitti heidät siirtymään sialta
noin v. 165 e.Kr. Osa heitä lähti etelään Hoangho'n lähteille ja
kutsuttiin sitten Pikku Jye-tshi; mutta isompi osa pakeni luoteesen
ja tnli Dsungariaan, ajaen altansa Ili-virran seuduilta _Szu_ eli
_Sse_ [_Sai_] nimisen kansan, joka vetäytyi Jaxarteen aroille.
Eikä aikaakaan, niin toinen pakolais-kansa riensi Hiungnu'en alta
länteen päin ja ajoi Jye-tshi't edemmäksi. Nämä tulijat olivat
Jye-tshi-kausan vanhat naapurit _Hieu-siun_ eli _U-sun_, joista
Kiinalaiset kirjaniekat sanovat, että "heillä oli siniset (eli
vihannat) silmät, punainen parta ja olivat apinain näköisiä, niinkuin
apinoista olivat lähteneetkin." Usun'ien tulo syöksi kansan-parvia
pilvittäin Jaxarteen päälle ja Jaxarteelta Oxolle vv. 127 ja
126. Kreikkalais-Baktrian valtakunta, joka jo oli masentumassa
Parthien rynnistyksillä, hukkui nyt kokonaan, ja _Jyetshi_ eli
_Jetha_ perustivat Oxo'n varrelle valtakunnan, jonka Kreikkalaiset
nimittivät _Indo-skythalaiseksi_.[365] Tämä valta oli ensin jaettu
viiteen hallituskuntaan, mutta yhdistettiin noin v. 16 e.Kr. yhden
hallitsijan alle ja otti nimen _Kuei-shuang_, josta Armenialaiset
historioitsijat tekivät nimen "_Kushans_." Monta vuosisataa, 6:nteen
vuosisataan asti, kesti tämä _Jetha'en_ valta Oxon tykönä ja
Persialaiset nähtävästi "Jetha"-sanasta sepittivät nimen _Haithal,
Haiatheleh, ja Haithelaian_, josta taas on tullut Byzantiolaisten
käyttämä nimitys _Efthalitat_ (Έφθαλίται). Mutta se tässä on
merkillinen seikka, että samat Byzantiolaiset kutsuvat heitä myöskin
"Valkoisiksi Hunneiksi".[366] Olivatko siis nämä Oxon takaiset Jethat
jotakin läheisempää tai kaukaisempaa sukua niiden Hunnien kanssa,
jotka Tonavan seuduilta olivat tunnetut Byzantion kirjaniekoille?
Prokopio sen kieltää selvästi, sanoen että heillä ei ole mitään
kanssa-käymistä Hunnien kanssa eikä mitään yhteyttä ulkomuodossa,
tavoissa tai elämän-laadussa; eivät muka ole rumia muodoltaan,
eikä myös paimentolaisia, niinkuin muut Hunnilaiset kansat, vaan
ovat vanhastaan asuneet viljavassa maassa.[367] Vielä selvemmän
todistuksen antavat Kiinalaiset, jotka hyvin tarkasti tunsivat
nämä seudut, ja paremmin tiesivät tarkastaa ja verrata vierasten
kansain kieliä, kuin Kreikkalaiset ja Romalaiset. Jetha'en kielestä
sanovat nimen-omaan, että se eriää Juan-juan'ien (Mongolilaisten)
ja Kao-tshe'n (Turkkilaisten) kielistä, ja että se on sama kuin
Khiang'in (Tibetilaisten) kieli.[368] Tästä kaikesta voimme
varmasti päättää, että nimi "Valkoiset Hunnit" ei muuta voi olla,
kuin satunnaisista syistä syntynyt. Asia käypi kentiesi arvaamalla
selittää. Tiedämme, että nämä niinkutsutut Efthalitat karkasivat
useita kertoja Persialaisten seurassa Syriaan.[369] Sama maakunta
tuli myöskin, kuten vasta saamme nähdä, kärsimään hirveän hävityksen
varsinaisilta Hunneilta, joiden kauhistavainen nimi varmaankin
syvästi juurtui asukasten muistoon. Lieneekö nyt Efthalitain
sota-tavoissa tai muussa menetyksessä ollut jotakin yhtäläisyyttä
Hunnien kanssa, se ainakin on minusta todennäköistä, että nimi
Valkoiset Hunnit on tällä tiellä saanut alkunsa.
