Taidemaalari Évariste Gamelin, Davidin oppilas, Pont-Neuf-piirin eli
aikaisemmin Henrik IV:n piirin jäsen, oli aikaisin aamulla lähtenyt
Barnabiittikirkkoon, joka jo kolme vuotta, 21 p:stä toukokuuta v.
1790 lähtien, oli ollut piirin yhteisenä kokouspaikkana. Tämä kirkko
oli ahtaalla ja pimeällä paikalla lähellä Oikeuspalatsin aitausta.
Ajan rappeuttamasta ja ihmiskäden runtelemasta julkipuolesta, jota
koristi kaksi klassillista pylväsriviä, nurinkäännetyt olkakivet ja
_pot à feu'_t, oli kaikki uskonnolliset vertauskuvat lyöty rikki, ja
sisäänkäytävän päällä oli mustin kirjaimin tasavallan tunnuslause:
"Vapaus, Tasa-arvoisuus, Veljeys tai Kuolema." Évariste Gamelin astui
sisälle kirkkoon: nämä samat holvit, jotka ennen olivat kuulleet
Pyhän-Paavalin neuvoston pappien kapeahihaisissa kuorimekoissa
laulavan pyhää messua, näkivät nyt punalakkisten isänmaanystäväin
kokoontuvan suojaansa valitsemaan kunnallisia virkamiehiä ja
neuvottelemaan piirin asioista. Pyhimykset oli heitetty pois
seinäkomeroistaan, ja niiden sijalle oli asetettu Brutuksen,
Jean-Jacques'in ja Le Peltier'n rintakuvia. Tyhjäksi ryöstetylle
alttarille oli pystytetty ihmisoikeuksien taulu.
Tässä kirkkoholvissa pidettiin yleisiä kokouksia kaksi kertaa
viikossa kello viidestä iltapäivällä kello yhteentoista illalla.
Saarnastuolia, joka oli koristettu kolmivärisellä kansallislipulla,
käytettiin puhujalavana. Vastapäätä, "epistolan puolella",
kohosi karkeatekoinen naisten ja lasten olinpaikaksi tarkoitettu
lava, sillä näitä viimeksimainittuja oli myöskin aina runsaasti
saapuvilla kokouksissa. Tuona aamuna istui Place de Thionvillen
puuseppä, kansalainen Dupont vanhempi, eräs valvontavaliokunnan
kahdestatoista jäsenestä, punaisessa lakissa ja lyhytliepeisessä
_carmagnole_-takissa erään kirjoituspöydän ääressä, saarnastuolin
juurella. Pöydällä oli pullo ja laseja, mustetolppo ja paperivihko,
joka sisälsi konventille aiotun anomuksen kahdenkymmenenkahden
arvottoman jäsenen erottamisesta.
Évariste Gamelin tarttui kynään ja kirjoitti nimensä alle.
-- Tiesinhän minä, sanoi käsityöläisvirkamies, -- että sinä tulisit
antamaan nimesi, kansalainen Gamelin. Sinä olet puhdasverinen. Mutta
piiri ei ole lämmennyt asialle; siltä puuttuu ryhtiä. Olen ehdottanut
valvontavaliokunnalle, ettei se antaisi kansalaistodistuksia muille
kuin niille, jotka kirjoittavat anomuksen alle.
-- Minä olen valmis, sanoi Gamelin, -- kirjoittamaan alle vaikka
verelläni liittolaispetturien tuomion. He ovat tahtoneet Marat'n
kuolemaa: kuolkoot siis!
-- Välinpitämättömyys juuri vie meidät turmioon, vastasi Dupont
vanhempi. -- Meidän piiriimme kuuluu yhdeksänsataa äänioikeutettua
jäsentä, ja heistä saapuu kokouksiin tuskin viittäkymmentä. Eilen
meitä oli vain kaksikymmentäkahdeksan.
-- Siinä tapauksessa täytyy, huudahti Gamelin, -- sakon uhalla
pakottaa kansalaiset tulemaan!
-- Hm, mutisi puuseppä rypistäen silmäkulmiaan, -- jos he saapuisivat
kaikki, jäisivät isänmaanystävät vähemmistöön... Kansalainen Gamelin,
etkö tahdo ottaa pientä lasia viiniä kaikkien oikeiden sanskulottien
terveydeksi?...
