(Satu.)
Oli muinoin kolme veljestä; kaksi kauppiasta, kolmas Tuhkimo
Muuritsa. -- No, sen maan kuninkaalla ei ollut muuta perillistä kuin
yksi ainoa tytär. Tämä kuin joutui täysiaikaiseksi, että oli aika
naimiseen mennä, koki kuningas estellä sitä, kuin oli vaikea erota
ainoasta lapsestansa, ja kuuluutti ympäri valtakuntansa, ei antavansa
tytärtään muille kuin sille, joka maalla ja merellä kulkijan laivan
saisi.
No, laaditaan sitä laivaa ympäri koko valtakunnan; vaan eihän saada
syntymään. Siitä jo rupeaa Tuhkimo Muuritsankin veljet laivan
laadintahan. Vanhin veli palkkasi päiväläisiä paljon ja kulki niiden
kera metsään, sieltä laivan aineita saadaksensa. Mennessään sinne
yhtyi hän tiellä vanhaan akkaan, joka pitkällään makasi liassa; akka
elossa oli vielä, vaan ei ollut hänellä voimaisuutta päästä siitä ylös.
Alkaapa silloin se akka pyytää poikaa avuksensa, sanovi: "auta, hyvä
mies, minut tästä!" -- No, olisihan se autettava ollut; vaan mies ei
malttanut viipyä matkallansa, mutta kulki ohitse akasta, sanoen; "en
minä, akka-rukka, jouda sinua nyt auttamahan; minulla päiväläisiä on
paljo, niitä katsoa pitää." Mennen siitä edellensä ei kauaksi ennättänyt
vielä, kuin tulee ukko häntä vastaan, kysyvi: "minnepä menet, mies?" --
"Laivaa menen laatimahan," vastasi toinen, "maan, meren kulkijata
laivaa." -- "Vai niin," sanoi ukko, "vai semmoinen sinulla on tehtävä:
no otapa minut päiväläiseksi." -- Poika ei kuitenkaan ottanut häntä,
sanoi: "en mie sinusta kuhjuksesta huoli, on minulla päiväläisiä
parempiakin;" ja kulki kiireesti edelleen. Kotvasen käytyänsä tuli sitte
päiväläisilleen eräälle kankahalle metsään, jossa kasvoi kauniita puita
hyvästi; niin ruvetaan siinä nyt laivan tekoon. Laaditaan, laaditaan
laivaa, min kerjetään; vaan ei tahdo työnsä heiltä syntyä; ka, hyvähän
tätä on tämmöistä laivaa saada, mikä sillä tavoin joka paikan kulkisi!
Tuosta kuin ei lisää lähtenyt heidän työstänsä, eikä muuta neuvoa nähty,
jätettiin koko laivan laadinta sillensä, ja lähdettiin kotihin. Siellä
toiset veljet kysyvät kohta: "jokos syntyi laivan teko, kuin sie kotiin
tulit?" -- "Ka, syntyihän se laiva, mikäs sen oli syntyessä; vaan eihän
se maalla kulje," virkkoi työstään tulija; "mikä liekin nyt kuninkaalta
mielen hupsentanut, kuin hän perättömiä vaatii!"
Mitäs siitä; ei malta toinenkaan veli kotonaan olla, vaikka kuuli, miten
oli veljelle käynyt; vaan laitaksen laivan laadintaan hänkin, ja palkkaa
apulaisia paljon, saadakseen työnsä toimeen. Sille kävi nyt samoin kuin
toisellenkin; laiva saatiin valmiiksi, vaan ei saatu maalla kulkemahan.
-- Tuhkimo Muuritsa sillä aikaa asuu kotonansa, uunin rinnalla venyy
rauhassa, ajatellen mielessänsä: "annahan toiset ensinnä koettelevat!"
eikä ole asiasta ollaksensa; vaan kuin tulee keskimäinen veli kesken
työnsä kotiin, tuumii jo vuoronsa Tuhkimo: "annapa mie lähden
koettamahan, eikö syntyisi se semmoinen laiva minulta!" Lähteekin tuosta
nyt matkalle, päiväläistä ei mitään ota eikä evästäkään muuta kuin lihan
luuta konttiinsa vähän ja leipää muutaman veron. Itsekseen vaan menee;
astuu, astuu, tietä pitkin kulkee, niin tulee sen vanhan akan luokse
hänkin, niinkuin toisetkin veljensä. Akka liassa makaa pitkällään yhä ja
rukoelee apua, sanoen: "auta minut, hyvä mies, tästä!" -- "Ka, auttaa
pitää," sanoi Tuhkimo, ja auttoi akan seisomahan jaloillensa. Tämä
päästyään seisahalle antaa siitä hyvästä nyt Tuhkimolle vaskipillin
semmoisen, sanovi: "otahan tämä, vielä sen matkoillasi tarvitset!" --
"Kiitokset antamastanne!" vastasi Tuhkimo, pisti pillin poveensa ja
läksi astumaan edellensä. Siellä tulee nyt matkan päässä vanha ukko
vastaan hänelle niinkuin veljillenkin, ja sanovi: "minnepä menet sie?"
