Ensimmäinen kohtaus.
Coventry. Huone kuninkaanlinnassa.
(Kuningas Richard, Bagot ja Green tulevat toisesta ovesta,
Aumerle toisesta.)
KUNINGAS RICHARD.
Kyll' oivalsimme. -- No, Aumerle, kuin kauas
Saatoitte Herefordin, tuon valtamiehen?
AUMERLE.
Herefordin, niin sanotun valtamiehen,
Vein valtatielle saakka, siihen heitin.
KUNINGAS RICHARD.
Ja varmaan ero-itkut itkettiin?
AUMERLE.
En suinkaan minä; kenties pohjatuuli,
Jok' ihan oli kasvot meiltä polttaa,
Herätti nuhan uinuvan ja ehkä
Kyynelin kasti kuivat erojaiset.
KUNINGAS RICHARD.
Ja mitä sanoi lanko erotessaan?
AUMERLE.
Hyvästi.
Mut kosk' ei sydän suonut kieleni
Häväistä tuota sanaa, niin mua viekkaus
Opetti teeskelemään tuskaa mointa,
Kuin oisi sanat niellyt surun hauta.
Jos hyvästeistä viivyntää ois tullut
Ja ajan lisää lyhyeen maanpakoon,
Niin ois hän saanut niitä kirjan täyden;
Vaan nyt ei multa saanut yhtäkään.
KUNINGAS RICHARD.
Hän lanko, lanko on; mut epäilemme,
Kun aika hänet maanpaosta kutsuu,
Palaako lanko ystäväinsä tähden.
Me itse, Bushy, Bagot myös ja Green
Näimme, kuinka liehakoi hän kansaa,
Kuink' alhaisella, nöyräll' imarteella
Sen sydämmeen hän tahtoi sukeltaa;
Kuink' orjiin tuhlas kohteliaisuutta,
Työmiehet voitti imartelutyöllä,
Ja kantoi nöyräst' osaansa, ikäänkuin
Maanpakoon heidän suosionsa veisi.
Osteri-muijaakin hän lakittelee;
Ajuri "Herran rauhaa" toivottaa
Ja palkakseen saa polvenkoukistuksen
Ja "kiitos, maamies, rakas ystävä!"
Kuin oikeus ois hällä Englantiimme,
Ja hän sen alamaisten ylin toivo.
GREEN.
Hän tiessään on ja juonet hänen kanssaan. --
Nyt kapinaan, jok' Irlannissa kiehuu!
Rivakat toimet, ettei lisä viipy
Tois heille lisää apuneuvoja
Eduksi itselleen ja haitaks teille.
KUNINGAS RICHARD.
Menemme itse mukaan tähän sotaan. --
Mut kosk' on kirstu liian auliuden
Ja hovinpidon vuoksi hiukan kevyt,[9]
Niin pakko pantata on valtakunta;
Ne tulot meille ensikäteen riittää.
Jos siit' ei kyllin, niin me sijaisille
Jätämme täytettäväks kirjekaavat;
Jos rikkaaks jonkun huomaavat, niin niihin
Panevat tämän nimiin aimo summat
Ja laittavat ne meille tarpeisiimme;
Sill' Irlantiin nyt mennään viipymättä.
(Bushy tulee.)
Mit' uutta, Bushy?
BUSHY.
Gaunt vanhus heikkona on sairaana,
Poteutui äkin, lentoviestin laittoi
Anomaan luokseen teidän armoanne.
KUNINGAS RICHARD.
Miss' on se sairas?
BUSHY.
Ely-house'ssa.
KUNINGAS RICHARD.
Jumala lääkärille mieleen tuokoon,
Ett' auttais hänet viipymättä hautaan:
Lippaansa sisustus se tässä sodass'
Ois tarpeen päällysvaatteiks sotureille. --
Pois tulkaa hänen luokseen! Suokoon luoja,
Ett' oisi tämä kiire liian myöhä!
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Lontoo. Huone Ely-house'ssa.
(Gaunt leposijalla; Yorkin herttua ja muita
seisoo hänen ympärillään.)
GAUNT.
No, mitä? Tuleeko se kuningas,
Niin että viime henkäykseni huokuis
Nuorelle liehakolle viisaan neuvon?
YORK.
Noin älkää tuskailko ja ponnistelko:
Neuvoille hänen korvansa on kuuro.
GAUNT.
Sanovat, että kuolevaisen kieli
Se valtaa kuulon niinkuin syvä soitto.
Kun puhe niukkaa on, se korvaan ottaa:
Ken haastaa vaivalla, se haastaa totta.
Enemmän kuullaan kieltä, kohta mykkää.
Kuin lörppää, jossa tyhjä ilo sykkää.
Parasta elämä on loppuessaan;
Laskeissaan päivä, soitto tauotessaan,
Kuin herkun jälkimaku, muistoon jää.
Kun mielest' aikaisemmat häviää.
Jos Richard elävän ei kuullut mieltä,
Nyt ehkä kuulee kuolevaisen kieltä.
YORK.
Sen korvan tukkii toiset maireäänet:
Nuo loiston ylistykset; tyhmät viisut
Ja rivot laulut, joiden myrkkyääniin
On nuorukaisen korva aina herkkä;
Jutelmat Italian muodeista,
Joit' apinoiva, kähläs kansamme
Jälittelee ja nilkutellen matkii.
