I.

Suomen suvun vanhimmat jäljet Lounais-aasiassa.

Kun mainio Castrén'imme, palattuansa Suomen heimo-kansain alueelta

Pohjois-aasiassa, esitti kysymyksen, "missä Suomen kansan kätkyt

oli ollut", ja vastaukseksi osoitti ne selvät jäljet, jotka

viittaavat Jenesein latvoihin ja Tangnu-vuoren juurelle,[1] oli

hän uusien kieli-tutkimustensa johdosta pystyttänyt historiallisen

valta-pylvään, joka näytti olevan perimmäisenä tien-merkkinä

sukumme elämän uralla. Kuitenkin hän tähän itse muistutti, ei

tarkoittavansa muka "Suomensuvun ensimäistä, paratiisista kotoa",

vaan ainoastaan "sitä paikkaa maan päällä, missä tämä suku vielä eli

hajoomatonna yhdessä ko'ossa elikkä ikäänkuin yhtenä kansa-perheenä."

Selvästi näkyy, että Castrén'in mielestä kaikki tutkimus, joka

kaukaisempaan muinaisuuteen ylettyisi, ei maksaisi työn vaivaa,

ja hänen tarkoituksensa ei silloin muuta ollut kuin löytää niiden

heimokuntain paikallista yhteyttä, joiden yhteys kielessä jo oli

hänen tutkimustensa kautta selvinnyt. Mihinkä aikaan taas Suomensuku

tästä yhteisestä pesästään oli alkanut hajalle lähteä, hän ei

myöskään ottanut selittääksensä, ja myöntää täytyy, ett'ei tarkkoja

vuosilukuja tai satalukujakaan näissä kohden voi kysymykseen tulla.

Mutta löytyyhän kuitenkin muita määriä, mitkä näin kaukaisessa

muinaisuudessa ovat melkein vuosilukujen arvoisia, -- määräykset,

missä aian-järjestyksessä kansa-suvut ovat vaihdelleet historian eri

alueilla. Näitä seikkoja olisi Castrén, paremmin kuin kukaan, kyennyt

selvittämään, jos ei kuolema liian aikasin olisi temmannut häntä pois

tieteeltä ja isänmaalta.[2] Selvittämättä kun ovat häneltä jääneet,

eivät tosin yleensä tarjoo luotettavaa jalansiaa historioitsijalle,

mutta kuuluvat kuitenkin liian likeisesti aineeseni, että voisin ne

koskematta heittää. Se on kieli-tutkimus ja muinais-taru, jotka tällä

alalla antavat pian ainoata osviittaa, ja niihin minunkin täytyy

näissä kahdessa alkuluvussa enintä turvata.

Ensimäinen askel pakoittaa minua käymään yli sen rajan, mihin

Castrén'in mielestä tutkimuksen pitäisi pysähtymän. Minun täytyy

Suomensuvulle hakea toista vanhempaa kotoperää kuin Tangnun

pohjois-laaksot, etsiä sitä vanhinta alku-pesää, missä koko

Ural-altainen eli Turanilainen emä-puu on vielä kasvanut yhtenä

tyvenä, ja missä sen lähisyydessä on asunut jakamatonna koko se

avara suku, joka tavallisesti suljetaan Indo-eurooppalaiseen

eli Arjalaiseen nimeen. Ett'en omin neuvoin antau tämmöiselle

löytämatkalle, tarvitsee tuskin mainita. Ensialuksi minun tulee

johteeksi ottaa ne Castren'in jälkeiset tutkimukset, joilla Max

Müller on koettanut määrätä Turanilaisten kielten tilaa sekä

Semiläisten että Arjalaisten suhteen.[3] Seuraavat päätökset

näyttävät näin lähtevän historian osaksi.