Mutta palaamme Yli-aasiaan. Hiung-nu'en valta oli jo tullut rappiolle
ja halkesi noin v. 46 j.Kr. kahteen osaan, joista Etelä-Hiungnu
antautui Kiinan kuuliaisuuteen. Pohjois-Hiungnu'ta vastaan
tiesi Kiinan valtio-taito yllyttää kaikki lähiset kansakunnat,
kunnes vihdoin v. 90 paikoilla Kiinalainen sota-joukko yhdessä
Etelä-Hiungnu'en kanssa saattoi heille viimeisen perikadon. Suuri osa
Pohjois-Hiungnu'ta hämmentyi Mongolilaisen _Sian-pi_-kansan sekaan,
mutta muut pakenivat länteen päin Irtish'in ja Uralin välisiin
metsämaihin. Tämän perästä ei tosin Kiinan historia heistä paljon
puhu, mutta kuitenkin sen verran, että näemme heidän perustaneen
niillä seuduin uuden vallan, joka levisi voimakkaasti etelään
päin.[370]
Mutta 4:nnen vuosisadan keskupaikoilla syntyi Amurin latva-seuduilla
uusi Mongolilainen valta nimeltä _Thopo_ eli _Juan-juan_. Joukko
Turkkilaisia kansoja syöstiin länteen päin ja törmäsivät niiden
kansain päälle, jotka istuivat Euroopan rajalla. Epäilemättä se tämä
puuska oli, joka syöksi _Hunnit_ Wolgan yli Eurooppaan.
Tämän mukaan emme suinkaan voi ihmetellä, että Deguignes niin
suorastaan päätti Hunnit ja Hiungnu't samaksi kansaksi, olletikkin
kun lisäksi tulee jommoinenkin yhtäläisyys Hunnien ja Hiung-nu-kansan
tavoissa ja elämän-laadussa, niinkuin Kiinan ja Euroopan kirjaniekat
ne kuvailevat.[371] Kuitenkin täytyy tässä kohden varovaisuutta
viljellä; sillä tavat ja elämän-laatu ovat olleet pian yhtäläisiä
kaikilla Ylä-aasian kansoilla. Lähdemme nyt likemmin tutkimaan
Hunnien suku-perää, tarkastamalla heidän tapojansa, heidän
ulkomuotoaan sekä muita asian-omaisia seikkoja.
"Niin raakoja ovat", sanoo Ammiano Hunneista, "ett'eivät käytä tulta
eikä keitetyitä ruokia, vaan syövät kasvien juuria ja puoli-raakaa
lihaa, minkä sovittavat reisiensä ja hevos-selän väliin ja sillä
lailla vähän hautomalla kypsyttävät.[372] Ei kukaan heillä kynnä
eikä milloinkaan auran-kurkea pitele; sillä kaikki he kuleksivat
kodittomina ja laittomina vuorten ja metsien läpi niinkuin
pakolaisia, pysymättä millään asuin-sioilla ja oppien jo lapsuudesta
saakka kestämään kylmää, nälkää ja janoa. Eikä heillä tavata ainoata
ruovoillakaan katettua majaa, vaan kaikkia huoneita karttavat
niinkuin ne hautoja olisi, ja pitävät ainoana asumuksena vankkurinsa.
Niissä heidän vaimonsa heille valmistavat törkeitä vaatteita, niissä
synnyttävät ja kasvattavat lapsensa. Eikä kukaan heillä voi sanoa,
mistä hän on syntysin; sillä hän on toisessa paikassa siinnyt,
toisessa, kaukana edellisestä, syntynyt, ja vielä edempänä kasvanut.
Heidän vaatteensa ovat liinasta tai metsä-hiirien nahoista, ja yksi
vaate pidetään sekä kotosella että kaikissa tiloissa; kun takki
kerran aloitetaan selkään, sitä ei riisuta eikä muuteta, ennenkuin se
pitkällisestä pidosta mätänee ja putoo riepaleina ruumiista. Päänsä
peittävät kypäreillä ja karvaiset säärensä vohlan-nahoilla; heidän
kenkänsä, jotka ovat kaikkea muotoa vailla, estävät heitä vapaasti
astumasta.[373] Tästäpä syystä eivät kelpaakkaan jalkaväen tappeluun;
mutta noiden kestävien vaikka jolsien hevostensa selissä istuvat
niinkuin juuttuneina, ja toisinaan niihin ovat asettuneet vaimoväen
tavoin (sivuttain), toimittaen tavallisia askareita. Sillä hevosen
selässä jokainen tässä kansassa elää yöt ja päivät, ostaa ja myy, syö
ja juo, vieläpä nojaten juhtansa niskaa vasten vaipuu sikeään uneen
ja näkee vaihtelevia unia. Lisäksi historioitsija mainitsee heidän
mielensä huikentelevaisuutta, kuinka heiltä niinkuin järjettömiltä
luontokappaleilta puuttuu kaikki käsitys, mikä kunniallista mikä
häpeällistä on, ja kuinka ovat kaikkea uskontoa vailla ja ainoastaan
äärettömästä kullan himosta hehkuvat. Heidän sota-tapansa oli
pelättävä. Kauhealla kiljunalla hyökäsivät vihollisten päälle
äkisti ja järjestymättömissä joukoissa, viskaten tarkalla kädellä
luu-kärkiset keihäänsä. Yhtä nopeasti hajosivat avaralle alalle,
surmaa levittäen. Kun käsi-kähäkkään ruvettiin, käyttivät toisella
kädellä miekan, mutta toisella kietoivat vihollisensa paulaan, ett'ei
päässyt käymään eikä ratsastamaan." -- Näin Ammiano kertoo tämän vasta
tulleen kansan tapoja. Klaudiano samaan aikaan lisäilee. "Ryöstö on
heille elatus-keinona, maanviljelys inhona; toisiensa kasvoja leikata
on heillä paljas leikki, eikä mikään häpeä vannoa tappaneensa omat
vanhempansa".[374]
Vaikka nyt Kiinalaisten kertomukset Hiungnu-kansan elämän-laadusta
ovat melkein yhtäläiset, on kuitenkin muistaminen, että sama kuva
sopii yhtä-hyvin kaikkiin Keski-Aasian paimen-kansoihin, olkoot mitä
sukua ja syntyä tahansa, eikä siis voi antaa luotettavaa osviittaa
Hunnien sukuperään.