Jos mailma päästää jonkin tyhmyyden --
Viis siitä, kuinka huonon, kun vain uuden --
Niin joutuun sitä korvaan toitotellaan.
On neuvo myöhä, haihtuu niinkuin vahto,
Kun järjen kanss' on kapinassa tahto.
Ken tietää tiens', on neuvo sille turhaa,
Se hengen haukkojalta hengen murhaa.
GAUNT.
Profeetan henki minussa nyt nousee,
Näin kuolevana hänest' ennustan:
Ei pysyvää tuo hurjan himon lieska,
Pian raivo tuli, näet, tyhjiin palaa;
Vihusää kestää, vaan ei raju-ilma;
Jot' äkin kannustat, se äkin uupuu;
Ken ruokaa ahmii, ruokaan tukehtuu;
Hepakka turhuus, pohjaton tuo ahma,
Muut syötyänsä, raataa itseään.
Kruunattu saari tää, tää valtain paikka,
Tää majesteetin maa, tää Marsin istuin,
Eedeni toinen, puoli-paratiisi,
Linnoitus, luonnon itsellensä luoma
Niin ruttoa kuin sodan kättä vastaan,
Tää onnen asutus, tää pienoismailma,
Tää helmi, upotettu hopeamereen,
Jok' on sen vartijana niinkuin muuri
Tai vallihauta, joka kodin suojaa
Vähemmän onnellisten kateudelta;
Tää Englanti, tää maa, tää pyhä paikka,
Emo ja imettäjä kuningasten
Suurvoimaisten ja synnylt' yleväin,
Jotk' ovat ristin ritareina kuulut
Etäälle hautaan saakka, missä lepäs
Maailman lunnas, pyhän neitseen poika,
Tuoll' uppiniskaisessa Juudan maassa;
Tämäkö kallihitten kallis maa,
Maineeltaan kallis kautta maailmoiden,
Nyt pantataan -- ma kuolen, kun sen lausun --
Kuin mikä vuokramaa tai torpantila?
Englanti, jonka ylvä meri nivoo
Ja jonka vuorirannat luotaan työntää
Tuon kateen, kostean Neptunin tyrskyt,
Häpeään nivotaan ja mustetäpliin
Ja lahon pergamentin siteisiin.
Tää Englanti, jok' ennen voitti muita,
Nyt itsestään on kehnon voiton saanut.
Oi, henkeni jos vois sen herjan pestä,
Kuink' autuaana menisinkin hautaan!
(Kuningas Richard, kuningatar, Aumerle, Bushy,
Green, Bagot, Ross, Willoughby tulevat.)
YORK.
Kuningas tulee; hänen nuoruuttaan
Pidelkää lempeästi: nuoren varsan
Jos raivoon saatat, enemmän se raivoo.
KUNINGATAR.
Kuin jaksaa jalo lankomme, Lancaster?
KUNINGAS RICHARD.
Rohkeutta, mies! Kuin voitte, vanha Gaunt?
GAUNT.
Oi, kuinka tilaani se nimi sopii!
Gaunt, se on: laiha; vanhuutt' olen laiha.
Minussa suru piti pitkän paaston,
Ja paastoava laihtuu. Mua kauan
Englanti nukkuva on valvotellut,
Ja valvova se heikontuu ja laihtuu.
Isonnut olen, mikä monen isän
On ravintona, katsett' oman lapsen,
Mun sillä paastoll' olet laihaks saanut.
Hautaankin laiha, laiha niinkuin hauta,
Jonk' ontto vatsa ruoaks saa vain luita.
KUNINGAS RICHARD.
Noin nimestäänkö tekee pilkkaa sairas!
GAUNT.
Ei, kurjuus vain se itseään näin ilkkuu;
Minussa nimeni kun tappaa aiot,
Niin nimeäni ilkun maireeks sulle.
KUNINGAS RICHARD.
Siis kuolevatko mairii eläviä?
GAUNT.
Ei, elävät ne kuolevia mairii.
KUNINGAS RICHARD.
Sa, kuoleva, mua mairit, sanoit sinä.
GAUNT.
Ei, sinä kuolet, vaikk' oon sairas minä.
KUNINGAS RICHARD.
Terveenä hengin ja sun sairaaks näen.
GAUNT.
Sun minä sairaaks näen, sen Luoja tietää,
Sairaana itse ja kun sun näen sairaaks.
Ei kuolinvuotees vähempi kuin maasi,
Joss' itse mainettasi sairastat;
Ja varomaton potilas kun olet,
Niin pääsi voidellun sa annoit hoitoon
Sen lääkärin, jok' itse iski haavan.
Tuhansin kruunuus mahtuu mairijoita.
Ja suuremp' ei sen piiri kuin sun pääsi,
Ja vaikka sullotut noin pieneen alaan,
Ne koko maasi sulta peijaavat.
Oi, jos ois esi-isäs aavistanut,
Kuin pojanpoika tuhoo poikiaan,
Ylettämättömiin hän häpeäsi
Ois korjannut, sun istuimeltas syösnyt
Jo ennen nousuas, sun, joka siihen
Vain nousit itses siitä syöstäksesi!
