Niinkuin vuoret antavat maalle tukevaisuutensa ja lujuutensa, niin antaa
rehellisyys ihmisen elämälle vahvuutensa, voimansa ja seisovaisuutensa;
niinkuin kirkas ja kostuttava aamukaste virvoittaa ja elähyttää kaikki
kasvut luonnossa, niin tekee rehellisyyskin elämän ihmisten välillä
raittiiksi, pysyväiseksi, iloiseksi ja suloiseksi. Ota rehellisyys pois,
niin hämmästyksellä olet näkevä, mihinkä ihmiskunta, mihinkä
kansakunnat, mihinkä perhekunnat, mihinkä ihmiset joutuisivat, ja
minkälainen myrkyllinen helvetti syntyisi maailmaan. Kristillisyys
vaatii rehellisyyttä, ja kristillisen uskon moninaisten hedelmäin
joukossa on se juuri paraimpia ja kauniimpia. Jos kristillisyyttä on
vihattu ja vihataan monista syistä, niin on sitä vihattu paljon senkin
tähden, että se on niin kiinteä rehellisyyden seuraamisessa kaikissa,
pienimmissä ja suurimmissa, asioissa.
Tarkoin jos tutkitaan riitain, sotain, vainoin, torain,
eripuraisuuksien, vihain ja kaikellaisen pahan likintä alkuperäisyyttä,
niin niihin on usein syynä puuttuva rehellisyys; keskinäisiä asioita,
koskekoot ne erityisiä ihmisiä tai kansoja, sotketaan ja sekoitetaan
esinnä kaikella, ulkonaisesti rehellisellä tavalla, ja sitten koetetaan
viekkaudella ja petoksella peittää salaisia aikomuksia ja pyyntöjä,
joilla tarkoitetaan maallista voittoa, ja kuin toinen tahi toiset sen
vihdoin selkeästi huomaitsevat, on viekkaus taas näitä riitaisia asioita
selittämässä, rehellisyys hyljätään, ja näin muodoin nousee viha, riita
ja sota viimeiseksi ratkaisijaksi. Perijuurellisesti vaatii rehellisyys
tämmöisen ratkaisijan puolustajaksensa ja voittaa myös vihdoin; sillä
niinkuin kuohu myrskyn perästä meren aalloilla katoaapi, niin liestyvät
ja raukeavat viekkaudenkin paulat. Riitoihin ja sotihin löytyy kuitenkin
paljo muitakin sytytysaineita; elämä on syvä ja lavea, ja siinä liikkuu,
niinkuin pisaroita meressä, tuhannen tuhatta erilaatuista syytä
vaikuttamassa milloin hyvää, milloin pahaa, mutta rehellisyys kaikki
kannattaa ja ylläpitää. Onnetoin sentähden se ihminen, onnetoin se
kansa, joka luopuu rehellisyyden sileältä ja suoralta tieltä ja kulkee
viekkauden liukkaita polkuja; onnetoin tosin se valtakunta, jossa
rehellisyys poljetaan ja petos saapi vallan joko niin, ett'ei sitä
älytä, tai niin, että, jos se älytäänkin, sitä ei saa ilmoittaa!
Semmoinen valtakunta lankeaapi ja häviääpi vihdoin niinkuin Jerusalemin
kaupunki muinoin, ett'ei siihen jää kiveä kiven päälle, nurkkaa nurkan
lomahan.
Mutta mikäs meidän näihin pimeihin ajatuksiin on johdattanut, mikä
vienyt? Löytyykö omassa maassamme semmoisia yleisiä tahi yksityisiä
asiain kohtia ja haaroja, joissa rehellisyyden käskyjä ei seurata? Onko
tässä muinaisista ajoista asti rehellisyydestänsä kiitetyssä maassamme
viekkaus ja petos saanut semmoisen vallan, että se herättäisi yleisempää
surua ja kipua kaikkein rehellisten sydämissä? Ei, Jumalan kiitos, ei
niin suuressa mitassa, että yleistä onnettomuutta kansamme elämälle
olisi vielä pelkäämistä! Katkeralla mielellä täytyy kuitenkin jokaisen
totuuden ystävän tunnustaa, ett'ei meidänkään maassa rehellisyyden
vaatimuksia joka paikassa ja kaikissa asioissa seurata: niinkuin mustat,
synkeät pilvet silloin tällöin peittävät taivahamme ja pimentävät päivän
valon meiltä pohjan asujamilta, niin tulee rehellisyyskin himmennetyksi
moninaisen viekkauden ja petoksen kautta meidänkin kansan seassa.