Kaikki kolme pää-luokkaa: _Turanilainen, Semiläinen ja Arjalainen_,

osoittavat sana-varoissa ja muoto-rakennuksessa jotakuta alkuperäistä

yhteyttä, joka kaiken erilaisuuden ohessa todistaa niiden lähteneen

yhdestä emä-juuresta. Samat syyt siis, jotka käskevät meidän

hakea jonkun erityisen kielisuvun yhteistä kotopaikkaa, antavat

meille myöskin oikeuden etsiä sitä vanhinta koto-perää, missä nämä

pää-luokatkin kerran ovat asuneet yhdessä tai vieretysten, ja

historian yleiset jäljet neuvovat tiemme niille seuduille, missä

Sind-virta juoksee Himalaija'n ja Hindukuh'un väliltä ulos aliselle

maalle, ja vuorten ylisellä puolella Oxo ja Jaxartes syntyvät

Belurtag'in rotkoista. Tietty on, että juuri tämä ala, jossa Intian

helteet ja Yli-aasian kylmät, sekä Iran'in poutainen taivas ja

Kaspian aromaiden sumut yhteen sattuvat, on ollut Arjalaisten kansain

lähtö-paikka. Semiläisten vanhimmat jäljet tosin eivät tänne asti

ylety, vaan tavataan lännempänä, missä Iranin ylänkö laskeuupi

Tigrin virralle päin, ja toiselta puolen virtaa Mesopotamian

lakeus asteettain nousee Armenian vuorimaata vastaan. Mutta varsin

todennäköistä on, että tästäkin muut vielä vanhemmat jäljet ovat

johdattaneet Hindukuh'un kulmaukseen, vaikka ne nyt näyttävät

historian alalta riutuneen, ja ainoastaan kieli-tutkimuksessa ovat

keksittävät. Että sen ohessa toivotaan johdattaa kaukaisempainkin

sukujen peri-juurta samasta paikallisesta piiristä, on asia,

jonka voimme tällä kertaa siksensä heittää.[4] Tärkeämpi meille

on, että historia ja kieli-tutkimus yksissä neuvoin alkavat

Turanilaisuudellenkin keksiä siaa tässä kansa-sukujen vanhimmassa

kätkyessä. Tämä keksintö on tosin kyllä uusi ja siis vielä monen

epäyksen alainen. Mutta kaksi seikkaa sen kannattavat mielestäni

täydellisesti. Ensimäinen seikka on se Turanilainen luonne, joka on

havaittu muutamissa Kaakkois-aasian kielissä ja siis näille vaatii

yhteistä syntyperää Pobjois-aasian kieli-sukujen kanssa. Toinen

seikka on se oivallinen osallisuus, minkä Lounais-aasian tarut

ja muistomerkit näyttävät antavan Turanilaisuudelle ja kentiesi

erittäinkin Suomensuvulle niiden seutujen vanhimpaan historiaan.

Molemmat antavat arvata, että Hindukuh'un ja Himalaijan tienoot

ovat koko Turanilaisen luokan alku-pesä, josta sen eri suvut toinen

toisensa perästä ovat hajonneet samoille tai eri suunnille. Kuinka

Max Müller kieli-tieteellisillä perusteilla käsittää tämän hajoomisen

järjestystä, tahdon tässä lyhyesti mainita.

Ensin muka, ennenkuin Turanin, Semin ja Arjan luokat vielä olivat

toisistansa erinneet, olisi Kiinan suku jo lähtenyt ulos yhteisestä

pesästä, niin varhaisella aialla, että sitä ei käy lukeminen

kuhunkaan näistä kolmesta pää-luokasta. Paljoa myöhemmin, mutta

kuitenkin ennen Semiläisyyttä ja Arjalaisuutta, olisi Turanilaisuus

erinnyt yhteisestä juuresta ja itse hajoittanut haarojaan ympäri

maailman. Tämä hajoominen muka tapahtui kahdelle pää-suunnalle,

etelään ja pohjaan, sekä useissa eri jaksoissa. Ensimäinen

siirto-kunta etelään päin olivat Tai-murteet, jotka asettuivat

toiselle puolelle Brahmaputra'a pitkin Intian Itäisen saarennon

virtoja; ja ensimäisiksi pohjaan päin lähtivät Tungusilaiset, jotka

asuinsiansa ottivat Lenan ja Amurin tienoilla. Toinen siirtokunta

etelään olivat Malaijit, jotka Tai-kansain ohitse vaelsivat

valtameren saariin; mutta yhdessä jaksossa lähti pohjaankin päin

toinen siirtokunta, joka Mongolilaisina järjestyi länsi-puolelle

Tungusin sukua. Kolmas jakso muka oli Bhotan eli Tibetin suku

etelässä ja Turkin suku pohjassa; ja kaikkien viimeisiksi ovat

Tamulin ja Suomen suvut lähteneet ulos eri haaroillensa, edellinen

päätyen vihdoin Vindhyan-vuoren etelä-puolelle, jälkimäinen aloittaen

nyt sitä vaellusta, jonka vaiheita minun on tässä aikomus hämärien

läpi seurata.

Tosin nyt lienee lupa epäillä, että sukujen eriäminen tapahtui kaikin

puolin niin säännöllisesti, kuin Max Müller tässä on kuvaillut; mutta

yleisissä piirteissä lienee tämä kuitenkin Turanilaisuuden vanhinta

historiaa. Mahdollista myöskin on, kuten sama tutkija arvelee, että

liikkeelle oli lähtenyt vielä muitakin Turanilaisia siirtokuntia,

joista tutkimus ei ole tähän asti selkoa saanut. Pääasia on, että

Turanilaisten hajoominen tapahtui jo aikoja ennen kuin Semiläiset

ja Arjalaiset vielä liikkeelle lähtivät, ja että mihin ikinä nämä

jälkimäiset sittemmin tulivat, Aasiassa tai Euroopassa, maa jo oli

Turanilaisen alkuväen hallussa.