Oi, lanko, maailman jos oisit herra,
Häpeä ois pois maasi vuokrata!
Nyt kun tää maa on koko maailmasi,
On häpeätä häpeämpää sitä
Näin häväistä. Nyt Englannissa olet
Vain tilanhaltija, et kuningas;
Lain valtaherra lain on orja vain.
KUNINGAS RICHARD.
Ja sinä, mieletön, kuuhullu hölmö,
Kuumeesi etuoikeuteen luottain,
Uskallat viluisilla neuvoillasi
Vaalentaa poskeni ja valtaveren
Pois raivon ajaa kotipaikoiltaan.
Kautt' ylvään majesteetti-istuimeni,
Jos Edward suuren et ois veljenpoika,
Niin kieli tuo, mi päässäsi nyt pyörii,
Pään pyörittäis sun, konnan, harteiltasi.
GAUNT.
Mua älä säästä, Edward-veljen poika:
Vaikk' isäns' Edwardin ma olin poika!
Sen veren olet, niinkuin pelikaani,
Jo kuiviin juonut, siitä päihtynytkin.
Veljeni Gloster, jalo, puhdas sielu --
Hän autuaitten rauhaa nauttikoon! --
On hyvä todistus ja merkki siitä,
Ett' Edwardin et verta kaataa kammo.
Tee liitto tämän sairauteni kanssa;
Kovuutes olkoon niinkuin käyrä vanhuus,
Jok' aikaa kuihtunehen kukan katkoo.
Sa häpeässäs elä nyt ja aina:
Nää kirouksen sanat mielees paina!
Nyt vuoteeseen, ja sitten hautaan vainen!
Se eläköön, kell' arvo on ja maine!
(Palvelijat kantavat pois hänet.)
KUNINGAS RICHARD.
Ja kuolkoon, ken on vanha, juonikkainen;
Sin' olet kumpaakin, siis kuole vainen.
YORK.
Sanansa anteeks suokaa, majesteetti:
Se vanhuutt' on ja taudin kärtyisyyttä;
Hän teitä lempii, uskokaatte pois,
Kuin Henrik Hereford, jos hän tässä ois.
KUNINGAS RICHARD.
Niin, oikein! Niinkuin Hereford! Yhtä syvä
Mun lempeni on myös, ja sillä hyvä.
(Northumberland tulee.)
NORTHUMBERLAND.
Gaunt kuningasta tervehtää.
KUNINGAS RICHARD.
Ja sanoo?
NORTHUMBERLAND.
Ei mitään; kaikk' on loppuun puhuttu.
Kuin soitin kieletön nyt on sen kieli,
Lopussa kaikki, puhe, henki, mieli.
YORK.
Ja kohta Yorkille käy samoin aivan:
On tuoni köyhä, vaan se päättää vaivan.
KUNINGAS RICHARD.
Täyskypsä ensin putoo; päättänyt
Hän kulkuns' on, ja meidän alkaa nyt.
Se siitä. -- Ja nyt sodast' Irlannissa.
Nuo raa'at, puupäät jurrit taittaa täytyy,
Ne elävät kuin käärmeet, missä muuten
Ei käärmeill' ole oikeutta elää.[10]
Ja koska tämä suurtyö hiukan maksaa,
Niin avuks itsellemme anastamme
Hopeat, rahat, saatavat ja kalut,
Niin, kaikki, mik' on Gauntin omaa ollut.
YORK.
Kuin kauan tuota kestän? Kuinka kauan
Vääryyttä sietää arka alamaisuus?
Ei surina Glosterin, ei Gauntin herjuu,
Ei Herefordinkaan karkoitus, ei vääryys,
Jonk' Englanti on kärsinyt, ei myöskään
Bolingbroke-raukan naimisliiton kielto,[11]
Ei oma häpäisy mua koskaan saanut
Pienintä kasvoin juonta muuttamaan
Tai nenää nyrpistämään kuninkaalle.
Edwardin jalon pojist' olen nuorin,
Isäsi, Walesin prinssi, oli vanhin;
Sodass' ei raivo leijona niin hurja,
Ei säisy lammas rauhassa niin lauha,
Kuin tämä nuori prinssi-ylimys.
Hänen on muoto sulla; tuolta näytti,
Kun sinun ikävuotesi hän täytti:
Mut Ranskalle vain rypisteli otsaa,
Eik' ystävilleen; jaloin käsin voitti
Mink' antoi pois, eik' antanutkaan pois
Mink' isän voitollinen käsi voitti;
Ei kättään suvun veret punanneet,
Vaan suvun verivihollisten veret.
Oi, Richard! Liiaks suru Yorkin valtaa,
Hän muuten ei ois vertailuja tehnyt.
KUNINGAS RICHARD.
Mitä, lanko?
YORK.
Ruhtinaani, anteeks suokaa,
Jos tahdotte; jos ette, niin en minä
Anteeksi tahdo; tyydyn muutenkin.
Ryöstääkö aiotte ja valloin ottaa
Herefordin, maastaan syöstyn, oikeudet?
Gaunt eikö kuollut? Eikö Hereford elä?
