Kuningas Eerikki IX eli Pyhä läksi, asetettuansa järjestykseen
kristillisyyden asiat Pohjais-Ruotsissa ja ei kauan sen jäljestä kuin
oli hallitukseen tullut, eli todenmukaisen laskun jälkeen v. 1157,
Suomea käännyttämään. Suomalaiset olivatkin vähäistä ennen Suomen
niemelle täydellisemmästi muuttaneet. Eerikillä oli sotajoukko myötänsä
ynnä pappeja, ja näiden seassa Upsalan pispa _Henrikki_, jonka arvellaan
häntä tähän retkeen kehoittaneenkin. Laivastolla tuli Eerikki meren yli,
ja luullaan hänen nousseen maalle Turun seuduilla. Muutoin ovat tiedot
tästä Suomelle niin tähdellisestä retkestä vaillinaiset. Kuningas
Eerikin vanha elämäkertomus sanoo: "hänen Suomeen samonneen, joka sillä
ajalla oli pakanainen ja teki Ruotsille suurta vahinkota: tarjonneen
kansalle kristillistä uskoa ja rauhan tekemistä kanssansa: ja kuin eivät
kumpaistakaan tahtoneet ottaa, hänen usein sotineen heitä vastaan ja
heidät miekan terällä voittaneen, kostaen miehuullisesti kristittyin
miesten verta, jota nämät kauan ja usein olivat vuodattaneet."
Suomalaiset, jotka olivat varustamattomat, tulivat tappeluissa
voitetuiksi. Kuningas Eerikki näyttää nyt valloittaneen erinomattain
lounaisen perukan Suomen nientä, eli erittäin niin kutsuttuin
Suomalaisten maan. Pohjaan ei taitanut tulla edemmäs nykyisen Porin
kaupungin seutuja. On moni luullut hänen tällä kerralla Ruotsalaiset
uudisasukkaat Uusmaahan muuttaneen, joka ei kuitenkaan näytä
todenmukaiselta. Ahvenanmaa, joka jo varhemmin kuului Ruotsin vallan
alle, oli kyllä vanhastaan Ruotsalaisilta asuttu, ja ehkä lienee heitä
jo asunut ennestään muutamilla Eteläis-Suomenkin luodoilla ja paikoilla;
mutta se varsinainen uudisasunto on nähtävästi tänne myöhemmin
istutettu. Kuningas Eerikin sydämen mainitaan olleen niin hellän, että
hän purahti itkuun, kuin oli Suomalaiset voittanut; ja kuin kysyttiin
syytä tähän hänen itkuunsa, sanotaan hänen vastanneen: "minä olen
iloinen ja ylistän suuresti Jumalata, että meille soi voiton; vaan sitä
murehdin, että niin monta heidän sieluansa tänäpänä tuli kadotetuksi,
jotka olisivat taitaneet saada ijankaikkisen elämän, jos kristillisen
uskon olisivat tahtoneet ottaa vastaan." Sama Kuningas Eerikin
elämäkertomus sanoo vielä lisäksi: "Eerikin kutsuneen etehensä jäljelle
jääneen lyömättömän Suomalaisten kansan, asettaneen Pyhän Henrikin
kristillisyyden ylläpitäjäksi maahan, säätäneen sinne pappeja sekä
vahvistaneen kaikki muut asiat, jotka kristilliseen uskoon kuuluvat", --
johonka kristillisen uskon vahvistamiseen, sen ajan laatua myöten, taisi
kuulua linnan rakentaminen, joka perustettiin Aurajoen suulle ja oli
_Turun linna_. Vasta saamme nähdä sen yläpuolella kaupunginkin syntyvän,
jota vielä nyt ei ollut. Muutoin rakennettiin nyt arvattavasti
kirkkojakin muutamille paikoille, ja monet syyt viittaavat sitä, että
_Nousiaisten_ kirkko nyt alussa tehtiin emäkirkoksi, josta pitäen
kristillisyyden valo, ikänänsä kuin kaunis aamurusko, tulee vähitellen
nousemaan Suomen kansalle.
Vielä samana kesänä purjehti Eerikki kuningas takaisin kotimaahansa,
jättäen jäljellensä Suomeen Henrikki pispan pappein kanssa ja osan
sotajoukosta, joka, päämiehinensä, arvattavasti jo oli asettunut Turun
linnaan. Tämä Henrikki oli Englannista syntyisin ja neljäs pispa
Upsalassa. Kuninkaan poikettua rupesi hän innolla voitettuja Suomalaisia
uuteen uskoon käännyttämään. On vanha sanoma, tosiko tahi _teeskelty_,
hänen pakanoita kastaneen Turun vierellä olevassa _Kupittaan_
lähtehessä, jota sentähden Pyhän Henrikin lähteheksi kauan kutsuttiin.