Mitä Suomen-sukuun erittäin tulee, seuraapi edellisestä, että se

kauemman aikaa kuin enimmät muut sen veljes-suvut pysyi yhteisessä

kotipesässä sekä Semiläisten ja Arjalaisten keskuudessa. Tämänpä

jo todistaa Suomensukuisten kielten yleinen luonne, joka seisoo

Turanilaisuuden rajan puolella. Mutta lisää todistusta antavat

ne historialliset muistomerkit, jotka vielä historiallisen

aian aamu-koitteessa osoittavat Suomen-suvun jälkiä Iranin ja

Kaksois-virran seuduilla, tällä inhimillisen edistyksen vanhimmalla

alalla. Näistä jäljistä tässä muutama sana.

Olen käyttänyt nimen: _Turanilainen_, merkitsemään koko Ural-Altaista

kansa-luokkaa. Tämä nimitys tosin saattaa paikallisessa suhteessa

olla liian ahdas; sillä _Turan'iksi_ kutsuivat _Iran'in_ kansat

nimen-omaan sen seudun, joka oli Oxon-takaisten paimentolaisten

hallussa itä-puolella Kaspian-merta. Mutta yleisemmässä merkityksessä

on Turan eli _Tuirja_, niinkuin se Iranin muinais-taruissa

käsitetään, koko Iranin eli _Airjan_ s.o. Arjalais-suvun vastakohta

ja vihollinen, se sumujen ja pimeyden valta, missä hallitsee

kyykäärme ja hävittäjä Fragharsha (Afrasiab). Muinoinpa tämä

Fragharsha oli pitänyt vallassansa Iraninkin alueen, kunnes Kava

Kavad (hallitsijain hallitsija) perusti Arjalaisen valtansa

Baktriassa. Tämä tapaus ei muuta ole kuin Arjan-suvun leviäminen

länteen päin, luultavasti samaan aikaan kuin sen Hindulainen haara

lähti Sind-virran yli kaakkoa kohden. Mutta jos nyt Arjalaisuus

alkoikin tunkea Turanilaiset pois historian rintamailta, ei asia

suinkaan yhdellä iskulla päättynyt. Taistelus kesti kauan, ja vielä

Vistaspan aikana -- sen saman Vistaspan, jonka hallitessa Zarathustra

saarnasi uuden oppinsa -- näyttävät Turanilaiset voitolla olleen.[5]

Se on merkittävä kohta, että Zend-avestan maatieteessä Media vielä

on tuntematon maa, johon nähtävästi Arjalaiset eivät silloin vielä

olleet levinneinä. Että se Turanilaisten hallussa oli, ja että näitä

löytyi Iranin alueessa paljoa myöhempäänkin aikaan, saapi tutkimuksen

nykyisellä kannalla pitää epäilemättömänä teko-asiana. Mutta että

Turanilaisuus tässä kohden nimen-omaan merkitsee Suomen-sukuisuutta,

ei ole kaikin puolin ratkaistu asia, vaikka sen puolesta tosin

puhuu kaikki todennäköisyys ja kaikki, mitä tutkimus tähän saakka

on ilmi saanut. Seisomme tässä uusien historiallisten keksintöjen

kynnyksellä, jonka yli par'aikaa valo alkaa tunkeuda muinaisuuden

hämärämpiin aikakausiin. Mitä tänä päivänä on arveltu ja aavistettu,

saattaa jo huomispäivä näyttää uudessa paremmassa valossa. Mutta

historioitsijan täytyy sillä välin malttaa mieltänsä ja ainoastaan

yleisellä silmän-luonnilla arvata saadut ja saatavat teko-asiat.

Jokainen tuntee, millä nerolla ja onnella nyky-aian tutkijat ovat

ryhtyneet siihen uuteen työ-alaan, jonka tuo unhoituksesta ja

raunioista noussut nuolenpää-kirjoitus tuopi tarjoksi. Jos tässä

ensiksi luomme silmät Persian kuningasten kallio-kirjoihin, jotka

ovatkin tutkimus-järjestyksessä ensimäisinä olleet, vaikka niiden

ikä ei nouse kuin 500 vuoteen e.Kr., niin tapaamme niissä aina

kolmessa rivissä päällitysten kolme eri kieltä, joista ylinen on

itse vallitsevan kansan puheen-parsi eli Persian kieli, alinen taas

Assyrialaisten puhetta ja kirjoitus-tapaa, mutta keskinen jonkun

tuntemattoman kansan, jonka tutkijat yksimielisesti päättävät

Turanilaiseksi, ja muutamat vielä tarkemmin Suomen-sukuiseksi.