Gaunt eikö rehti, Henrik uskollinen?
Gaunt eikö perillisen arvoinen,
Ja Henrik eikö pojan arvollinen?
Herefordilt' oikeus ota, ajalt' ota
Pois etuudet ja vanhat nauttimukset;
Tään päivän jälkeen huoment' älä salli;
Äl' ole, mikä olet; kuningashan
Olet vain lain perimyksen kautta.
Jos -- kautta taivaan -- varjelkoon sen taivas!
Herefordin oikeudet sa anastat,
Peräytät armokirjat, joilla voi hän
Pidättää läänitykset itselleen,
Ja hält' et kunnioitust' ota vastaan,
Niin tuhat vaaraa keräät pääsi päälle,
Tuhansin kelpo sydämmiä hukkaat,
Ja hellän maltin kiihdät mietteisiin,
Joit' ei sais alamainen mietiskellä.
KUNINGAS RICHARD.
Sa mieti, mitä mietit. Hopeat
Ma otan, kullat, maat ja tavarat.
YORK.
Hyvästi, herra! Min en vain käy mukaan.
Mikä on seuraus, ei tiedä kukaan;
Mut sen ma tiedän, että huono tie
Ei koskaan onnelliseen loppuun vie.
(Menee.)
KUNINGAS RICHARD.
Wiltshiren kreivin luokse joutuun, Bushy,
Ja käske, että tulee Ely-houseen
Sopimaan asiasta. Huomen-aamull'
Irlantiin matkaamme; jo onkin aika.
Poiss'oloajaksemme määräämme
York sedän sijaishallitsijaksemme,
Hän nuhteeton on mies ja harras meihin. --
Tule, kuningatar! Huomenn' erotaan;
Tää lyhyt aika vielä iloitaan.
(Torventoitauksia. Kuningas, kuningatar, Bushy, Aumerle.
Green ja Bagot poistuvat.)
NORTHUMBERLAND.
Niin, loordit, herttua Lancaster on kuollut.
ROSS.
Ja elää: nyt on herttuana poika.
WILLOUGHBY.
Niin kyllä nimeen, vaan ei hyötyyn nähden.
NORTHUMBERLAND.
Kumpaankin kyllin, jos sais oikeus vallan.
ROSS.
Täys sydän on; vait'olost' ennen kätkee,
Kuin sitä keventää saa vapaa kieli.
NORTHUMBERLAND.
Puhu pois, ja ijäks vaietkoon sen kieli,
Ken matkii puhettas sua turmellakseen.
WILLOUGHBY.
Herefordin herttuaako puhees koskee?
Jos niin on, sano rohkeasti pois,
Hänestä korva mielin kuulee hyvää.
ROSS.
Ei hyvää, jota voisin hälle tehdä,
Jos teist' ei hyvää sitä säälitellä,
Ken peruistaan on puti puhtaaks pantu.
NORTHUMBERLAND.
Häpeä, Jumal' avita, on sietää
Vääryyttä moista häntä, prinssiä,
Ja monta muuta jalomusta kohtaan
Täss' onnettuuden maassa. Oma itsens'
Ei ole kuningas, vaan halvat liehit
Hänt' ohjaavat, ja mitä nämä kielii
Vihasta jotakuta vastaan meistä,
Sen säälittä hän panee meissä toimeen
Ja meiltä hengen, lapset, suvun tuhoo.
ROSS.
Kansalta nylkenyt on raskaat verot
Ja vieroittanut näin sen sydämmen;
Kostellut aatelille vanhat vihat
Ja vieroittanut senkin sydämmen.
WILLOUGHBY.
Ja joka päivä hankkeess' uudet keinot:
Pakotuslainat, lahjat ja ties mitkä.
Mut mihin, Herran nimessä, ne joutuu?
NORTHUMBERLAND.
Ei suinkaan sotiin; sotia hän ei käy;
Hän kurjiin sopimuksiin haaskaa vain,
Mink' esi-isät miekoin hankki. Rauha
Enemmän hältä vie kuin sota heiltä.
ROSS.
Wiltshire on valtakunnan vuokramies.
WILLOUGHBY.
Kuningas hävinnyt on kauppasaksa.
NORTHUMBERLAND.
Tuho ja häväistys nyt häntä uhkaa.
ROSS.
Irlannin sotahan on rahaa tarvis,
Vaikk' onkin verot raskaat; sen vuoks täytyy
Maanpakolainen ryöstää.
NORTHUMBERLAND.
Oma lanko:
Mik' epäjalo kuningas! Mut, loordit,
Tuon myrskyn havinan me kuulemme,
Vaan emme etsi suojaa tuulispäältä;
Purjeita tuuli pingoittaa, mut niitä
Ei lasketa, vaan tieten hukutaan.
ROSS.
Näemme haaksirikkoon joutuvamme,
Ja vaara se on väistämätön nyt,
Kun haaksirikon syyt näin suvaitsemme.
NORTHUMBERLAND.
Ei, kuolon kuoppasilmässä mä huomaan
Elämän siinnon, mut en virkkaa tohdi,
Kuin lähellä on lohdun sanoma.
WILLOUGHBY.
Mietteesi sano; meidän mietteet tunnet.