Vaikea ja mahdotoin olisi luetella kaikkia tapauksia, joiden kautta
rehellisyyttä maassamme rikotaan ja saastutetaan, emmekä sitä tässä aio
tehdäkään. Emme myöskään tällä kirjoituksellamme tarkoita semmoisia
törkeitä teoksia, joita laki pääsee rankaisemaan, niinkuin varkaudet,
murhat, selkeät valheet ja muut semmoiset julkiset petokset ja pahuuden
työt ovat, joita Suomessakin valitettavasti kyllä ei niinkään vähän
harjoiteta, ja jotka kaikki harjoittajoissansa todistavat rehellisyyden
puutosta. Ne heitämme sillensä. Sitä vastoin tarkoitamme enemmin niitä
hienoja salaisia viekkauden juonia ja ansoja, joilla toisten onnea ja
aikaantuloa koetetaan pilata ja sortaa, ja joilla lakia ja sen
rangaistuksia pyydetään saada kierretyiksi ja jopa useasti kierretäänkin
ja siitä sitte salaisesti iloitellaan, kuin on saatu lähimmäinen
petetyksi sanoilla ja puheilla, käytöksillä ja töillä, tavalla tahi
toisella. Samalla kertaa ahkeroidaan kuitenkin olla ulkonaisesti
rehellisiä ja kantaa kunniallista nimeä kanssaihmisten seassa, vaikka
ollaan valmiit tekemään uusia viekkauden ja petoksen töitä, kuin niihin
vaan tilaisuutta saadaan. Mutta kääntykäämme yleisistä puheistamme
tarkemmin katselemaan rehellisyyden kohtia maassamme.
Käykäämmepä silmäilemään seuraelämää, minkälainen se on monessa
kohdassa maatamme ja vaariinotetaanko siinä aina rehellisyyden
vaatimuksia. Emme tahdo virkkaa mitään semmoisista pidoista ja
kestailemisista, joissa seuraelämä muuttuu ylellisen juomisen, syömisen,
törkeitten puheitten, kirousten, raakain laulujen ja loilotusten kautta
oikeiksi kapakkapaikoiksi, ja joissa totisia, rehellisiä ja kunniallisia
ei milloinkaan tavata. Semmoisia pitoja kyllä tapahtuu Suomessa. Me
käännymme vähän siistimmän-näköisiin kanssakäymisiin ja kysymme:
saadaanko niissä joka paikassa ja joka aika vähintäkään hengellistä
ravintoa ja virvoitusta sielulle, saadaanko niissä kuulla rakkautta
Jumalaan, lähimmäiseen ja isänmaahan herättäviä keskusteluja; puhutaanko
niissä kotimaassa tahi muissa maissa tehdyistä hyvistä ja jaloista
töistä neuvoksi ja kehoitukseksi kokoontuneille jäsenille, niinkuin
lapsille ja nuorukaisille? Eipä kuullakaan, eipä puhutakaan, joka on
sangen valitettava asia. Seuraelämämme on monessa paikassa, niinkuin
hallan panema pelto, tyhjä ja köyhä hyvistä hedelmistä: monesti vaan
lörpötetään yhtä ja toista joutavaa illan kuluksi, ja sielua murhaavalla
korttipelillä tuhlataan myös kallis aika, ja sitte erotaan yhtä
onttopäisinä, yhtä tyhjäsydämisinä kuin oltiin yhteen tullessakin. Tämä
ei ole rehellistä kanssakäymistä, sillä sen kautta petetään itseänsä ja
toisiansa ajan turhalla kuluttamisella. Mutta eivät kaikki seurat
samanlaisia ole. Olettehan rakkaat lukijat, jolloin-kulloin sattuneet
semmoisiinkin seuroihin, joissa pilkka, panetus, herjaus, soimaus,