Tämän viime-mainitun kielen ovat oppineet ruvenneet paremman nimen

puutteessa kutsumaan Medo-skythaksi, arvellen sitä puhutuksi Median

maakunnassa niiden paimentolaisten kesken, joita vielä Persian

vallan aikana löytyi jäännöksinä muinaisesta alku-väestöstä. Mutta

kun näiden kieli on saanut siansa lähinnä Persian omaa kieltä ja

edellä Assyrialaisen rivin, näyttääpä tämä seikka jo viittaavan

johonkuhun muinaiseen mahtavuuteen, josta Dareion ja Xerxeen aikana

ei ollut jälillä kuin maineellinen muisto. Itse kieli antaa tähän

lisää todistusta. Nimi Media kuuluu alkuperäisessä ja oikeassa

muodossaan Mada, ja tämä ei muuta ole kuin selvä Medo-skythalainen

sana, merkiten _maakuntaa_[6] (Mordvan kielessä: _moda_; Suom. _maa_

eli alkuansa nähtävästi _mata_, josta sanat: _matala_ ja _matelee_).

Mutta se kansa, jonka kielestä Median nimi on otettu, on epäilemättä

siinä joskus isäntänäkin ollut, aikaisemmin kuin tämä maa vielä oli

tullut Arjalaisten omaksi ja Iranin vallan keskukseksi. Todennäköistä

on, että Turanilaiset silloin tungettiin pohjan puolelle ja että

ne ovat niitä, jotka Persian vallan aikana kutsuttiin Sakoiksi.[7]

Mutta selvästi myöskin näkyy, etteivät tykkönänsä hävinneet Iranin

alueesta. Sekä Herodoto että kalliokirjat nainitsevat Persian

alamaisten joukossa Sakoja, "Sakâ Eumarga" (Σκύϑαι Αμυργίοι),[8]

ja eräs Herodoton kertoma tarina osoittaa, että heidän kielensä

Median vallan-aikana vielä pysyi jossakin arvossa. Oli muka joukko

kapinallisia Skythoja (s.o. Sakoja) tullut pakolaisina -- Herodoto

ei sano mistä -- sen aikuisen Median-kuninkaan Kyaxareen luo, joka

suotuisesti otti heidät vastaan ja uskoi heille Medialaisia lapsia,

joiden piti oppiman Sakain kieltä sekä joutsella ampumaan.[9]

Tästäpä näkyy, että vallalle päässyt Arjan suku vielä tarvitsi

voitettujen Turanilaisten kieltä, arvattavasti siitä syystä, että

näitä vielä löytyi maassa paljon. Mutta vielä voimallisempi todistus

on Medo-skythan sia Persian kalliokirjoissa. Se kansa, jonka kieltä

Persian "suuret kuninkaat" näin kunnioittivat, oli kerran ollut

Iranin herrana, mutta lienee sittenkin vielä pysynyt mahtavana

kansa-jäänöksenä Arjalaisten keskellä.

Mutta jos Medo-skytha on Suomensukuinen kieli, jos Turanilaisuus

Iranin historiassa nimen-omaan on Suomen-sukuisuutta, en katso

suinkaan kummaksi, että Suomen suvun kielissä ja kuvituksessa

keksitään vertaus-kohtia Zend'iin ja Sanskrit'iin. Mailman synty

ja sukeuminen sotkan munasta, josta Kalevalamme runoilee, on

kotoperäänsä Hindu-kansan kuvituksesta,[10] ja tarkempi tutkimus

tällä alalla tulee epäilemättä saattamaan ilmi monta yhdistävää

sidettä, joita emme nykyään voi aavistaa. Itse nimet _Turan ja

Iran_, _Tuirja ja Airja_ näyttävät säilyneen Suomensukuisissa

kielissä. Edellinen, minkä vielä Straboni mainitsee eräänä Baktrian

Kreikkalais-vallan maakuntana: Τουριούα, [11] on arvatakseni sama

kuin nimi _Turja_, joka usein tavataan Suomen heimojen seassa

Siperiassa ja Pohjois-venäjässä,[12] mutta on Suomenkielessä,

samate kuin nimet: Pohja ja Lappi, tullut siirretyksi perimmäisiin

seutuihin, Norjan Lappiin ja Lapin saarentoon, muuttuen melkein

herjausnimeksi, niinkuin se Arjalaisenkin suussa alkuansa on

ollut.[13] Vielä kummallisempi mutka olisi tapahtunut _Arjan_

nimelle, jos arveluni tässä kohden oikea lienee. Tämä sana, jolla

sekä Iranin että Intian vahakansat itsensä nimittivät, merkitsee

niin Zend'issä kuin Sanskrit'issakin: _jalo, kunnioitettava, herra_,

kentiesi vielä alkuperäisemmin: _maan-isäntä, maanviljelijä_

(Sanskritin sanasta: _arj ja ûrj, tehdä työtä_). Että Suomen ja

Viron sana: _orja_, Votjakin _uar, palkollinen, orja_, on samaa

sukua _arja_-sanan kanssa, lienee tuskin epäilemistä, mutta asian

selitys voi olla erilainen. Luonnollista kyllä saattaa olla, että

kun Arjalaisilla maanviljelys käsitettiin kunniaksi ja herruuden

merkiksi, se Turanilaisilla sitä vastoin pidettiin orjuutena, ja

että tällä tavalla sanan merkitys on poikennut kahteen vastakohtaan.

