Savon ukko, sarkahousu,
Pikimusta, pitkäparta,
Päästi äänen uunin päältä,
Laski pankolta pakinan.
Puhe oli aivan pulska,
Sanat kaikki sarvipäitä,
Jotka rikkoi miesten mielet.
Naiset näytti närkästävän.
Lausui ukko uunin päältä,
Pani pankolta sanansa:
"Elettihin ennen meillä,
Paistettihin paksut leivät,
Verot markoin maksettihin,
Talarin talon asiat,
Kuin ei kuljettu kuvissa,
Maalatuissa matkusteltu.
Ajokalut kaikki tyyni
Voideltihin voitehella,
Siveltihin juuri sillä,
Jolla voidellaan venekin.
Akat vaipoissa vaelsi,
Villaröijyissä röhötti;
Ukot sarkakauhtanoissa,
Kelsiturkissa kohotti.
Oli kellona otava,
Kukon virret viisarina,
Ajan juoksu arvattihin,
Tulo päivän tunnettihin
Ilman uuritta tuvissa,
Seinäkellon kertomatta."
"Minä miessä ollessani
Kuin ma kuljin kaupungissa,
En kauan katuja käynyt,
Puhutellut puotimiestä;
Suolat survasin rekehen,
Rautakangin kannoin siihen:
Luoti pari painehia,
Vaimolleni lakkivaate,
Lapsille lakeripalli,
Inkivääriä vähäisen.
Olin ilmankin iloinen,
Kapineitta kauppamiehen.
Heti valjastin hevosen,
Heti kukkaron kuristin,
Kissannahkan kiinni käärin,
Koivet solmisin kovasti;
Enkä ennen lievittänyt,
Vasta vouvin vaatimalla,
Veroherran huutamalla.
Herrat veti vissit viivat,
Kaksi kuuta kuittihini."
"Nyt on aika aivan toinen,
Voudinluku loppumatoin,
Rahan puute puuttumatoin;
Monen karja kirjan päällä,
Alla ausionin hevonen,
Pannut panttina kylässä,
Hyvät ryysyt ryöstön alla.
Herra teillä, toinen meillä
Ruunun käskyllä kovalla;
Lautamiehet laukun tuovat,
Piästikirjat kiidättävät,
Joista arkit aukiavat,
Nahka naukuupi punainen;
Niiss' on rästit räknättynä.
Nurkissa pahat numerot."
Ei ukko unessa ollut,
Ei paljon valetta pannut;
Vaan se oli sangen vanha.
Muisti muinoiset asiat,
Tiesi tämänaikaisetkin,
Vaikka nuoret naurahteli,
Pojat pisti pilkkojansa.
_Paavo Korhonen_.