Vielä vähemmän tolkkua tulee Hunnien ulkomuodosta; sillä tämä enemmän
osoitti suunnatonta raakuutta kuin mitään varsinaista suvunmerkkiä,
ja on nähtävästi Eurooppalaisten kauhistuneessa kuvituksessa
karttunut yli oikean määränsä. Se oli ensi kerta kuin Euroopan
sivistyneet ja sivistymättömät kansat saivat silmän alle nämä
Keski-Aasian julmat parvet, ja kertomuksetkin tästä syystä enemmän
kuvaavat heidän omaa hämmestystään kuin Hunnien oikeata muotoa.[375]
Että Hunneilla oli tumma, mustalle vivahtava iho,[376] ei ainakaan
anna arvata Turkin sukua. Ylipäänsä heidän koko muotonsa kaikkien
enintä tulee Mongolilaisiin, mutta tässä kohden on merkillinen seikka
otettava lukuun: pään ja kasvojen omituinen kaava ei ollut heillä
luontoperäinen, vaan keinollisella tavalla mukailtu. Katselkaamme
mitä sen-aikaiset kirjaniekat sanovat asiasta.
"Jo _vastasyntyneissä lapsissa_", kertoilee Ammiano, "_uurtavat
syvästi kasvot veitsellä, jotta rypistyneet arvet kadottaisivat
parta-karvain oraita; silläpä ovatkin vanhalla iällä parrattomat,
sulottomat, niinkuin eunukit_. Kaikilla on jäntevät, tukevat jäsenet
ja vahvat niskat, sekä suunnattomat, köyreät varret, niin että heidät
luulisi kaksijalkaisiksi pedoiksi taikka semmoisiksi puiseviksi
veistokuviksi, joilla siltojen käsipuita koristellaan".[377] --
Samaa poskien uurtamista mainitsee Jornandeskin, lisäten että
heidän kamala muotokin jo ajoi viholliset pakoon; olivat muka
_hirmuisen mustat ja naama heillä niinkuin joku hutun möhkäle_, jossa
silmien siassa oli kaksi pilkkua.[378] Muutoin hän sanoo heidät
lyhyt-vartisiksi mutta notkeiksi, leveillä hartioilla ja tukevilla
niskoilla, jotka he aina ylpeästi nostivat.
Vielä tärkeämpiä selityksiä antaa Sidonio Apollinari runomuksessaan
keisari Anthemion kunniaksi, joka kerran muka oli saanut jommoisen
voiton Hunneista. "Itse lapsetkin", hän sanoo, "ovat hirveät
katsella. Pää niinkuin ympyriäinen tonkka kapenee ylöspäin. Otsan
alla on näköä varten kaksi luolaa, missä ei nä'y silmiä ensinkään;
sillä nämä ovat paenneet aivoihin saakka ja saavat töin-tuskin
tiukan valon; -- ummessa eivät kuitenkaan ole nämä kiiltävät pilkut
syvissä kaivoissaan, vaan tekevät kyllä suurtenkin silmäin virkaa,
tarkastaen ahtaista solistansa ulos avaralle. Ja etteivät, niinkuin
kaksi pukamaa puhkaisisi poskipäitä, kääritään lapsen kasvoja
nauhoilla, jotka litistävät hennot sieraimet, jotta kypärit paremmin
päähän sopivat. Näinpä äidit itse rakkaudesta rumentavat nuo sotaan
syntyneet sikiönsä; sillä poskien avara ala tulee leveämmäksi,
kun nenä väliltä katoaa. Mutta muutoin ovat miehet pulskeat,
leveä-rintaiset, vahvahartiaiset ja suikeat kupeiltansa. Jalkamies
ei ole tosin varreltansa pitkä, mutta ratsu-miehenä hän jo näyttää
kookkaalta, istuen niin kiinteänä hevosen selässä, että luulisit
hevosen ja miehen yhdessä syntyneeksi".[379]
Näemme tästä selvästi, että Hunnilaisten heikko parta, suipukka
pää ja litteä nenä,[380], -- nämä tuntomerkit, jotka osoittaisivat
Mongolilaista suku-perää --, olivat ehdollisilla keinoilla saavutetut
eikä syntyperäisiä. Hyvin todennäköistä on, mitä Amedée Thierry
arvelee, että Mongolit joskus olivat olleet Hunnien valtiaina ja
silloin heissä vaikuttaneet senlaisen käsityksen uroollisesta
kauneudesta ja suurisukuisesta ulkomuodosta, minkä Hunnien vaimot
sitten koettivat lapsissansa suunnitella.[381] Että Hunnit itsekin
olisivat Mongolaisia olleet, ei todella voi tulla kysymykseenkään;
sillä Mongolilaisuus seisoo vielä taempana Aasian itäisimmillä
aloilla, odottamassa vuoroansa.[382] Ainoastaan Turkkilaisuus ja
Suomalaisuus voivat tässä ehdolle tulla, ja uudemmat tutkijat ovat
jakaantuneet, mitkä millenkin puolelle. Että tavat ja ulkomuoto eivät
tässä kohden paljon jäljille auta, on lukija jo saattanut huomata.