Näyttää kuin olisi Henrikki jo alusta alkaen ollut valmis henkensäkin
tässä kristillisyyden työssänsä, jos niin vaadittaisiin, menettämään. Ja
niinpä kävikin seuraavalla talvella. Tästä hänen martyyrikuolemasta on
kaksi erityistä kertomata legendoissa säilytetty. Yksi sanoo hänen
eräälle miehentappajalle kirkon rangaistuksen päättäneen ja tämän
sentähden tappaneen hänen. Toinen taas, joka todenmukaisemmalta näyttää,
kertoo asian seuraavalla tavalla. Henrikki matkoillansa tapasi Köyliön
pitäjässä vaimoihmisen, joka siihen määrään oli pakanallisessa
epäuskossansa kiinteä, ett'ei pitänyt mitään pispan opetuksista, eikä
antanut ruokaa näljästyneelle jumalanmiehelle. Henrikki käski nyt
tulkkinsa väkisin ottaa, mitä tarvittiin, ja jätti lähdettyänsä kaikista
kolminkertaisen makson vaimolle. Heti pispan mentyä tuli tämän vaimon
mies _Lalli_ kotiinsa. Siitä vaimo kertomaan tästä vallattomuudesta,
lisäten pispan vielä muutakin siveyttömyyttä tehneen. Siitä Lalli heti
pispan jälkeen, saavutti hänen Köyliöjärvellä ja kysyi, minkätähden oli
tämänlaista tehnyt. Pispa nosti lakkia ja tervehti; mutta samalla
sivalsi häntä Lalli kirveellä päähän, niin että paikalle kuoli. Lalli
otti nyt pispan hiipan, pani päähänsä, leikkasi häneltä peukalon, jossa
oli kallis kultasormus, ja meni kotiinsa. Legenda sanoo vielä seuraavan,
jota emme uskottavaksi tähän panekaan. Henrikki oli muka aavistanut
kuolematansa ja edeltä lähettänyt seurassaan olevan pojan lähimmäisestä
talosta noutamahan härkäparin, jota ei vielä oltu koskaan sahrain edessä
käytetty. Näiden härkäin piti vetämän hänen ruumista, saada mennä miten
ja minne tahtoivat, ja missä härjät seisahtivat, piti risti
rakennettaman, joka oli Repoilan pellolla Nousiaisissa, mutta missä
uupuivat ja paneusivat maata, siinä piti kirkko rakennettaman, ja se oli
Nousiaisten kirkko, johonka myös pispa haudattiin. Nousiaisista saamme
nähdä Henrikin luut vasta muutettavan Turkuun, josta ne myöhemmin
Wenäjälle viedään. -- Mutta kuin pispan surmaaja Lalli oli päässyt
kotiinsa, niin tapahtui kummia, josta ei tainnut murhatyötänsä kiittää.
Hiippaa kuin rupesi päästänsä ottamaan, niin ei se lähtenyt muuten kuin
että päänahkakin ja tukka kiskottiin irti: samaten ei sormus lähtenyt
kädestä muuten kuin sormen kanssa. Vanhanaikuisessa suomalaisessa
runossa, jossa tätä pispan kuolemata kerrotaan, on luettava, erään
paimenen kotiinsa tulleelta Lallilta kysyneen:
"Kusta Lalli lakin saanut,
Mies paha hyvän hytyrän,
Pispan hiipan hirtehinen?"
Mutta kuin Lalli lakkia päästänsä tavoitti, niin "hiukset himahtelivat",
ja kuin sormuksen sormesta veti, niin "lihat ne liukahtelivat". Tämän
Lallin kotipaikan luulevat muutamat olleen Köyliöllä, toiset taas
_Saaristen_ tilalla Mynämäen pitäjässä. Henrikki tehtiin kuolemansa
jälkeen Pyhäksi; häneltä rukoiltiin paavinajan pimeydessä apua,
erinomattain Suomessa, mutta Ruotsissakin; hänen pulskasti rakennetulle
haudallensa Nousiaisissa tehtiin joukkovaelluksia; hänen kuviansa
kunnioitettiin maaseurakunnissa; hänen muistoksensa pidettiin vuosittain
juhlia, ja ylipään kehuttiin ja kunnioitettiin häntä Suomenmaan
haltiaksi ja holhojaksi. Hän luetaan muutoin Suomen ensimmäiseksi
pispaksi, vaikka hänellä tiettävästi ei ollutkaan muu mielessä, kuin
panna Suomikin Upsalan hiippakuntansa alle. Suomen apostoliksi häntä
pikemmin voisi vertaella, niinkuin hän olikin kristinopin ensimmäinen
martyyri seurakunnassamme. Turun tuomiokapitulin sinetissä on vielä
nähtävä hänen leikattu peukalo sormuksinensa kuvattuna, ja tuomiokirkkoa
nimitettiin perustetuksi "autuaallisen Neitsy Maarian ja Pyhän Henrikki
pispan ja martyyrin kunniaksi". _Ylistaron_ kylässä, Kokemäen pitäjätä,
näytetään vielä eräs vanha huone, jossa Pyhän Henrikin olisi muka
pitänyt saarnanneen vähäistä ennen martyyrikuolematansa.
_Kajaani_.