Sitten odotti Sakris Mimmin lähtöä.
Itse hän ei saattanut Mimmiä kauemmaksi kuin raitiotien päähän: ei muka
joutanut. Mutta ystävällinen hän oli hänelle ... ja Nelmaa pyysi hän
toki ostamaan Mimmille kaupungista kukkia.
Seuraavana aamuna tallusteli Sakris jälleen Mikko Suomenvaaran kylään.
Sangen varhain, kukkojen laulaessa ... ehdittyään tuskin juoda kahvia,
jonka Nelma hänelle totisena ja unisena keitti. Usvat lainehtivat vielä
alangolla ... ja kuusikossa tuntui kylmältä.
Työasussaan kääpiö kulki, sääryksissään ja talvellinen lippahattu
päässä.
Aamuinen kosteus ja kylmyys toi hänelle jollakin tavoin mieleen
talvellisen konttailun.
Hän saapui pihisten ja ähkien perille. Aikoi mennä heti ottamaan
kirveensä ja sahansa eteisestä, jonne hän oli ne jättänyt, ja lähteä
työhön. Nuo työkalut olivatkin portailla. Hän mietti sitä seikkaa
hetkisen ... ja laskeutui sitten kirves toisessa ja saha toisessa
kädessä puutarhaan. Kohta jatkamaan työtä: silloin ei gulashi niinkään
peräytyisi!
Piti ensiksi kaataa uusi puu, leveälatvainen mänty. Sen latvus tekisi
varmasti kiusaa ennen kuin pääsisi toisten puiden oksain välitse.
Sakris otti nuoran, jonka avulla hän oli viivoittanut veistämiään
hirsiä, sitoi sen toiseen päähän sahan ja kirveen ja kapusi sitten
käsillään ja räpylöillään mäntyyn. Nuoralla veti hän perästään sahan ja
kirveen ylös. Nyt istui hän petäjässä hitaasti päätään käännellen ... ja
katsellen alas niin kuin varis, joka on pudottanut ruokapalansa. Alkoi
sitten katkoa esteleviä oksia.
Täti tuli ulos... Hän oli aina varhainen. Hän sanoi:
-- Mitäs Kukkelmanille kuuluu? Sielläkös te olette... Kas, tuoltahan
Ramperikin jo tulee!
-- Kekä tulee? kysyi Kukkelman.
-- Muudan Ramperi, jolle Mikko-herra antoi tämän urakan jatkamisen,
vastasi täti.
Sakris ällistyi. Mikä Ramperi? Ja oliko Mikko ottanut hänet tänne?
Samassa näki hän Strandbergin ... tunsi hänet. Suoraan metsästä, yli
säleaidan, harppasi pitkäjalkainen Gottfrid Strandberg paikalle, kantaen
kirvesmiehen laatikkoa. Hän pysähtyi tuokioksi, oli vaiti ... ja
huudahti sitten kovalla äänellään:
-- Hyvää huomenta, Kukkelman.
-- Hyvää huomenta, vastasi Sakris.
Tuli hiljaisuus.
-- Kaunis ilma! jatkoi Strandberg.
-- Jaa, niin, sanoi Sakris. -- Niin ... saapi nähdä, jaksaako se pitää
ylös sitä koko päivän.
Muori virkkoi:
-- No... Ramperi on hyvä ja tulee kahville ... ja voi sitten alkaa
hommansa. Kukkelman tulee kanssa kahville.
Strandberg nauroi Sakrikselle, joka oli puussa, ja sanoi:
-- Hm ... joutilaiden herrojen hommia: koiratarha. Tahtoi minua tänne
sitä rakentamaan... Ja minä tulin.
Tämä on siis totta, ajatteli Sakris.
Hän katseli vuoroin muoriin ja vuoroin Strandbergiin ... ylhäältä
männystä, jonka oksien välissä hän oli kuin mikäkin huuhkaja: näkyi
ainoastaan sekautunut tukka, suuri pää ja kiiluvat silmät. Sakris piteli
kiinni oksasta ja kuukotti etukumarassa. Ei virkkanut mitään. Mutta
hänen silmänsä säkenöivät.
Gottfrid Strandberg kertoi:
-- Tulin tänne toissa iltana... Minulta loppuivat rahat ... olin ne
ryypännyt. Enhän minä sen tähden tullut, että olisin Kukkelmanilta
karhunnut ... mutta muuten vain lystin vuoksi: pisti päähäni tänne
koipelehtia ... hankkia vielä lisää pirtua. Ja tarjota teillekin.
Silloin ... täällä tahtoivat työhön. Mitäs muuta...
Sakris hiukan huokasi.
-- Ei rahoilla kiirettä mitään, vakuutti Gottfrid Strandberg.
-- Ne ... ne kyllä saatte, sanoi Sakris. Ja alkoi laskeutua maahan...
Meni ammattitoverinsa kanssa kahville. Puhui siinä sitten vielä ...
kuinka hänen mielestään koirille oli rakennettava. Ja kysäisi lopulta,
paljonko Strandberg oli urakasta pyytänyt. Sanoi:
-- Liian halpa, ahhah! Minä olisin kyllä laskenut parisen tuhatta
kalliimmaksi. Te ette usko, kuinka kovat nämä stokit on timrata...
-- Ohoh ... ehkä ne menevät, naurahti Strandberg.
Mikko kuului jo lähteneen Heiluvein kanssa metsään.
Mitäpäs sitten: Sakris palasi työkaluineen Krokelbyhyn.
Niin, tyly on maailma. Entäpä sitten tuo Gottfrid Strandberg, jolta
Sakris sattui hiukan lainaamaan: heti hän nappasi palan toiselta ...
vaikka oli itse työmies.
Julkea mies, ajatteli Sakris. Ja hän oli oikeassa: paraikaa teki
Strandberg, nyt kun Sakris tallusteli kotiin, maalaistädille pilkallisia
ja sääliviä huomautuksia Kukkelmanista ... ja nosti sitten raskaan puun
keveästi veistopaikalle.