Kolmentoista virstan päässä Turusta on peninkulmaa pitkä ja puolta leveä
saari, nimeltä _Kuusisto_. Sen itäkulmalla on kumpuinen niemi, joka
muinoin oli luotona, ja kummulla näkyy kaksi seinänrauniota pystyssä
ynnä suuri joukko lohkareita hajallansa maassa. Nämät seinät ja
lohkareet ovat ainoat jäännökset Suomen katoolisten piispain mainiosta
_Kuusiston linnasta_, jossa he muinoin istuivat mahtavana ja loistavana,
ja jonka muurit heillä monta kertaa olivat turvana, veristen Wenäläisten
tai julmain Juuttein hävitellessä maata. -- Kuusistossa oli Turun
piispoilla ollut kartano aina noin vuodesta 1300 asti vaan itse
kivilinna tornineen siihen rakennettiin vasta myöhemmin.
Silloin oli Turun hiipan kantajana _Maunu Olavinpoika Tavast_, kaikista
Suomen katoolisista piispoista kuuluisin, josta eräs muinainen
historioitsija mainitsee, hänen olleen jalon (magnus) ei ainoasti
nimeltään, vaan myös teoiltaan. -- Maunu oli syntynyt v. 1357 Alasjoen
(nyt Tavastilan) kartanossa Mynämäen pitäjää. Hän oli siis Suomalainen
syntyisin, niinkuin kaikki muutkin Turun piispat aina 14:n vuosisadan
lopusta 16:n keskipaikoille asti. Samaten oli hän, niinkuin nimestä sopi
päättää, sukuperäisin oman maamme kasvattama. Tavastit olivat Suomen
vanhimpia aatelissukuja ja siihen aikaan kaikkein mahtavimpia,
rikkaimpia.
Suurisukuisella nuorukaisella oli silloin kaksi tietä tarjona: taikka
rupesi hän ritariksi eli sotaherraksi, taikka antoi päänsä keritä ja
vihkiä itsensä papiksi. Kumpikin tie taisi saattaa mainioksi ja
mahtavaksi. Josko ei katsottukaan oikein sopivaksi korkeavirkaiselle
pappis-miehelle pyytää sankarin nimen sotatantereella, niin oli hän
kuitenkin kuninkaan neuvokunnassa ritarin vertainen ja taisi
hengellisellä voimallansa saada ylpeimmänkin herran niskat nöyrtymään.
Maunu Tavast valitsi jälkimäisen tien. Kotimaassa koulut käytyään, läksi
hän ulkomaille oppiansa lisäämään ja sai maisterin arvon silloin
maailman mainiossa Pragin yliopistossa Bööminmaalla. Sitten oli hän
jonkun aikaa kanslerina silloisella Tanskan, Norjan ja Ruotsin
yhteisellä kuninkaalla, Eerikki Pommerilaisella, jonka suureen suosioon
hän sitten tuli ja aina edelleenkin pysyi. Sieltä kutsuttiin hän
arkkidiakoniksi Turkuun, jossa virassa jo oli v. 1410, jos ei ennen,
vaikk'ei siitä ole tietoa. V. 1412 kuoli Turussa piispa _Bero Balk_, ja
hänen jälkeensä valitsi nyt Turun tuomiokapituli arkkidiakoninsa Maunu
Tavastin. Tämä läksi tavan mukaan Roomaan paavilta vaalin vahvistusta
saamaan, viipyi palatessaan koko talven Pariisissa ja kävi sitten
Tanskanmaalla suosijansa Eerikki kuninkaan luona, joka hänen suurella
kunnioituksella vastaanotti ja runsailla armonosoitteilla lahjoitti.
Piispantoimissaan oli Maunu hyvän ja uskollisen kirkon paimenen
esikuvana. Hänen aikanansa olivat ylimalkaan piispain ja muiden
kirkkoylimysten tavat pahasti turmeltuneena. Suurilla tuloillansa he
elivät ylellisesti, juoden ja mässäten, olivat ahneita, röykkeitä,
vallanhimoisia, ja väärinkäyttivät hengellistä valtaansa maallisten
etuinsa edistämiseksi. Mutta Maunu piispa piti ihan toisellaista elämää.