ROSS.
Puhu suoraan vaan, Northumberland: me kolme
Olemme yhtä me; ja mitä haastat,
Se mietteeksi vain jää; siis sano suoraan.
NORTHUMBERLAND.
No siis: -- ma Port le Blanc'ist' olen saanut,
Bretagnen satamasta, tiedon, että
Herefordin herttua, Reginald Lord Cobham, --
Richardin, Arundelin kreivin, poika,
Jok' Exeterin hylkäs, -- tämän veli,
Entinen Canterburyn arkkipiispa,
Sir Thomas Erpingham, sir Robert Waterton,
John Norbery, sir John Ramston, Francis Quoint,
Joill' on Bretagnen herttuan varustamaa
Kuus laivaa sekä kolmetuhat miestä,
Nyt tänne kiirein rientävät ja kohta
Kai ovat pohjoisrannikolle nousseet;
Siell' oisivatkin jo, mut odottavat
Kuninkaan Irlantihin lähtöä.
Jos silloin ikeen poistaa tahdomme,
Sulittaa maamme rikkouneen siiven,[12]
Panttauksen herjast' ostaa vapaaks kruunun,
Tomusta pestä valtikkamme kullan
Ja tehdä majesteetin näköisekseen,
Niin seuratkaa mua heti Ravenspurgiin.
Mut pelko jos saa teidät epäilyksiin,
Niin jääkää, vaietkaa, ma menen yksin.
ROSS.
Ratsaille pois! Ei pelko saa meit' estää.
Siell' ensin olen jos vain ratsu kestää.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Lontoo. Huone kuninkaanlinnassa.
(Kuningatar, Bushy ja Bagot tulevat.)
BUSHY.
Surette liikaa, rouva kuningatar.
Kuninkaast' erotessa lupasitte
Unohtaa kaikki pahoittavat huolet
Ja iloisella mielin olla aina.
KUNINGATAR.
Kuninkaan mieliks tein sen; omiks mieliks
En sitä voi; mut muut' en syytä tiedä,
Miks tuskaa vieraakseni tervehtäisin,
Kuin että hyvästi mä jätin vieraan
Niin rakkahan kuin rakkaan Richardin.
Mut sentään joku syntymätön suru,
Helmoissa onnettaren kypsynyt,
Mua lähestyvän näyttää; sydämmeni
Vavahtaa tyhjää; jokin muu sit' ahtaa
Kuin ero miehestäni.
BUSHY.
Joka tuskall'
On kaksikymment' eri kuvajaista,
Jotk' ovat niinkuin tuska, vaan ei tuskaa.
Kyynelten kiillottama surun silmä
Moneksi muuttaa yhden esineen.
Kuin hairakuva, joka suoraan nähden
On sekavaa, mut viistoon katsottuna
Jo hahmon saa: niin tekin, arvon rouva,
Katsellen viistoon eroanne, näette
Vain tuskan kuvan, tuskaa synkemmänkin,
Jok' oikein katsoen on oleetonta
Vain varjoa. Siis, rouva armiaisin,
Kaikk' eron syy on, siin' ei muuta laisin.
Se surun silmän hairaust' on vaan,
Totena itkee turhaa luuloaan.
KUNINGATAR.
Voi olla niin, mut sydän sanoo mulle,
Ett' onkin toisin. Oli miten oli,
Mut raskas mull' on mieli, synkän raskas;
Ja vaikk' ei tyhjän ajatus mua paina,
Niin raskas tyhjyys mua vaivaa aina.
BUSHY.
Vain hourehia, armollinen rouva.
KUNINGATAR.
Ei vähintäkään; hourehien isä
On aina kaiho; niin ei minun laita:
Tää jokin kaiho tyhjästä on siinnyt,
Tai jotain on se tyhjä jota kaihon;
Sen omistus on odotteessa vielä,
Mut mitä on se, sit' en tunnekaan,
Se tuska nimetön on, tiedän vaan.
(Green tulee.)
GREEN.
Jumalan rauha kuningattarelle! --
Huomenta, herrat! -- Kuningas, ma toivon,
Matkalla viel' ei lie.
KUNINGATAR.
Miks sitä toivot?
Pikemmin toivo, että matkall' oisi:
Hankkeensa vaatii kiirettä ja kiire
Taas toivoa; miks toivot siis, ett' ei hän
Matkalla oisi?
GREEN.
Siks, että hän, maan toivo,
Palauttaisi joukkonsa ja saisi
Toivottomuudeks vihamiehen toivon,
Joll' on jo luja jalansija maassa.
Bolingbroke purki itse maanpakonsa
Ja eheänä saapui Ravenspurgiin,
Kädessä miekka.
KUNINGATAR.
Herra varjelkoon!
GREEN.
Se liian totta on. Pahempaa vielä:
Northumberland ja nuori Henrik Percy,
Ross, Beaumont, Willoughby on hänen luokseen
Paenneet mahtavine puolueineen.
BUSHY.
Miks ette julistaneet pettureiksi
Northumberlandia ja koko laumaa?
GREEN.
Sen teimme: mutta kreivi Worcester silloin
Sauvansa taittoi, marsalkkuuden heitti,[13]
Ja koko hovikunta hänen kanssaan
Pakeni Bolingbroken luo.