Mutta toinenkin selitys on mahdollinen. Arjan nimi on voinut tulla

Suomensukuisiin kieliin todellisen orjuuden kautta. Tämä seikka

ei olisi mahdottomampi kuin Slavilais-nimen muutos Länsi-euroopan

sanoihin: _sclav, slaf, slave, ésclave, orja_. --

Jospa nyt Suomensuku kerran on ollut Iranin ja Intian kansain

lähisyydessä ja keskuudessa, onko sen ainoa virka ja ansio ollut

asua aikansa historian vanhimmilla rintamailla ja sitten viljelyksen

alta siirtyä saloon päin? Uusimmat tutkimukset nuolenpää-kirjoissa

näyttävät tähän antavan kyllä merkillisen vastauksen. Jokainen

tietää, että Semiläistenkin alueesta, Assyriasta ja Babyloniasta,

on löydetty nuolenpää-kirjoja, jotka iältänsä ovat paljoa vanhemmat

kuin Persian kuningasten. Assyrian kirjoitukset ovat sekä

kieleltä että kirjaimilta varsin samaa laatua kuin kolmas rivi

Persian kalliokirjoissa, mutta eriävät kokonansa ensimäisestä eli

Persialaisesta rivistä. Myöskin keskisestä rivistä eriää Assyrian

kirjoitus kielen puolesta; sillä, kuten jo on sanottu, on Assyrian

kieli havaittu Semiläiseksi,[14],mutta keskisen rivin Medo-skytha

Suomensukuiseksi tai ainakin Turanilaiseksi. Sitä vastoin on

kirjoitustavassa eli kirjaimissa molemmilla alkuperäinen yhteisyys,

ja tämä seikka tarkemmin tutkittuna on saattanut ilmi erään

kummallisen kohdan, joka itsestänsä on historialle paljoa tärkeämpi,

kuin kaikki ne erinäiset tiedot, mitkä nuolenpää-kirjojen sisällöstä

tähän asti ovat saadut. Molemmissa kielissä on, näet, kirjainten

merkitys tavuullinen, mutta tämä tavuullinen merkitys on syntyänsä

aina joku lyhennetty sana, jonka aate on ollut kirjaimen alkuperäinen

merkitys; eli toisin sanoen, kirjoitustapa näkyy ensi alussa olleen

aatteellinen (idéograpbique), mutta on siitä muuttunut tavuulliseksi.

Kun nyt tavuulliset merkitykset verrataan aatteellisiin, havaitaan,

että Assyriankin kirjoituksessa usein Medo-skythalainen sana on

perustuksena, mutta ei milloinkaan päinvastoin.[15] Tästä seuraa,

että se kansa, joka puhui niin kutsuttua Medo-skythan kieltä,

taikkapa joku sen likinäinen heimokansa, on ollut näiden kirjainten

keksijänä ja ensimäisenä käyttäjänä, jä että Assyrialaiset ovat

ne vasta myöhemmin omistaneet, kun tavuullinen merkitys jo oli

niihin vakaantunut. Julius Oppert, jonka nerokas silmä ensinnä on

tunkeunut tämän seikan perille, ottaa siitä päättääksensä, että se

Semiläinen sivistys, jonka jaloja raunioita nyky-aika on kaivanut

ylös Kaksois-virran maalta, ei ole vanhin ollut niillä seuduin, vaan

perustaunut vielä vanhemmalle Turanilaiselle eli tarkemmin sanoen

Suomensukuiselle sivistykselle.[16] Useat teko-asiat näyttävät

vahvistavan tätä arvelua. Trogo-Pompeion todistus, että muka

Skythat (s.t.s. Pohjan-puoliset, Turanilaiset kansat) 1500 vuotta

vallitsivat Aasiassa, ja että muka "Ninus", jolla on ymmärrettävä

Assyrialais-valta, teki tälle herruudelle lopun,[17] -- näyttää

tarkoittavan semmoista vanhempaa Turanilaisuutta. Mutta itse

Assyrian kirjallisuudessakin tavataan saman Turanilaisuuden jälkiä.