Kuitenkin jo ulkomuoto osaltansa on puhunut Turkkilaisuutta vastaan,
ja Hunnien Suomen-sukuisuus tulee varmaksi, jos tutkitaan, mitä muita
teko-asioita löytynee aineen selitykseksi.
Jos kirjaniekat olisivat antaneet yhtä laveita selityksiä Hunnien
kielestä kuin heidän ulkomuodostaan ja tavoistansa, emme tosin
tarvitsisi parempaa osviittaa heidän kansallisuuteensa. Mutta
tässä kohden olivat Romalaiset aina erinomaisen vähä-tietoisia.
"Mutka-puheiset ja epä-selvät",[383] sanoo Ammiano, joka kuitenkin
ainoastaan tulkkien kautta lienee heitä puhutellut. Parempaa selkoa
ei anna muutkaan. Jornandes, kuten jo nä'imme, näyttää kutsuvan
heidän puheensa "joksikuksi ihmiskielen haahmoksi", ja eräs
Gallialainen runoilija mainitsee "murtunutta uhkauksen-murinaa ja
julmia katkonaisia ääniä".[384] Varsinaisia Hunnilaisia sanoja ei
ole säilynyt kuin muutamat harvat, ja nekään eivät anna luotettavaa
selkoa. Kun Prisko v. 448 teki matkansa Attilan ty'ö, hän mainitsee,
että Romalaisille tarjottiin Hunnien maassa viinin siasta erästä
juomaa, joka maan kielellä kutsuttiin "medos"; tämä sana on
nähtävästi Germanilainen _Meth_, Suomen _Mesi_ (mete) ja löytyy
Kreikankin kielessä: μέθυ. Toinen juoma, tehty ohra-maltaista ja
siis oluen kaltainen, nimitettiin muka barbarien kielessä "kamos";
siihen on tahdottu verrata Tatarilaisten "kumiss", joka kuitenkin on
jotain toista, nimittäin hapannutta tamman maitoa.[385] Muistaman
pitää, kuinka helposti semmoiset nimet itse asian kanssa siirtyvät
kansasta kansaan. -- Ne peijais-pidot, jotka tehtiin Attilan haudan
päällä, kutsuttiin Hunnien kielellä: "_strava_"; niin Jornandes
juttelee.[386] Sanan syntyperää selittäkööt kielitutkijat, mutta
mainita täytyy, että se jo sointonsa tähden ei voi olla
Turkkilainen. Sama kirjoittaja myös mainitsee, että Hunnit, kun he
Attilan kuoleman jälkeen ajettiin Dnieperin seuduille, nimittivät
tämän virran "_Hunnivar_".[387] Sanan merkitystä hän ei ole muistanut
ilmoittaa; mutta mieleen johtaa kohta Unkarilainen sana: _var_
(nimissä Temesvar, Hungvar) _linnoitus, varustus_.
Sitä vastoin löytyy joku isompi luku Hunnilaisia miehen-nimiä, ja
vaikka niiden merkitys on tuntematon, saattaa kuitenkin niiden
paljas sointokin olla tutkimukselle avuksi. Klaproth'in lause on
tässä kohden päättäväinen. "Enin osa näistä nimistä", hän sanoo,
"ovat semmoisia, joita ei mikään Turkkilainen voi saada lausutuksi
yhteen-sattuvien kerakeiden tähden, joiden välillä ei mitään
äänikettä ole; samasta syystä nämä nimet eivät myöskään voi olla
Mongolilaisia".[388] Sen ohessa tämä mainio tutkija koettaa osoittaa,
että useat niistä käypi selittää Unkarin kielestä,[389] josta
seikasta päättää, että Unkarilaiset ja Hunnit ovat samaa heimoa ja
jälkimäisetkin siis Suomen-sukua. Minun mielestäni ei tätä todistusta
vastaan käy mitään arvollista vasta-syytä tehdä, jos kohta suotavaa
olisi, että meille selvempiä muistomerkkiä Hunnien kielestä olisi
säilynyt. Mutta tämän kansan Suomensukuisuutta luulen voivani
muullakin todistuksella vahvistaa, jos vien lukijat vähää edemmäksi
aian-vaiheisin, tarkastamaan niitä kansoja, jotka ilmaantuvat Hunnien
jatkona ja perillisinä.