KUNINGATAR.
Näin, Green,
Mun tuskani sa olet kätilöin,
Ja Bolingbroke kipuni kurja poika.
Nyt sielu epäluomansa on luonut,
Ja minä, haukkovainen lapsivaimo,
Surua suruun lisään, tuskaa tuskaan.
BUSHY.
Ei toivoa saa heittää.
KUNINGATAR.
Ken sen estää?
Ma toivon heitän, vihaa sille kannan:
Se petturi on, imartaja, norkko
Ja kuolon pidättäjä, tää kun tahtoo
Elämän siteet helläst' irroittaa,
Jonk' äärettömiin lykkää väärä toivo.
(York tulee.)
GREEN.
Kas, tässä tulee Yorkin herttua!
KUNINGATAR.
Ijäkkään hartioilla sodan merkit.
Oi, katse täynnä huolekasta tointa!
Jumalan tähden, setä, lohdun sana!
YORK.
Niin toista puhuisin, kuin ajattelen.
Taivaassa lohtu on, me päällä maan.
Miss' on vain tuskaa, huolta, kärsimistä.
Miehenne kauas pelastajaks läksi,
Sill' aikaa toiset kodin tuhoo hältä:
Ja minä pantu maata auttamaan,
Jok' olen heikko tueks itselleni.
Nyt seuraa juomingeita huono vointi;
Nyt tutaan liehakoivat ystävät.
(Palvelija tulee.)
PALVELIJA.
Poiss' oli, herra, poikanne, kun saavuin.
YORK.
Vai poissa! -- Hyvä! -- Käyköön kuinka käy! --
Paennut aateli on, kansa kylmää,
Se yhtyy Herefordiin, ma pelkään. -- Poika,
Käy Plashyyn, Gloster-sisareni luo!
Hält' oiti mulle hanki sata puntaa.
Tuoss' ota sormus tuo!
PALVELIJA.
Unohdin haastaa teidän armollenne,
Ett' olin tänään siellä ohimennen;
Mut rikon mielenne, jos lisää kerron.
YORK.
Mit' on se? Sano, poika.
PALVELIJA.
Tiimaa ennen
Kuin sinne saavuin, herttuatar kuoli.
YORK.
Jumal' armahtakoon! Mikä tuskain tulva
Yht'aikaa syöksee tähän tuskain maahan!
En neuvoa nyt tiedä. -- Suokoon taivas,
Ett' oisi -- omasta ei syystä toki --
Pää multa viety milloin veljeltäni. --
Kuin? Viestit viel' ei matkall' Irlantiin? --
Mitenkä saada rahaa tähän sotaan?
Tule; sisko, -- anteeks: käly, tarkoitin. --
(Palvelijalle.)
Mies, kotiin kiiruhda ja hanki vaunut,
Tuo, mit' on siellä aseita. --
(Palvelija menee.)
Te, herrat
Pitäkää sotaväen katselmus! --
Jos tiedän, miten järjestää nää toimet,
Käsiini sotkuisina viskatut,
Niin älkää uskoko mua enää koskaan. --
Molemmat ovat sukuani: toinen
Kuningas, jota velvoitus ja vala
Mun käskee varjella, ja toinen lanko,
Kuninkaan loukkaama, jot' omatunto
Ja heimous käskee minun puolustaa.
Jotakin täytyy tehdä. -- Tulkaa, käly,
Ma teistä pidän huolen. -- Katselmukseen
Nyt menkää, herrat; sieltä Berkley-linnaan
Heti tulkaa. -- Plashyynkin mun pitäis mennä,
Mut aika sit' ei salli. -- Kaikk' on nurin,
Ja koko maailma on hullun kurin.
(York ja kuningatar menevät.)
BUSHY.
Irlantiin myötätuuli viestit vie,
Mut mitään sielt' ei tuo se. Koota voima,
Jok' oisi vihollisen vertainen,
On meidän mahdotonta.
GREEN.
Sitä paitse
Kuninkaan lemmen likeiset myös liki
On niiden vihaa, jotk' ei häntä lemmi.
BAGOT.
Niin, häälyväisen kansan, jonka lempi
On kukkaro; min verran se on vajaa,
Sen verran sydän täys on verivihaa.
BUSHY.
Siit' yleisesti syyn saa kuningas.
BAGOT.
Jos tuomio heidän on, syyn saamme mekin,
Kuninkaan alituiset seuralaiset.
GREEN.
Pakoni otan Bristol-linnaan minä,
Ja heti; kreivi Wiltshire on jo siellä.
BUSHY.
Mukaanne tulen minä: vähän hyvää
Voi vihaiselta kansalt' odottaa:
Vain meitä raatelevat niinkuin koirat. --
Tulette mukaan kai?
BAGOT.
En, Hyvästi!
Kuninkaan luokse menen Irlantiin.
Jos oikein aavistan, niin viimeiset
Me tässä sanomme jäähyväiset.
BUSHY.
Kenties, jos York saa Herefordista voiton.
GREEN.
Oi, raukkaa herttuaa! Hän työkseen ottaa
Lukea hiekat, meren tyhjentää;
Tuhannet luopuu pois, jos yksi jää.