-- "Menen laivaa laatimaan," sanoi Tuhkimo, "maalla, merellä kulkijata
laivaa, millä kuninkaan tyttären saisi." -- "No, ota minut
päiväläiseksi!" virkkaa siihen ukko. -- "Tule vaan, vanha mies," vastasi
Tuhkimo, otti ukon matkaansa; ja läksivät kahden miehen astumahan.
Kotvasen kuljettuansa tulivat sitte kankaalle semmoiselle, kussa kävi
työhön rupeaminen; niin tekee Tuhkimo Muuritsa valkean, saadakseen pataa
tulelle, jotta ruualle päästäisiin, kuin oli nälkä käydessä tullut.
Mutta ukko eroaa hänestä, sanovi "keitähän sie rokka valmiiksi tässä,
mie lähden metsästä kokkapuita katsomahan," ja menikin metsähän
samassa. No, Tuhkimo on keittämisen toimessa nyt kankaalla siinä,
katsoo, korjaelee valkeata, kunne on jo rokka valmiiksi saamaisillaan,
niin rupeaa pataa nostamaan tulelta, kuin tulee äkkiä purjelaiva
semmoinen, kangasta myöten solottaa siihen, se vanha ukko isäntänä
perässä. -- "Joko se on laiva valmiina?" kysyi Tuhkimo ukolta. -- "Ka,
johan," vastasi ukko; "tässä sen näet." -- "No, sepähän työ sinulta
välehen joutui," sanoi Tuhkimo iloissaan siitä; "tule nyt, toverini,
rokkaa syömään, kuin olet semmoisen työn laatinut, lieneehän sinulla
nälkä." -- Ukko seisahuttaa siitä laivansa ja menee Tuhkimon luokse
ruualle. Syödään siinä yhdessä ja tupakoidaan, lepäellään kotvasen niin
vasta menee Tuhkimo Muuritsa laivaa katsomahan, sanoo ukolle: "emmekö
lähde nyt kuninkaan tytärtä saamaan?" Ukko ei lähtenyt, sanoi vaan
Tuhkimolle: "mene vaan yksinäsi, mitä siellä minä vielä teen, eihän
vanhoista kosihin."
No, Tuhkimo Muuritsa kuin ei ukkoa matkaansa saanut, läksi yksinään
laivalla purjehtimahan. -- Laski, laski maata, merta suorahan vaan, niin
tulee vastahan mies, kysyvi: "minnepä matka?" -- "Kuninkaan tytärtä
saamaan," vastasi Tuhkimo. -- "Otapa minut keralla!" pyrki toinen. --
"Kukas sie olet?" kysyi Tuhkimo. -- "Mie olen Lihansyöjä, Luunpurija,"
virkkoi mies, "ota toveriksesi, ehkä matkallasi tarvitset." -- "Tule
vaan, kuin mielesi laatinee!" sanoi Tuhkimo, otti miehen laivaansa; ja
saatiin laivassa purjehtimaan edelleen. -- Kuljetaan vähän matkaa
yhdessä, niin tuleepa vastahan mies ja kysyy samoin kuin toinenkin:
"minnepä miehillä matka?" -- "Kuninkaan tytärtä saamaan," sanoi Tuhkimo;
"kukapas sie olet?" -- "Mie olen Oluen- ja Viinanjuoja," vastasi tämä,
"ota, mies matkaasi." -- "Tule, kuin tulet," sanoi Tuhkimo, "onhan
laivassani tilaa," otti senkin miehen siitä, ja pantiin laiva liikkehelle
taaskin. Tehdään taivalta kolmen hengen siinä, niin tehdäänkin, niin
tulee jo mies niin ikään vastahan heitä, kysyvi: "minnepä miehillä
matka?" -- "Kuninkaan tytärtä saamaan," vastasi Tuhkimo entiseen
tapaansa; "kenpäs sie, mun matkojani kyselijä?" -- "Mie olen
Kylmänlöyhyttäjä," virkkoi mies, "ota kerallasi, ehkä tarvitset." --
"Ka, kuin mielesi laatii, niin tule," sanoi Tuhkimo Muuritsa, otti
Kylmänlöyhyttäjänkin matkaansa, ja saatiin kulkemaan edelleen. -- Eipäs
kovin kauaksi kerjetty, kuin tuli matkaaja vastahan taaskin ja kyseli,
minne olivat menossa. Se mies oli nyt Pitkänjuoksija, ja pyrki
keralla hänkin. -- Mitäs; Tuhkimo Muuritsa kuin oli hyvänsopuisa,
herkkäluontoinen mies, ei tehnyt sillenkään estettä enemmin kuin
toisillenkaan; vaan otti Pitkänjuoksijankin laivaansa, ja lähdettiin
viiden miehen purjehtimahan edelleen aina.