Niinkuin jo ylempänä olen maininnut, oli Hunnien tulo ensimäinen
laine siinä kansain-tulvassa, joka nyt viisi-sataa vuotta kuohui
Wolgan seuduilta Tonavaan päin. Hunnien perästä tulivat Bulgarit,
Avarit, vihdoinpa Magyarit eli Unkarilaiset, ja samalla aikaa
tapaamme itse Wolgan varrella kaksi valtakuntaa: Bulgarien ja
Katsarien, jotka milloin milläkin tavalla vaikuttivat tähän
liikkeesen. Jos nyt käypi todistaa, että muutamat näistä kansoista
selvästi olivat Suomen-sukua, ja toiselta puolen että Hunnien kansa
on ollut niiden heimoa, niin seuraa selvänä päätöksenä, että myös
Hunnitkin ovat Suomensukua. Näin kiertämällä päästään kumminkin
perille, vaikka tie on pidempi ja vaivaloisempi.
Mutta tälläkin tiellä kohtaa vastuksia, jotka hämmentävät tutkimuksen
ja helposti viettelevät harhaan. Pahimpia vastuksia on se
epä-vakainen merkitys, jolla muutamia kansannimiä käytettiin sen aian
historiallisissa kirjoissa. Samatekkuin Skythaen nimi kauan aikaa
oli käytetty kaikista eri-sukuisista kansoista, jotka perätysten
tai rinnatusten vallitsivat sillä alalla, minkä Herodotonaikaiset
Skythat olivat pitäneet, niin nytkin Hunnien valta oli jättänyt
nimensä kaikille niille kansoille, jotka seurasivat heidän jälkiään.
Niinpä Byzantiolaiset käyttivät tämän nimen Edgareista, Avareista,
vihdoin Unkarilaisistakin, vieläpä levittivät sen Turkkilaisiin
saakka, joiden valta oli asettunut Kaspian meren itä-puolelle.[390]
Mutta samalla kuin näiden Turkkilaisten nimi alkoi kuulusaksi
tulla, se myöskin pian levisi länteen päin käsittämään muita, jopa
vierassukuisia kansakuntia. Arapialaiset kirjaniekat, ja heitä ennen
nähtävästi Persialaisetkin, nimittivät Turkkilaisiksi pohjaiset
kansat yleensä, samatenkuin vanhat Kreikkalaiset olivat ne Skythoiksi
nimittäneet.[391] Tämä tapa tarttui Byzantiolaisiinkin, ja niin
nämä kutsuvat ei ainoastaan Katsareja vaan myös Unkarilaisetkin
Turkkilaisiksi.[392] Tämä kummallinen seka-sotku käskee tutkijan
olla varoillansa. Yhtä vähän kuin sopii tehdä Unkarin kansa
Turkkilaisiksi, yhtä vähän käypi suorastaan päättää Hunnien
heimolaisiksi kaikki ne kansakunnat, mitkä tuolloin tällöin sillä
nimellä mainitaan, taikka siirtää Turkin sukuun kaikki ne, mitkä
Arapialaiset niin nimittävät.
Näiden kansojen joukossa on ainoastaan yksi, jonka oikeasta
syntyperästä ei voi olla vähintäkään epäilystä. Tämä kansakunta
on Unkarilaiset, jotka uuden aian kielitutkinto selvästi asettaa
Suomen-suvun luokkaan. Jos nyt saisimme näiden Unkarilaisten
omiin muinais-taruihin luottaa, niin Hunni ja Unkari ei olisi
kuin kaksi oksaa yhdestä emä-puusta, Attilan valta ei olisi kuin
ensimäinen aikakausi Unkarin kansan historiassa, ja 9:nnen vuosis.
Magyarit olisivat Attilan käskystä tulleet perimään takasin sen
valtakunnan, minkä hän jo 5:nnellä vuosisadalla oli hallinnut.[393]
Nyt on kysymys, onko tämä taru alkuperäinen ja jo Magyarien tulon
aikana heillä löytynyt, vai onko se vasta tulon jälkeen omistettu
Pannoniasta ja lähisiltä mailta, missä Attilan ja Hunnien muisto eli
tuoreena runoissa ja tarinoissa. Edellinen ehto ei ole mahdoton,
mutta kumminkin epävakainen. Yhtä luonnolliseksi käypi ajatella, että
nämä vasta tulleet Magyarit tahtoivat liittää Attilan mainion nimen
omiin muistoihinsa ja sillä tavoin perustaa oikeutensa valloitettuun
maahan. Tästäpä siis seuraa, että Unkarin muinais-tarut, jos kohta
puolustavatkin Hunnien Suomen-sukuisuutta, eivät ainakaan kelpaa
historialliseksi todistukseksi.
Tarkemmalla tavalla käypi todistaa, että Hunnit ja Bulgarit olivat
yhtä sukua. Nämä jälkimäiset tulevat ensi kerran näkyviin v.