toisen kunniallisen nimen ja arvon alentaminen ja polkeminen on yhteisen
keskustelemisen ylimmäisenä kannattajana. Surkea ja kauhea on se kuulla,
mutta valitettavasti on se tosi. Äkkiä ja pikaisesti niinkuin hius
terävällä veitsellä, leikataan liukkaalla ja kavalalla kielellä toiselta
hyvä nimi, hyvä kunnia, hyvä ansio pois, ja lähimmäinen saatetaan
sillä tavalla useasti syyttömään ja vahingolliseen epääluulon
alaisuuteen. Tämä tapahtuu kaikissa säädyissä välistä hienommasti,
välistä karkeammasti, ja siihen on melkein aina syynä häpeällinen ja
kirottu kateus, joka tahtoo toiselta nyhtää milloin yhdellä, milloin
toisella tavalla rehellisesti ansaitun palkan, tavaran ja kunnian.
Tämmöisistä seuroista on rehellisyys kadonnut, ja niitä karttaa
jokainen kunniallinen ihminen niinkuin myrkkyä. Onpa meidän rehellisessä
ja rakastetussa Suomessa semmoisetkin hävyttömät, kunniansa ja
ihmis-arvonsa myöjät saaneet sijansa, jotka ovat antaneet itsensä
toisten sanain, puheitten, käytösten ja töitten nuuskijoiksi ja
urkkijoiksi, kieliäksensä kaikkia mitä kuulevat, totta ja valhetta,
ja saattaaksensa sen kautta paraimmat ystävänsäkin ja kumppaninsa pahaan
huutoon ja ajalliseen onnettomuuteen. Tämmöisiä Judas Iskarioteja, joita
rehelliset ihmiset eivät suvaitse takamaillensakaan, vaikka he
liehakoitsevalla ystävyydellä pyrkivät päästä joka paikkaan, ei
kuitenkaan mahda maassamme paljo löytyä. Jumala varjelkoon maatamme ja
kansaamme näitten perkeleen palvelukseen myötyin urkkijoitten riivatusta
suvusta!
Mitenkäs raha-asiat seisovat Suomessa, ollaanko niissä joka paikassa
rehelliset? Valitettavasti ei ollakaan, sillä löytyy esim. semmoisia
heittiöitä seassamme, jotka lainaa ottaessa ovat olevinansa rehelliset,
mutta maksaessa on viekkaus ja petos kietonut heidät pauloihinsa. Ei
niinkään vähän seurata sitä viekasta tapaa, että tilan tahi
tavaran oikeana omistajana ollessa hankitaan lainaa, sitte ollaan
lahjoittavinansa tilat ja tavarat jolle-kulle sukulaiselle tahi
vieraalle, ja kuin lainanantaja tahtoo omansa takaisin, niin ota sitä
enää tilattomalta, tavarattomalta petturilta, joka juuri sentähden,
ett'ei häneltä saatais mitään, lahjoitti tahi, oikeammin puhuttu, oli
lahjoittavinansa vääräin ja salaisten suostumusten kautta omaisuutensa
toiselle, joka myös sillä tavalla kääntyy petturiksi. Savossa tiedämme
tämmöisiä petoslahjoja tapahtuneen ja mahtaa niitä sattuneen muissakin
maakunnissa talonpoikaisen kansan seassa, koska olemme kuulleet
talonpoikain takauksia työläästi otettavan vastaan Suomen Pankissa,
juuri tämmöisten petosten kautta. Samasta syystä, ett'ei tila menisi
veloista, asuu ja viljelee moni mieluisemmasti kruununtilaa, kuin menee
sitä perinnöksi hankkimaan. Näin uhrataan paremmat edut perintötalojen
pitämisestä viekasmielisyyden tähden.