No, nyt ei tule miestä enää mitään; vaan kuljetaan rauhassa edelleen,
kunneka kuninkaan linnahan päästään. Siellä Tuhkimo Muuritsa laivansa
seisahuttaa pihalle, ja käypi itse kuninkaan puheille niissä
työvaatteissaan vaan, joissa hän oli, sanovi: "täällä se nyt, armollinen
kuningas, olisi maan, meren kulkija laiva teidän pihassanne valmiina;
joko lähtenee nyt tyttärenne minulle?" -- "Eihän kiirettä ole
semmoista," vastasi kuningas ja meni katsomahan laivaa pihalle, olisiko
tuo asiaan päin vähäisenkään. No, ihmeeksensä löytää hän sen kaikella
tapaa hyväksi, ett'ei kyllin voi kiittää rakennusta; vaan säälittää
kuitenkin tytärtään antaa niin huonolle miehelle kuin hänestä Tuhkimo
ompi, jonka tautta alkaa esteitä tehdä kaikenlaisia. Hänellä on kolme
sataa syöttöjänistä linnassansa; niin sanoo tuosta Tuhkimolle: "vasta
annan tyttäreni, kuin noita jäniksiäni päivän paimentanet." -- Mitenkäs;
täytyihän Tuhkimon tyytyä tähän, kuin ei muutoin palkkaansa saanut; vaan
eihän se ollut hänelle mielehen kuitenkaan semmoinen kauppa.
Huomeis-aamuna lasketaan jänikset irrallensa kaikki, ja käsketään
Tuhkimo Muuritsan ne paimentaa ja iltaisella kotihin tuoda; muutoin ei
naimis-kaupasta tulisi mitään. No, Tuhkimo laitaksen heitä paimenehen;
vaan tuskin pääseekään jänikset tanhuasta, kuin hajosivat jo sinne,
tänne metsään kaikki, mikä minne, kuka kunne; menepä, niistä pidä selvä!
Kuin ei nähnyt enää päätäkään, läksi Tuhkimo hiljallehen jäljestä ja
käydä huppuroi metsää joutessansa. Siten kuluu päivä iltaan saati, niin
ottaa Tuhkimo sen akan antaman vaskipillin povestansa ja puhaltelee
suotta aikojaan siihen, kuin ei muutakaa tekemistä ollut. Vaan tästäkös
nyt kummat synnytteleksen! Vaivoin saikaan kerran vaan pilliinsä
puhaltaneeksi, niin jänikset samalla tulivat hänen ympärilleen kaikki.
"Ompas kalua tässä kalussa!" arvelee siitä nyt Tuhkimo, soittaa
piipahuttaa välistä aina pillillänsä, kunne saa jänikset kerallaan
linnaan, niin käypi suorastaan kuninkaan eteen, sanovi jänikset
paimentaneensa ja pyytää häneltä tytärtä. -- Ei kuitenkaan annettu
luvattua morsianta vielä sillä; kuningas tekee esteitä yhä, sanovi:
"äsken mie tyttäreni sinulle annan, kuin sie kaikki lihat syönet mitä
linnassani ompi; et saane vaan syöneeksi, niin ei tule naimisestasi
mitään." -- "No, syönmähän lihanne, liekö noita äiä?" sanoi Tuhkimo;
muisti, näet, toverinsa, jotka oli matkaansa ottanut, ja toivoi apua
heiltä. Päästyänsä kuninkaan luota, meni sitte toveriensa luokse, puhui
asiansa siellä Lihansyöjälle, Luunpurijalle, ja pyysi häntä niitä
kuninkaan lihoja syömään. Tämä oli tähän vallan valmis, ja meni kohta
kuninkaan liha-aittaan, oli yötä siellä; niin aamulla katsomaan
tultaessa viimeisiä luita jo imeksi, ja nälkää huuti vielä yhä.