Niinpä Sardanapal V:nnen taulukirjastossa löytyy sanakirjallisia ja

kieliopillisia teoksia, jotka Assyrian kielen rinnalle asettavat

toisen, minkä tutkijat myöskin ovat havainneet Suomensukuiseksi

ja nimittävät Kasdo-skythaksi. Oikeastansa on tämä Kasdo-skytha

niin likeistä sukua Medo-skythalle, että molemmat ovat katsottavat

ainoastaan kahdeksi murteeksi yhtä kieltä. Se kansa, joka tätä kieltä

murteinensa puhui, on nähtävästi ennen Semin sukua pitänyt vallan

Eufratin ja Tigrin tienoilla, samatekkuin se ennen Arjalaisia on

ollut Iranin-isäntänä.[18]

Kuinka tämä teko-asia on sovitettava historian muihin tietoihin, ei

käy tutkimuksen nykyiseltä kannalta vielä tarkoin päättää; sillä

vanhojen historioitsijain tiedot ovat vaillinaiset ja ristiriitaiset,

mutta nuolenpää-kirjat vielä suureksi osaksi lukematta. Ne

selitys-kokeet, joita näillä vähillä aineilla on yritetty, eivät

olekkaan tydyttäväisiä olleet, ja tässä tilassa ei siis voi muuta

kysymykseen tulla kuin hätäinen silmäys tutkittavaan alaan.

Mikä ensiksi selvästi silmiin astuu, on kansa-sukujen suuri

vaihteleminen ja sekoitus näillä Tigrin ja Eufratin seuduilla;

sillä Turanilaisia, Arjalaisia ja Semiläisiä näyttää tässä jo

aikasin sattuneen yhteen, eikä kuitenkaan luultavasti mikään näistä

ollut alku-asujamina. Mahdollista on, että kaikkien ensinnä joku

musta tai tumma suku on isännöinnyt näillä mailla, mutta sitten

osittain paennut muualle osittain masentunut voittajiensa painon

alla.[19] Heidän jälkeensä ilmaantuu toinen suku, jonka edusmies

vanhimmissa taruissa on Nimrod, Kus'in poika ja Ham'in poianpoika.

Tämä Piplian sukujohto merkitsee suknla-suutta Koillis-afrikan

väestölle, ja se kirous, joka lasketaan Ham'in päälle, sekä

Nimrod'in liikanimi: "kapinoitsija Jumalata vastaan", osoittaa että

meillä tässä on Semiläisten vihollisia. Nimrod seisoo vielä vasta

historian kynnyksellä. Hänen muistonsa on jo Moseksen kirjassa himmeä

muinois-tarina, josta kansanlaulu on supistunut sananlaskuksi: "se on

jalo metsästäjä Herran edessä niinkuin Nimrod".[20] Mutta samassa hän

näyttää seisovan ensimäisenä aian määräyksenä historiassa. Tapaamme,

näet, mainittavan, että Nimrod, s.t.s. Hamilais-suku, oli rakentanut

Babelin tornin, jonka rauniot vielä löytyy Birs-Nimrud'issa (entinen:

Borsippa, s.o. kielten torni).[21] Mutta kun tornin uudistaja

Nabukudurrusor (vv. 604-561 e.Kr.) mainitsee ensimäisen rakennuksen

tehdyksi 42 ikäkautta, s.o. 2940 vuotta, ennen häntä, niin näemme

tästä, että Hamilaisten valta nousee yli 3500 vuoden e.Kr.[22] Ne

vaillinaiset jäänökset, jotka ovat meille säilyneet Babylonilaisten

ajantiedoista Beroson mukaan, mainitsevat Nimrodilaisten jälkeen

useita kuningas-sarjoja eli valtoja: ensin on muka Medialaisten

valta (224 vuotta), sen perästä yksitoista kuningasta, joiden

kansallisuutta ei mainita (208 vuotta?), sitten Khaldaialaiset (458

vuotta) ja vihdoin Arapialaiset (245 vuotta). Vasta näiden jälkeen

tulee Iso Assyrialais-valta, joka 526 vuotta kestettyänsä hajoo

useihin valtakuntiin.[23] Kerran tämä Iso Assyrialais-valta oli

levinnyt koko Iraninkin yli Intiaan saakka,[24] mutta Arjalaiset

pian voittivat takasin vapautensa, vieläpä vihdoin Kyron kautta

isännyydenkin koko tässä vanhimman historian alueessa.

Mikä tai mitkä näistä eri valtias-sarjoista sopii nyt arvata

Turanilaiseksi? Tähän on vastattu monella eri tavalla. Rawlinson ja

hänen mukaansa Bunsen pitävät itse Nimrodin tämän Turanilais-vallan

edusmiehenä;[25] mutta tätä arvelua vastaan sotii Piplian

sukujohto, joka selvästi liittää Nimrodilaiset Afrikan kansoihin.

