Mietteitä ja Tunnelmia.
Viivy, aika!
Oi miksikä riennät, aika,
Kuin lentävä lehtinen pois?
Ei vielä -- viipyös, viivy,
En kiirehtää sinun sois!
Oi, kuinka on maailma kaunis,
Niin laaja ja lämpöinen,
ja kuinka ma paljon toivon
Ja nautin ja riemuitsen!
Sä viivy, viipyös, aika,
Kuvat kirkkahat, viipykää!
Pian ehkä on maailma kylmä,
Ja toivehet hautaa jää.
Ja vaikkapa ainian säilyis
Se lämminnä syömmellein,
Oi, sittekin viipyös, aika,
Oi, viipyös, nuoruutein!
On pohjaton tiedon lähde,
Opin aika nyt parhaillaan,
Ja mä ehtinyt viel' olen tuskin
Pisaraisia ammentamaan.
Niin paljon mä oppia soisin
Elon taitoja parhaita:
Ilomielistä kieltäymistä
Ja rakkautt' altista.
Sovittaakin paljon mä soisin
Ja paljon pyyhkiä pois;
Ja paljon mä kaipaan uutta,
Joka uudeks mieleni lois.
Siis miksikä riennät, aika,
Kuin lentävät lehdet nuo?
Ei vielä -- viipyös, viivy,
Nuoruutta mun nauttia suo!
Rauha jos ois!
Eikö mun rintani tyyntyä vois,
Kaiho ja kaipaus haihtua pois?
Aatokset lentävät selvittämättä --
Rauha jos ois!
Riehuva tuulikin nukkua saa,
Vaahtova aaltonen uinahtaa,
Vaan minä kaipaan taukoamatta,
Rauhaa en saa.
1890.
Etsiessä.
Vesi kirkas läikkyvän lähtehen,
Lumi puhdas, pehmeä, valkoinen,
Jos puhtaaks pestä mun voisit!
Oi tähtönen tyynesti tuikkaava,
Oi ilta, sä viileä, rauhaisa,
Jos mullekin rauhasi soisit!
Mut täynnään syntiä, saastaa vain
Sydän rauhaton sykkivi rinnassain,
Niin polttava, kaihoavainen.
Yks ainoa puhtaaks pestä mun voi:
Rakas Jesus, mi henkensä tähteni soi
Hänet jospa ma löytäisin vainen!
1893.
Lnkukiireessä keväällä.
"Oi kuuntele, peipponen laulaa,
Kevätkulta jo saapunut on!"
-- En jouda, on läksyni pitkä,
Pian täytyvi tutkintohon.
"Kai vuokot jo metsässä kukkii;
Tule, poimimme hetkisen vaan!"
-- Vie herttainen tervehdys niille,
Kesän tultua poimia saan.
"Runotarkin lehdossa leijaa,
Hänet tuulonen luoksesi tois!"
-- Oi, kirjojen tähden hän multa
Kiels' aikaa lempensä pois...
12/4 1894.
Syksyn tunteita.
Kellastuu, kellastuu
Nurmikko ja vehmas puu;
Syksyn merkki otsallansa
Myös on luonto muu.
Kalveten kukkanen
Nukahtaapi nurmellen.
Kaukomaille liiteleepi
Muuttolintunen.
Vuorella istun ma,
Katson iltaseutua.
Alullakin on rinta täynnä
Syksyn tunnetta.
Toivoen, kaivaten
Sykähtääpi sydämen'.
Siell' on kaiho, siellä onni
Kesän lyhyen.
-- Kukkanen, kukkanen,
Nuku nuorna nurmellen!
Koska lie jo munkin vuoro
Tulla vierehen?
1894.
Jesuksen hartioilla.
En tahdo surra, Herra,
Sä kannat huoleni;
Ne kaikki, suuret, pienet,
On hartioillasi.
Oi, veithän Golgathalle
Sä taakan raskaimman
Nyt enkö sitte uskois
Sun näitä kantavan!
Ja kun mä kaikki heitin
Sun hartioillesi,
Niin turvallist' on olla,
Ja tyyni mieleni.
Jos vaikka kuinka käypi,
Sen tiedän ainiaan:
Kun Sulle uskon tieni,
On kaikki hyvin vaan.
1893.
Myötäkäymisessä.
Jesus, rakas Herra Jesus,
Kuinka Sua kiittäisin?
Oi, niin paljon mulle annoit,
Yli kaiken toivonkin!
"Koko tien" Sä kanssan' kuljit,
Kädestäni taluttain,
Voiman, armon, siunauksen,
Kaikki yksin Sulta sain.