BUSHY.
Hyvästi ijäksi ja kerrassaan!
GREEN.
Me vielä tavataan.
BAGOT.
Ei päällä maan.
(Menevät.)
Neljäs kohtaus.
Salomaa Glostershiressa.
(Bolingbroke ja Northumberland tulevat sotajoukkoineen.)
BOLINGBROKE.
Kuin pitkä täst' on matka Berkley'iin, loordi?
NORTHUMBERLAND.
Mua, hyvä herra, uskokaa,
Tääll' olen Glostershiress' aivan outo.
Koluiset tiet ja suuret, jylhät vuoret
Ikäväks venyttävät peninkulman,
Vaikk' armas haastelunne sokeroitsi
Ja makeutti muikeankin matkan.
Mut arvaan, kuinka Willoughbyn ja Rossin
On kulku pitkä Ravenspurgista
Cotswaldiin asti teidän seuraa vailla,
Jok' on, sen takaan, paljon huventanut
Minulta matkan vastukset ja vaivat;
Mut näiden matkaa sulostuttaa toivo
Etuisuus saavuttaa, jok' on jo mulla,
Ja ilon toivo ei sen vähemp' ilo
Kuin saavutettu toivo; tämä heiltä
Lyhentää matkan, niinkuin mulle tehnyt
On ilo saada seurassanne olla.
BOLINGBROKE.
Vähemmän arvoinen on seurani
Kuin teidän hyvät sananne. Ken tuossa?
(Henrik Percy tulee.)
NORTHUMBERLAND.
Poikani, Henrik Percy: veli Worcester
On hänet lähettänyt, tiesi mistä. --
No, Henrik, kuinka setäsi on laita?
PERCY.
Ma sitä toivoin kuulla teiltä, isä.
NORTHUMBERLAND.
Kuningattaren luona siis ei enää?
PERCY.
Ei, isä, virkasauvansa hän taittoi
Ja läksi hovista ja hajoitti
Kuninkaan huonekunnan.
NORTHUMBERLAND.
Mistä syystä?
Ei siltä kuulunut, kun viimein nähtiin.
PERCY.
Siks että teidät tehtiin petturiksi.
Hän meni Ravenspurgiin tarjomaan
Herefordin herttualle palvelustaan,
Ja lähetti mun Berkley'iin tiedustamaan,
Kuin suuren joukon siellä York on koonnut,
Ja siitä viemään tiedon Ravenspurgiin.
NORTHUMBERLAND.
Herefordin herttuan unhotitko, poika?
PERCY.
En, isä hyvä; sit' en unhottanut,
Mist' ikänä en tiennyt: tietääkseni
En ole eläissäni häntä nähnyt.
NORTHUMBERLAND.
Nyt tuntemaan hänt' opi; täss' on herttua.
PERCY.
Arvoisa herra, apuani tarjoon:
Se viel' on nuori, uusi, avuton,
Mut auttavammaksi ja taatummaksi
Sen ikä kypsentää ja vakaannuttaa.
BOLINGBROKE.
Sua kiitän, jalo Percy; usko pois,
En mistään tunne onnea niin suurta
Kuin siitä että ystäväni muistan;
Ja onneni jos lempes kanssa kypsyy,
Niin on se palkitseva hartaan lempes;
Sen liiton sydän solmii, käsi kiintää.
NORTHUMBERLAND.
Kuink' etäällä se Berkley on, ja mitä
York-vanhus siellä joukkoineen nyt puuhaa?
PERCY.
Puuryhmän keskellä on siellä linna,
Ja linnueena kolmetuhat miestä.
Sisällä siellä York on, Berkley, Seymour,
Ei muuta sääty- eikä arvomiestä.
(Ross ja Willoughby tulevat.)
NORTHUMBERLAND.
Kas tuossa loordit Ross ja Willoughby,
Verissä kannus, kiireen hehkoss' otsa.
BOLINGBROKE.
Terveeksi, loordit! Lempenne, ma huomaan,
Maanpakolaista petturia seuraa.
Mun aarteeni se vielä näkymätön
On kiitos vain, mut kun se rikastuu,
Niin lempenne ja vaivanne se korvaa.
ROSS.
Näkönne, herra, meidät rikastuttaa.
WILLOUGHBY.
Ja ylenkyllin korvaa kaikki vaivat.
BOLINGBROKE.
Ainainen kiitos, se on köyhän maksa;
Se velastani vastaa, kunnes kypsyy
Mun nuori onneni. Ken tulee tuossa?
(Berkley tulee.)
NORTHUMBERLAND.
Lord Berkley on se, arvatakseni.
BERKLEY.
Lord Hereford, lähetykseni on teille.
BOLINGBROKE.
Sanokaa silloin: Lancasterille;
Tät' etsin nimeä nyt Englannissa,
Ja kieleltänne mun se löytää täytyy,
Ennenkuin mitään puheeseenne vastaan.
BERKLEY.
Te erehdytte; mull' ei aikomusta
Sanaakaan arvonimistänne poistaa.
Mun teille -- mikä lienettekään loordi --
Lähetti tään maan kuulu hallitsija,
York herttua, kysymään, miks sijaisuutta
Käytätte hyväksenne, nurjin asein
Kotoisen rauhan meiltä säikyttäin.
