Ristin ja Enarsson tulevat oikealta.
_Enarsson_. Täällä tyttäreni ei voi olla. Vannoit tietäväsi missä hän
on. Jos et valehdellut, näytä oitis tie. Olen levoton, pimeä on tulossa
— — jäi lähteissäni kotiin eikä kukaan tietänyt mihin nyt oli
joutunut — —
_Ristin_ (osoittaen oikeanpuolista istuinta). Istu tuohon. Ei ole
kiirettä.
_Enarsson_. Vastaa. Onko hän mennyt kylälle katekeettaa kuulemaan?
_Ristin_ (kylmästi, varmasti). Ei ole mennyt kylälle, ei ole kotona.
Minä yksin tiedän, missä hän on.
_Enarsson_. Emäntä parka, pienellä kiusalla luulet piinaavasi, kun et
enää mitään muuta voi.
_Ristin_. Miksi sitten tulit? Miksi olet levoton? Miksi et kääntynyt jo
tiellä? Et, sillä omatuntosi on levoton. Se tietää rangaistuksen
tulevan. Istu.
_Enarsson_ istuu tahdottomana.
_Ristin_ (istuutuu viereen). Oletko kuullut tarinaa kahdesta
lappalaisveljeksestä?
_Enarsson_ (aikoen nousta; äärimmilleen kiusattuna). Nyt ei ole
tarinoimisen aika — —
_Ristin_ (yhä kylmästi ja rauhallisesti). Kuuntele tarkasti. Kyllä aika
kadotetuilla riittää. Niin. Ne veljekset asuivat selällisellä saarella,
mutta erässä kävivät mantereenpuolen metsämailla. Kerran, eräretkellä,
nuorempi veli surmasi katalasti vanhemman, sillä hän himoitsi veljensä
vaimoa ja tavaraa. Läksi sitten murhamies soutamaan kotosaareen
saalistansa perimään. Ja voimakkaasti ponnalsi uudenuutukaisten
paulakenkäin kanta veneenkaarta vastaan. Kotovalkama tuli näkyviin.
Kokka karahtaa, mies nousee teljoltaan ja astuu maalle. Mutta hänen
eteensä nousee silloin murhatun veljen haamu, jota kauhistuen surmaaja
pakenee, kiertäen saaren rantaa. Haamu seuraa, mies juoksee, juoksee
koko seuraavan yön ja päivän, mutta toisena yönä kaatuu kuoliaana
maahan. Hänen ruumiinsa löydettiin aamulla, ja sen kengät olivat niin
risaiset kuin olisi niillä kuljettu tuhannen virstaa. (Nousten.) Niin,
sen miehen rikoksen haamu astui tekijäänsä vastaan. Ja samoin tapahtuu
sinulle tänä iltana.
_Enarsson_ katsoo Ristiniin jäykistynein katsein.
_Ristin_ (etääntyen vasemmalle; koroittaen ääntään). Ja sinun tyttäresi
on se haamu.
_Enarsson_ (ponnahtaen ylös; käheästi). Missä hän on?
_Ristin_. Hän on tuleva kohta sata kertaa kurjempana kuin tulin minä
kerran sinulta sääliä anelemaan.
_Enarsson_. Missä hän on? Mitä on hänelle tapahtunut?
_Ristin_. Hän on turmiossa, ja rakkaimman poikani vaati turmion
hinnaksi Jumala.
_Enarsson_ (tolkuttomana). Jumala — — Jumalastako haastat! Mutta
— — saman Jumalan nimeen — — sinut hakkaan maahan, jollet ilmoita
turmantekoasi! — —
_Ristin_. Tuolla sisällä on tyttäresi veljensä sylissä välittämättä
ylpeästä nimestänsä ja kunniastansa.
_Enarsson_ (syöksyy rakennuksen ovelle ja koetettuaan turhaan avata
ovea lyö siihen nyrkillään, hokien suuressa hädässä). Tyttäreni — —
tyttäreni! Avatkaa! (Lyö jälleen ovea. Hetken hiljaisuus.)
_Saulo_ (näkymättömissä, eteisestä). Ken siellä?
_Enarsson_ (hoippuu takaisin kohti etualan istuinta). Ei, en voi heitä
nähdä — — en voi katsoa kasvoihin tytärtäni. (Lysähtää istumaan.)