Kirkon seinälle, "evankeliumin puolelle", oli suurin kirjaimin
kirjoitettu seuraavat sanat: _Siviilivaliokunta, Valvontavaliokunta,
Hyväntekeväisyysvaliokunta_, ja kunkin sanan alla näkyi musta
käsi, jonka etusormi osoitti kuoriin päin. Muutaman askelen päässä
siitä oli entisen sakariston ovi ja sen päällä seuraava kirjoitus:
_Sotilasvaliokunta_. Gamelin työnsi oven auki ja näki sakaristossa
valiokunnan sihteerin par'aikaa kirjoittelemassa jotakin ison pöydän
ääressä, joka oli yltä päältä kuormitettu kirjoilla, papereilla,
teräsharkoilla, patruunilla ja salpietaripitoisilla muranäytteillä.
-- Terve, kansalainen Trubert. Miten jaksat?
-- Minä?... Minä jaksan erinomaisesti.
Sotilasvaliokunnan sihteeri Fortuné Trubert antoi aina
muuttumattomasti tämän saman vastauksen kaikille, jotka huolehtivat
hänen terveydestään, vähemmän antaakseen tietoja voinnistaan kuin
katkaistakseen lyhyeen kaikki keskustelut tästä aiheesta. Hän oli
vasta kaksikymmentäkahdeksan-vuotias, mutta kuiva kuin kapakala,
melkein kaljupäinen ja köyryselkäinen, ja hänen poskipäillään hehkui
kaksi punaista täplää. Hän oli optikko Quai des Orfèvres'in varrelta
ja omisti hyvin vanhan liikkeen, jonka hän v. 91 oli luovuttanut
eräälle monivuotiselle apulaiselleen voidakseen itse kokonaan käyttää
aikansa kunnallisiin tehtäviin. Suloiselta äidiltään, joka oli
kuollut kaksikymmentä-vuotiaana ja jota muutamat korttelin vanhukset
vielä liikuttuneina muistelivat, hän oli perinyt kauniit, lempeät
ja intohimoiset silmänsä, kalpeutensa ja kainoutensa. Isältään,
kuninkaan hovioptikolta, joka myös oli kuollut samaan tautiin jo
ennen kolmattakymmentä ikävuottaan, hän oli saanut rehellisen ja
ahkeran mielenlaatunsa.
Keskeyttämättä kirjoitustaan hän kysyi:
-- Ja sinä, kansalainen, kuinka sinä voit?
-- Hyvin. Mitä uutta?
-- Ei minkäänlaista. Kuten näet, on kaikki täällä hyvin rauhallista.
-- Ja millainen on tilanne?
-- Yhäti samanlainen.
Tilanne oli mitä hirvittävin. Tasavallan paras armeija
saarrettuna Mainzissa, Valenciennes piiritystilassa, Fontenay
vendéelaisten vallassa, Lyon kapinassa, Cévennit samoin, rajat
auki espanjalaisille, kaksi kolmattaosaa maasta vihollisten tai
kapinallisten hallussa ja itävaltalaiset kanuunat uhkaamassa
Pariisia, jossa ei ollut rahaa eikä leipää.
Fortuné Trubert kirjoitteli tyynesti eteenpäin. Kaikki piirit
olivat kunnan määräyksestä velvoitetut värväämään yhteensä
kaksitoistatuhatta sotamiestä Vendéehen lähetettäviksi, hän
valmisteli sen vuoksi ohjeita värväyslistojen laatimista ja
aseistamistoimenpiteitä varten sen sotilasmäärän kokoamiseksi, joka
Pont-Neuf-piirin, s.o. entisen Henrik IV:n piirin, tuli hankkia.
Kaikki sotilaskiväärit oli luovutettava rekryyteille. Piirin
kansalliskaarti saisi aseistautua metsästyspyssyillä ja keihäillä.
-- Tuon sinulle tässä, sanoi Gamelin, -- luettelon niistä
kirkonkelloista, jotka on lähetettävä Luxembourg'iin kanuunoiksi
valettaviksi.