Hänen tapansa olivat yksinkertaiset ja puhtaat, ylellisyyttä hän ei
suvainnut, vaan käytti saataviansa aina kirkon ja puutteenalaisten
hyväksi. Kaikissa hänen kartanoissaan elätettiin suuri joukko köyhiä ja
vaivaisia, sokeita ja rampoja. Myöskin laitettiin hänen aikanaan
hospitali niitä onnettomia varten, jotka spitalitautia sairastivat. --
Valtaansa ja voimaansa hän ei käyttänyt yksityiseksi hyödykseen, vaan
pyysi sillä aina auttaa Ruotsin valtakuntaa ja varsinkin omaa kansaansa,
jolle hän, niinkuin vasta saamme nähdä, monasti hankki helpoitusta
raskaista kuormista sekä suojaa sortoa ja polkemista vastaan. --
Papistonsa tavoista ja toimista piti hän myöskin tarkan vaarin ja kävi
itse syrjäisimmissäkin paikkakunnissa piispankäräjiä pitämässä. Sitä
tehden täytyi hänen monta vaivaa ja vaaraa nähdä; sillä tiet, missä
niitä olikaan, olivat enimmiten vaan ratsain kuljettavia polkuja.
Sentähden kuljettiin, missä vaan oli mahdollista, järviä ja jokia
pitkin, koskipaikoissa ja kannaksissa kantaen venettä maata myöten,
taikka säästettiin matkat talveksi, jolloin lumihanki oli sileänä tienä.
Suur-Savosta (nykyisestä Mikkelistä) Sysmään matkustaessaan täytyi
piispan kerta viettää yönsä salolla, taivaan kannen alla, sillä koko
sillä välillä ei vielä ollut yhtään ainoata taloa. Mutta sitten
rakennutti piispa siihen paikkaan, Wahvajärven rannalle nykyisessä
Hirvensalmen pitäjässä, uudistalon, jossa olisi suojaa vastaisille
matkaajoille.
Kuinka Maunu piispa kirkkoja rakenteli ja koristeli ynnä
jumalanpalveluksen loistoa enensi, siitä tulee puhuttavaksi toisessa
luvussa. Mutta nyt on ensiksi vielä kerrottava muutamista muista
ansioista, jotka olivat sangen suuret hänen aikalaistensa ja
uskolaistensa silmissä. Katoolin uskon mukaan piti määrätyt päivät joka
viikko ja välin koko viikkokaudet yhtä mittaa _paastota_, s.o. olla
lihaa ja muuta rasvaista ruokaa (arkiruokaa) syömättä, ja tyytyä kalaan
sekä kaaliksiin. Aika-ajoinpa ei saatu mitään muuta nauttia kuin ainoasti
leipää veden kanssa. Paitsi tätä kidutettiin lihaansa jouhista
kudotuilla paidoilla, kovilla vuoteilla ja välistä pieksemiselläkin,
joksi käytettiin monisiimaista, väkäraudoilla varustettua ruoskaa.
Tuskin lienee epäilemistäkään, että Maunu piispa näitä uskonharjoituksia
tarkoin täytti, vaikk'ei siitä meille erikseen ole jäänyt mainetta. Sitä
vastaan häntä nimenomaan siitä kiitetään, kuin oli niin ahkera ja harras
uskonsa vaatimissa alinomaisissa rukouksissa. Katoolinuskoisen oli,
näet, joka päivä luettava säätty määrä rukouksia. Sitä varten oli heillä
helminauha suuremmilla ja pienemmillä helmillä, toiset merkiten
Isämeitiä, toiset Ave-marioita (rukouksia neitsyt Maarialle) y.m., joita
rukoillessa aina laskettiin yksi joka rukouksesta menemään sormien
lomitse, ja niin tiedettiin, milloin säätty määrä tuli täyteen. --
Paitsi yksityisiä rukouksiansa Maunu piispa joka paikassa, mihin tuli,
itse veisasi messun kerran aamusella, toisen illalla ja kolmannen kerran
vielä välillä. Kaikkein näiden jumalisten töiden lisäksi hän
64-vuotisena kävi Palestinan maalla, sillä pyhäin miesten ja vielä
enemmän Wapahtajan haudalle vaeltaminen pidettiin erinomaan otollisena
työnä.
Tässä lueteltuin ansioiden ynnä myös suuren sukunsa ja mahtavuutensa
vuoksi oli hän papistossa rakastettu ja suuressa arvossa pidetty,
niin että hän v. 1421 yksimielisesti valittiin Upsalan arkkipiispaksi.
Mutta ihmeellisesti kyllä hänen suosijansa Eerikki kuningas ei tähän
vaaliin suostunut. Sitä vastaan olisi Maunu kuoltuansa epäilemättä
kerran tullut pannuksi pyhäin miesten joukkoon, jos ei uskonpuhdistus
sitä ennen olisi koko katoolin uskon menoineen karkoittanut Suomen
maasta.
_Krohn_.