Äidilleni.
Pyhäkköni.
Eräälle morsiusparille.
Jatko-opiston johtajan syntymäpäivänä.
Tovereista erotessa.
Lasten kiitos Sakari Topeliukselle.
Soiton-opettajattareni muistoksi.
Inkeri.
Oraita.
Kevät herttainen heräsi,
Päivä kulta kuumotteli,
Paistoi nurmen nukkapäälle,
Puki puut, kukitti kummut;
Vainiollekin väritti,
Paahti pellon penkerille,
Hyväeli kyistä maata,
Kirren kilvalla sulatti.
Nosti notkosta orahan.
Maasta heinän hentokaisen,
Lämpimässä läikkymähän,
Tuulosessa tuutimahan,
Karttumahan, kasvamahan
Ihmis-ilmojen iloksi.
Mikä on oras vihanta?
Kevähän tuleva toivo,
Aamun koittavan kysymys,
Vielä vailla vastausta.
Mitä tuosta on tuleva,
Mitä kerran kehkiävä?
* * *
Luoja siemenen sirotti,
Kevättouon toimitteli
Syvälle sydämeheni.
Tuli suudelma sätehen,
Valo aamun armahaisen,
Kuului kutsu kukkasien,
Lehdon lintujen liverrys.
Nuoruuden ihana aika,
Kevät herttainen heräsi,
Siemen pääsi silmikolle,
Nousi ilmoille orahat.
Kainona oras kohosi,
Arastellen, angervoinen,
Vähyyttänsä värjyellen,
Pienoisuuttansa peläten.
Oliko varaista varsin,
Ani aikaista yletä?
Ehtikö kehitä kyllin
Siemen pieni piilosalla?
Tokko luonto hetken tiesi,
Arvasi ajan sopivan?
Mitä tuosta on tuleva,
Mitä kerran kehkiävä?
Voipi vinheä vihuri,
Tuima tuuli tuiverrella,
Nuoren ruohon ruhjoella,
Kaikki sotkea sorahan.
Voi vilu vihannan viedä,
Hallan henki hyydytellä,
Elpyvän elon tuhota.
Vaan voipa kevähän kylvö
Kaunihistikin kehitä,
Oras nousta notkutella,
Saada suotuista sadetta,
Vahvistua, vehmastua,
Valeta valossa päivän,
Kypsyä elon-ajaksi.
Ylähäll' on kaiken kasvu,
Luojalta orahan onni.
Anna, armias Jumala,
Oljelle orahan nousta,
Tulla täydelle tähälle,
Heiluville helpehille!
Anna nousta Sun nimessäs,
Kunniaksesi kohota,
Kansalleni kauneheksi,
Iloksi ihanan maani!
Helsingissä Elok. 1895.