485 eli ainoastaan 16 vuotta myöhemmin, kuin varsinaiset Hunnit
Attilan poikien johdolla viimeisen kerran samoovat Roman alueesen.
Bulgaritkin tulevat Tanain seuduilta ja pyrkivät Tonavan rannoille.
Itägöthiläinen Theuderik, joka äsken oli saanut konsuliarvon
Konstantinopolissa, riensi heitä vastaan, tappoi heidän kuninkaansa,
joka nimitetään Libertem, ja pakoitti heidät palaamaan Dniesterin
yli.[394] Mutta Ennodio, joka puheessaan Theuderikin kunniaksi
juttelee mainitut tapaukset, pitää nämä Bulgarit samana kansana
kuin entiset Hunnit. "Tämä on se kansa", hän sanoo, "jonka vallassa
ennen oli ollut kaikki mitä se itse tahtoi, jonka vastustajaa
ei tietty ketään, ja joka kauan aikaa paljaalla huviretkellä
saattoi sodat loppuun; heillenpä ennen koko maailma luultiin
avoimeksi".[395] Samalla lailla lausuu Itägöthiläinen kuningas
Athalarik: "Bulgarit, koko maailman hirmu", ja nimittää heidät siinä
samassa Hunneiksi.[396] Tämä kaikki heistä lausuttiin siihen aikaan
kun varsinaiset Attilan Hunnit vielä olivat tuoreessa muistossa eikä
heidän nimensä vielä ennättänyt haihtua Skytha-nimen kaltaiseen
epävakaisuuteen. Paitsi sitä tapausten koko historiallinen meno,
Hunnien häviäminen ja Bulgarien ilmaantuminen, todistaa yltäkyllin,
että molemmat ovat periänsä yhtä, ja että ne Hunnit, jotka Attilan
kuoleman jälkeen ajettiin itään päin, palasivat muutetulla nimellä ja
lisätyillä voimilla, kentiesi jonkun uuden heimokunnan johdon alla.
Että tämä asian oikea laita oli, näemme siitäkin, kun Hunnien ja
Bulgarien osakuntina mainitaan samoja nimiä. Jornandes, luetellessaan
Itä-Euroopan kansoja 6:nnella vuosisadalla, eroittaa tosin Bulgarit
ja Hunnit, mutta mainitsee jälkimäisten seassa _Kutziagirit,
Savirit ja Hunugurit_. Viime-mainituista hän lisäilee, että he
ensin olivat asuneet Maiotin tykönä, sitten Moesiassa, ja Dakiassa,
ja vihdoin taas Skythiaan palanneet.[397] Selvästi siis ilmoitetaan,
että nämä ovat Attilan Hunneja. Samoja nimiä sittemmin tavataan
Bulgarien ja Avarienkin seassa: _Kutrigurit, Kotzagerit_, ovat
nähtävästi Jornandeen _Kutziagirit_; ja _Utigurit, Onogurit,
Unnugurit_, ovat Jornandeen _Hunugurit_.[398] Näissä, samatekkuin
nimissä _Saragurit, Urogit, Ugurit_[399] on silmin-nähtävästi
yhteisenä vartalona sana _Ugur_, se sama sana, josta nimitykset:
Ungrit (Ούγγροι, Unkarilaiset) ja Wogulit, ovat syntyneet. Sen nimen
(Ογώρ) kantoi myöskin se kansakunta, josta Avarit lähtivät.[400] Että
nämä kaikki kansat olivat juurtansa Suomen- ja ei Turkin-sukuisia,
on varsin todennäköistä; sillä vielä 10:nnellä vuosisadalla ovat
Patsinakit ainoa mahtavampi Turkkilais-kansa, mikä on tunkeunut
Wolgan yli Eurooppaan, ja niiden tulo tapahtui vasta lopulla 9:tta
vuosisataa. Mutta erittäin käypi todistaa, että Bulgarit ovat
Suomen-sukua, ja todella emme ensi tarkoitukseen muuta tarvitsekkaan.
Eräs Byzantiolainen kirjaniekka 9:nneltä vuosisadalta, Theofanes,
antaa meille lavean-moisen selityksen niiden Bulgarien syntyperästä,
jotka jo monta vuosisataa olivat olleet Roman vallan kiusana Tonavan
tykönä. "Maiotin ja Kufis-virran (Kubanin) välillä", hän sanoo
"on entinen _Iso Bulgaria_ sekä _Kotragit_ (Kutrigurit), heidän
heimolaisensa".[401] Tämän maan hallitsija Krobat oli muka jättänyt
viisi poikaa, jotka pian lähtivät erilleen, hajoittaen sillä tavoin
koko kansan; yksi meni Tanain yli, kolme muuta Tonavan rannoille tai
vielä edemmäksi, ainoastaan vähin osa Bulgarien kansaa vanhimman
veljeksen, Batbaian'in, alla pysyi entisessä maassa. Silloin
tapahtui, että _Khazarien_ suuri kansa tuli Berziliasta, voitti
nämä jälillä jääneet Bulgarit ja teki heidät veronalaisiksi. "Tämän
veron", sanoo Theofanes, "kantavat heiltä vielä nytkin." -- Mainitnt
tapaukset kuuluvat 7:nnen vuosisadan keskupaikoille.