Katsokaammepa käräjätupihimme. Eikö siellä monien muiden turhien
juttujen seassa riidellä myös paljon perintöasioista? Niinpä kyllä.
Lapset riitelevät keskenänsä vanhempain jättämästä tavarasta ja
katkaisevat monesti sen kautta heimolaisuuden ja veljellisyden hellät
siteet. Vanhemmat taas kylmentävät usein lasten välin sen kautta, että
lahjoittavat omaisuutensa vennon vieraalle tai jakavat tavaransa
epätasaisesti lasten välillä, ja heittävätpä välistä jonkun lapsistansa
perinnöttä, juuri kuin yksi lapsi olisi heille toista parempi. Näin
muodoin unohdetaan vapatahtoisesti rakkaus, suosio ja sopu maallisen
tavaran tähden, ja se ei ole millään tavalla rehellisesti tehty.
Kaikissa elämän vähempi- ja suurempiarvoisissa kohdissa kärsii
rehellisyys enemmän tahi vähemmän väkivaltaa. Mutta kaupassa ja sen
käynnissä saapi se useammin kuin milloinkaan muulloin jäädä unohduksiin.
Emme puhu semmoisista vääristä kauppiaista, joiden korvan takana
viekkaus aina asuu, sekä myödessä että ostaessa. Myöskin niinkutsutuissa
maakauppiaissa havaitaan ehkä useammin kuin muissa vilppiä ja petosta;
jokainen tietää heillä tavatun vääriä puntareita ja mittoja.
Kaupunkeihin kuin viedään maantavaraa, niin sielläkin koetetaan petosta
tehdä. Semmoisia talonpoikiakin tavataan kauppatoreillamme, jotka
tavarainsa myönnissä havaitaan harjoittamassa viekkautta; vedellä
tehdään voi raskaammaksi, pannaanpa kiviäkin sekaan, ja kuin astioineen
myödään, on päällä joku verta hyvää voita, alla roskaista maitopöperöä.
Kala-astioissa löydetään myös kaloja päällimmäisenä, ruotia alla, eikä
aina samanlaatuisia kaloja koko astiassa. Muunkinlaista viekkautta
harjoittavaisia talonpoikia löytyy maassamme; esim. virkamiesten
palkkoja ja saatavia maksettaessa ei olla joka paikassa rehellisiä.
Huonot herrasmiehet taas tahtovat talonpoikia pettää, missä vaan saavat;
ja hevois-kauppiaat ne vasta oikeat petturit ovat; markkinoilla esim.
kaadetaan äksyin ja laiskojen hevoisten suuhun ja korviin viinaa, että
paremmin kulkevat ja ostaja sillä keinoin petettäisiin.
Isäntäin ja palvelijain keskinäisestä elosta olisi paljo puhumista. Ei
siinäkään aina rehellisyyttä tavata. Hengit ja piiat ovat talonväelle
silmänpalvelijat, varastavat heiltä aikaa laiskuuden kautta ja eivät ole
töissänsä ja toimituksissansa uskolliset. Moni isäntä ja emäntä viepi
palvelijoitansa turmion teille sen kauhean tavan kautta, että
suorittavat vuosipalkan vähitellen viinaryypyillä ja viinan antamisella.
Se tapahtuu kaikki totisen rehellisyyden puutoksesta.
Paljo löytyisi vielä rehellisyydestä poikkeavia seikkoja maassamme,
jos niitä kaikkia rupeaisi kertomaan. Mutta loppukoon jo tämä
kirjoituksemme. Elköön kukaan luulko meidän uskovan rehellisyyttä
maassamme ei löytyvänkään. Ei! moninvertaisesti enemmän löytyy
Suomessakin rehellisyyttä kuin viekkautta, ja sangen kauniisti kuvaa ja
osoittaa Suomen kansan rehellistä luontoa esim. seuraavat, vanhat
sananlaskut: _sanasta miestä, sarvesta härkää_; ja _rehellisyys
maan perii_.
_Polén_.