"Kelle annettu on paljon,
Siltä paljon vaaditaan."
Herra, Herra, mitä vaadit,
Mitä multa tahdotkaan?
Kuinka saan sen täytetyksi?
Herra, kuinka kannatan
Suuren edesvastauksen,
Jonka tunnen painavan?
"Nosta silmäs korkealle,
Katso, kuka kaikki loi!
Häll' on kaikki voima, valta,
Heikot vahvistaa Hän voi.
Ei se uuvu, ei se näänny,
Joka Häntä odottaa;
Kotkan siivet, uudet voimat
Herraltaan hän aina saa."
Niin, oi Herra, sen mä uskon,
Heitän huolet mielestäin.
Taaskin tartu käteheni,
Taaskin kulje vieressäin!
Turvallisna, onnellisna
Silloin riemuitsen mä näin:
"Tähän asti autit, Herra,
Autat kyllä eeskinpäin!"
1895.
Muutettua.
Mä muuttolintujen saapuissa
Pois muutin syntymäseudulta.
Jätin pienen kaupungin puistoineen
Ja leikkipaikkani muistoineen.
Jätin ystävät, tuttavat lapsuutein,
Luo vierasten pois lähteäksein.
Koti, miss' olin vuosia viettänyt,
Mun uutehen piti vaihtaa nyt.
Oi lapsuus-aikaa ja onnea sen!
Oi riemuja ensi nuoruuden!
Jätin kaikki -- ja tokkohan voisinkaan
Sen vertoja saada konsanaan?
Ja kauvan, kauvan mä yksinäin
Siin' istuin illalla mietteissäin...
* * *
Pois mennessä muuttolintujen
Mä saavuin kotiini uutehen.
Ja siell' oli lämmintä, armasta,
Kuin ennen syntymäpaikassa.
Olin seudut tuttavat jättänyt,
Mut uusihin jälleen kiinnyin nyt.
Sydän nuori sykkäili rinnassain:
Pian uuden ystäväpiirin sain.
Mä ryhdyin toimehen mieluisaan:
Taas silmäni onnesta loistivat vaan.
Mut sitte mä joskus yksinäin
Taas istuin illalla mietteissäin.
Ja huomaamattani, hiljaa vaan
Mä vaivuin muistojen maailmaan.
Oi lapsuus-aikaa ja onnea sen!
Oi riemuja ensi nuoruuden!
Ja mä mietin, tokkohan voisinkaan
Sen vertoja saada konsanaan...
1893.
Lapsuudenrunojani katsellessa.
Pikku runovihkonen,
Tuonne nyt sun heitän,
Laatikkoni pohjallen
Papereihin peitän!
Tiedän, että uunissa
Paremp' ois sun maata,
Mutta enpä sinua
Sinne viedä saata.
Kehnoja on runot nää,
Lapsen lauleloita,
Vaan kun vuodet vierähtää,
Hausk' on nähdä noita.
Voinenkohan konsanaan
Parempia luoda?
Ah, en tiedä! Toivon vaan
Aika voi sen suoda.
Useasti poistuvi
Laulun into multa.
Uutta vaatis rintani
Runottaren tulta.
Tullos luoksen', impyen',
Siipes mulle anna,
Kanteleesi kaunoinen
Kotihini kanna!
Hetkisen kun siellä sois
Tenhova sen kieli,
Uusi lämpö mulla ois,
Innostuisi mieli.
Vaan ei vielä yksinään
Into, lämpö riitä:
Viel' on kynä kömpelö,
Kärki poissa siitä.
Tarkaks, immyt, veistä se,
Hengi paperille!
Sitte kauvas lennämme
Runon rantamille...
Jospa kevättuulonen
Runottaren toisi!
Jospa harras toivehen'
Todeks tulla voisi!
1892.
Laineilla.
Nurmella
Seutua katsoen istun ma;
Leikkien
Rantahan läikkyvi aaltonen.
Tuutivi, tuutivi laulullaan
Lapsuusmuistojen maailmaan.
Muinoisin
Lastuja heittelin laineihin.
Tuossa ne
Soutivat aallolta toiselle.
Nyt olen itse mä lastuna,
Soutelen maailman tuulissa.
Kuohuen
Vaahto kun hyrskähti rannallen,
Lastuni
Sinne se myrskystä huuhtaisi.
Vaan minä -- joudunko milloinkaan
Rantaan tyynehen, kukkaisaan?
Jumala,
Suojele lastua laineilla!
Myrsky käy,
Viel' ei luotoa, maata näy.
-- Turvani, tuulien ohjaaja,
Johdata lastua laineilla!
25/5 1894.