Myöhemmät tiedot asettaa Ison Bulgarian pohjoisemmaksi, keskisen
Wolgan varsille, eikä epäilemistä ole, että juuri siellä Bulgarien
alku-poräinen pesä-paikka oli. Siinä heidät mainitsee Arapialaiset
lO:nnellä vuosisadalla, ja munkki Rubruk, joka v. 1253 kävi Ranskan
lähettiläänä Tatarien isolle Khanille, sanoo suorasti: "Tulimme
Etil'ille (Wolgalle); se on varsin suuri joki, ja varsin syvä,
neljä kertaa leveämpi kuin Seine. Se tulee Isosta Bulgariasta, joka
on pohjan puolella. _Tästä Isosta Bulgariasta ne Bulgarit ovat
lähteneet, jotka ovat Tonavan toisella puolella, Konstantinopoliin
päin._" [402]
Wolgan Bulgarien kielestä antavat 10:nnen vuosisadan Arapialaiset
parahimman selon, ja heidän todistuksensa on sitä painavampi,
koska kertojat itse olivat käyneet Wolgan seuduilla. Siihen aikaan
oli alisella Wolgalla Katsarien valta, jonka pääkaupunki _Itil_
kantoi saman nimen kuin Wolgan virtakin. Pohjempana asuivat
Burtassit, joissa uudemmat tutkijat ovat tunnustelleet nykyiset
Turkin-sukuiset Tshuvashit,[403] ja vielä pohjempana oli Bulgarien
maa, joiden pääkaupunki Bulgar oli mainio kauppapaikka. Vastavirtaa
mennessä Itilistä Bulgariin, kului kaksi kuukautta, mutta palatessa
ainoastaan 20 päivää, ja maamatka vaati kuukauden.[404] Mitä nyt
ensin Katsarien kansallisuuteen tulee, niin sanoo Ibn-Fozlan, joka
vv. 921 ja 922 kävi näillä mailla: "_Katsarien kieli eriää Turkin
ja Persian kielistä_, eikä ole minkään muun kansan kielellä mitään
yhteistä sen kanssa. _Katsarit eivät ole Turkkilaisten näköisiä_;
heillä on musta tukka. -- -- Katsaria on kahta lajia; toinen, joka
kutsutaan _Kara-katsarit_, se on mustat Katsarit, on kelta-ihoinen,
vivahtava mustaan; toinen on valkoinen ja mainio kauneudeltaan".[405]
Tätä samaa kertoo Istakhri (Abu Ishak Faresi, vuodelta 951),
vaikka hän muistuttaa, että kauppiaat Itilissä olivat uskonnoltaan
Muhamedilaisia ja kieleltään Turkkilaisia.[406] Että Katsarit
olivat, ainakin pääosaltansa, Suomen-sukuisia ja ei Turkin sukua,
näkyy sekä yllä-mainitusta lauseesta että muista seikoista, joista
kohta tulen puhumaan. Sana: _kara_ musta, joka on Turkkilainen, ei
todista muuta, kuin että se Turkkilaiset oli, jotka niin nimittivät
läntiset naapurinsa Katsarit tai jonkun osan heistä.[407] Myöskin
Katsarien käyttämät arvo-nimitykset _Khakan ja Khatun_ (hallitsija
ja hänen puolisonsa), jos kohta syntyänsä Turkkilaisia sanoja, eivät
todista itse kansan Turkin-sukuisuutta; sillä Katsarit olivat
nähtävästi lainanneet nämä nimet Turkkilaisilta, joiden valta joskus
näkyy heidänkin yli ulottuneen.[408] Siltä aialta lienee myöskin
Wolgan nimi: _Itil_, joka Turkiksi merkitsee jokea. Sitä vastoin
_Jaik_ on sama sana kuin joki ja siis Suomen-sukuinen. Mutta se
nimi, joka selvimmästi osoittaa Katsarien Suomen-sukuista kieltä, on
_Sarkel_, eräs linnoitus, jonka v. 835 paik. Kreikkalaiset
rakenturit olivat heille rakentaneet Tanain rannalle, ja joka
myöhemmin heitä suojeli Patsinakeja vastaan. Tämän nimen Σάρκελ
mainitsevat Byzantiolaiset, ja kääntävät sen: άσπρον όσπίτιον ja
λευκόν οίκημα, s.o. _valkoinen maja eli asumus_.[409] Venäjän
Nestor samalla tapaa nimittää sen: _Biela-wiesha_.[410] Ett'ei Turkin
kielistä tälle sanalle tämmöistä merkitystä saada, myöntää Zeuss,
joka kuitenkin uskoo Katsarit Turkkilaisiksi.[411] Sitä vastoin
käypi Suomen-sukuisista kielistä löytää vastaavat sanat. Vogulin
kielessä on _Sar_ valkoinen, _Kel, Kuel_ asunto. Unkarin kielessä:
_Sarga_ keltainen, _Hely_ paikka.[412]
Jos nyt tästä selvästi näkyy, että Katsarit olivat Suomen-sukua,
niin voimme Arapialaisten johdolla tehdä saman päätöksen niistä
Bulgareista, jotka asuivat keskisellä Wolgalla. Sekä Istakhri että
Ibn-Haukal todistavat, että _Bulgarien kieli oli Katsarien kielen
kaltainen_, ja että Burtasseilla (Turkin-sukuisilla Tshuvasheilla?)