Évariste Gamelin oli kirjoitettu piirin aktiiviseksi jäseneksi,
vaikka hän ei omistanutkaan yhtään souta. Laki myönsi yleensä
tämän etuoikeuden ainoastaan niille kansalaisille, jotka olivat
kyllin rikkaita maksaakseen kolmea työpäivää vastaavan rahaveron,
ja asianomaiselta vaadittiin kokonaista kymmenen työpäivää,
ennenkuin hän valitsijamiehestä saattoi päästä vaalikelpoiseksi.
Mutta Pont-Neuf-piiri, joka asetti tasa-arvoisuuden yli kaiken ja
muutenkin oli arka itsemääräämisoikeudestaan, piti äänioikeutettuna
ja vaalikelpoisena jokaista kansalaista, joka oli omilla varoillaan
kustantanut itselleen kansalliskaartilaisen puvun. Näin oli
laita myös Gamelinin, joka oli toimiva kansalainen piirissään ja
sotilasvaliokunnan jäsen.
Fortuné Trubert laski kynän kädestään.
-- Kansalainen Évariste, mene konventtiin ja pyydä, että meille
annetaan määräys tutkia maaperä kellareissa ja erottaa pois mura
ja muurilaasti saadaksemme salpietaria. Ei riitä, että meillä on
kanuunoita, meillä täytyy myös olla ruutia.
Muuan pieni kyttyräselkäinen mies, kynä korvan takana ja paperi
kädessä, astui nyt entiseen sakaristoon. Se oli kansalainen
Beauvisage valvontavaliokunnasta.
-- Kansalaiset, hän sanoi, -- olemme saaneet huonoja uutisia: Custine
on tyhjentänyt Landaun.
-- Custine on kavaltaja! huudahti Gamelin.
-- Hänet on mestattava, sanoi Beauvisage.
Vähän hengästyneellä äänellään ja tyynenä kuten tavallisesti alkoi
Trubert selittää:
-- Konventti ei turhan tähden asettanut yhteishyvänvaliokuntaa. Se on
tutkiva Custinen käyttäytymistä. Jos hän on kykenemätön tai petturi,
on hänen sijaansa asetettava sellainen kenraali, joka on päättänyt
voittaa ja _ça ira!_
Hän selaili papereita ja silmäili niitä väsynein katsein:
-- Jotta kaikki sotilaamme täyttäisivät velvollisuutensa empimättä
ja horjumatta, heidän täytyy olla varmat siitä, että heidän
kotiinjääneiden omaistensa asema on turvattu. Jos siis sinäkin,
kansalainen Gamelin, olet samaa mieltä, täytyy sinun ensi
kokouksessa kannattaa minun ehdotustani, sitä nimittäin, että
hyväntekeväisyysvaliokunta yhdessä sotilasvaliokunnan kanssa ryhtyisi
toimenpiteisiin niiden hätääkärsivien perheiden avustamiseksi, joilla
on joku omainen armeijassa.
Hän hymyili ja hyräili:
-- _Ça ira! Ça ira!_
Tämä vaatimaton piirivaliokunnan sihteeri, joka maalaamattoman
puupöytänsä ääressä teki työtä kaksitoista, jopa neljäkintoista
tuntia päivässä, ei huomannut laisinkaan sitä suhteettomuutta,
mikä oli olemassa tuon äärettömän suuren tehtävän ja hänen pienten
keinojensa välillä, siinä määrin hän tunsi omikseen kaikkien
isänmaanystävien yhteiset ponnistukset, siinä määrin hän tunsi
olevansa yhtä kansakunnan kanssa, siinä määrin sulautui hänen
elämänsä suuren kansan elämään. Hän oli niitä, jotka jokaisen
tappionkin jälkeen intomielin ja kärsivällisinä tekivät työtä tuon
mahdottoman ja varman voiton hyväksi. Sentähden heidän täytyi
voittaa. Nämä mitättömät, tuntemattomat miehet, jotka olivat
syösseet kuningasvallan, kumonneet koko vanhan maailmanjärjestyksen,
tuollainen Trubert, pieni kaukoputkien rakentaja, tuollainen Évariste
Gamelin, huomaamaton maalari, eivät odottaneet minkäänlaista sääliä
vihollisiltaan. Heillä ei ollut valittavana muuta mahdollisuutta
kuin voitto tai kuolema. Siitä heidän hehkuva intonsa ja heidän
järkkymätön tyyneytensä.