Sitä vastoin Oppert katsoo todennäköiseksi, että ainoastaan ne

11 kuningasta, joiden kansallisuutta ei mainita, merkitsevät

Turanilaisten hallitusta Kaksoisvirran seuduilla.[26] Vaikea

kuitenkin on käsittää, että niin lyhyt-ikäinen valta olisi

jättänyt niin tuntuvia jälkiä, kuin Turanilaisuuden näyttävät

olevan, ja jos edellinen eli niinkutsuttu Medialainen valta

pidetään Arjalaisena, olisi näiden kahden suvun aian-järjestys

täällä toinen kuin Iranissa. Syitä kuitenkin löytyy arvata itse

"Medialainenkin" sarja Turanilaiseksi,[27] muistaessamme, mitä

jo äsken osoitettiin, että Median nimi ja alku-väestö ei ole

Arjalaista. Mutta myöskin Khaldaialaiset lienevät samaa Turanin

sukua. Nämä, myöhempien aikojen viisaat tähtein-tutkijat, Babylonian

papillinen sääty, jonka pipliallinen nimi _Kasdim_ käypi selittää

nuolenpää-kirjojen Turanilaisista kielistä (_Kas, suom. kaksi,

Dim, samoj. tâma, tîm, joenhaara_), -- nämä Khaldaialaiset juuri

sopiikin arvata siksi Suomensukuiseksi kansaksi, joka ensinnä on

keksinyt Assyrialaisen nuolenpää-kirjoituksen, ensinnä on istuttanut

sivistystä Kaksois-virran maalla.[28] Tällä tavoin tulisimme

saamaan kolme Turanilaista valtaa perätysten, ja niiden yhteinen

ikä nousisi 890:ksi vuodeksi. Että se aikakausi jaetaan kolmeen

eri sarjaan, saattanee merkitä ainoastaan eri sivistyksen-jaksoja

Turanilaisuuden historiassa näillä mailla. Tämän Turanilaisuuden

kukistivat vihdoin Semiläiset, ensin Arapialaisina,[29] sitten Isona

Assyrialais-valtana. Mutta Turanilaisten perustama sivistys ei sillä

kukistunut, vaan meni perinnöksi Kaksois-virran uusille isännille.

Kuinka epä-vakaisiksi nyt katsottaneenkin kaikki tämmöiset

sovitus-kokeet, ennenkuin tutkimus on lisännyt teko-asiain määrää,

pysyy kuitenkin historiallisena totuutena, että Assyrialaisen

sivistyksen alustana ja pohjana on ollut joku vanhempi Turanilainen

eli -- kuten useat tutkijat vakuuttavat -- Suomen-sukuinen sivistys,

joka on jättänyt selvimmän jälkensä Assyrialaisten kirjoitustapaan,

mutta epäilemättä myöskin on vaikuttanut heidän kieleensä sekä koko

heidän valtiolliseen ja uskonnolliseen elämäänsä.

Tämä on tarkoin punnittuna ainoa selvä saalis, minkä Suomen-suvun

historia on tähän asti voittanut Assyrian nuolenpää-kirjoista. Mutta

vastainen tutkimus lupaa siihen suurta lisäystä. Olen jo äsken

sanonut toden näköiseksi, että Babylonian tietäjät, nuo viisaat

Khaldaialaiset, jotka historia mainitsee maailman vanhimmiksi

tiedemiehiksi, olivat tuon muinaisen Turanilais-vallan jäännöksiä,

jotka säilyttivät ja kannattivat Turanilaisen sivistyksen vielä

silloin, kun Turanilaisuuden valtiollinen mahtavuus jo aikaa oli

kukistunut. Tämä asia, joka ei kuitenkaan vielä ole läheskään

toteen näytetty, tulisi arvaamattomasti laventamaan sitä alaa,

jolla Turanilaisuuden tutkimus tätä nykyä liikkuu.[30] Luultavaa

kuitenkin on, että, paitsi nämä Turanilaisen viisauden kannattajat,

oli Kaksois-virran seuduille jäänyt muitakin Turanilaisia aineita, --

että sielläkin niinkuin Iranissa oli vieraan vallaa alla pysynyt joku

määrä Turanilaista maan-väestöä. Tämmöisen alhaisen väestön olemus

ja oikea tila on kaikillakin historian aloilla erinomaisen vaikea

selville saada, mutta kahta vaikeampi näin hämärässä muinaisuudessa.

Kuitenkin on Oppert tässä kohden tehnyt arvelun, joka, jos sen

perää käypi toteen näyttää, tulisi joksikin määrin vahvistamaan

Suomen-suvulle siansa Assyrian vanhimmassa historiassa. Asian laita

on seuraava.

Niiden arvo-nimien seassa, jotka Assyrian kuninkaat kantoivat

mahtavuutensa merkkinä, tavataan Assyrialaisissa nuolenpää-kirjoissa

sanat: "Sar Sumiri au Akkadi", s.o. Sumirin ja Akkadin kuningas.