(York tulee seurueineen.)
BOLINGBROKE.
Sanani viejäksi ei teitä tarvis;
Tuoss' itse tulee herttua. -- Jalo setä!
(Polvistuu.)
YORK.
Sydämmen näytä nöyryytt', älä polven,
Jonk' alamaisuus viekastaa ja pettää.
BOLINGBROKE.
Oi, armollinen setä!
YORK.
Vaiti, vaiti?
Sen sinnekin nuo sedät ja nuo armot!
En setä ole petturin; ja armo
On armottoman suussa häväistystä.
Miks uskaltaa maanpakolainen jalkas
Koskettaa synnyinmaasi tomuakaan?
Ja vieläkin: miks rauhan poveaan
Penikulmittaisin polkea sa tohdit,
Ja inhain aseittesi komeudella
Peloittaa kalvaat kylät? Sikskö että
Sun voideltu on kuninkaasi poissa?
Ei, poika hupsu! Kuningas on täällä,
Vakaassa tässä povess' on sen valta.
Jos viel' ois mulla sama nuoren into,
Kuin milloin isäs, uljas Gaunt, ja minä
Mars-jumalan, mustan prinssin, pelastimme
Tuhanten ranskalaisten saarroksesta.
Oi, kuinka sukkelaan tää käsi, jonka
Nyt halpaus kahlitsee, sua kurittaisi
Ja antais virhistäsi vitsaa sulle!
BOLINGBROKE.
Vikani, hyvä setä, ilmaiskaa,
Se mikä on ja mitä laatua!
YORK.
Se kaikkein pahinta on laatua?
Petosta inhaa, kurjaa kapinaa.
Maanpakolaisena sa tulet tänne,
Ennenkuin lopussa on määräaika,
Ja asevoimin valtaherraas uhkaat.
BOLINGBROKE.
Kun menin maasta, menin Herefordina,
Kun tulen nyt, Lancasterina tulen.
Suvaitkaa, jalo setä, rikostani
Katsella silmin puoltamattomin.
Isäni olette: minusta näyttää
Gaunt vanhus teissä elävän; siis, isä,
Näin sallitteko minut tuomittavan
Maankulkuriksi, maat ja oikeudet
Käsistä vietävän ja annettavan
Hupaille nousukkaille? Miksi synnyin?
Jos lanko Englannin on kuningas,
Ma Lancasterin herttuaksi tahdon.
On teillä poika, serkkuni Aumerle;
Te ensinnä jos olisitte kuollut,
Ja häntä näin ois poljettu, niin isän
Gaunt-sedästään hän saanut ois, jok' oisi
Vääryydet henkiheittoon ajanut.[14]
Hakea en saa läänityksiäni,
Jonk' armokirjat mulle myöntävät.
Isäni maat ne ryöstetään ja myydään,
Ja nää ja kaikki turhiin käytetään.
Mit' oisi tehdä? Alamainen olen,
Vetoan lakiin: valtamiest' ei suoda,
Siks itseni mun täytyy vaatia
Omani, synnynnäinen perintöni.
NORTHUMBERLAND.
Liiaksi herttuaa on nujerrettu.
ROSS.
Hänt' oikeuteensa tulee teidän auttaa.
WILLOUGHBY.
Katalat hyötyneet on hänen maistaan.
YORK.
Englannin loordit, suvaitkaahan kuulla:
Nuo langon solvaukset hyvin tunsin,
Ja koin, min voin, hänt' auttaa oikeuteensa.
Mut tulla tänne noin ja uhka-asein
Eteensä ottaa, kaikki tieltään kaataa,
Vääryydell' oikeus saada, -- se ei käy!
Ja te, jotk' yllytitte, kapinaa
Näin suositte ja itse kapinoitte.
NORTHUMBERLAND.
Mut herttuahan vannoi, että etsi
Vain omaansa; ja häntä auttaaksemme
Me kalliin valan kaikki vannoimme.
Ken rikkoo sen, ei näe ilon päivää.
YORK.
Hyvä! Ma näen, mit' asehenne tähtää,
Mut, sit' en muuttaa voi, sen tunnustan:
On heikko voimani, ja kaikki nurin.
Mut jos vain voisin, kautta sen, ken loi mun,
Ma teidät tempaisin ja taivuttaisin
Kuninkaan ehdottoman tahdon alle.
Mut kun en voi, niin teille ilmoitan,
Ett' olen puolueeton. Hyvästi;
Jos ette kenties tahdo tulla linnaan
Ja siellä tätä yötä levähtää.
BOLINGBROKE.
Sen tarjon, setä, vastaan otamme.
Mut meidän täytyy teidät Bristol-linnaan
Mukaamme saada; sitä hallussaan
Bagot ja Bushy pitää joukkoinensa,
Nuo yhteiskunnan toukat, jotka vannoin
Perata pois ja maasta hävittää.
YORK.
Kentiesi tulen; kunhan tuumataan:
Maan lakia en loukkaa. Terve vaan,
Ei vihamiehinä, ei ystävinä!
Mit' ei voi auttaa, sit' en sure minä.
(Menevät.)