(Tuomas Kempiläisen kirjasta _Kristuksen seuraamisesta_.)
1. Oi sinä autuin asuinsija ylimmäisessä kaupungissa! Oi sinä
ijankaikkisuuden kirkkain päivä, jota yö ei pimitä, vaan yläisin totuus
lakkaamatta kirkastaa! Sinä ijäisen ilon ja turvaisuuden päivä, joka et
muutteista mitään tiedä! Oi, jospa se päivä jo loistaisi ja kaikki
ajallinen olisi jo loppunsa nähnynnä! Se loistaa jo ijäisen kirkkauden
helolla tosin kaikille Pyhille; mutta meille, maailman matkamiehille, se
vaan etäältä siintää. Taivaan asukkaat tietävät, kuinka ihana se päivä
on: mutta Eevan lapset, maankulkeuteen kirottuina, ilmoittavat
huokauksillansa, kuinka katkeraa ja tukalaa tämä elämä on.
2. Lyhyet ja pahat ovat tämän elämän päivät, täynnä tuskaa ja kipua.
Täällä on ihminen monen synnin saastassa, monen himon ansassa, monen
pelvon paulassa, moninaisen surun ajeluna, paljon uuteliaisuuden
vietävänä, paljon turhuuden siteissä, monen erehdyksen saarroksissa:
paljosta työstä uuvuksissa, kiusauksista vaivuksissa, hekumasta
hermotoinna, ja puutosten käsissä rasittuneena.
3. Ah milloinka kaikki tämä paha loppunsa saa? Milloinka synnin kurjasta
orjuudesta irtaalleni pääsen? Milloin ainoastaan Sinua saan ajatella?
Milloin saan Sinusta täydellisesti ihannella? Milloin kaikki esteet
maahan kaatuvat? Milloin minulle oikea vapaus, vapaus kaikesta ruumiin
ja sielun rasituksesta, lahjoitetaan? Milloin tulee kerrankin
järkähtymätöin ja vakinainen rauha, sisällinen ja ulkonainen, joka
haaralta turvattu rauha? Hyvä Jesus! Milloin saan Sinua nähdä? Milloin
viimeinkin valtakuntasi kauneutta katsella? Milloin minulle tulet
kaikeksi kaikessa? Milloin, milloin saan kanssasi olla valtakunnassa,
jonkas ijankaikkisesta ystävillesi valmistit?
4. Vaivaiseksi ja kulkijameksi olen jätettynä vihoillisen maahan,
jokapäiväisen sodan ja kovan onnen käsiin. Huojenna tätä kulkeutta,
lievennä tätä tuskaa; sillä Sinä olet haluni ainoa vaiteltava. Kaikki
maailman lohdutus on minulle rasitukseksi. Sinua, Sinua hartaimmin
ikävöitsen, mutta en voi Sinua saavuttaa. Taivaallisiin soisin
mieluisesti ulottuvani, mutta maalliset asiat ja lihalliset himot minun
polkevat maahan. Mieleni soisi nousevansa ylemmäksi kaikkea; mutta liha
pakoittaa, vasten tahtoani, haluni orjaksi. Näin minä kurja taistelen
alinomaa itseni kanssa ja olen rasitukseksi itselleni: sillä henki
pyrkii ylöspäin, ja liha ainian alaspäin.
5. Oi, mikä sydämen kipu, kuin taivaallisia miettiessäni, parvi
lihallisia ajatuksia yht'äkkiä leuhahtaa! Jumala! elä erkane kauas
minusta, eläkä hyljää palvelijaasi. Lähetä leimauksesi, lasketa nuolesi,
säikytä ja karkoita vihoillisen kuljeet kaikki. Kokoa huomioni luoksesi;
anna unehuttaani maalliset kaikki; anna minun heti himoin ihanat kuvat
sydämestäni kaikki karkoittaa ja niitä kammoa! Rientäös minulle avuksi.
Sinä ijankaikkinen totuus, ett'ei mikään turhuus saako minua horjumaan!
Tullos, Sinä taivaallinen sulo, niin kaikki saastaisuus kasvoisi edestä
pakenee!
6. Anna, anna minulle anteeksi armollisesti, niin usein, kuin
rukoillessani suvatsen minkään muun kuin Sinun mieleeni nousta! Sillä
minä tunnustan, ajatusteni useasti olevan ajelulla. En useinkaan ole
siinä saapuvilla, missä ruumiini on, vaan siellä, mihin mieleni minun
vie. Mikä luontoani suosittelee, taikka totutulle tavalleni kelpaa, se
on nopsa mieleeni joukahtamaan.
7. Oi, kuinka sentähden on tosi, mitä Sinä, ijäinen totuus, sanonut
olet; _Kussa teidän tavaranne on, siellä on myös teidän sydämenne_. Jos
taivasta rakastan, niin ajattelen mieluisesti taivaallisia. Jos maailmaa
rakastan, niin olen mielissäni sen onnesta, ja pahoilla mielin sen
onnettomuudesta. Jos lihallisuutta rakastan, niin mieleni on alinomaa
lihallisissa asioissa. Jos hengellisyyttä rakastan, niin ajattelen
ilolla hengellisiä asioita. Mitä ikään rakastan, siitä mielelläni puhun
siitä mielelläni kuulen puhuttavan, ja sen kuva seuraa minua yleensä.
Mutta autuas on se ihminen, joka Sinun tähtesi luodut kaikki hyljää,
luonnolle väkinäistä tekee, ja lihan himot ristiinnaulitsee
hengellisellä kiivaudella. Sinun eteesi kantaaksensa virheettömän
rukousuhrin leudolla omalla-tunnolla ja kaikesta maallisesta,
sisällisesti niin hyvin kuin ulkonaisestikin, kirvonnunna, ollaksensa
otollisen enkelien seurakumppaniksi.
_Kemell_.