Tunnettu on, että Akkad on kaupunki Babyloniassa, joka mainitaan

Moseksen kirjassa niiden neljän kaupungin joukossa Sinearin maalla,

mitkä olivat muka Nimrodin vallan alku. Mutta nimi _Sumir_ on

tykkönänsä tuntematon. Ne kaksi nuolenpää-kirjainta, joilla sana on

kokoon liitetty, näyttävät kuitenkin antavan jotakin johdetta. On,

näet, yleensä havaittu, että Assyrialaiset, nimiä kirjoittaessaan,

valitsivat semmoisia kirjaimia, jotka aatteellisinakin merkkinä

antoivat asian-mukaisen käsityksen, ja sana _Sumir_, sillä tavoin

kirjoitettuna, sisältää aatteet: _kieli eli kansa_ ja _palvella,

orjailla_. Tästä Oppert arvelee, että Sumirin nimi merkitsee jotakuta

orja-kansaa, jäänökset maan muinaisista asukkaista.[31] Siihen käypi

lisätä se muistutus, että pääte _r_ merkitsee nuolenpää-kirjojen

Suomen-sukuisissa kielissä Osantoa (Partitivo eli Infinitivo) ja

_i_ sen edellä Monikkoa,[32] niin että vartalo epäilemättä on

paljaastansa _Sum_. Tässäkö siis tapaisimme _Suomen_ nimen vanhinta

mainetta, -- Kaksois-virran seuduilla, orjana Semiläisten alla! Asia

tosin kuuluu liian kummalliselta, että mikään tutkija voisi sen

päättää edes todennäköiseksi. Mutta ainakin on muistaminen, että nimi

_Suomi, Same_ ei kuulu yksistänsä nykyiseen Suomen-kansaan, vaan

mahdollisesti ennen muinoin on ulottunut yli koko Suomensuvun.[33]

Jos nyt tahdomme yhteen lauseesen sulkea, mitä edellisessä on

selitelty, niin yksi suuri teko-asia on historian omaksi valloitettu:

Turanilaisten muinainen valta Sindin ja Eufratin välisellä alalla.

Että Turanilaiset tässä ovat Suomen-sukua, on arvelu, jota kaikki

todennäköisyys kannattaa; siihen yleiset kielitieteelliset kohdat

viittaavat, sille puolen myöskin nuolenpää-tutkimukset kallistuvat.

Kuitenkin vielä puuttuu se ratkaiseva tuomio, joka Ural-altaisen

kieli-tutkimuksen kannalta määräisi Medo-skythan ja Kasdo-skythan

oikeata siaa ja kielitieteellisesti kokoon-liittäisi katkenneen

langan muinaisuuden ja nykyisyyden välillä. Kuinka mieluisesti

tahtoisimme tästä peri-vanhasta maineesta omistaa omalle kansallemme

jonkun oivallisen osallisuuden! Mutta miten lopullinen tuomio

langenneekin, on silminnähtävää, että Suomen säännöllinen kieli ja

Suomen muinais-runosto, jotka molemmat näyttävät seisovan jonkun

iki-vanhan viljelyksen pohjalla, tulevat paljon painamaan tutkimuksen

vaa'assa.[34]

Mitä näin on toivo saada kielitieteellisesti solmituksi, se tuskin

enää käynee historiallisesti liittää selvään jaksoon. Mitkä

olivat Suomen-suvun vaiheet, sitten kun sen entinen ala Iranissa

ja Kaksois-virran maalla oli joutunut Arjalaisten ja Semiläisten

valtaan? Tähän ei kyenne mikään tutkimus antamaan tarkkaa vastausta.

Olemme edellisestä nähneet, että joku melkoinen osa Turanilaisesta

väestöstä oli jäänyt muukalaisten alamaisiksi entisille sioillensa.

Mutta isompi osa epäilemättä siirtyi pohjaseen, Turanin sumuisiin

seutuihin, -- noille raukoille rajoille, joita ei mikään historia

valaise. Oppert ja moni muu ovat arvelleet, että ne Skythat

eli Skolotit, jotka Herodoton aikana (5:nnellä vuosis. e.Kr.)

asuivat Mustan meren pohjoispuolella, eivät muuta olleet kuin

tämä Mediasta ja Assyriasta paennut Turanilainen väestö. Tämän

arvelun perättömyyttä tulen vasta kokemaan osoittaa. Sitä vastoin

ei liene epäilemistä, että Sakat itä-puolella Kaspian merta olivat

samaa kuin nuolenpää-kirjojen Suomensukuiset kansat. Mutta tähän

sitten loppuukin historiallinen lanka tykkönään, ja uusi säije

selvenee vasta Jenesein latvoilta Ural-altaisen kielitutkimuksen

avulla. Aikojen kuluessa siirtyy näitä kansoja sitten Ural-vuoren

yli Eurooppaan. Mutta ennen kuin historian silmä niihin uudesta

pystyy, on vähintäin toista tuhatta vuotta heiltä kulunut täydessä

valottomuudessa, ja muisto heidän entisistä viljelys-toimistaan

Tigrin ja Eufratin varsilla on tykkönään riutunut.