oli eri kieli.[413]
Tämä nyt oli viimeinen liittehinen todistus-johdossani. Olen
koettanut todistaa, että Katsarit olivat Suomen-sukua, että Wolgan
Bulgarit olivat heidän heimolaisiaan, että Tonavan Bulgarit olivat
näistä kaimoistaan lähteneet, ja että Attilan Hunnit olivat
periänsä yhtä kansaa kuin ne Bulgarit, jotka ilmestyvät heidän
jälkeensä; -- tästäpä vihdoin otan päättääkseni, että Hunnien kansa
oli Suomen-sukua. Jos nyt siihen liitetään, mitä jo ennen olen
Klaproth'in mukaan maininnut samassa tarkoituksessa, on asia minun
ymmärtääkseni jotenkin tukevalle pohjalle asetettu.
Tosin ei ole unohtamista, että useat arvolliset tutkijat ovat tulleet
toiseen päätökseen, ja heidän arvelultansa, missä muuhun perustauvat
kuin paljaasen luuloon, olen koettanut edellisessä vastustella.
Minusta kuitenkin näyttää, niinkuin heidän vaikuttavin syynsä
olisi ollut joku juurtunut vakuutus Suomen-suvun syntyperäisestä
saamattomuudesta, jonka kanssa muka Hunnien, Katsarien, Bulgarien
j.m. historia ei sopisi yhteen.[414] Tämmöinen todistus-tapa,
joka ei itsessään ole aivan kiitettävä, kadottaa tässä kohden
kaiken voimansa, muistaessamme, että pohjoisetkin Suomalais-kansat,
Karjalaiset, Wirolaiset ja Kuurilaiset, vaikka epäilemättä paljoa
vähäväkisemmät kuin eteläiset heimolaisensa, kuitenkin ovat aikanansa
tehneet nimensä pelätyksi, osoittaen siis sukunsa kykyä ja kuntoa
sillä keinoin, kuin kansat muutamalla ikäkaudella sen tavallisesti
osoittavat. Tosin on usein tavallista historiassa, että se vaikuttava
voima, joka ensin herättää jonkun kansan hennot liikkeelle, tulee
ulkoa päin, ja todennäköistä kyllä on, että Hunnit ja muut heidän
seuraajansa olivat joskus olleet semmoisen vaikutuksen alla
Turkin-suvun puolelta, vieläpä että Turkkilaisia aineita heihin
oli sekaantunutkin. Mutta tämmöinen seikka ei te'e nämä kansat
Turkin-sukuisiksi, enemmän kuin Rurikin perustama valta Gardariikissä
jonkun vuosisadan perästä oli Skandinavilainen.
Olen jo maininnut, kuinka Kiinan lähteiden mukaan nuo Turkin-sukuiset
Hiung-nu't lopulla 1:stä vuosisataa j.Kr. ajettiin länteen päin, ja
kuinka he Uralin ja Irtishin välisillä metsämailla perustivat uuden
vallan. Tämä seutu on, niin paljon kuin historia ja kansa-tiede
tietävät, aina ollut Suomen-suvun vallassa, ja epäilemätöntä on,
että Huingnu-kansa tässä tuli hallitsemaan enimmästi Suomen-sukuisia
heimokuntia. Pari, kolme vuosisataa sitten kului, ja nämä heimokunnat
sillä välin valmistuivat itse jotakin yrittämään maailmassa. Se
on varsin todennäköistä, että lainaksi ottivat nimensä: _Hunnit_,
entisiltä herroiltaan; semmoinen lainan-teko on historiassa niin
tavallinen, ett'en tarvitse muuta esimerkkiä mainita, kuin _Uar ja
Khunni_ nimisten heimo-kuntien, jotka kaksi-sataa vuotta Hunnia
myöhemmin tekivät tulonsa samaa uraa myöten, mutta ei omalla vaan
vieraalla Avarien nimellä, joka silloin oli kuulusa Aasiassa.[415]
Mutta jos Hunnit luultavasti olivat nimensä Turkkilaisilta ottaneet,
he pian tiesivät pukea tämän vanhan nimen uudella kauhulla ja painaa
sen syvälle Euroopan kansojen muistoon. Harva nimi on vähällä aikaa
tehnyt niin paljon melua maailmassa, ja harva nimi on niin avaralla
alalla kauemman aikaa elänyt kansojen muistossa ja tarinoissa.[416]