Kerrotaan asia nyt kuninkaalle, että jo on liha-aitta typi tyhjänä; ja
Tuhkimo Muuritsa menee perästä hänkin ja pyytää morsianta, sanoen lihat
jo syöneensä. -- "Äsken sen saat," sanoi kuningas, "kuin sie viinat,
oluet kaikki juonet, mitä mun kellarissani löytyy." -- "No, juonmahan,"
virkkoi Tuhkimo, "janopa tuo on tullutkin paljosta syömisestä, suolaista
oli lihanne aitassa." -- Siitä meni hän toveriensa luokse, kertoi heille
asiansa, ja pani Oluen- ja Viinanjuojan kuninkaan kellaria tyhjentämään.
Toinen kuuli ilomielin tämmöistä käskyä, joi tynnyrit tynnyrien perään
vatsaansa, ja aamulla, kuin katsomahan tultiin, oli jo viimeisiä tappia
imeksimässä, sekä huuti janoansa vaan. Tästähän nyt huolta kuninkaalle
tuli, mitä työtä nyt Tuhkimolle määrätä, kuin se kaikki näkyi
aikoihin saavan; säälitti, näet, vieläkin semmoiselle miehelle tytärtä
antaa. Arveleehan, ajattelee asiata, niin luulee jo keinon keksineensä,
ja sanoo Tuhkimolle, kuin tulee taas tytärtä pyytämähän: "jo nyt annan
tyttäreni, kuin annankin, käyhän miehinesi ensinnä saunassa kylpemässä,
niin saamme häitä pitämähän sitte." Varoilla oli kuningas kuumennuttanut
vaskisaunansa niin variksi, että kymmenen sylen päästä vartiat oli
polttaa, ja luuli Tuhkimo Muuritsan miehinensä sinne nyt sulavan;
vaan mitenkäs kävikään?
Miehet kuin läksivät kylpemähän, niin Kylmänlöyhyttäjä meni edellä,
astui ensiksi ovelle, ja kuin henkäsihen vaan, niin saunan seinät
huurtehesen kävivät. -- Siitä tuli sitte Kylmänlöyhyttäjän jäljessä
toisetkin saunahan kaikki, jossa kylpivät nyt kyllältehen, kuin oli
löylyä nyt parahiksi; mutta kylpemästä päästyään meni Tuhkimo Muuritsa
toverineen kuninkaan eteen ja sanoi: "nyt me, kuninkaisemme, saunasi
kylvimme, saa jo häitä laatimahan!" -- Kuningas ei usko puhetta; vaan
niin saunaan tulee katsomahan, siellä jo on kylvetty ja oltu, ja kaikki
ovat saunan seinät huurassa yltänsä. Säälittää, säälittää kuitenkin
kuningasta, eikä antaisi hän tytärtään mielikaupassa tuommoiselle
kuojukselle kuin Tuhkimo oli, vaan sanoo päästäkseen hänestä: "huomenna
häitä pidämme, siksi pitää sinun elävätä vettä ulkomailta loittoa
tuoda; saanethan tuonkin toimeen, kuin jo vaikeampia olet kokenut." --
Tuhkimolle annettiin siitä putelli käteen, johon hankkia sitä elävätä
vettä hänen; vaan Tuhkimo kantoi putellin toverilleen Pitkänjuoksijalle,
ja käski hänen sillä vettä käymään. No, tämä kuin matkaa teki
joutuisasti, niin ei ollut yö vielä puolessakaan, kuin tulla koikki jo
putellineen veden haennasta linnaan takaisin. Mitäs; nostatetaan
kuningas siitä nyt kesken yönsä valvehelle; ja Tuhkimo Muuritsa pistää
sen putellin, jossa elävätä vettä oli, käteen hänelle. No, eihän se
kuningas mitä temppua osaa Tuhkimolle enää panna, kuin hän kaikki oli
toimeen saanut. Ruvetaan jo häitä laatimaan viimeinkin; ja Tuhkimo
Muuritsa saapi nyt kuninkaan tyttären naiseksensa, niinkuin alusta lupa
oli. -- Sen pituinen se.